Steinerpedagogiikka on lapsilähtöistä. Steinerpedagogisessa ihmiskäsityksessä jokainen lapsi nähdään ainutkertaisena ja yksilöllisenä minuutena. Lapsilähtöisyys määritellään pyrkimyksenä ymmärtää lasta ja ihmistä sekä haluna rakentaa lasta aktivoiva opetus sen mukaan, mitä lapsen ja nuoren kehitysvaiheista tiedetään ja voidaan havaita. Lapsilähtöisyydellä ei tarkoiteta lapsijohtoisuutta eikä myöskään lapsen itsensä varaan jättämistä. Lapsuutta pidetään ainutlaatuisena ja suojeltavana ikävaiheena. Ajatus on, että kasvatuksen ja opetuksen käytännöt perustellaan lapsesta käsin. Lapsuuden kunnioittamiseen sisältyy oppilaan henkisen vapauden kunnioittaminen. Lapsia ei kasvateta ennalta määrättyyn standardimuottiin.

Tavoitteena on yhdistää yksilön kunnioittaminen ja yksilöiden välinen tasa-arvo. Sukupuolten tasa-arvo ja sukupuolten moninaisuuden edellyttää opetukselta sukupuolisensitiivistä lähestymistapaa.

Lapsuuden kunnioitus on myös lapsen persoonallisuuden näkemistä ja arvostamista. Ilmapiiri ja arviointikulttuuri tukevat luovuutta, kannustavat virheistä oppimiseen yrittämisen ja erehtymisen kautta. Hyvässä opetuksessa nähdään myös, miten moninaista lahjakkuutta on olemassa. Lahjakkuus voi olla monitaitoisuutta ja toisinaan myös erityistä taitoa esimerkiksi kielissä, musiikissa tai liikunnassa. Jokaisen lapsen lahjakkuutta ja luovuutta tuetaan samaan aikaan, kun pyritään yleiseen tasapainoiseen eettisenä ihmisenä kehittymiseen. Koulu tavoittelee kunnioittavaa ja arvostavaa vuorovaikutusta yhteisön eri tasoilla. Steinerkoulut ovat vanhempien perustamia ja ylläpitämiä kouluja. Yhteisten ideaalien ja arvojen pohdinta luo perustan koulun kehittämistyölle.

Lapsuuden kunnioitukseen kytketään korostetusti ikäkausipedagoginen ajattelu. Lapsi ei ole pieni aikuinen, eikä lapsuus ole vain välivaihe kohti aikuisuutta. Lapsuus on arvo sinänsä, jotakin itsessään arvokasta. Lapsilähtöisyys on keskeisiltä osiltaan toiminnallisuutta ja aktiivisuutta.^[1]

^[1] (ks. esim. Paalasmaa 2009, 2011; Steiner 1983, 1989.)