2.2.6 Lukion arvoperusta

2.2.6

Edellä kuvattu perusopetuksen arvoperusta kuvaa hyvin steinerkoulun painottamia arvoja myös lukion osalta. Arvoperusta rakentuu suomalaiselle sivistysperinteelle, jossa luotetaan opiskelun ja oppimisen uudistavan yhteiskuntaa ja kulttuuria. Sivistys on yksilöiden ja yhteisöjen taitoa tehdä ratkaisuja eettisen pohdinnan, toisen asemaan asettumisen ja tietoon perustuvan harkinnan avulla. Sivistykseen kuuluu taito ja tahto käsitellä inhimillisten Pyrkimysten ja vallitsevan todellisuuden välisiä ristiriitoja eettisesti, myötätuntoisesti ja ratkaisuja etsimällä. Sivistys ilmenee huolenpitona, avarakatseisuutena, laaja-alaisena todellisuuden hahmottamisena ja sitoutumisena toimintaan myönteisten muutosten puolesta. Lukion sivistysihanteena on pyrkimys totuuteen, inhimillisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen. Lukiokoulutuksen perustana on elämän ja ihmisoikeuksien kunnioitus sekä ihmisarvon loukkaamattomuus. Lukiokoulutus edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä hyvinvointia ja demokratiaa. Osallisuus, toimijuus ja yhteisöllisyys korostuvat kaikessa lukion toiminnassa. Luovuutta, aloitteellisuutta, rehellisyyttä ja sisua arvostetaan. Lukiokoulutus on opiskelijoita uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta.

Lukiokoulutuksessa ymmärretään kestävän elämäntavan välttämättömyys sekä

rakennetaan osaamisperustaa ympäristön ja kansalaisten hyvinvointia edistävälle taloudelle. Opiskelija ymmärtää oman toimintansa ja globaalin vastuun merkityksen luonnonvarojen kestävässä käytössä, ilmastonmuutoksen hillinnässä ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä.

Jokainen lukio on yhteisö, jossa monista kieli-, katsomus- ja uskontotaustoista

tulevilla ihmisillä on mahdollisuus tunnistaa yhteisiä hyvän elämän arvoja ja periaatteita sekä harjaantua yhteistyöhön. Lukiossa kannustetaan keskinäiseen välittämiseen ja huolenpitoon. Inhimillinen ja kulttuurinen moninaisuus nähdään rikkautena ja luovuuden lähteenä. Kulttuuriperintöjä vahvistetaan välittämällä, arvioimalla ja uudistamalla niihin liittyvää tietoa ja osaamista.

Lukiokoulutus kannustaa pohtimaan suomalaisen yhteiskunnan ja kansainvälisen kehityksen epäkohtia, vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Opiskelija muodostaa lukioaikanaan jäsentyneen käsityksen siitä, mitkä ovat perus- ja ihmisoikeudet Suomessa, Pohjoismaissa, Euroopan unionissa ja muualla maailmassa, sekä miten niiden toteutumista edistetään. Lukio-opetuksessa noudatetaan ihmisoikeusperiaatteita, jotka sisältyvät YK:n yleismaailmalliseen ihmisoikeuksien julistukseen ja Lapsen oikeuksien sopimukseen sekä Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Lukio-opetus kannustaa kansainväliseen yhteistyöhön ja maailmankansalaisuuteen YK:n kehitystavoitteiden suunnassa.

Opetussuunnitelmassa arvoperustaa konkretisoidaan oman lukion kannalta

olennaisissa asioissa. Arvoperusta toteutuu lukion toimintakulttuurissa, kaikkien

oppiaineiden opetuksessa ja koulutyön organisoinnissa. Lukion arvoperustaa

syventävät kohdassa 5.2. esitettävät aihekokonaisuudet, jotka ovat arvokannanottoja

ajankohtaisiin kasvatus- ja koulutushaasteisiin.