Jääkauden aikana jään paksuus oli joillain alueilla Pohjolaa lähes kolme kilometriä, joten paine maankuorta kohtaan siellä oli valtava.

Maankuori painui syvälle vaippaan muodostaen jopa kilometrin syvyisen kuopan. Maapallon vaipan yläosasta siirtyi kuoren tieltä massoja jäätikön peittämän alueen reunoille.

Ilmaston lämmettyä jää alkoi sulaa ja paine maankuorta kohtaan alkoi vähetä. Lisäksi kuoren alle alkoi virrata takaisin vaipan ainesta, mikä osaltaan nopeutti maankohoamista.

Kohoaminen oli aluksi hyvin nopeaa, mutta hidastui myöhemmin niin, että nykyään nousu on suurimmillaan reilu kahdeksan millimetriä vuodessa.

Perämeren alueella maankohoaminen on nopeinta, koska tällä alueella jään paksuus oli suurin ja jää suli viimeisenä.

Pääkaupunkiseudulla kohoamisnopeus on enää kaksi millimetriä vuodessa ja Etelä-Ruotsissa maa ei enää kohoa, vaan päinvastoin painuu alaspäin.

Vuosituhansien aikana maa on noussut jopa 300 m ja sen arvellaan kohoavan vielä 100–150 metriä seuraavan kymmenen tuhannen vuoden aikana.

Maankohoaminen tosin hidastuu merkittävästi tulevaisuudessa, koska maanpinta alkaa asettua alkuperäiselle tasolleen.

Lisätietoa maankohoamisesta (www.merenkurkku.fi)