Historialliset puutarhat
1600-luvulla viljeltiin juureksia, mausteita ja rohdoksia
Kartanoilla, ruukinkartanoilla ja pappiloilla on ollut suuri merkitys maamme puutarhakulttuurille ja -lajistolle. Aateliset ja säätyläiset olivat tietoisia eurooppalaisista viljelyksistä ja tilasivat puutarhakasveja omiin puutarhoihinsa. Tosin ensimmäiset viljelyskokeilut usein epäonnistuivat, koska ulkomailta tuodut taimet eivät usein kestäneet kylmiä talviamme.
1600-luvulla kartanoissa ja joissakin pappiloissa viljeltiin omenoiden ja päärynöiden lisäksi myös kirsikoita, porkkanoita ja punajuuria sekä tämän päivän kaupasta saatavia maustekasveja, esimerkiksi timjamia, tilliä, sinappia, persiljaa ja kuminaa. Rohdoskasveista isohirvenjuurta viljeltiin yskänlääkkeeksi ja humala oli kartanoiden tärkeimpiä viljelykasveja.
1600-luvulla kartanoissa ja joissakin pappiloissa viljeltiin omenoiden ja päärynöiden lisäksi myös kirsikoita, porkkanoita ja punajuuria sekä tämän päivän kaupasta saatavia maustekasveja, esimerkiksi timjamia, tilliä, sinappia, persiljaa ja kuminaa. Rohdoskasveista isohirvenjuurta viljeltiin yskänlääkkeeksi ja humala oli kartanoiden tärkeimpiä viljelykasveja.
1700-luvun hyödynajan puutarhat
1700-luvulla elettiin valistuksen ja hyödyn aikakautta, jolloin ihannoitiin luontoa, esteettisyyttä, monipuolista ravintoa ja ulkoilmaelämää. Tänä aikana kartanoihin, ruukinkartanoihin ja pappiloihin perustetut puutarhat olivat muotopuutarhoja. Muotopuutarhassa pääkäytävän molemmilla puolilla oli neliön tai suorakaiteenmuotoisia kortteleita, joihin istutettiin hyödyllisiä kasveja, kuten omenapuita, kirsikoita, karviaisia ja herukoita. Kukille ja kasvimaille oli omat korttelinsa, viljeltävänä oli yrttejä ja rohdoksia, vihanneksia ja juurikkaita. Kortteleita suojasivat pensas- tai kuusiaidanteet.
Kasvit hankittiin edelleen useimmiten ulkomailta, esimerkiksi Inkoon Fagervikin ruukinkartanoon tuotiin omenapuita Tukholmasta. Myös kokeilunhalua oli, sillä Pietari Kalmin Amerikasta tuomia siemeniä viljeltiin Frugårdin kartanossa Mäntsälässä ja perunaa vuodesta 1749. Kartanot myös kylvivät omenansiemeniä ja näin jalostivat omenalajikkeita. Koristekasveista Suomeen kotiutuivat 1700-luvulla mm. orapihlaja, pensasruusut, pihasyreeni ja siperianhernepensas.
Lähteet: Hortus Fennicus – Suomalainen puutarhataide, Maunu Häyrynen (päätoimittaja) ja toimituskunta, Viherympäristöliitto
Ruoff, Eeva 2002: Vanhoja suomalaisia puutarhoja, Otavan Kirjapaino Oy
Kasvit hankittiin edelleen useimmiten ulkomailta, esimerkiksi Inkoon Fagervikin ruukinkartanoon tuotiin omenapuita Tukholmasta. Myös kokeilunhalua oli, sillä Pietari Kalmin Amerikasta tuomia siemeniä viljeltiin Frugårdin kartanossa Mäntsälässä ja perunaa vuodesta 1749. Kartanot myös kylvivät omenansiemeniä ja näin jalostivat omenalajikkeita. Koristekasveista Suomeen kotiutuivat 1700-luvulla mm. orapihlaja, pensasruusut, pihasyreeni ja siperianhernepensas.
Lähteet: Hortus Fennicus – Suomalainen puutarhataide, Maunu Häyrynen (päätoimittaja) ja toimituskunta, Viherympäristöliitto
Ruoff, Eeva 2002: Vanhoja suomalaisia puutarhoja, Otavan Kirjapaino Oy
1800-luvun maisemapuistoja
Fagervikin ruukinkartanoon perustettiin Suomen ensimmäinen maisemapuisto 1790-luvulla. Maisemapuutarhoissa ympäröivää luontoa kaunistettiin, ja puistojen polut risteilivät jättäen väliinsä pieniä puuryhmiä ja koristepensaita, paviljonkeja ja huvimajoja. Suomeen koristekasveja tuotiin esimerkiksi Ruotsista ja Saksasta, siemeniä ja sipuleita tilattiin Keski-Euroopasta.
1800-luvulla puutarhakasveja tuotiin enenevässä määrin Venäjältä. Esimerkiksi Espoossa sijaitsevaan Träskandan kartanoon hankittiin Siperiasta siperianpihtoja ja -lehtikuusia sekä hopeasalavia. Myös sellaiset tutut kasvit kuin terttuselja, kuusamat, jasmikkeet, valamon- ja mustialanruusu tulivat Suomeen idästä 1800-luvulla.
Lähteet: Hortus Fennicus – Suomalainen puutarhataide, Maunu Häyrynen (päätoimittaja) ja toimituskunta, Viherympäristöliitto
Ruoff, Eeva 2002: Vanhoja suomalaisia puutarhoja, Otavan Kirjapaino Oy
1800-luvulla puutarhakasveja tuotiin enenevässä määrin Venäjältä. Esimerkiksi Espoossa sijaitsevaan Träskandan kartanoon hankittiin Siperiasta siperianpihtoja ja -lehtikuusia sekä hopeasalavia. Myös sellaiset tutut kasvit kuin terttuselja, kuusamat, jasmikkeet, valamon- ja mustialanruusu tulivat Suomeen idästä 1800-luvulla.
Lähteet: Hortus Fennicus – Suomalainen puutarhataide, Maunu Häyrynen (päätoimittaja) ja toimituskunta, Viherympäristöliitto
Ruoff, Eeva 2002: Vanhoja suomalaisia puutarhoja, Otavan Kirjapaino Oy
1900-luvulla koko kansan huviksi
1800-luvun loppupuolella kunnat saivat itsehallinnon ja verotusoikeuden. Tämän ansioista oli mahdollista palkata kaupunkeihin puutarhureita ja pienimpiinkin kaupunkeihin rakennettiin julkisia puistoja, puistikoita ja puistokatuja.
Viheraluesuunnittelusta tuli osa kaupunkien suunnitelmallista toimintaa 1900-luvun alusta lähtien. Samoihin aikoihin julkisten laitosten ympäristöjä ja hautausmaita kunnostettiin puistomaisiksi alueiksi. 1900-luvulta alkaen kaupunkipuistoista on tullut toiminnallisia – puistoihin suunniteltiin lasten leikkipuistoja ja liikuntapaikkoja.
Säätyläisten alun perin hankkimat perennat ja koristepensaat olivat kulkeutuneet torppien ja työläisten pihoihin ja sunnuntaikahveista nautittiin oman pihan syreenimajassa. Puutarhakulttuurista oli tullut kansan eri kerrosten yhteinen harrastus ja ravinnon monipuolistaja.
Lähteet: Hortus Fennicus – Suomalainen puutarhataide, Maunu Häyrynen (päätoimittaja) ja toimituskunta, Viherympäristöliitto
Ruoff, Eeva 2002: Vanhoja suomalaisia puutarhoja, Otavan Kirjapaino Oy
Viheraluesuunnittelusta tuli osa kaupunkien suunnitelmallista toimintaa 1900-luvun alusta lähtien. Samoihin aikoihin julkisten laitosten ympäristöjä ja hautausmaita kunnostettiin puistomaisiksi alueiksi. 1900-luvulta alkaen kaupunkipuistoista on tullut toiminnallisia – puistoihin suunniteltiin lasten leikkipuistoja ja liikuntapaikkoja.
Säätyläisten alun perin hankkimat perennat ja koristepensaat olivat kulkeutuneet torppien ja työläisten pihoihin ja sunnuntaikahveista nautittiin oman pihan syreenimajassa. Puutarhakulttuurista oli tullut kansan eri kerrosten yhteinen harrastus ja ravinnon monipuolistaja.
Lähteet: Hortus Fennicus – Suomalainen puutarhataide, Maunu Häyrynen (päätoimittaja) ja toimituskunta, Viherympäristöliitto
Ruoff, Eeva 2002: Vanhoja suomalaisia puutarhoja, Otavan Kirjapaino Oy