Ninni ja osaaminen näkyviin

Ninni ja osaaminen näkyviin


Osaamisen huomaamiseen keskittyvä valtakunnallinen
Osaaminen näkyviin -viikko järjestettiin syyskuun  5.–11. päivä jo toista kertaa. Tänä vuonna sen koollekutsujana toimi Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus Jotpa. Mukaan osaamisen ilosanoman levittämiseen ilmoittautui 300 toimijaa eri toimialoilta. 

Suomalaista osaamiskeskustelua ovat jo pitkään leimanneet termit kuten osaamisvaje ja osaamispuute. On keskitytty liiaksi siihen, mitä emme vielä osaa. Myönteisyydestään tunnettu Osaaminen näkyviin -viikko auttaa ihmisiä huomaamaan sellaista osaamista, jota heillä jo on. Työelämän muutoksen keskellä tarvitsemme kaikenlaisia osaajia ja eri yhteyksissä syntynyttä moninaista osaamista. 

”Mutta enhän minä osaa oikein mitään konkreettista”, aloitti lähestulkoon jokainen kampanjaa varten haastattelemani henkilö. Viime vuonna Osaaminen näkyviin -viikoista vastanneen Sitran kysely Elinikäinen oppiminen Suomessa 2019 osoitti, että ihmiset oppivat monin tavoin läpi elämän, mutta omasta osaamisesta kertominen on monelle vaikeaa. Työ- ja elinkeinoministeriön selvitys Miten osaaminen näkyväksi puolestaan osoitti, että suomalainen koulutusjärjestelmä tunnistaa olemassa olevaa osaamista varsin hyvin, mutta työelämän käytännöt ovat vaihtelevia. Oman osaamisen huomaamista kuitenkin tarvitaan läpi työuran ja elämän.  

Muistatteko vielä Muumien näkymättömän Ninnin? Ninnistä oli tädin laiminlyönnin tuloksena jäljellä enää vain kaulassa helisevä tiuku. Kun Ninni pääsi muumiperheen turvassa kokeilemaan, olemaan oma itsensä ja näyttämään tunteitaan, hän tuli pikkuhiljaa näkyvämmäksi. Samoin on osaamisen laita. Osaamisesta on vaikea puhua, jos sitä ei ensin huomaa. Osaaminen näkyviin -viikolle kerättiin mukana olevilta toimijoilta osaamisen huomaamisen harjoitteita ja työkaluja, joiden avulla yksilöt ja yhteisöt voivat sanoittaa osaamistaan ja päästä jyvälle omasta osaamisidentiteetistään. 

”Osaamisidentiteetti on käsitys itsestä osaajana muuttuvassa työelämässä ja yhteiskunnassa. Se rakentuu paitsi opintojen aikana myös työelämässä ja vapaa-ajalla, harrastuksissa ja sosiaalisissa suhteissa koko elämän ajan”, totesi väitöskirjatutkija sosiaalipedagogi Laura Paaso 6.9. Jotpan järjestämässä Mikä ihmeen osaamisidentiteetti? -tilaisuudessa. Osaamisidentiteetti ei ole tiettyyn työtehtävään tai rooliin sidottu, vaan se on osa omaa kokonaisidentiteettiä ja siten käytettävissä tilanteesta ja tehtävästä riippumatta. 

Kuten Jotpan johtaja Kirsi Heinivirta muistutti, Osaaminen näkyviin -viikossa ei ole kyse pelkästään seitsemän päivän kampanjasta, vaan laajemmasta elinikäisen oppimisen edistämisestä. Käsitys itsestä osaajana muodostuu vuorovaikutuksessa – kehut ja arvostuksen osoitus muilta toivat myös näkymättömän Ninnin näkyväksi! Vaikka viikko on tältä vuodelta ohi, muistetaan arvostaa omaa ja muiden osaamista ja tehdä suomalaisista kansa, joka voi tuoda rohkeasti osaamisensa näkyviin. 
Kirjoittaja:
Linda Juntunen, projektiviestinnän asiantuntija, Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus,
linda.juntunen@jotpa.fi

Sarjakuva: Apila Pepita

Lisätietoja: Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus - Osaaminen näkyviin (jotpa.fi) 


Edellinen |SeuraavaPalaa pääsivulle

Ajankohtaista elinikäisestä ohjauksesta nro 24, lokakuu 2022
https://peda.net/hankkeet/elotori/ajankohtaiskatsaus24 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä