Ajankohtaista elinikäisesta ohjauksesta, nro 22, maaliskuu 2022


Kansallinen ELO-foorumi tarkasteli vuoden ensimmäisessä kokouksessaan 15.2.2022 elinikäisen ohjauksen strategiaan 2020–23 liittyvien hankkeiden etenemistä eri hallinnonaloilla. Oppivelvollisuuden laajentamiseen integroituvia kehittämishankkeita on ollut jo meneillään toista vuotta. Tässä ajankohtaiskatsauksessa esitellään hyvän ohjauksen kriteerien valmistelun tämänhetkistä tilannetta. Osa palvelujen saatavuuteen, asiakaslähtöisyyteen, laatuun ja tiedolla johtamiseen liittyviä hankkeita ollaan käynnistämässä vielä kuluvan vuoden aikana. Ohjaajakoulutuksen kokonaisarvioinnin taustaksi julkaistiin maaliskuun alussa päivitetyt tilastot vuoteen 2022 mennessä valmistuneiden opinto-ohjaajien kokonaismäärästä.  

Opetushallituksessa on syksyn jälkeen aloittanut uusia ohjauksen asiantuntijoita, jotka nyt esittäytyvät koko ohjauksen tiimin kanssa. Paula Lindqvist aloitti Suomen opinto-ohjaajat – SOPO ry:n puheenjohtajana helmikuussa 2022. Jyväskylän yliopistossa tarkastettiin 11.2.2022 Annakaisa Marjokorven väitöskirja oppilaanohjauksessa tapahtuvan oppimisen arviointiprosessin haasteista ja jännitteistä.

Antoisia lukuhetkiä! 

Seuraava

Ajankohtaiskatsaus pdf:nä Ajankohtaista elinikäisesta ohjauksesta, nro 22, maaliskuu 2022.pdf

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä