Outi Ruusuvirta-Uuksulainen ELO-ajankohtaiskatsauksen toimituskuntaan

Outi Ruusuvirta-Uuksulainen ELO-ajankohtaiskatsauksen toimituskuntaan

Projektipäällikkö Outi Ruusuvirta-Uuksulainen on liittynyt Koulutuksen tutkimuslaitoksen elinikäisen ohjauksen tutkimuksen tiimiin ja aloittanut Ajankohtaista elinikäisestä ohjauksesta -katsauksen toimituskunnan jäsenenä.

Outi on toiminut ohjauksen kehittämistyön ja tutkimuksen parissa vuodesta 2012 lähtien. Hän on perehtynyt eurooppalaiseen ohjauksen toimintapolitiikkaan niin työvoima- kuin opetushallinnon aloilla toimiessaan Eurooppalaisen elinikäisen ohjauksen toimintapolitiikan verkoston (ELGPN) koordinaatiotiimissä erikoissuunnittelijana. Siirtymävaiheiden kehittäminen ja tutkimus ovat tulleet Outille tutuiksi Omalle polulle korkeakouluun –hankkeen projektipäällikön tehtävien ja lukioiden korkeakoulu- ja työelämäyhteistyötä tutkineen SISU-hankkeen kautta. Viimeisimpänä hän on toiminut Jyväskylän yliopiston, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian muodostaman EduFutura-yhteistyöverkoston ristiinopiskelun ja sen ohjauksen kehittämisen asiantuntijana.

Outi on koulutukseltaan politiikan tutkija: ennen siirtymistään ohjauksen tutkimuksen ja kehittämisen pariin, hän opiskeli ja työskenteli politiikan tutkimuksen ja sen opetuksen parissa Lontoossa kymmenen vuotta, viimeisimmäksi the London School of Economics and Political Sciencessä.

Kirjoittaja:
Outi Ruusuvirta-Uuksulainen, projektipäällikkö, Koulutuksen tutkimuslaitos
outi.h.ruusuvirta@jyu.fi

Kuva: Tero Takalo-Eskola/ Terotemedia

Edellinen |Palaa pääsivulle

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä