IAEVG:n julkilausuma

IAEVG:n 44. kansainvälinen konferenssi 19.10.2021 Riika, Latvia

Ohjauksen mahdollisuuksien hyödyntäminen yhteiskunnan muutostilanteissa

Koulutukseen, työllisyyteen, talouteen ja henkilökohtaisiin olosuhteisiin kohdistuvat ennakoimattomat tilanteet tulevat vielä jatkumaan, koska COVID-19 pandemian leviämisen ehkäisemiseksi tehtyjen ratkaisujen tehokkuus vaihtelee eri maissa. Monille ihmisille sairastuminen on vaikuttanut fyysisen, henkisen ja emotionaalisen toimintakyvyn heikkenemiseen, tulojen vähenemiseen tai läheisten tuen menettämiseen. Vaikutukset ovat olleet merkittäviä erityisesti köyhemmissä maissa naisten ja tyttöjen asemaan[1]. Ohjausalan ammattilaiset saattavat joutua kohtaamaan näiden tekijöiden yhteisvaikutuksen sekä henkilökohtaisten ja perheolosuhteiden että yhä monimuotoisempien ohjaustilanteiden kautta. Ohjaustilanteisiin vaikuttavat sekä koulutuksessa että työelämässä tapahtuneet ennakoimattomat muutokset. On kuitenkin tärkeää huomata, että COVID-19 on myös lisännyt yhteiskunnan tietoisuutta ennakoida vastaavia yhteiskunnallisia muutostekijöitä, joita yksilöt ja ryhmät ovat kohdanneet ja tulevat vielä kohtaamaan maailmanlaajuisen pandemian lisäksi.

Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että kriisitilanteet lisäävät yhteiskunnallisia eroja. Siksi on tärkeämpää kuin koskaan, että ohjausalan ammattilaiset ja heidän asiakkaansa tunnistavat sisäisiä ja ulkoisia voimavarojaan ja käyttävät näitä voimavaroja oman toimintakyvyn säilyttämiseksi. Tähän globaaliin terveyskriisiin on pyritty vastaamaan monin erilaisin lähestymistavoin. Mielenterveyden vaikutus tuottavuuteen ja uudenlainen keskittyminen hyvinvointiin on tunnustettu yhdeksi merkittäväksi ratkaisuvaihtoehdoksi. Epävarmuuden vähentämiseen on pyritty myös koulutukseen, työllistyvyyteen, ohjaukseen sekä sosiaalipalveluihin liittyvien verkkopalvelujen tehostamisella[2]. Jäljelle jääneenä haasteena on se, miten alan ammattilaiset voivat parhaiten ohjata asiakkaitaan hyödyntämään täitä toimenpiteitä, ja miten voidaan vaikuttaa näiden työmuotojen pysyvyyteen tukimuotona niille yksilöille, jotka kohtaavat muistakin tekijöistä johtuvia muutostilanteita elämässään. Ohjausalan ammattilaiset voivat osallistua tähän kehitystyöhön ja heikoimmassa asemassa olevien ryhmien elämäntilanteiden edistämiseen asiakastyössä, omien työyhteisöjensä sisällä sekä laajemman yhteiskunnalliseen vaikuttamisen kautta.

Epävarmuuden ja hämmennyksen aikoina yksi suurimmista voimavaroista on ammattilaisten sitoutuminen ohjaustyöhön sekä yhteisesti sovittu ohjauksen arvoperusta. Nämä arvot muistuttavat ammattilaisia yhteisistä tavoitteista ja työn lähtökohdista. Ohjausalan kansainvälisenä keskusjärjestönä IAEVG edistää ja ylläpitää alan eettisiä perusteita, joiden kautta järjestön jäsenet voivat työssään edistää ihmisarvoa, yhdenvertaisuutta, yksilön mahdollisuuksia sekä ainutkertaisuutta. Eettisissä perusteissa korostetaan myös ohjaajien roolia ja tehtävää osallistua eri instituutioissa ja verkostoissa yhteiskunnalliseen keskusteluun, joka koskee ohjauksen järjestämistä ja ohjaukseen kohdennettavia voimavaroja.

Nyt on aika muistaa, että ohjausalan ammattilaisina järjestön jäsenillä on sekä vastuu että etuoikeus käyttää mahdollisimman hyvin ohjaukseen kohdennetut julkiset resurssit. Kuten amerikkalaisen ammattiyhdistysjohtaja Walther Reutherin aikoinaan sanoi: ”Ei ole olemassa suurempaa kutsumusta kuin kanssaihmisten palveleminen. Ei ole suurempaa työpanosta kuin heikommassa asemassa olevien auttaminen. Mikään ei tuo suurempaa tyydytystä kuin se, että on tehnyt tämän työn hyvin”

Käännös:
Raimo Vuorinen, Projektipäällikkö, Koulutuksen tutkimuslaitos
raimo.vuorinen@jyu.fi

https://iaevg.com/_pdf/IAEVG%20Communique%202021_fin.pdf

[1] https://www.un.org/en/desa/wesp-mid-year-update-2021

[2] https://www.ilo.org/global/meetings-and-events/events/WCMS_817568/lang--en/index.htm


Edellinen | Seuraava | Palaa pääsivulle

Ajankohtaista elinikäisestä ohjauksesta nro 21, joulukuu 2022
https://peda.net/hankkeet/elotori/ajankohtaiskatsaus21

 

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä