Ohjaustaverkossa.fi siirtymässä KEHA-keskukselle 2022

Ohjaustaverkossa.fi siirtymässä KEHA-keskukselle 2022

Kohtaamo-hankkeessa kehitetty Ohjaustaverkossa.fi on marraskuussa 2021 käytössä neljässä Ohjaamossa, 14 TE-toimistossa, Vaasan kaupungin työllisyyden ekosysteemillä, kolmella sotetoimijalla, Kelan läntisellä vakuutuspiirillä, kahdella ammatillisella oppilaitoksella sekä usealla yleishyödyllisellä organisaatiolla.

Lokakuun lopussa saatiin TEM:n rahoituspäätös ja siten varmistus siitä, että Ohjaustaverkossa.fi siirtyy KEHA-keskuksen ylläpitoon vuoden 2022 aikana. Sitä mukaa kun käyttö laajenee, lisääntyy myös ylläpitäjien työmäärä. KEHA-keskus onkin saamassa neljä henkilötyövuotta ylläpitoon vastaamaan jatkokehityksestä, koulutuksista sekä asiakkuuksien hoidosta.

Siirtymävaiheen turvaamiseksi Kohtaamo-hanke jatkaa 31.8.2022 asti. Siirtymässä halutaan varmistaa myös asiakasvaikuttavuuden jatkumo. Tähän mennessä kertynyt kokemus käyttöönotosta osoittaa, että monialaisen ohjauksen prosessien digialustalle siirtäminen vaatii ylläpitäjältä myös monialaisen ohjauksen ja sen järjestämisen ymmärrystä.

Käyttöönoton tukea kuten markkinointia, käyttäjäkokemuksen kartoitusta sekä viestintää parhaista käytännöistä on mahdollista toteuttaa hankkeen resursseilla niin kauan kuin hanke jatkaa. Alkuvuodesta 2022 on tarkoitus kerätä käyttäjäkokemuksia Ohjaustaverkossa.fi:stä.

Sitä mukaa kun käyttö laajenee, alkaa syntyä myös käyttövinkkejä ja hyviä käytäntöjä jaettavaksi.

 

Kirjoittaja:
Satu Meriluoto,
Verkkopalvelusuunnittelija, Kohtaamo-hanke
satu.meriluoto@ely-keskus.fi

Seuraava | Palaa pääsivulle

Ajankohtaista elinikäisestä ohjauksesta nro 21, joulukuu 2022
https://peda.net/hankkeet/elotori/ajankohtaiskatsaus21