Elämää kolmannessa valtakunnassa
KOLMAS VALTAKUNTA
- Natsein hallitsema Saksa oli poliisivaltio. Kuka tahansa saksalainen saattoi joutua tekemisiin Gestapon eli salaisen poliisin kanssa. Heti valtaan tultuaan natsit alkoivat sulkea keskitysleireille henkilöitä, joita he pitivät vihollisinaan.
- Natsien mielestä juutalaiset olivat Kolmannen valtakunnan vihollisia. Heitä alettiin vainota järjestelmällisesti. Juutalaisten omistamia liikkeitä boikotoitiin, heitä kiellettiin joidenkin ammattien harjoittaminen. Juutalaisten ja saksalaisten avioliitot kiellettiin ja heiltä riistettiin kansalaisoikeudet. Jos juutalainen halusi muuttaa Saksasta, niin hän joutui jättämään omaisuutensa Saksaan. Myöskään poliisit eivät suojelleet juutalaisia katuväkivallalta.
- Monet saksalaiset kannattivat kiihkeästi natseja, mutta useimmat oppivat elämään natsein vallan alla, koska heidän mielestään hyviä puolia oli enemmän kuin huonoja. Hitlerin valtaan nousun myötä Saksan talous näytti kohenevan. Kolmannessa valtakunnassa aikaisemmin Saksaa vaivannut työttömyys saatiin kuriin. Natsit tekivät lopun myös sekasortoisesta sisäpolitiikasta.
- Saksalaiset saivat kaipaamansa kurin ja järjestyksen yhteiskuntaan. Lisäksi natsien arvosteleminen heidän päästyään valtaan oli hengenvaaralista. Saksalaiset sulkivat silmänsä kolmannen valtakunnan epäkohdilta
- Natsien ote ulottui kaikkialle Saksassa. He määräsivät millaista ohjelmaa radiossa sai esittää, mitä elokuvia tehtiin sekä millaisia lehtiä ja kirjoja julkaistiin. Koulut ja yliopistot otettiin tiukkaan valvontaan ja ne valjastettiin natsien propagandan levitykseen. Pojille ja tytöille oli omat nuorisojärjestöt, joihin kuuluminen oli lähes pakollista. Jopa loman viettoon natsit loivat oman organisaationsa.
- Hitlerin päämäärä oli tehdä Saksasta sotilaallinen ja taloudellinen suurvalta. Hänen johdollaan Saksassa alkoi valtava asevarustelu. Toimillaan saksalaiset rikkoivat räikeästi Versaillesin rauhansopimusta. Natsien päämäärä oli luoda Suur-Saksa, jonka rajojen sisällä asuisi suurin osa tai kaikki Euroopan saksalaiset.
- Hitler halusi tehdä Saksan taloudellisesti riippumattomaksi muista maista. Saksalta puuttui kuitenkin monia raaka-aineita. Hitler suunnitteli ratkaisevansa ongelman valloittamalla Saksalle alueita, joilla oli raaka-aineita. Natsien mielestä alueiden valloittamisessa ei ollut mitään tuomittavaa, koska saksalaiset olivat rodullisesti parempia kuin esimerkiksi slaavilaiset ali-ihmiset.