Rooma

 

Etruskit

 

Noin 2500 vuotta sitten roomalaiset olivat vain yksi monista Keski-Italiaa asuttaneista kansoista. He eivät olleet rikkaimpia, sivystyneimpiä tai teknisesti kehittyneimpiä. Rooman ei ollut voimakkain ja laajin Italian alueen valtioista. Roomalaisten alueen pohjoispuolella asui kansa, joka oli heitä joka suhteessa edellä. Joutuivatpa ylpeät roomalaiset alistumaan tämän kansan vallan alle. Roomalaiset kutsuivat tätä kansaa tuskeiksi. Kreikaksi he olivat tyrseenit eli tyrrheenit. Itsestään he käyttivät nimeä rasenna. Nykyään heidät tunnetaan etruskeina. Italian kansoista etruskit ovat arvoituksellisimpia. He olivat Italian ensimmäinen korkeakulttuurin luonut kansa, mutta monet etruskien saavutukset ovat jääneet historiaan roomalaisten ansiosta. Tiedämme heistä paljon, mutta kumminkin niin vähän. Yksi syy tähän on etruskien kieli. Pystymme lukemaan etruskien kieltä, koska he lainasivat aakkoset kreikkalaisilta. Mutta me emme ymmärrä lukemaamme. Etruskien kieli ei ole suku millekään tunnetulle kielelle eli se on isolaattikieli. Jo antiikin historian tutkijat olivat erimielisiä etruskien alkuperästä. Joiden mielestä etruskit olivat muuttaneet Italiaan Vähä-Aasiasta tarkemmin Lyydiasta. Nykyisin alue on osa Turkkia. Myös Kreikan saaristoon kuuluva Lemnoksen saari on mainittu etruskien alkukotina. Toisen teorian mukaan etruskit olisivat jäänne niistä kansoista, jotka asuttivat Italian niemimaata ennen indoeurooppalaisia kieliä puhuvien kansojen vaellusta alueelle. Tällaisia kansoja olivat esim. latinalaiset, sabiinit, volskit, marsit, samnilaiset. He tulivat italiaan noin 3500 vuotta sitten. Molemmilla teorioilla vielä nykyäänkin kannattajansa. Kenties idästä tuli ihmisiä, jotka sekoittuivat jo Keski-Italiassa asuisiin kansoihin ja heidän yhteisistä jälkeläisistään syntyivät arvoitukselliset etruskit.

 

Etruskit eivät koskaan muodostaneet yhtä yhtenäistä valtiota vaan heidän kaupunkinsa olivat itsenäisiä. Etruskien ydinalueen nykyisen Toscanan kaksitoista kaupunkia olivat järjestäytyneet löyhään liittoon. Ilmeisesti kaupungit kilpailivat keskenään. Ainakin yhtenäisen rintaman muodostaminen roomalaisten uhkaa vastaan oli usein vaikeaa. Laajimmillaan etruskien valta ulottui pohjoisessa Po-joen tasangolle ja etelässä Campaniaan. Rooman viimeiset kuninkaat 500-luvulla olivat etruskeja. Aluksi etruskien kaupunkeja hallitsivat kuninkaat, mutta vähitellen valta siirtyy aatelissuvuille (harvainvalta eli oligargia). Demokraattista hallintoa itsenäiset etruski kaupungit eivät ennättäneet kokea.

 

Etruskit kävit kauppaa aluksi foinikialaisten ja myöhemmin karthagolaisten ja kreikkalaisten kanssa. Etruskit olivat Välimeren alueen johtavia raudan tuottajia. Vuosisatojen ajan he kaivoivat rautamalmia ja sulattivat sen raudaksi. Vaikka raudan valmistus toi vaurautta oli sillä kohtalokkaita seurauksia. Toscanan metsät hakattiin puuhiilen valmistukseen. Tämä aiheutti eroosiota vuorenrinteillä. Mikä puolestaan johti rannikkoseutujen soistumiseen ja malarian yleistymiseen (horkkasääkset). Runsaasti puuhiiltä tarvittiin myös terrakottatuotantoon. Terrakotta tarkoittaa lasittamattomia saviesineitä. Etruskit ostivat kauppakumppaneiltaan erityisesti ylellisyysesineitä, jotka sulostuttivat ihmisten elämää. Harvinaisilla, kaukaa tuoduilla ja kalliilla tavaroilla on kautta historian haluttu näyttää omaa mahtia ja vaurautta muille. Vaurastuneet etruski aateliset ja kauppiaat olivat hienoimpien kreikkalaisten maljakoiden tärkeimpiä ostajia.

 

Etruskien ja kreikkalaisten väliset suhteet lisääntyivät 700-luvulla, kun kreikkalaiset alkoivat perustaa siirtokuntia Etelä-Italiaa ja Sisiliaa. Kaupan ohella lisääntyi myös kulttuurivaihto. Etruskit olivat innokkaita omaksumaan kreikkalaisten keksintöjä esim. aakkoset. Kreikkalaisten jumaltarut ja kirjallisuus kiehtoivat myös etruskeja. He muokkasivat Odysseuksen tarinasta oman versionsa . Taiteilijat omaksuvat vaikutteitta kreikkalaisten patsaista ja maalauksista. Monien etruskien hautakammioiden seinämaaluksissa näkyy selvästi kreikkalaisia aiheita ja tekniikoita. Maalauksista ilmenee myös etruskien mieltyneen kreikkalaistyylisiin juhliin, joissa viinillä oli tärkeä asema. Kreikkalaista kulttuuria ihailtiin ja jäljiteltiin. Yhdessä asia etruskit eivät muuttaneet käsityksiään. Tämä asia herätti ihmetystä kreikkalaissa ja roomalaisissa. Etruski yhteiskunnassa naisten asema oli selvästi parempi kuin kreikkalaisilla sisaruksillaan. On jopa väitetty Euroopassa naisten asema olisi yhtä hyvä vasta 1900-luvulla. Mentyään naimisiin etruskinaiset pystyivät pitämään sukunimensä, hallitsemaan omaisuuttaan ja ottamaan avioeron. Kreikkalaiset ja roomalaiset järkyttyivät, kun miehet toivat puolisonsa etruskien juhliin.

 

Vaikka etruskit omaksuivat innokkaasti vaikutteita kreikkalaisilta, he kehittivät myös itse monia asioita. Itse asia monet roomalaisina pidetyt asiat voidaan johtaa etruskeihin. Etruskit olivat taitavia rakentajia. Roomalaisten paljon käyttämä holvikaari on etruskien perua. He rakensivat myös Rooman ensimmäiset viemärit ja olivat muutenkin taitavia rakentamaan kastelukanavia ja kuivatusojia. Monet varhaiset roomalaiset julkiset rakennukset esim. Jupiterin temppeli ovat etruskien rakentamia. Heidän peruaan on myös Rooman ympärillä olleiden soiden kuivattamien, tämä paransi asukkaiden terveyttä (malaria). Useat roomalaisten käyttämät symbolit ovat lainaa etruskeilta. Liktorien kantamat kirves ja vitsakimppu (fascis), jotka symboloivat Rooman valtion valtaa olivat lainaa etruskikuninkailta. Samoin konsuleiden norsunluulla päällystetty virkatuoli. Myös triumfisaatto on mahdollisesti etruskien perua. Etruskien hallinnon aikana uudistettiin Rooman sotajoukot. Roomalaiset alkoivat käyttää raskasta jalkaväkeä eli hopliittifalangia. Italiaan tämä taistelutapa oli tullut kreikkalaisten mukana ja etruskit omaksuivat sen. Hopliittifalangista roomalaiset kehittivät kuuluisat legioonansa. Roomalaisille niin rakkaat gladiaattoritaistelut pohjautuvat etruskien vanhoihin hautajaisrituaaleihin. Mahdollisesti niiden varhaisin versio piti sisällään ihmisuhrit. Etruskeilta roomalaiset omaksuvat tavan lukea tulevaisuutta uhrieläinten maksoista. Myös muissa roomalaiset uskonnollissa rituaalissa näkyy etruskien vaikutus Monissa vaikutusvaltaisissa roomalaisissa patriisisuvuissa virtasi etruskiverta. Itse Rooman nimi voidaan johtaa jokea tarkoittavasta sanasta, rumon. Etruskit olivat monessa mielessä roomalaisten opettajia, mutta he valitettavasti he huomasivat liian myöhään, millainen heidän oppilaansa todellisuudessa oli. Roomalaisten nousu suurvallaksi johti etruskein tuhoon.

 

Etruskien kaupungeista ei ole paljon jäljellä. Osa tuhoutui roomalaisten valloituksissa. Useimmissa kaupungeissa etruskien rakennelmat ovat jääneet roomalaisten tai keskiaikaisten rakennusten alle. Parhaiten säilyneitä etruskien rakennelmia ovat haudat. Joissakin tapauksissa on säilynyt kokonaisia nekropoleja eli kuolleiden kaupunkeja. Etruskit eivät polttaneet vainajiaan kuten useimmat Italian kansat vaan rakensivat vainajille kivistä hautamausoleumit. Joissakin kaupungeissa mausoleumit muodostivat eräänlaisen pienoiskaupugin katuineen ja aukioineen. Joiden kaupunkien ulkopuolelle louhittiin hautoja pehmeään kallioon. Rikkaiden haudat koristeltiin runsain seinämaalauksin, joissa kuvattiin monia elämän nautintoa esim. juhlia. Hautoihin laitettiin myös runsaasti esineitä kuten saviruukkuja ja koruja. Etruskit uskoivat, että vainajien henget jatkaisivat elämäänsä haudoissa ja sen muistuttaisi elämää maan päällä. Köyhien haudat ovat usein sangen vaatimattomia. Etruskit uskoivat moniin jumaliin. Ihmisen elämän määräsi kohtalo ja hänen täytyi alistua jumalten tahtoo.

 

Etruskien suuruuden aikaa olivat 600- ja 500-luvut ennen ajanlaskun alkua. Heidän onnistui laajentaa valtaansa Toscanan alueelta etelään ja pohjoiseen. Raudan ja muiden metallien tuotanto ja tehokas maatalous vaurastuttivat etruskeja. Heidän kauppalaivansa purjehtivat myös laajoilla alueilla Välimerellä. Etruskien tärkeimmät kilpailijat olivat myös vielä heikkoja. Esimerkiksi kreikkalaisten siirtokunnat olivat vasta kehittymässä ja Rooma oli vielä vähäinen kylä. Karthagolaiset, jotka olivat itäisen Välimeren johtavia kauppiaita, olivat etruskien kauppakumppaneita ja liittolaisia. Etruskien alamäki kiihtyi 400-luvulla. Roomalaiset, joka olivat karkottaneet etruskikuninkaat, voimistuivat ja alkoivat laajentaa alueitaan. Apenniinien vuoristossa asuvat samnilaiset hyökkäilivät Toscanan tasangoille. Pohjoisessa aluettaan laajentavat keltit työnsivät etruskeja etelään ja pohjoisen kaupungit menetettiin. Etelä-Italian kreikkalaiset kaupungit voimistuivat ja etruskit menettivät Campanian tasangon Rooman eteläpuolella. Myös etruskien liittolaiset karthagolaiset kärsivät tappioita kreikkalasille. Roomalaisten onnistui valloittaa Vejin merkittävä etruskikaupunki vuosien sotimisen jälkeen 396 eKr. Kaupunki oli vain noin 20 kilometrin päässä Roomasta. Etruski kaupunkien ei onnistunut luoda yhtenäistä liitto Roomaa vastaa. Rooman onnistui valloitta kaupungit yksi kerrallaan. Ylpeät etruskit ja sotaiset samnilaiset joutuvat alistumaan Rooman herruuteen. Roomasta oli tullut Italian niemimaan herra 300 -ja 200-lukujen vaihteessa. Ne etruskien kaupungit, joita roomalaiset eivät tuhonneet, menettivät itsenäisyytensä. Seuraavien vuosisatojen aikana etruskit vähitellen roomalaistuivat ja sulautuivat valloittajiinsa. Latina syrjäytti etruskien oman kielen. Etruskein alueen viimeisetkin asukkaat saivat Rooman kansalaisuuden 89 eKr. Etruskien kieli sammui puhuttuna kielenä ensimmäisellä vuosisadalla ajanlaskun alun jälkeen. Etruskien kulttuurin mykkinä todistajia jäivät pystyyn Toscanan nekropolit.

 

 

Rooman perustaminen

 

Jo antiikin historian kirjoittajat ihmettelivät, miten pienestä Tiber joen rannalla sijaitsevasta kaupungista tuli maailman mahtavin valtakunta. Roomalaiset itse uskoivat, että heidän kaupunkinsa oli perustettu 753 eKr. Kaupungin perustajat olisivat tulleet Alba Longan latinalaisesta kaupungista, joka sijaitsi Rooman lähellä. Rooman perustamiseen liittyy kaksi erilaista tarua. Ensimmäisen mukaan kaupungin perustajia olivat veljekset Romulus ja Remus. Heidän isänsä oli sodan jumala Mars. Tarinassa kerrotaan, että susiemo (lupa) imetti heitä. Romulus tappoi Remuksen ja hänestä tuli Rooman ensimmäinen kuningas. Toisen myytin mukaan Rooman perustajien esi-isät olivat Troijan kaupungin tuhosta paenneita pakolaisia. Heidän johtajansa oli Aeneas. Näillä tarinoilla roomalaiset saivat kaupungilleen yhtä vanhan ja loisteliaan historian kuin oli monilla Kreikan kaupungeilla. Roomalaiset kannalta mielenkiintoinen asia oli, että latinan kielessä lupa tarkoittaa naarassutta ja prostitoitua. Susi oli ylevämpi ja hienompi kaupungin äiti kuin prostitoitu.

 

Argeologisten kaivausten perusteella tiedämme, että Tiberin rantakukkuloilla on ollut asutusta jo 1500-luvulla eKr. Ensimmäiset roomalaiset ovat todennäköisesti kuuluneet yhteen latinalaisten monista heimoista. Latinalaiset olivat yksi lukuisista indoeurooppalaisia kieli puhuneista kansoista, jota olivat saapuneet Italiaan noin 3500 vuotta sitten. Varhaisimmat roomalaiset ovat olleet paimenia, jotka keväisin ajoivat karjansa ylös kukkuloille. Talvilaitumena käytetty tasanko oli kesäisin epäterveellistä kosteikkoa. Esimerkiksi rahaa tarkoittava sana johdetaan karjasta. Vähitellen asutus vakiintui ja viljelyn merkitys kasvoi. Viljelykasveja olivat esim. vehnä, ohra, hirssi, härkäpapu ja viinirypäleet. Roomalaiset asuttivat asumaan seitsemälle kukkulalle. Rooman seitsemän kukkulan kylät eivät juurikaan poikennet muista ympäristön kylistä. Ne olivat kuitenkin järjestäytyneet eräänlaiseksi ”liittovaltioksi”. Kenties jokaisessa kylässä asui aluksi tiettyyn sukuun tai klaaniin kuuluneita ihmisiä. Kyliä yhdisti kieli ja uskomukset.

 

Rooman etu oli kuitenkin sen sijainti. Se sijaitsi ainoan Keski-Italian mereen laskevan joen rannalla. Kaupunki oli kuitenkin niin kaukana mereltä, että se oli turvassa merirosvoilta. Rooman kohdalla joen yli saattoi rakentaa sillan ja näin vesireitti pystyttiin yhdistää useisiin maalla kulkeviin kauppareitteihin. Rooma sijaisti paikassa, jossa tavarat purettiin ja lastattiin laivoihin. Siltojen merkitys roomalaisille korostaa se, että latinan sana pontifex tarkoitta sekä korkeaa pappia että sillanrakentajaa. Jotta sillat oli helppo purkaa vihollisen uhatessa, niiden rakentamiseen ei saanut käyttää rautanauloja. Roomaa oli myös helppo puolustaa, koska sen seitsemän kukkulaa olivat melko jyrkkiä. Roomasta pohjoiseen asuivat etruskit ja etelässä oli kreikkalaisia siirtokuntia. Molemmilta roomalaiset saattoivat oppia paljon. Roomalaiset olivat koko historian ajan hyvin käytännöllisiä ja omaksuivat mielellään uutta tekniikka muilta. Roomalaiset hallitsivat yhtä vanhanajan tärkeimmän tuotteen suolan valmistusta. Tiberin alajuoksulla oli suola-altaita, joiden tuotantoa roomalaiset myivät sisämaahan. Erästä varhaista kauppareittiä kutsuttiin suolatieksi. Rooman ympärillä levittäytyvä Latiumin tasanko oli kohtuullisen hyvää aluetta maanviljelyyn, mutta sen kosteus vaati kuivatuskanavien rakentamista. Tässä etruskit auttoivat roomalaisia. Rooman vahvuus oli myös joustava väestöpolitiikka. Kaupunki toivotti tervetulleiksi uusia asukkaita, jos heistä oli hyötyä. Myös valloitettujen alueiden Roomaan siirretyt asukkaat saivat kansalaisoikeudet ja sulautuivat kantaväestöön. Itse asiassa Roomalla oli monia niistä ominaisuuksista, joita voidaan löytää eri puolilta maailmaa paikoista, joihin suuret kaupungit kehittyivät.

 

Romuluksen jälkeen kaupunkia hallitsi kuusi kuningasta, jos on uskominen vanhaan roomalaiseen perimätietoon. Nykyisin ainakin osaa kuninkaista pidetään todellisina henkilöinä. Kolme viimeistä kuningasta oli etruskeja. Rooma oli joutunut 600-luvulla etruskien valtaan tai ainakin läheiseen liittoon. Roomalaiset hyötyivät etruskien tekniikasta ja kaupunki kasvoi sekä kehittyi. Kaupankäynti vilkastui. Vuosi 510 eKr on merkittä Rooman historiassa. Silloin roomalaiset karkottivat viimeisen kuninkaansa kaupungista ja Roomasta tuli tasavalta. Vanhojen roomalaisten historiankirjoitusten mukaan viimein kuningas perheineen ja liittolaisineen oli kelvottomia heittiöitä, jotka sortivat roomalaisia. Rohkeat roomalaiset nuoren ylimyksen Brutuksen johdolla ajoivat sortajat pois. Todennäköisesti kysymyksessä on ollut valtataistelu kuninkaan Rooman yläluokan eli patriisien kesken. Muissakin Italian kaupungeista ylimystö syrjäytti kuninkaita. Patriisit eli ”isät” olivat vaikutusvaltaisten ja varakkaiden sukujen johtajia. Heidän valtansa perusta voidaan johtaa historian hämärään aikaan, jolloin roomalaisten esi-isät olivat paimentolaisia. Myöhemmin patriisit omistivat laajoja viljelyksiä. Kuninkaiden aikana patriisit muodostivat neuvoston (senaatti), joka toimi kuninkaan neuvonantajana. Jos Rooma oli vaalikuninkuus, patriisein neuvostolla on ollut merkittä rooli kuninkaan valinnassa. Kuninkaan karkottamisen jälkeisiin taisteluihin, jossa vanhat hallitsijat pyrkivät palaamaan, liittyy kaksi kuuluisaan sankaritarua. Horatius Cocles, joka puolusti yksin siltaa ja Mucius Scaevola, joka yritti murhata Rooman valloittamista suunnitelleen etruskikuningas Lars Porsennan.

 

Paitsi varallisuuteen niin patriisien asema perustui myös laintuntemiseen. Roomassa ei vielä ollut kirjoitettuja lakeja ja patriisit osasivat vanhat lait. Vain patriisit pystyivät suorittamaan tietyt uskonnolliset rituaalit. Patriisien ohella Roomassa asui tietysti tavallisia kansalaisia eli plebeijit (muut). Roomassa heillä ei ollut valtaa vaan se oli keskittynyt patriisien hallitsemalle senaatille. Rooman poliittisen järjestelmän erikoisuus oli patronukset ja klientit. Patronukset (”suurisät”) olivat vaikutusvaltaisia henkilöitä, aluksi patriiseja, jotka keräsivät ympärilleen klientejä ( seuraajat). Patronuksen tehtävä oli suojella ja opastaa klientejä, joiden oli puolestaan tuettava päällikköään omaisuudellaan ja hengellään. Myöhemmin äänestettävä vaaleissa niin kuin patronius vaati. Suhdetta leimasi molemmin puolinen lojaalisuus ja kunnioitus. Patronius, joka petti klientinsä, menetti kunniansa. Klientti ei puolestaan voinut nousta herraansa vastaan. Klienttisuhde kulki perintönä sukupolvelta toiselle. Sillä oli myös uskonnollinen merkitys. Roomalaisessa yhteiskunnassa suuri klienttien määrä merkitsi valtaa. Patriisisuvut kilpailivat keskenään klientien määrästä. Usein kävi niin, että uudet kansalaiset ryhtyivät jonkun suvun klienteiksi. Vaurastuneet plebeijit saattoivat tarjota rahaa suojelua vastaan. Patriisit pääsivät osallisiksi kaupan tuomasta vauraudesta, vaikka itse kaupankäyntiä halveksivatkin.

 

Tasavallaksi muuttumisen jälkeen Roomaa kohtasi taloudelliset ongelmat. Kaupankäynti väheni ja ilmeisesti myös maatalouden tuotanto laski. Pahiten kärsivät plebeijit, joista monet joutuivat ottamaan velkaa ja alistumaan klienteiksi. Patriisit pystyivät oikeudellisen ja uskonnollisen tietämyksensä avulla painostamaan velallisia. Roomassa oli hyvin ankarat rangaistukset niille, jotka eivät pystyneet maksamaan velkojaan. Velallinen voitiin myydä orjaksi tai hänet voitiin surmata. Plebeijeillä oli kuitenkin yksi tehokas keino parantaa asemaansa. He uhkasivat lähteä Roomasta ja perustaa oman kaupunkinsa. Tällöin Rooman olisi menettänyt merkittävän osan armeijan miesvahvuudessa. Patriisit taipuivat. Velallisten asemaa parannettiin, lait kirjoitettiin muistiin niin, että jokainen pystysi ne tarkistamaan ja perustettiin kansantribuunin virka. Kansantribuunien piti suojella plebeijiä. Heillä oli oikeus kumota senaatin päätökset ( veto-oikeus). Perustettiin myös plebeijien oma kansankokous, jossa patriisein hallitsemalla senaatilla ei ollut valtaa.

 

Seuraavien vuosisatojen ajan Rooman sisäpolitiikkaan hallitsi patriisien ja plebeijien kamppailu. Vähän kerrallaan plebeijit lisäsivät valtaansa. Heille myönnettiin oikeus päästä korkeisiin virkoihin ja jopa senaattiin. Lopulta myös pappisvirat avattiin heille. Vaurastuneet ja valtaan päässeet plebeijit hankkivat itselleen klientejä. He nousivat patriisein rinnalle Rooman johtajiksi. Monen kunnianhimoisen patriisin oli liittouduttava uusin nousukkaiden kanssa päästäkseen valtaan. Roomalaiset osoittautuivat hyvin joustaviksi ja käytännöllisiksi patriisein ja plebeijien valtataistelussa. Vaikka kamppailu oli kovaa, aseellisia yhteenottoja vältettiin ja kriisein sattuessa puhallettiin yhteen hiileen. Roomalaisilla oli myös tapana säilyttää vanhat valtarakenteet, vaikka kaupungin kehittyessä luotiin uusia. Senaatin ja plebeijien kansankokouksen rinnalla Roomassa säilyi patriisien johtama kansankokous eli kuuria kokous sekä armeijan senturiokokous. Näiden keskinäiset valtasuhteet olivat vähintäänkin sekavat. Ilmeisesti vakiintuneilla tavoilla ja kirjoittamattomilla laeilla on ollut suuri merkitys hallinnossa. Järjestelmä toimi ja se riitti roomalaisille.

 

Rooman hallinnon yksi keskeisiä piirteitä oli estää vallan keskittymien yhdelle henkilölle. Roomalaiset eivät halunnet, että joku heistä voisi nousta uudeksi kuninkaaksi tai tyranniksi. Korkeat virkamiehet valittiin vuodeksi virkaansa ja he eivät voineet asettua yleensä ehdokkaaksi samaan virkaan useita vuosia peräkkäin. Lisäksi virkoihin valittiin kaksi henkilö samanaikaisesti. Tärkeimmät virkamiehet olivat senaatin valitsemat kaksi konsulia. He johtivat sotia sekä ylläpitivät ja tulkitsivat lakeja. Myös uusien lakien ehdottamien senaatin hyväksyttäväksi kuului konsuleille. Konsuleilla oli veto-oikeus toistensa päätöksiin, joten he pystyivät hallitsemaan vain yhdessä. Konsuleiden apuna oli kvestori, joka oli aluksi eräänlainen tutkintotuomari ja vastasi myöhemmin valtionrahoista. Muita virkamiehiä olivat sensorit, jota vastasivat verojenkeräämisestä ja valtion maksuista sekä tilastoista. He valvoivat myös senaatin kokoonpanoa. Preetorit olivat tuomareita. Jos konsuli ei komentanut sotajoukkoja, niiden johtamien jäi preetorien vastuulle. Kun Rooma valloitti itselleen alueita Italian ulkopuolelta eli provinsseja, niiden hallinto uskottiin preetoreille. Plebeijien valitsemien kansantribuunien apuna olivat ediilit. He vastasivat ruuan toimittamisesta Roomaan ja juhlien järjestämisestä. Hätätilanteessa valta voitiin keskittää yhdelle miehelle diktaattorille, jonka toimikausi kesti vain puoli vuotta. Rooman historian kuuluisin ja ihailluin diktaattori oli Cincinnatus. Hänet valittiin diktaattoriksi suoraan pellolta. Vihollisen sotajoukko uhkasi Roomaa. Cincinnatuksen johdolla roomalaiset löivät vastustajansa. Cincinnatus luopui virastaan ja palasi auran varteen. Hänen virkakautensa oli kestänyt vain kuusitoista päivää.

 

 

Rooman laajeneminen

 

Ensimmäisellä vuosisadalla itsenäistymisen jälkeen roomalaiset joutuvat taistelemaan monenlaisia vihollisia vastaan, Latiumin tasangon latinalaiskaupunkeja, vuoriston paimentolaisia ja Vejin mahtavaa etruskien kauppakaupunkia. Roomalaisten onnistui lyödä paimentolaiset esim. sabiinit ja volskit. Roomalaiset käyttivät sotilaallisen voiman ohella myös diplomatiaa ja palkintoja. Osa vihollisista sulautettiin roomalaisiin. Esimerkiksi mahtava Claudiuksen patriisisuku oli alunperin sabiineja. Roomalaiset lainasivat sabiineiltä myös tärkeän jumalan Dius Fidiuksen, jonka tehtävä oli valvoa sopimusten noudattamista. Vejin kaupunkia vastaa roomalaisten sota kesti vuosikymmeniä. Rooma joutui ponnistamaan voimansa äärimmilleen tässä sodassa. Se joutui myös kehittämään sotavoimiaan. Nyt ei kahakoitu rohkeita, mutta organisoimattomia heimosotureita vastaan vaan oikeaa armeijaa. Rooman armeijaa ei enää kotiutettu sadonkorjuuaikana vaan sotilaat pidettiin aseissa ympäri vuoden. Roomalaiset joutuivat myös piirittämään ja valloittamaan vahvasti linnoitetun kaupungin. Lopulta Veji kukistui ja kaupunki hävitettiin. Asukkaat joutuivat orjuuteen tai heidät karkotettiin mailtaan.

 

Myös latinalaiskaupunkeja vastaan sodittaessa roomalaiset joutuivat lujille. Latinalaisten sotajoukot oli järjestetty samalla tavalla kuin Rooman ja heitä oli enemmän. Tässä kamppailussa roomalaiset sovelsivat kuuluisaa ohjettaan ”hajota ja hallitse” eli ”divide et impera”. Latinalaiskaupunkien liitto hajotettiin tarjoamalla osalle kaupungeista Rooman kansalaisuutta. Jotkut kaupungit saivat kansalaisuuden ilman äänioikeutta. Osa kaupungeista menetti alueitaan roomalaisille, mutta säilytti oman hallintonsa. Yksi kaupunki hävitettiin varoitukseksi muilla. Roomalaiset painostivat myös latinalaisia liittoutumalla näiden vihollisten esim. joidenkin etruskikaupunkien ja samnialaisten kanssa. Tämän politiikan seurauksena latinalaiskaupunkien liitto hajosi ja jokainen niistä solmi oman sopimuksen Rooman kanssa. Ne joutuivat lähettämään sotilaitaan roomalaisten sotiin. Roomalaisten voitokas eteneminen kärsi takaiskun 387 eKr. Tällöin roomalaiset kokivat yhden historiansa nöyryyttävimmän tappion. Pohjois-Italiaan Po-joen tasangolle asettuneet kelttiläiset gallialaissoturit hyökkäsivät Roomaa. He murskasivat roomalaiset kenttätaistelussa ja valloittivat Rooman kaupungin. Vain Capitoliumin kukkula piti puolensa. Saatuaan roomalaisilta suuret lunnaat gallialaiset vetäytyivät. Tappio oli roomalaisille suuri järkytys. Vuosisatojen ajan tapahtumaan muisteltiin onnettomuuden päivänä. Rooman kaupungin ympärille päätettiin rakentaa muuri. Kului 800 vuotta ennen kuin vieras sotajoukko marssi Roomaan. Tämä tapahtui 410 jKr. kun kuningas Alarikin johtamat länsigootit valloittivat ikuisen kaupungin.

 

Rooma kävi 300-luvulla useita sotia Apenniinien vuoristoissa asuvia samnialaisia vastaan. Samnilaiset olivat väkiluvultaan roomalaisia suurempi kansa. Vaikka he olivat paimentolaisia, oli heidän sotalaitoksen vähintäänkin yhtä hyvä kuin roomalaisten. Samnialaiset olivat satoja vuosia olleet tekemissä Etelä-Italian kreikkalaisten kanssa. Heidän ja roomalaisten välisessä kamppailussa ratkaistiin Italian herruus. Samnialiset pyrkivät laajentamaan aluettaan ja hyökkäilivät Rooman liittolaisten maille. Kamppailu kesti vuosikymmeniä ja Rooma kärsi väillä musertavia tappioita esimerkiksi kerran saarroksiin jäänyt roomalainen armeija joutui kulkemaan häpeällisesti ”ikeen alitse”. Vähitellen roomalaiset pääsivät kamppailussa niskan päälle ja pakottivat samnialaiset hyväksymään liittolaisen aseman. Myös jotkut samnialaisten kanssa liittoutuneet etruskikaupungit joutuivat alistumaan.

 

Etelä-Italian kreikkalaiset kaupungit seurasivat huolestuneina Rooman mahdin kasvua. Rooman sota samnialaisia vastaa oli sopinut niille hyvin, koska Apenniinien vuoristolaiset olivat usein olleet epätoivottuja vieraita. Nyt roomalaiset olivat kuitenkin liian lähellä. Kreikkalaiset kaupungit palkkasivat aikakauden kuuluisimman sotilaan Epeiroksen kuninkaan Pyrrhoksen taistelemaan puolestaan. Pyrrhos kohtasi roomalaiset useissa taisteluissa ja hänen sotanorsunsa ja falanginsa aiheuttivat roomalaisille tappioita. Mutta roomalaiset eivät luovuttaneet. He kokosivat uusia armeijoita ja jatkoivat taistelua. Voitot olivat myös käyneet Pyrrhokselle hyvin kalliiksi. Hän oli menettänyt runsaasti miehiä. ”Vielä yksi tällainen voitto niin olen hukassa” kerrotaan Pyrrhoksen tokaisseen. Lopulta Pyrrhos kyllästyi taistelemaan sellaista vihollista vastaan, joka ei suostunut häviämään. Hänellä oli myös kiistaa palkanmaksusta. Pyrrhoksen lähdön jälkeen Etelä-Italian kreikkalaiset kaupungit joutuivat tunnustamaan Rooman yliherruuden.

 

Vuonna 265 Rooma hallitsi koko Italiaa eteläisestä Calabriasta aina pohjoisen Rubikon joelle asti. Miten vaatimaton kaupunki Tiber joen varrelta pystyi tähän. Roomalaisia ei ollut koskaan ollut enempää kuin vastustajiaan. Roomalaisten sotataito ei ollut aluksi parempi kuin naapurikansojen, vaikka myöhemmin legioonat olivat maaillan paras sotakoneisto. Lyhyesti sanottuna, muut kansat voittivat taisteluja, mutta roomalaiset voittivat sotia. He kärsivät monesti tappioita sodissa, mutta eivät suostuneet antamaan periksi. Tappion jälkeen koottiin uusi armeija ja sota vietiin loppuun uhrauksista välittämättä. Roomalaiset olivat uskollisia liittolaisilleen. Sopimukset oli pidettävä. Sopimukset tehtiin jumalten nimiin ja niiden rikkominen oli pyhäinhäväistys Liittolaisen hylkääminen oli roomalaisille sama kuin patronius olisi pettänyt klientinsä. Voiton hetkellä roomalaiset olivat usein myös kohtuullisia. Voitetuista pyrittiin tekemään Rooman liittolaisia. Heidän sallittiin pitää omat tapansa ja hallintonsa, kuhan he alistuivat Rooman herruuteen ja pitivät oman osansa sopimuksesta. Roomalla Italiassa sopimus yli 120 ”valtion” kanssa. Toisaalta roomalaiset saattoivat olla myös hyvin julmia ja hävittää sekä orjuuttaa kokonaisia kansoja, jos Rooman etu tätä vaati. He myös olivat joskus hyvin kostonhimoisia. Todennäköisesti julmuus ja armottomuus lisääntyi tasavallan lopulla. Annakin mittakaava kasvoi. Alistetut alueet ja kansat kasvoivat.

 

Rooman hallinto osoittautui poikkeuksellisen kestäväksi ja joustavaksi. Kriisin sattuessa Rooma ei romahtanut vaan kaikki voimavarat voitiin suunnata ongelman ratkaisemiseksi. Vaikka patriisisuvut kamppailivat vallasta toistensa ja plebeijien kanssa, ratkaisevalla hetkellä ristiriidat pantiin syrjää ja Rooma seisoi yhtenäisenä vihollista vastaan. Tasavallan alkuaikoina roomalaisilla näyttää olleen voimakas velvollisuuden tunne. Roomalla ei ollut palkka-armeijaa vaan sotilaat olivat tavallisia kansalaisia. Aluksi heille ei maksettu palkkaa ja jokainen joutui maksamaan varusteet itse. Köyhimmät oli vapautettu asepalveluksesta ja he saattoivat palvella kantajana. Roomalaiselle oli kunnia asia palvella armeijassa. Sotilaat saivat myös osansa sotasaaliista. Kunnianhimoisille ja eteenpäin pyrkiville nuorukaisille sotapalvelus oli välttämätön. Julkisiin virkoihin ei voinut pyrkiä ennen kuin oli palvellut tasavaltaa haarniskassa. Sotaretkillä hankittu maine auttoi vaaleissa. Roomalaiset olivat myös hyvin kilpailuhenkisiä. He kilpailivat keskenään, mutta pyrkivät myös nousemaan kuuluisien esi-isiensä rinnalle.

 

Puunilaisosodat

 

Vallattuaan suurimman osan Italiaa Rooma joutui seuraavaksi vastakkain läntisen Välimeren voimakkaimman valtion Karthagon kanssa. Foinikialaiset kauppiaat olivat perustaneet Karthagon kaupungin Pohjois-Afrikkaan nykyisen Tunisian alueelle. Vuosisatojen kuluessa Karthago oli voimistunut ja vaurastunut, Se oli kauppakaupunki, jonka laivat purjehtivat ympäri Välimerta ja joka perusti siirtokuntia esim. Espanjaan ja Sisiliaan. Karthagolaiset kilpailivat kreikkalaisten kanssa. Roomalaiset ja karthagolaiset olivat olleet usein liittolaisia, mutta niiden välille syntyi kiistoja Sisilian kaupunkien hallinnasta. Ilmeisesti roomalaiset halusivat myös osansa karthagolaisten rikkauksista. Ensimmäinen sota roomalaisten ja karthagolaisten välillä kesti 24 vuotta (264-240 eKr). Sodan aikana roomalaiset joutuivat rakentamaan ensimmäisen oikean laivastonsa. Sen tärkein tehtävä oli katkaista karthagolaisten huoltokuljetukset Sisiliaan. Rooma oli kokematon merivalta ja se menetti paljon aluksia haaksirikoissa. Soutajien soutamien kaleerien keuloissa oli metalliset puskurit, joilla pyrittiin törmäämään ja upottamaan vastustajan laivat. Roomalaiset lisäsivät omiin kaleereihinsa laskusillat. He eivät pyrkineet pelkästään upottamaan vastustajiaan vaan valtaamaan näiden alukset. Erikoista sodassa oli se, että merivalta Karthago pärjäsi paremmin maataisteluissa kuin merellä. Roomalaiset taas saavuttivat huomattavimmat voittonsa merellä. Sota päättyi Rooman voittoon. Karthago joutui luopumaan Sisiliasta, josta tuli ensimmäinen Rooman hallitseman alue manner Italian ulkopuolella. Karthago joutui myös maksamaan Roomalle suuren sota korvauksen. Rooman käytti vähän myöhemmin hyväksi Karthagon heikkoutta ja otti haltuunsa Sardinian ja Korsikan.

 

Korvatakseen menettämänsä alueet ja saadakseen rahaa sotakorvausten maksamiseen Karthago ryhtyi laajentamaan menestyksekkäästi alueitaan Espanjassa. Vähän myöhemmin myös Rooma valloitti alueita Espanjasta. Aluksi Rooma ja Karthago pystyivät jakamaa alueet. Kiista Saguntumin kaupungin hallinnasta sytytti loputa toisen puunilaissodan 219 eKr. Varsinaisesti sodassa oli kysymys läntisen Välimeren herruudesta. Espanjassa olevien karthagolaisten joukkojen komentaja Hannibal Barkas (salama) päätti siirtää sodan Rooman maaperälle. Hänen joukkonsa marssivat Ranskan kautta Alppien juurelle ja ylittivät vuoriston. Roomalaiset oli yllätetty. He eivät olleet kunnolla valmistautuneet hyökkäykseen. Aluksi roomalaisten komentaja vältti taistelua. Roomalaisten yleinen mielipide kuitenkin vaati taistelua. Roomalaiset eivät voineet olla pelkureita. Rooman legioonat kohtasivat Hannibalin joukot Canneanin taistelussa 216 eKr. Seurauksena oli yksi Rooman historian musertavin tappio. Legioonat tuhottiin lähes täysin. Hannibal todisti olevansa yksi ihmiskunnan historian suurimpia sotapäällikköjä. Rooma oli lyöty, mutta se ei suostunut antamaan periksi. Kaikki voimavarat valjastettiin puolustuksen lujittamiseksi. ”Hannibal on porteilla” sanonta muistutti kaikkia tilanteen vakavuudesta. Uusia legioonia muodostettiin, mutta roomalaiset pyrkivät nyt välttämään avointa taistelua Hannibalin kanssa.

Vaikka Hannibal oli osoittautunut taistelukentällä ylivoimaiseksi, ei hänen onnistunut nujertaa Roomaa. Hän piiritti Rooman kaupunkia kerran, mutta hänen sotajoukoiltaan puuttui piirityskalustoa. Hannibal ei myöskään onnistunut täysin pyrkimyksessään houkutella Rooman liittolaisia puolelleen. Rooman kärsivällisesti rakentama liittojärjestelmä kesti. Rooman oli onnistunut säilyttää meren herruus ja sen laivasto esti Hannibalia saamasta täydennyksiä Karthagosta. Roomalaiset välttivät ratkaisutaistelua Hannibalin kanssa ja pyrkivät kuluttamaan vastustajan voimia vähitellen. Kun Rooma siirtyi hyökkäykseen, se kukisti Hannibalin puolelle siirtyneet Sisilian kaupungit. Espanjassa olevien roomalaisten joukkojen komentajaksi oli nimitetty nuori upseeri Publius Cornelius Scipio (Africanus), joka osoittautui lähes Hannibalin veroiseksi komentajaksi. Hänen johdollaan roomalaiset valloittivat kaikkia karthagolaiset hallitsemat alueet Espanjassa. Hannibalin veljeni Hasdrubal siirsi karthagolaisten loput joukot Italiaan. Niiden oli tarkoitus yhdistyä Hannibalin joukkoihin. Roomalaisten onnistui kuitenkin tuhota Hasdrubalin armeija ennen kuin se sai yhteyden Hannibalin joukkoihin. Seuraavaksi roomalaiset päättivät viedä taistelun Karthagon kotikentälle. Scipion johtamat roomalaiset nousivat maihin Pohjois-Afrikassa. He ryhtyivät hankkimaan itselleen liittolaisia erityisesti numidialaista ratsuväkeä. Roomalaiset myös hävittivät Karthagon maaseutua. Hannibal kutsuttiin Italiasta puolustamaan kotikaupunkiaan. Hannibal ja Scipio kohtasivat toisensa Zaman taistelussa 202 eKr. Taistelu oli tasaväkinen ja ainoa taistelua jonka Hannibal hävisi. Rooma oli voittanut ja Karthago joutui pyytämään rauhaa.

 

Rauhanehdot olivat Karthagolle raskaat. Se joutui luovuttamaan alueita roomalaisten liittolaisille numidialaisille. Karthago menetti myös kaikki Pohjois-Afrikan ulkopuoliset alueensa. Se joutui maksamaan sotakorvauksia ja sen laivastossa sai olla vain 10 sotalaivaa. Ylpeä Karthago ei saanut käydä sotaa ilman Rooman suostumusta. Siitä oli tullut toisen luokan valtio. Hannibal nousi Karthagon johtoon sodan jälkeen, mutta roomalaisten vaatimuksesta hänet karkotettiin kaupungista. Hannibal pakeni nykyisen Turkin sijainneeseen Bithyanin kuningaskuntaan. Kun roomalaiset vaativat hänen luovuttamistaan, Hannibal teki mielummin itsemurhan kuin alistui roomalaisten valtaan. Karthago tuntui olleen roomalaisille herkkä kohta. He eivät voineet jättää kaupunkia rauhaa. Se oli tuhottava. Roomalaisten liittolainen Numidian kuningas pyrki valloittaan Karthagolta alueita. Näissä kiistoissa Rooma asettui liittolaisensa puolelle. Lopulta senaattori Cato sai tahtonsa läpi ja Rooma asetti Karthagolle uhkavaatimuksen. Kaupunki oli siirrettävä sisämaahan meren rannalta. Karthago ei suostunut ja Rooma julisti sodan. Kolmas puunilaissota (149-146 eKr) päättyi Karthagon täydelliseen tuhoon. Kaupunki hävitettiin ja sen asukkaat surmattiin tai myytiin orjiksi. Tarinan mukaan roomalaiset papit kirosivat Karthagon ja kylvivät maahan suolaa, sen merkiksi, ettei Rooman vihollinen voisi enää koskaan nousta uhkaamaan Roomaa. Osa Karthagon alueesta annettiin Numidian kuninkaalle, osasta muodostettiin Rooman uusi provinssi, jonne perustettiin siirtokuntia sotaveteraaneille. Roomalaiset rakensivat myöhemmin uuden kaupungin tuhotun Karthagon raunioille.

 

Imperiumin rakentaminen

 

Sodat Karthagoa vastaan muuttivat Roomaa kenties enemmän ja syvällisemmin kuin mikään muu tapahtuma. Roomalaiset itse ja antiikin historiankirjoittajat olivat vahvasti tätä mieltä. Rooma oli hankkinut itselleen laajoja alueita Italian ulkopuolelta ja sotakorvaukset olivat täyttäneet valtion rahakirstut kullalla. Rooman legioonista oli tullut ammattimaisempia ja tehokkaimpia. Toisaalta Rooma oli menettänyt varsinkin toisessa puunilaissodassa paljon miehiä. Toisen puunilaissodan jälkeisissä valloituksissa nähtiin ”uudenlainen” Rooma. Ennen roomalaisille niin tärkeät arvot kuten uskollisuus liittolaiselle ja oikeutettu sota saivat väistyä imperiumin rakentamisen tieltä. Roomalaiset vaativat vastustajiaan alistumaan Rooman valtaan tai heidät tuhottaisiin. Roomalaiset olivat Italiaa valloittaessa tehneet vihollistaan liitolaissa ja voiton hetkillä osittaneet usein malttia ja kohtuullisuutta. Puunilaissotien jälkeen vallattujen alueiden tärkein tehtävä oli maksaa veroja. Monet roomalaiset ylimykset halusivat nimityksen vallattujen alueiden eli provinssien maaherroiksi, koska siellä pystyi rikastumaan. Uudet maaherrat pystyivät kiristämään itselleen suuria rikkauksia. Jos joku kaupunki, maakunta tai paikallinen ruhtinas kieltäytyi maksamasta, se tulkittiin kapinaksi. Kapinallisia roomalaiset käsittelivät säälimättömästi. Rooman valtio sain verojen ohella provinsseista tuloja takavarikoitujen maiden vuokrauksesta. Varsinkin senaattorit olivat innokkaita hankkimaan näitä maita itselleen ja klienteilleen. Legioonien veteraaneille jaettiin provinsseista maata palkkioksi uskollisesta palveluksesta. Uudet alueet tuottivat niin hyvin rikkauksia, että Rooman kansalaiset voitiin vapauttaa joistakin veroista.

 

Roomalaisten kunnianhimo ja ahneus ajoivat heidät uusiin sotiin. Sodista hyötyivät senaattorien ohella myös tavalliset legioonalaiset, joille jaettiin osa sotasaaliista. Uusilta valloitetuilta alueilta voitiin kerätä lisää veroja sekä saada halpoja orjia. Rooman talous oli yhä riippuvaisempi orjista. Samaan aikaan kaupunkien köyhien roomalaisten määrä kasvoi. Heidät pidettiin tyytyväisinä ilmaisilla vilja-annoksilla (leipää ja sirkushuveja). On väärin väittää, että roomalaisilla olisi ollut joku selvä ja johdonmukaisesti etenevä suunnitelma. Pikemminkin he reagoivat sopiviin tilaisuuksiin. Myös yksittäisten henkilöiden rooli oli merkittävä. Samoin roomalaisen ylimysten ja kansanpuolueen väliset kiistat heijastuvat Rooman laajentumispolitiikkaan. Kunnianhimoisille poliitikoille voittoisa sotaretki yksi parhaista tavoista hankkia itselleen mainetta. Poliittisten kamppailujen käyminen ja äänien haaliminen oli kallista ja monet roomalaiset poliitikot velkaantuivat pahasti pyrkiessään virkoihin. Vuosi tai pari rikkaan provinssin maaherrana niin velat voitiin maksaa ja tulevaisuus oli turvattu.

 

Roomalaisten häikäilemättömyys näkyi hyvin siinä, kuinka he varmistivat herruutensa Espanjassa. Roomalaiset turvautuivat petoksiin, salamurhiin, väestönpakkosiirtoihin ja kansanmurhiin nujertaakseen Espanjan heimojen vastarinnan. Vuosikymmen sotimisen ja verilöylyjen jälkeen Rooma oli saanut Iberian niemimaan tiukasti hallintaansa. Paikallisten heimojen epätoivoinen sissisota oli ohi. Samoihin aikoihin Rooma laajeni myös itäisellä Välimerellä. Siellä roomalaisilla oli vastassa Aleksanteri Suuren valtakunnan raunioille syntyneet Makedonian kuningaskunta, Seleukidien kuningaskunta, jonka ydinaluetta on Syyria ja Persia, sekä Ptolemaiosten hallitsema Egyptin. Lisäksi alueella oli useita pienempiä kuningaskuntia ja pienten valtioiden muodostamia liittokuntia. Kaikissa näissä vallitsi hellenistinen kulttuuri. Ensimmäisen Rooma kävi Makedonian kimppuun, joka oli pyrkinyt hyötymään Rooman ahdingosta toisen puunilaissodan aikana. Useissa sodissa Makedonia murskattiin. Makedonian ja Kreikan kaupunkien falangeista ei ole vastusta Rooman legioonille, jotka ovat hioneet liikkuvaa taistelutapaa taistellessaan Hannibalia vastaan. Seleukidien kuningaskunta yritti toimia ”Kreikan suojelijana”; mutta roomalaiset liittolaisineen voittavat sen. Kreikassa käydyissä sodissa roomalaisten armottomuus korostui. Epeiroksen ja Korintin kaupungit tuhottiin täydellisesti, koska ne oli vastustaneet Roomaa. Makedoniasta ja Kreikasta tuli Rooman provinssi

 

Roomalaiset käyttävät taitavasti hyväkseen alueen valtioiden riitoja. He liittoutuvat pienempien valtioiden kanssa voimakkaita vastaan. Kun vihollinen on lyöty, se joutuu luovuttamaan alueita, joista osasta tulee uusia provinsseja. Osa luovutetaan roomalaisten liittolaisille. Lisäksi Rooma vaatii sotakorvauksia. Jos joku liittolainen vahvistuu liikaa ja uhkasi Rooman etuja, se valloitettiin. Vähitellen kaikki itäisen Välimeren alueet joutuivat Rooman valtaan. Itsenäiset kuningaskunnat muuttuivat provinsseiksi osa sotien ja osa rauhallisen kehityksen seurauksena. Egyptikin joutuu hyväksymään Rooman suojeluksen ja myöhemmin siitäkin tulee provinssi. Egyptin viljalla ruokittiin Rooman kaupunkien kasvava köyhälistö.

 

Rooman vallan leviämien itäisellä Välimerellä kesti yli 150 vuotta. Usein samat alueet jouduttiin valloittamaan useita kertoja ja liittolaisetkin kapinoivat. Roomalaisten politiikka oli usein tempoilevaa ja heidän johtajiensa riidat vaikeuttivat johdonmukaista valloituspolitiikkaa. Usein roomalaisille riitti, että he torjuivat välittömän uhan ja saivat sotakorvauksia sekä veroja. Monesti roomalaiset tyytyvät jättämään hallitsemisen paikallisten ruhtinaiden harteille. Rooman laajentumiseen Syyriasta itään pysäytti nykyisen Iranin alueella sijainnut Parthian valtakunta. Roomalaiset kärsivät 53 eKr parthialaisille murskatappion. Joiden tutkijoiden mukaan vangiksi jääneitä roomalaisia sotilaita kuljetettiin Parthian valtakunnan itäiselle äärilaidalle Keski-Aasiaan. Sieltä legioonalaiset päätyivät lopulta Kiinaan. Roomalaisten ja parthialaisten välillä vallitsi hauras rauha, joka välillä rikkoutui. Keisari Trajanus yritti kukistaa Parthian 100-luvun alussa suurella sotaretkellä, mutta hänen seuraajansa Hadrianus lopetti hyökkäyssodat. Persiassa 200-luvulla valtaan noussut sassanidien dynastia jatkoi sotia Rooma vastaan.

 

Nykyisen Italian Pohjois-osissa Po joen laaksossa asui kelttiläisiä heimoja. Nämä alueet eivät kuuluneet vielä 100-luvulla eKr varsinaiseen Rooman. Kelttiläiset heimot olivat taistelleet pitkään roomalaisia vastaan. Ne olivat esim. liittoutuneet Hannibalin kanssa, mutta joutuvat alistumaan Rooman valtaan. Noin vuosina 110-100 eKr Etelä-Ranskan roomalaisiin provinsseihin vaelsi germaanisia teutoneita ja kimbrejä. Roomalaiset kokosivat italialaisine liittolaisineen yli 100 00 miehen vahvuisen armeijan. Arausion taistelussa roomalaiset jyrättiin. Lähes koko heidän armeijansa tuhottiin. Jostakin syystä teutonit ja kimbrit, eivät jatkaneet etenemistä etelään kohti Italiaa vaan jatkoivat länteen Galliaan ja sieltä Espanjaa. Tilanteen vakavuutta roomalaisille todisti se, että Gaius Marius valittiin useita kertoja peräkkäin konsuliksi. Mariuksen johdolla uudet köyhistä kansalaisista kootut legioonat tuhosivat teutonit ja kimbrit, jotka olivat palannet uhkaamaan roomalaisten provinsseja ja jopa Pohjois-Italiaa. Näiden uusien germaanisten kansojen hyökkäykset saivat jotkut roomalaiset vakuuttumaan Alppien pohjoispuolisesta uhasta. Näitä alueita lähti valloittamaan Julius Caesar.

 

Julius Caesar oli roomalainen poliitikko ja sotapäälikkö, josta tuli Rooman yksinvaltias. Hän syntyi yhteen vanhimmista patriisisuvuista, mutta hänen oli tätinsä oli Gaius Mariuksen vaimo. Näin Caesar oli kytköksissä ylimyksiä vastustavaan kansanpuolueeseen. Toimittuaan konsulina Caesar sain nimityksen Etelä-Ranskassa olleiden roomalaisten provinssien johtoon. Siinä asemassa hän pystyi laajentamaan Rooman valtaa Galliassa. Siellä pystyi saavuttamaan mainetta ja rikkauksia. Muodollinen syy puuttua Gallian heimojen loputtomiin kahinoihin oli eräiden Rooman kanssa liittoutuneiden heimojen ahdinko. Caesar kävi sotaa Galliassa yhdeksän veristä vuotta, mutta lopulta koko alue alistuu Rooman valtaan. Kokonaiset kansat vaipuvat historian hämärään sodan seurauksena. Taistelujen loputtua Caesar osoitti lempeyttä ja viisautta voitettuja kohtaa. Gallia rauhoittui ja roomalaistui nopeasti. Valloittaessaan Galliaa Caesar joutuu taisteluihin useiden germaaniheimojen kanssa. Rooman ja germaaninen väliseksi rajaksi muodostuu Rein joki, jonka länsipuolella asuvat heimot joutuvat Rooman vallan alaisiksi. Caesar teki myös sotaretken Britanniaa. Sen tarkoituksena on estää saaren kelttiläisiä heimoja puuttumasta Gallian valloitukseen.

 

Caesarin seuraajan Augustuksen aikana Rooman rajat Keski-Euroopassa vakiintuvat. Rooman vallan alle joutuvat alistumaa kaikki Reinin länsipuolella ja Tonavan eteläpuolella asuneet kansat. Germaaniheimojen hyökkäykset käynnistivät Rooman sotaretken Reinin yli itään. Tarkoituksena oli kukistaa uppiniskaiset germaanit ja ulottaa Rooman valta aina Elbe joelle. Aluksi roomalaisilla oli menestystä. Laajoja alueita valloitettiin, mutta Germaanien vapaudenkaipuuta roomalaisten ei onnistu kukistaa. Teutobergin metsässä 9 jKr germaanit tuottivat roomalaisille musertavan tappion. Kolme legioonaa tuhottiin apujoukkoineen, noin 20 000 sotilasta kuoli. Vaikka roomalaiset tekivät rankaisuretkiä, niin Germanian valloituksesta luovuttiin. Raja vakiintui Rein joelle. Keisari Claudiuksen aikana 40-luvulla jKr roomalaiset valloittivat Britannian. Heidän ei kuitenkaan koskaan onnistu alistaa Skotlannin alueella asuneita heimoja, jotka kapinoivat jatkuvasti. Roomalaiset kutsuivat näitä kansoja pikteiksi. Lopulta roomalaiset kyllästyvät hyödyttömiin taisteluihin ja rakensivat keisari Hadrianuksen aikana yli sata kilometriä pitkän muurin Pohjois-Englannin halki Pohjanmereltä Irlannin merelle. Piktit jäivät muurin pohjoispuolelle. Rooman viimein pysyvä aluelaajennus oli Tonavan pohjoispuolella olleen Daakian valloitus. Nykyisin alue kuuluu Romaniaa. Daakissa roomalaisia kiinnosti alueen rikkaat luonnonvarat esim. kultakaivokset. Keisari Trajaanuksen johtama sotaretki tapahtui 100-luvun ensimmäisinä vuosina. Seuraavien vuosisatojen ajan Rooman tuhoutumiseen asti legioonalaiset joutuvat puolustamaan valtakunnan horjuvia rajoja aina vain uusia vihollisia vastaan. Usein raja-alueet joutuivat tilapäisesti ”barbaarien” hallintaan. Rooman laajentumisen aika oli ohi.