Historia lyhyesti ja selkeästi (toivottavasti).

Historia lyhyesti ja selvästi (toivottavasti)

 Ensimmäinen koe

VERSAILLESIN RAUHA
Voittajat leimasivat Saksan syylliseksi sotaan. Saksaa haluttiin rangaista ja sen piti maksaa korvauksia sodan aiheuttamista tuhoista.

Rauhanehdot:

Saksa joutui luovuttamaan alueita Ranskalle ja Puolalle.

Se menetti myös kaikki siirtomaansa.

Saksa joutui maksamaan sotakorvauksia.

Saksan armeijaa ja laivastoa supistettiin.

Saksalaiset kokivat Versaillesin rauhan häpeärauhana ”tikarinpisto legenda”.

Kansainliitto perustettiin turvaamaan rauhaa, mutta se ei ollut tarpeeksi voimakas järjestö.

Itä-Eurooppaan syntyi uusia valtioita Suomi, Baltian maat, Puola, Jugoslavia ja Tsekkoslovakia.

Euroopan uudet ristiriidat

Saksan asema

Venäjän hajoaminen ja Neuvostoliiton synty.

Rajariidat Euroopan uusien valtioiden välillä (nationalismi)




 Venäjän vallankumoukset ja Suomi

Venäjän vallankumoukset

Venäläiset olivat tyytymättömiä keisarin johtamaan hallintoon.

Ensimmäisessä maailmansodassa kuoli paljon venäläisiä sotilaita ja sota sujui huonosti.

Talvella 1917 Venäjällä oli pula ruuasta ja sen hinta nousi.

Pietarissa oli lakkoja ja mielenosoituksia. Keisari joutui luopumaan vallasta.

Suomessa puolueet kiistelivät, kenelle kuului keisarin valta Suomessa, kun keisaria ei enää ole.

Uudet johtajat jatkoivat sotaa. Venäjän armeija romahti.

Syksyllä 1917 Lenin johtamat bolsevikit eli kommunistit (punaiset) kaappasivat vallan, Lokakuun vallankumous. He lupasivat ” maata, leipää, ja rauhan.”

Venäjän paheneva sekasorto pelotti suomalaisia. Suomi julistautui itsenäiseksi joulukuussa 1917. Lenin johtamat bolsevikit hyväksyivät Suomen itsenäisyyden.

Venäjällä alkoi sisällissota 1918. Siinä taistelivat vastakkain punaiset eli bolsevikit ja valkoiset.

Punaiset voittivat sisällissodan. Syntyi Neuvostoliitto. 

 
KPL 1.1 Suomi Itsenäistyy

Suomi ensimäisessä maailmansodassa

Kun ensimmäinen maailmansota syttyi, Venäjä liittyi mukaan sotaan.

Suomi oli osa Venäjää.

Suomalaiset eivät joutuneet Venäjän armeijaan. Saksalaiset ja venäläiset eivät taistelleet Suomen alueella.

Suomeen tuli lisää venäläisiä sotilaita.

Venäjän armeija osti Suomesta tavaroita esimerkiksi kankaita.

Venäläiset rakensivat Suomeen linnoituksia. Suomalaisia palkattiin rakentamaan linnoituksia.

Venäjältä tuotiin Suomeen viljaa. Ruoka kallistui.


Suomen itsenäistyminen 1917

Venäjällä tapahtui vallankumous ja keisari erosi.

Suomalaiset halusivat erota Venäjästä.

Osa venäläisistä vastusti Suomen eroa Venäjän valtiosta.

Venäjän punaiset ja valkoiset alkoivat riidellä, jopa taistella.

Suomalaiset julistautuivat itsenäiseksi joulukuussa 1917.

Venäjä oli niin heikko, paljon riitoja, lähes sisällissota. Ei voinut estää Suomen eroa Venäjästä.

1.2 Suomen sisällissota

Suomen sisällissodassa taistelivat punaiset ja valkoiset.

Punaisia

Torpparit, vuorasivat viljelymaata.

Työläiset tehtaissa ja maatiloilla

Köyhät

Valkoisia

Talonpojat, omistivat viljelymaata

Kauppiaat ja tehtaiden omistajat

Virkamiehet

Hyvin koulutetut, esim. opettajat, insinöörit, lääkärit

Papit

 Miksi sisällissota alkoi?  

Punaiset ja valkoiset olivat erimieltä monista asioista: 

Torppareiden asema 

Suomessa oli työttömyyttä ja köyhyyttä. 

Ruoka oli kallista ja sitä oli vähän. 

Osa punaisista ei uskonut enää demokratiaan.  

Suomessa oli lakkoja ja mielenosoituksia. Valkoiset ja punaiset tappelivat. Ei ollut poliisia.  

Punaiset ja valkoiset pelkäsivät toisiaan. Hankittiin aseita. 

Paljon huhuja, vähän totuutta. 

Sota

Kun sota alkoi tammikuussa, punaiset valloittivat nopeasti Etelä-Suomen. Paljon torppareita ja työläisiä. Forssa oli punaisten vallassa.

Punaisia ja valkoisia oli yhtä paljon. Myös aseita oli yhtä paljon.

Valkoisilla oli enemmän ammattisotilaita. Parempi koulutus ja johto.

Saksa ja Ruotsi antoivat valkoisille aseita ja muuta apua. Venäläiset antoivat punaisille aseita.

Sota päättyy toukokuun alussa ja valkoiset voittivat.

Sodan jälkeen

Taisteluissa kuoli noin 9000 sotilasta.

Sodan aikana ja sen jälkeen punaiset ja valkoiset murhasivat aseettomia ihmisiä.

Noin 12 000 punaista vankia kuoli nälkää ja tauteihin vankileireillä.

Punaisia pakeni sodan lopulla Venäjälle.

 

1.3 Itsenäisen Suomen ensiaskeleita.

Sisällissodan jälkeen Suomeen valittiin kuningas. Hän erosi. Suomesta tuli tasavalta. Ensimmäinen presidentti oli Kaarlo Juho Ståhlberg.

Suomessa pelättiin Neuvostoliittoa. Suomi halusi itselleen vahvanystävän. Aluksi Saksa oli Suomen ystävä, myöhemmin Ruotsi.

Suomi ja Ruotsi riitelivät Ahvenanmaan saaristosta. Osa suomalaisista halusi, että Suomi valloittaisi lisää maata Neuvostoliitolta (Venäjä)

Sisällissodan jälkeen punaiset ja valkoiset vihasivat ja pelkäsivät toisiaan. Oli vaikeaa tehdä yhteistyötä. Osa punaisista ja valkoisista halusi jatkaa sotaa.

Osa valkoisista ja osa punaista oli valmis tekemään yhteistyötä.

Suomessa hyväksyttiin useita tärkeitä lakeja.

Punaisten vankien vapauttaminen

Torpparien vapauttaminen (maareformi), torpparit saivat viljelemänsä maat itselleen.

Kahdeksan tunnin työpäivä tehtaissa

Oppivelvollisuuslaki , kaikki lapset kouluun

Kielilaki, kaksi kieltä, ruotsi ja suomi

Uskonnonvapauslaki, sai valita oman uskontonsa

Asevelvollisuuslaki, kaikki nuoret miehet joutuvat armeijaan

(Kieltolaki), alkoholia ei saa myydä.

Lapuanliike

20-luvun lopulla 30-luvun alussa osa Suomen valkoisista halusi lopettaa punaisten toiminnan. He muodostivat lapuanliikkeen.

Osa valkoisista (lapuanliike) uhkaili ja hakkasi punaisia. Joitakin punaisia tapettiin

Punaisten taloja tuhottiin.

Punaisia kuljetettiin Neuvostoliittoon (Venäjä)

Punaisten äänestäminen vaaleissa haluttiin estää.

Valkoiset halusivat, että punaiset eivät voisi päättää Suomen asioista. Valta vain valkoisilla.

Poliisit ja sotilaat olivat valkoisia. Yleensä lapuanliikkeen tekemistä rikoksista ei saanut rangaistusta.

Kun Lapuanliike uhkasi Suomen demokratiaa, sen johtajat vangittiin ja liike kiellettiin

Ensimmäinen koe loppuu 
 

Joulukuun koealue alkaa

  Demokratia ja dikatatuuri

KPL 1.4 Stalinin Neuvostoliitto

 Venäjän kommunistit eli bolsevikit loivat uuden valtion, Neuvostoliiton. Sen piti olla työläisten paratiisi, ei rikkaita, ei köyhiä.

Neuvostoliiton johtajaksi tuli 20-luvulla Josef Stalin. Hän oli diktaattori.

Neuvostoliitossa oli vain yksi puolue, ei demokratiaa. Salainen poliisi vainosi ihmisiä, jotka vastustivat kommunisteja.

Valtio omisti kaikki tehtaat. Valtio määräsi, mitä tavaroita valmistetaan. Viisivuotissuunnitelmat.

Neuvostoliitossa rakennettiin paljon uusia tehtaita, teollistuminen ja kaupungistuminen

Valtio otti itselleen kaikki viljelymaat 1930-alussa, nälänhätä.

Valtio vainosi uskontoja. ” Stalin korvasi jumalan”, henkilöpalvonta

Stalinin aikana Neuvostoliitossa miljoonia ihmisiä surmattiin. Teloitukset ja vankileirien orjatyö. Kokonaisia kansoja karkotettiin uusille alueille.

Koulutus parani ja Neuvostoliitto kehittyi, mutta hinta oli hirvittävä.

 

KPL 1.5 Yhdysvaltojen suuri lama

Englanti ja Ranska olivat voittaneet ensimmäisen maailmansodan. Sodan voittamien oli maksanut paljon rahaa ja kaatuneita sotilaita. Voitto oli lähes tappio.

Sodan jälkeen molemmilla mailla oli taloudellisia ongelmia. Kaikille sodasta palaaville miehille ei ollut työtä.

Puolueiden riitely vaikeutti asioiden ratkaisemista. (punaiset ja valkoistet eli työväestö ja porvarit)


Yhdysvallat

Ensimmäisen maailmasodan todellinen voittaja oli USA. Sota toi rahaa amerikkalaisille. Euroopan valtiot ostivat aseita ja tavaroita amerikkalaisilta tehtailta. Yhdysvallat myös lainasi rahaa eurooppalaisille.

Amerikkalaisia oli kuollut sodassa vähän ja Yhdysvaltojen alueella ei oltu taisteltu.

Yhdysvalloilla meni hyvin 20-luvulla. Tehtaat tekivät paljon tavaraa, vähän työttömyyttä, palkat nousivat, amerikkalaiset rikastuivat.

Monia uusia keksintöjä puhelin, radio, levysoitin, jääkaappi, auto. Niittä valmistettiin suuria määriä ja hinta laski. Tavallisilla amerikkalaisilla rahaa ostaa uusia tavaroita.

Syntyi populaarikulttuuria, sarjakuvat, elokuvat, jazz-musiikki, radio-ohjelmat ja kioskikirjallisuus. Halpa hinta, suuri yleisö.

Vuonna 1929 Yhdysvaltojen hyvät ajat päättyivät. Monet tehtaat lopettivat toimintansa ja miljoonat ihmiset menettivät työnsä. Paljon köyhyyttä.

Yhdysvalloista talouden huonot ajat levisivät ympäri maailmaa, erityisesti Saksaan.

30-luvulla Yhdysvaltojen hallitus lainasi paljon rahaa ja ryhtyi rakentamaan esimerkiksi teitä ja siltoja. Ihmisiä palkattiin töihin. Köyhyys väheni ja taloudessa hyvät ajat.


1.6 Kohti uutta suursotaa

Itä- ja Etelä-Eurooppa

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Itä-Eurooppaan syntyi uusi valtioita. Niistä haluttiin demokratioita, koska ajateltiin, että demokraattiset valtiot eivät aloita sotia.

Lähes kaikki Itä-Euroopan ja Etelä-Euroopan valtiot muuttuivat diktatuureiksi. Vain Tsekkoslovakia säilyi demokratiana.


Miksi Itä-Euroopan uusista valtioista tuli diktatuureja?

Ongelmia:

Rajariidat naapureiden kanssa.

Vähemmistökansojen kohtelu (nationalismi), vainoja ja väkivaltaa.

Ihmiset ja johtajat eivät olleet tottuneita demokratiaa (pelisäännöt hukassa).

Puolueet eivät pystyneet yhteistyöhön vaan riitelivät. Hallitukset olivat lyhyt ikäisiä ja vaaleja oli usein. Ihmiset väsyivät ja olivat pettyneitä demokratiaan (lupaukset eivät toteutuneet).

Taloudellisia ongelmia. Valtiot olivat riippuvaisia yhdestä tai kahdesta tuotteesta, vietiin raaka-aineita.

 

Miksi ihmiset kannattivat diktatuureja?

Diktaattorit palkitsivat kannattajansa ja rankaisivat vastustajiaan (keppi ja porkkana taktiikka)

Diktaattorit antoivat monimutkaisiin ongelmiin yksinkertaisia vastauksia ja löysivät aina syntipukin jota syyttä.

Diktaattorit kertoivat kansalle vain, mitä ihmiset halusivat kuulla.

Diktaattorit lupasivat laittaa maan talouden kuntoon ja antaa ihmisille työtä.

Diktaattorit lupasivat palauttaa vanhat hyvät ajat, menneisyyden loiston ja kunnian päivät. Diktaattorit lupasivat yhdistää koko kansan.

Monissa maissa pelättiin kommunistien vallankumousta voimakas hallitsija estäisi kommunistien vallan

 

Espanjan sisällissota 1936-1939

Espanjassa falangistit (valkoiset) ja tasavaltalaiset (punaiset ja osa valkoisista) riitelivät.

He olivat eri mieltä siitä, millainen Espanjan pitäisi olla tulevaisuudessa. Eivät pystyneet tekemään sopimusta.

Falangisti nousivat kapinaa ja sisällissota alkoi.

Saksa ja Italia antoivat aseita ja sotilaita falangisteille. Neuvostoliitto antoi aseita ja sotilaita tasavaltalaisille.

Tasavaltalaisten puolella taisteli eri maista tulleita vapaaehtoisia.

Falangistit voittivat sisällissodan.

 

Italia

Mussolinin johtama fasisti puolue kaappasi vallan Italiassa 1922.

Muut puolueet kiellettiin ja Mussolini oli diktaattori.

Fasistit halveksivat demokratiaa ja vihasivat kommunisteja.

Mussolini ihaili munaisen Rooman valtakuntaa. Hän halusi tehdä Italiasta suuren ja valloitta lisää maata.

Italia valloitti Etiopian Afrikassa.

Mussolinista ja Hitleristä tuli liittolaiset




KPL Miten Hitler sai kansan puolelleen

Natsit ja Hitler


Saksa ensimmäisen maailmansodan jälkeen

Kun Saksa oli hävinnyt Ensimmäisen maailmansodan, keisari erosi. Saksasta tuli tasavalta, Weimarin tasavalta.

Wersaillesin rauhassa Saksa joutui luovuttamaan alueita ja maksamaan sotakorvauksia. Sen armeijan koko rajoitettiin. Saksalaisten mielestä Saksaa kohdeltiin liian ankarasti. ”häpeärauha”.

Sodan jälkeen Saksan ”punaiset ja valkoiset” taistelivat vallasta. Saksassa oli paljon lakkoja, mielenosoituksia, poliittisia murhia ja vallankaappaus yrityksiä.

Myös Saksan talous oli sekaisin. Inflaatio kasvoi. Inflaatio tarkoittaa rahan arvon alenemista eli rahalla saa vähemmän tavaroita kuin aikaisemmin. Inflaatio on hintojen nousua.

Hyperinflaatiossa raha menettää täydellisesti arvonsa. Paperirahasta tulee roskaa.

Miten voidaan ostaa ja myydä tavaroita, kun rahalla ei ole mitään arvoa?

Vaihtokauppa

Kulta ja hopea ja korut

Ulkomaiden rahat esimerkiksi dollarit


Natsit yrittävät vallankaappausta

Sodan jälkeen Saksassa oli paljon pieniä ryhmiä, jotka olivat väkivaltaisia ja vastustivat demokratiaa. Ne olivat myös äärinationalisteja. Natsit olivat vain yksi tällainen ryhmä.

Natsit yrittivät vallankaappausta 1923. Se epäonnistui. Hitler joutui vankilaan noin vuodeksi.

Vankilassa hän kirjoitti kirjan, Taisteluni. Kirjassa Hitler avoimesti kirjoitti, mitä hän aikoo tehdä, kun natsit saavat vallan.

Saksan tilanne rauhoittui 20-luvun lopulla. Talous parani ja väkivalta väheni.

Natsi oli pieni, mutta äänekäs ja radikaali ryhmä. Heillä ei ollut valtaa.

 

Miksi natsit ja Hitler nousivat valtaan?

Saksalaisten katkeruus Versaillesin rauhansopimukseen.

Hitlerin persoona, karisma

Tehokas propaganda, symbolit

SA-joukkojen terrori, väkivalta kaduilla.

Työttömyys, miljoonia työttömiä 30-luvun alussa.

Saksalaisten pettymys vanhoihin puolueisiin.

Antisemitismi eli juutalaisvastaisuus.

Monet saksalaiset pelkäsivät kommunisteja.


Yhteistyötä ja petoksisa

Miljoonat saksalaiset kannattivat natseja ja äänestivät heitä vaaleissa. Natsit olivat suurin puolue. Kolmasosa saksalaisista äänesti natseja. 

Osa puolueista oli valmis yhteistyöhön natsien kanssa.

Tammikuussa 1933 Hitleristä tuli Saksan pääministeri (valtakunnankansleri).

Kun presidentti kuoli 1934, Hitleristä tuli myös presidentti, Johtaja.

Natsit kielsivät muut puolueet.

Natsipuolueessa olevat Hitlerin vastustajat tapettiin.

Hitleristä oli tullut diktaattori.

Kun natsit olivat saaneet vallan, he eivät aikoneet luopua siitä


Miten natsit hoitivat työttömyyttä?

 Valtio ryhtyi rakentamaan esimerkiksi moottoriteitä.

 Saksan armeijalle valmistettiin valtavasti uusia aseita.

 Naisia vaadittiin jäämään kotiin.

 Koneita korvattiin työntekijöillä.

 Työttömyys laski Saksassa natsien valtaan nousun jälkeen.

 Miksi natsit vihasivat juutalaisia?

 Juutalaisvastaisuus eli antisemitismi oli tärkeä osa natsi ideologiaa.

 Natsien mielestä saksalaiset eli germaanit olivat koko maailman paras ihmisryhmä. He olivat puhdasta rotua (arjalaiset).

 Juutalaiset olivat kaikkein huonoin rotu.

 Saksalaisten ja juutalaisten avioliitoissa syntyi ”sekarotuisia lapsia”. Huono juutalainen veri pilasi puhtaan saksalaisen veren

 Juutalaisia pystyi syyttämään kaikista Saksan ongelmista, syntipukki. Natsit uskoivat, että juutalaiset halusivat tuhota Saksan.

 

 

Kolmas valtakunta eli Natsi-Saksa

Natsit kutsuvat Saksaa kolmanneksi valtakunnaksi. Natsit uskoivat, että heidän valtansa kestäisi 1000 vuotta.

Natsien hallitsema Saksa oli diktatuuri. Ihmiset, jotka olivat eri mieltä kuin natsit joutuvat vaikeuksiin. Heitä uhkailtiin, heidät pidätettiin ja lähetettiin keskitysleireille.

Salainen poliisi eli Gestapo valvoi saksalaisia.

Natsit antoivat palkintoja esim. rahaa ihmisille, jotka kannattivat heitä. Vastustajia rangaistiin. Monet saksalaiset ihailivat Hitleriä. Tavallisia saksalaisia natsit eivät vainonneet. Monien mielestä natseissa oli enemmän hyvää kuin pahaa.

Natsi vaativat lapsia liittymään natsien nuorisojärjestöin, Hitler-jugend.

Koulussa lapsille opetettiin natsien ajatuksia. Propagandaa esim. Hitlerin kuvia ja hakaristejä oli kaikkialla. Natsit sulkivat kaikki lehdet, jotka eivät kannattaneet heitä.

Juutalaisia natsi vainosivat monella tavalla. Heiltä kiellettiin jotkut ammatit esim. poliisin. Monet juutalaiset erotettiin työpaikoistaan. He eivät saaneet enää opiskella.

Natsit ryöstivät juutalaisten omaisuutta. Juutalaisia vastaan tehtyjä rikoksia ei rangaistu ja poliisi ei suojellut juutalaisia. Juutalaisten taloja, liikkeitä ja synagogia tuhottiin.



KPL 2.1 Saksa valmistautuu sotaan

Saksan laajentuminen

Hitlerin tavoitteet:

Saada takaisin ensimmäisessä maailmansodassa menetetyt alueet.

Valloittaa naapuri maista alueet, joilla puhuttiin Saksaa, luoda Suur-Saksa.

Valloittaa alueita Itä-Euroopasta ja Venäjältä, raaka-aineet esim. öljy ja vilja.


Askel kerrallaan

Aluksi Hitler toimi varovasti. Hän ei halunnut sotaa. Saksan armeija oli heikko.

Kun armeija oli vahvempi, Hitler toimi röyhkeästi. Hän sanoi, antakaa meille mitä haluamme tai alkaa sota.

Hitler oli ”uhkapeluri”. Hän otti suuria riskejä ja oli useita kertoja aloitta sodan.

Englanti ja Ranska suostuivat usein Hitlerin vaatimuksiin, koska ne eivät halunneet sotaa.

Englanti ja Ranska uskoivat myös Hitlerin lupauksiin. Hitler ei pitänyt lupauksiaan

Alueen laajennukset

Itävalta liitettiin Saksaan 1938. Itävaltalaiset halusivat olla saksalaisia. Monet olivat natseja.

Tsekkoslovakialta Hitler vaati alueita. Englanti ja Ranska eivät halunnet auttaa Tsekkoslovakiaa. Yksin jäänyt Tsekkoslovakia antoi Saksalle alueita.

Kun Saksa vaati Puolalta alueita, Englanti ja Ranska lupasivat auttaa Puolaa.

Saksa ei halunnut sotaa Englanti, Ranskaa ja Puolaa vastaan. Myös Neuvostoliitto voisi auttaa Puolaa.

Hitler teki sopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Puolan.

Hitler uskoi, että Ranska ja Englanti jättäisivät Puolan yksin. Saksa hyökkäsi Puolaan ja toinen maailmansota alkoi.

Joulukuun koe loppuu

 


Toinen maailmansota koealue alkaa

  KPL 2.2 Sota alkaa Euroopassa

Toinen maailmansota alkoi, kun Puola ei suostunut luovuttamaan alueita Saksalle. Syyskuun alussa 1939 Saksa hyökkäsi Puolan kimppuun.

Puolan liittolaiset Englanti ja Ranska julistivat sodan Saksalle. Vajaassa kuukaudessa Saksa valloitti Puolan.

Syksyllä 1939 ja talvella 1940 taisteluja ei käyty. Saksalaiset sekä ranskalaiset ja englantilaiset istuivat ja odottivat bunkkereissa.

 Keväällä 1940 Saksa valloitti Tanskan ja Norjan. Pohjoismaat olivat uskoneet, että ne voivat pysyä erossa sodasta. Saksa valloitti Tanskan hyvin nopeasti. Norja yllätettiin, mutta he taistelivat Englannin ja Ranskan tuella. Lopulta Saksa valloitti koko Norjan.

Ruotsi myi Saksaan rautamalmia ja onnistui pysymään puolueettomana.

Toukokuun alussa 1940 Saksa hyökkäsi Belgiaan ja Hollantiin. Englantilaiset ja ranskalaiset sotilaat lähtivät belgialaisten avuksi. Saksalaiset saartoivat avuksi tulleet englantilaiset ja ranskalaiset joukot.

Englantilaiset sotilaat kuljetettiin takaisin meren yli Englantiin.

Ranska, Belgia ja Hollanti antautuivat ja Saksan miehitti nämä maat.

Englanti jäi taistelemaan yksin Saksaan vastaan.

Miksi Saksa oli niin ylivoimainen sodan alussa?

Saksalaiset olivat kehittäneet uudenlaisen tavan käydä sotaa, salamasodan. Siinä tärkeitä olivat panssarivaunut ja lentokoneet. Vihollinen saarrettiin ja pakotettiin antautumaan.

Vei vuosia ennen kuin muuta valtiota oppivat käymään salamasotaa.

Saksalaiset joukot olivat myös parhaiten koulutetut ja johdetut.

Taistelu Britanniasta

Meri suojeli Englantia vihollisilta. Valloittaakseen Englannin Hitlerin piti tuhota sen laivasto ja ilmavoimat.

Kesällä 1940 Englannin taivaalla käytiin päivittäin ilmataisteluja englantilaisten ja saksalaisten lentokoneiden välillä .

Tutka auttoi englantilaisia löytämään saksalaiset lentokoneet. Saksalaiset pommittivat myös Englannin kaupunkeja esim. Lontoota.

Englannin valloittamien olisi tullut saksalaisille liian kalliiksi ja Hitler joutui luopumaan Englannin valloituksesta.

Syksyllä 1940 Hitler alkoi suunnitella hyökkäystä Neuvostoliittoon.


2.3 Sota leviää Välimerelle

Italian diktaattori Mussolini halusi valloittaa uusia alueita. Syksyllä 1940 Italia hyökkäsi Kreikkaa.

Italia halusi valloittaa myös Egyptin Englannilta.

Italian armeija oli huonosti koulutettu ja johdettu. Monet aseet olivat huonoja ja sotilaat eivät halunneet taistella.

Saksalaiset tulivat italialaisten apuun. Saksa valloitti Kreikan ja Jugoslavian. Pohjois-Afrikassa saksalaiset joukot pelastivat italialaiset tuholta.

Hitler ei olisi halunnut sotia Välimerellä, mutta hän ei voinut jättää liittolaistaan pulaan


Operaatio Barbarossa

Kesäkuun lopulla 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Se yllätti Neuvostoliiton

Salamasota osoittautui jälleen kerran tuhoisaksi. Miljoonia neuvostosotilaita jäi vangiksi ja Saksa valloitti laajat alueet.

Sen joukot pääsivät aina Moskovan lähelle. Neuvostoliiton tuho oli lähellä.

Saksalaisten ei onnistunut valloittaa Moskovaa. Talven taisteluissa saksalaisten hyökkäys pysähtyi ja he kärsivät raskaita tappioita.

Saksan ja Neuvostoliiton välinen sota oli hyvin julmaa. Sodankäynnin sääntöjä ei noudatettu ja siviilejä kohdeltiin hyvin epäinhimillisesti. Miljoonia tavallisia ihmisiä kuoli.

 

 Miksi Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon?

Saksa halusi valloittaa itseen alueita, joilla oli runsaasti raaka-aineita esim. öljyä ja viljaa,

Valloitetuille alueilla natsit halusivat siirtää saksalaisia asukkaita.

Venäläiset olivat Hitlerin ja natsien mielestä ali-ihmisiä. Heistä ei tarvinnut välittää.

Saksan natsit ja Neuvostoliiton kommunistit olivat toistensa verivihollisia. Neuvostoliiton kukistamien oli Hitlerin tärkein päämäärä.

 

Miksi Saksan ei onnistunut valloitta Neuvostoliittoa?

Neuvostoliitto tuhosi rautatiet ja sillat (poltetun maan taktiikka). Se oli hyvin laaja valtio ja tiet olivat huonot. Saksalaisten oli vaikea kuljettaa varusteita joukoille.

Syksyllä kelirikko muutti tiet kulkukelvottomiksi. Saksalaisten eteneminen pysähtyi mutaan ja liejuun.

Saksalaiset olivat aliarvioineet Neuvostoliiton voimavarat ja taistelutahdon. Heillä ei riittänyt tarpeeksi voimaa antaa lopullista kuoliniskua.

Saksalaisille sotilaille ei oltu annettu kunnollisia talvivarusteita. Venäjä talvi teki hirvittävää tuhoa heidän keskuudessaan.



Japani hyökkää

Japanin teollisuus tarvitsi raaka-aineita. Se päätti hankkia niitä valloittamalla alueita. Heikko Kiina oli sopiva uhri. 1937 Japani hyökkäsi Kiinaan.

Japanilaisten mielestä he olivat muita kansoja parempia.

Kun toinen maailmansota syttyi, Japani oli liittoutunut Saksan kanssa.

Japanin laajentumisen tiellä oli Yhdysvallat. Se vaati Japania lopettamaan uusien alueiden valloittamisen.

Joulukuun alussa 1941  lentokoneet tuhosivat useita Havajilla olleita amerikkalaisia sotalaivoja. Japani ei suunnitellut hyökkäystä Yhdysvaltoihin. Se halusi tuhota Yhdysvaltojen laivaston.

Seuraavien kuukausien ajan japanilaiset kulkivat voitosta voittoon. He valloittivat laajoja alueita ja löivät vastustajansa kerta toisensa jälkeen.

Amerikkalaiset ja englantilaiset olivat aliarvioineet vastustajansa. Japanilaiset olivat hyvin koulutettuja ja heillä oli sotakokemusta. Japanilaiset lentokoneet ja sotalaivat olivat yhtä hyviä joskus parempia kuin vastustajansa.



KPL 2.4 Toinen maailmansota päätyy

Sodan käännekohta syksy 1942

Kesällä 1942 Saksan ja Japanin voima oli suurimmillaan. Ne olivat valloittaneet laajoja alueita.

Saksalaiset hallitsivat suurta osaa Eurooppaa. Neuvostoliitossa Saksan armeija oli lähellä Kaukasuksen ja Kaspianmeren öljykenttiä. Pohjois-Afrikassa. Saksan uhkasi valloitta Egyptin ja Suezin kanavan.

Tyynellämerellä Japani uhkasi Intiaa ja Australiaa.

Syksyllä käytiin kolme taistelua, jotka saksalaiset ja japanilaiset hävisivät.

Pohjois-Afrikka

Pohjois-Afrikassa englantilaiset voittivat saksalaiset El Alameinin taistelussa Egyptissä. Saksalaiset vetäytyvät Libyan halki Tunisiaa.

Samaa aikaa amerikkalaiset tulivat englantilaisten avuksi. He valloittivat Marokon ja Algerian. Saksalaiset ja italialaiset jäivät ”kahden tulen väliin”. Keväällä 1943 saksalaiset ja italialaiset antautuivat Tunisiassa. Sota Pohjois-Afrikassa oli päättynyt liittoutuneiden voittoon.

Itärintama (Neuvostoliitto)

Kesällä ja alku syksyllä 1942 saksalaiset etenivät Etelä-Venäjällä, mutta heidän hyökkäyksensä pysähtyi ja öljykentät jäivät valloittamatta. Voimat loppuivat kesken.

Saksalaiset yrittivät valloitta Volga joen rannalla olevan Stalingradin (Volgograd) kaupungin. Kuukausia kestäneissä taisteluissa kaupunki tuhoutui täysin ja molemmat osapuolet menettivät paljon miehiä.

Talven tultua neuvostoliittolaiset tuhosivat saksalaisten pohjois- ja etelä puolella olevat romanialaiset joukot ja saartoivat lähes 300 000 saksalaista.

Saksalaiset yrittivät toimitta lentokoneilla apua sotilailleen, mutta suunnitelma epäonnistui. Lopulta saksalaiset joutuivat antautumaan.

Talven taistelujen aikana saksalaiset joutuivat luopumaan osasta kesällä valloittamistaan alueista. Erityisen raskaita tappioita kärsivät Saksan liittolaisten Romanian, Unkarin ja Italian armeijat.

Neuvostoliitto oli oppinut saksalaisten salamasodan. Monet saksalaisetkin ymmärsivät, että Saksa ei voisi enää voittaa sotaa

Tyynimeri

Tyynellämerellä japanilaisten eteneminen pysähtyi Midwayn meritaisteluun. Midway oli pieni saari, jonka japanilaiset yrittivät vallata. Saaren lähellä amerikkalaiset ja japanilaiset lentotukialukset verisen taistelun

 Amerikkalaiset onnistuivat tuhoamaan neljä japanilaisten lentotukialusta Midwayn meritaistelussa. He menettivät itse yhden lentotukialus.

Japanilaisille tappio oli raskas. Heidän oli vaikea rakentaa uusia aluksia. He menettivät myös paljon koulutettuja lentäjiä

Amerikkalaisilla oli enemmän tehtaita. He pystyivät nopeasti rakentamaa uusia aluksia.

Miksi akselivallat eli Saksa ja Japani hävisivät sodan?

Liittoutuneilla eli Yhdysvalloilla, Englannilla ja Neuvostoliitolla oli enemmän raha, raaka-aineita, teollisuutta ja suurempi väestö, enemmän sotilaita ja aseita.

Sodan lopulla Saksa ja Japani tekivät enemmän virheitä kuin liittoutuneet. Sodat yleensä voittaa se, joka tekee vähemmän virheitä ja oppii virheistään.

Saksa ja Japani kävivät hyvin raakaa sotaa. Ei mahdollisuutta neuvottelu ratkaisuun vaan sotaa oli jatkettava loppuun asti.

Sodan loppu

Vuosina 1943-1945 Saksa ja Japani kärsivät uusia tappioita ja ne joutuivat vetäytymään sodassa valtaamiltaan alueilta.

Saksa ja Japani eivät kuitenkaan luovuttaneet, vaikka ne olivat jo hävinneet sodan. Taisteluissa kuoli miljoonia ihmisiä.

Euroopassa Saksa menetti vähitellen kaikki liittolaisensa. Ensimmäisenä rauhan yritti sopia Italia.

Amerikkalaiset ja tekivät maihinnousun Italiaa 1943. Ranskan Normandiassa maihinnousu tapahtui kesällä 1944. Saksalaiset joukot työnnettiin hitaasti kohti Saksaa.

Amerikkalaiset ja englantilaiset pommittivat Saksan kaupunkeja ja tehtaita.

Sodan suurimmat ja verisimmät taistelut käytiin saksalaisten ja neuvostoliittolaisten kesken. Suuria tappioita kärsien neuvostoliittolaiset voittivat.

Sodan lopulla saksalaiset kehittävät uusia aseita. Ohjukset (V-1 ja V-2) ja suihkumoottori lentokoneita valmistuivat liian myöhään.

Keväällä 1945 liittoutuneiden joukot olivat jo Saksassa. Neuvostoliittolaiset valtasivat Berliinin toukokuun alussa. Hitler teki itsemurhan ja Saksa antautui. Sota Euroopassa oli päättynyt.

 

Japanin antautumien

Viidakot ja Tyynenmeren saaret olivat vaikea maasto taistella. Huolto oli vaikeaa. Sotilaat kärsivät taudeista ja monista aseista ei ollut suura hyötyä esim. panssarivaunuista. Luonto voitti tekniikan.

Vaikka japanilaiset olivat hävinnet sodan, he eivät antaneet periksi. Antautumien oli japanilaisille häpeällistä.

Amerikkalaisten voitto piti tehdä niin kalliiksi, että he luopuisivat sodasta.

Sodan lopulla japanilaiset käyttivät kamikazeja eli itsemurhalentäjiä.

Saadakseen sodan loppumaan ja pienentääkseen omia tappioita, Yhdysvallat pudotti kaksi atomipommia Japaniin. USA ilmoitti, että jos Japani ei antaudu heti, uusia kaupunkeja tuhotaan atomipommeilla.

Japanin keisari ilmoitti, että Japani antautuu. Toinen maailman sota päättyi elokuun lopussa 1945 Japanin antautumiseen.

 

KPL 2.8 Holakausti (Juutalaisongelman lopullinen ratkaisu) 

Natsit inhosivat ja vihasivat juutalaisia. Heidän mielestään juutalaiset olivat alempaa ja huonompaa rotua. juutalaiset olivat myös syy Saksan kaikkiin ongelmiin. Juutalaiset suunnittelivat Saksan tuho.

Kun natsi nousivat valtaan Saksassa, juutalaisilta vietiin monia oikeuksia. He olivat B-luokan ihmisiä.

Puolassa asui paljon juutalaisia. Kun Saksa oli vallannut Puolan, natsit joutuivat miettimään, mitä tehdä juutalaisille.

Puolan juutalaiset määrättiin muuttamaan kaupunkeihin perustettuihin ghettoihin. Muurit ympäröivät ghettoja. Juutalaiset saivat asua vain ghetoissa ja heillä ei ollut lupaa lähteä niistä pois.

Ghetot olivat pieniä ja likaisia. Vähän ruokaa ja lääkkeitä. Paljon ihmisiä ja tauteja. Ne olivat varastoja juutalaisille.

Ghettoihin kuljetettiin juutalaisia Saksasta ja muualta Länsi-Euroopasta.

Kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon, natsit alkoivat tappaa suunnitelmallisesti juutalaisia. SS-erikoisryhmät etsivät ja ampuivat juutalaisia. Satojatuhansia murhattiin.

Natsien mielestä ampuminen ei ollut tehokasta. He rakensivat Puolan alueelle tuhoamisleirejä, joissa juutalaisia tapettiin kaasulla.

Puolan ghettojen juutalaisia kuljettiin junilla tuhoamisleireille. Kun he aamulla tulivat leirin asemalle, päivällä heidät tapettiin kaasulla ja illalla ruumiit poltettiin. Seuraavana päivän saapui uusi juna täynnä juutalaisia.

Joillakin keskitysleireillä kaikkia juutalaisia ei heti tapettu. Hyvässä kunnossa olevat ihmiset joutuivat orjatyöhön.

Kun he eivät enää jaksaneet tehdä työtä, heidät tapettiin. Vanhukset, lapset ja huonokuntoiset tapettiin heti. Tällainen leiri oli esim. Auschwitz.

Natsit tappoivat noin kuusi miljoonaa juutalaista. Lisäksi miljoonia muita esim. venäläisiä, puolalaisia, ukrainalaisia, ja romaaneja 

Toinen maailmansota näkyi lähes kaikkien sotaan osallistuneiden maiden asukkaiden elämässä. Käytiin totaalista sotaa.

Miten sota näkyi tavallisten ihmisten elämässä?

Ilmapommitukset, satoja tuhansia siviilejä kuoli. Monet kaupungit tuhoutuivat täysin.

Sodan aikana oli pula ruuasta ja monista asioista esim. vaatteista. Ruokaa säännösteltiin eli sitä sai ostaa vain tietyn määrän kuukaudessa, säännöstelykortit ja musta pörssi (laittomat markkinat).

Naiset ja nuoret joutuivat tekemään miesten työt. Miehet sodassa. Saksalaiset veivät ihmisiä pakkotyöhön.

Ihmiset pelkäsivät perheensä ja ystävien puolesta.

Ihmisten liikkumista ja tiedon saamista rajoitettiin, sensuuri ja propaganda

Saksalaisten miehittämillä alueilla tehtiin vastarintaa. Vakoilua, sabotaaseja ja sissisotaa. Saksa kosti verisesti vastarinnan.

Osa ihmisistä teki yhteistyötä saksalaisten kanssa.

Sodan jälkeen

Toinen maailman sota oli hyvin raakaa sotaa. Monet maat rikkoivat sodan sääntöjä eli tekivät sotarikoksia.

Sodan voittajat eli liittoutuneet halusivat tuomita sodan hävinneiden maiden johtajat sotarikoksista. Omat sotarikokset he unohtivat.

Saksan johtajat tuomittiin Nurbergenin kaupungissa. Osa sai kuolemantuomien, osa vankeutta. Jotkut tekivät itsemurhan.

Myös juutalaisten ja muiden ryhmien joukkomurhiin osallistuneita esim. SS-miehiä tuomittiin.

Japanin johtajat kokivat saman kohtalon Tokiossa, mutta keisaria ei tuomittu.

Sodan jälkeen liittoutuneet miehittivät Saksan. Se jaettiin neljää alueeseen Englannin, Ranskan, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kesken.

Japanin Yhdysvallat miehitti yksin.

Koealue päättyy


 
Suomi sodassa koealue 

 Idän ja Lännen välissä - Suomi toisessa maailmansodassa 1939-1945

 Talvisota 1939-1940 Suomi oli sodassa Neuvostoliittoa (Venäjä) vastaan. Saksa oli puolueeton.

Välirauha 1940-1941

Jatkosota 1941-1944 Suomi oli sodassa Neuvostoliittoa (Venäjä) vastaan. Myös Saksa oli sodassa myös Neuvostoliittoa vastaa.

Lapinsota 1944-1945 Jatkosota oli loppunut. Suomi oli tehnyt rauha Neuvostoliiton kanssa. Suomi oli sodassa Saksaa vastaan.

 

KPL 2.5 Talvisota

Pelkoa sekä vihaa Suomen ja Neuvostoliiton välillä.

Itsenäistymisen jälkeen Suomessa pelättiin Neuvostoliiton hyökkäystä. Uskottiin, että Neuvostoliitto halusi valloittaa Suomen.

Osa Suomen sisällissodan hävinneistä punaisista pakeni Neuvostoliittoon.

Monet suomalaiset uskoivat, että Neuvostoliitto suunnitteli Suomen punaisten kapinaa.

Neuvostoliitto pelkäsi, että joku voimakas valtio hyökkäisi Suomen kautta Neuvostoliittoon. Erityisesti Suomen Pietari oli lähellä Suomea.

Suomen ei uskottua estävän hyökkäystä Pietaria vastaan.

Suomen ja Neuvostoliiton väliset suhteet olivat huonot.

 

Saksan ja Neuvostoliiton sopimus

Kun Saksa ja Neuvostoliitto tekivät sopimuksen elokuussa 1939, ne jakoivat Itämeren alueen valtioita keskenään.

Saksa sai osan Puolaa ja Neuvostoliitto sai Puolan itäosan, Latvian, Liettuan ja Viron sekä Suomen.

Liettua, Latvia ja Viro suostuivat Neuvostoliiton vaatimuksiin.

Syksyllä 1939 Neuvostoliitto vaati Suomea luovuttamaan alueita esim. Suomen lahden saaria ja osaa Karjalan kannasta.

Lisäksi Neuvostoliitto halusi vuokrata Hangon sotilastukikohdaksi.

Moskovassa neuvoteltiin useita kertoja. Suomi ei suostunut Neuvostoliiton kaikkiin vaatimuksiin.

Suomessa alettiin valmistautua sotaan.

Neuvostoliitto keskeytti neuvottelut ja syytti Suomea hyökkäyksestä Neuvostoliittoon ( Mainilan laukaukset).

Talvisota syttyi 30.11.1939, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Monia suomalaisia kaupunkeja pommitettiin lentokoneilla sodan alussa.

 

Neuvostoliitto uskoi lyhyeen sotaan

Kun talvisota syttyi, useimmat maat uskoivat, että Neuvostoliitto valloittaa Suomen nopeasti. Stalin uskoi, että Suomi valloitettaisiin kahdessa viikossa.

Neuvostoliiton armeijassa oli tuhansia panssarivaunuja, lentokoneita ja tykkejä. Runsaasti ammuksia ja enemmän sotilaita kuin Suomella.

Suomen armeijalla oli vähän kaikkea. Panssarivaunuja ei ollut, vähän lentokoneita ja tykkejä. Vähän ammuksia. Kaikilla sotilailla ei ollut univormua.

Suomi taisteli kuitenkin kolme ja puoli kuukautta. Neuvostoliitto voitti lopulta Suomen, mutta sen armeija menetti paljon miehiä kuolleina ja haavoittuneina. Myös paljon lentokoneita ja panssarivaunuja tuhoutui.

Maailmalla ihmeteltiin, miten Suomi pystyi taistelemaan Neuvostoliittoa vastaan.

 

Miksi Neuvostoliiton ei onnistunut valloitta Suomea nopeasti?

Neuvostoliiton armeija oli huonosti koulutettu ja johdettu. Stalin oli tappanut taitavimmat sotilaat.

Talvi 1939-1940 oli hyvin kylmä ja lunta oli paljon. Monet neuvostoliittolaiset sotilaat eivät osanneet hiihtää.

Suomessa oli paljon metsiä järviä ja suota. Vähän teitä. Vaikea taistella.

Neuvostoliitto uskoi, että suomalaiset eivät taistelisi. Toivottiin punaisten suomalaisten nousevan kapinaa.

Suomalaiset osasivat taistella talvella metsässä.

Suomalaiset puolustivat omaa maataan. Halusivat taistella. ”Talvisodan henki”

Suomalaiset olivat valmistautuneet sotaan. Sota ei tullut yllätyksenä.

 

Yksin Neuvostoliitto vastaan

Kun talvisota syttyi, Suomi toivoi, että muut valtiot tulisivat Suomen avuksi.

Suomi joutui taistelemaan yksin.

Monet valtiot antoivat tai myivät Suomelle aseita. Suomelle lahjoitettiin myös rahaa, ruokaa ja lääkkeitä. Ruotsi auttoi Suomea eniten. Ruotsista tuli 8000 vapaaehtoista sotilasta.

Talvisodan aikana Suomeen saapui runsaasti toimittajia. He kertoivat pienen Suomen taistelusta suurta Neuvostoliitto vastaan. Suomalaisia ihailtiin

Suomi oli hyvä ja Neuvostoliitto paha. Valtiot ja ihmiset olivat Suomen puolella.

 

Sodan loppu

Vaikka Suomi oli sodan alussa saavuttanut monia voittoja, se ei voinut voittaa sotaa. Neuvostoliitto oli liian vahva.

Sodan aikana Neuvostoliitto toi koko ajan enemmän sotilaita taisteluun. Se myös oppi taistelemaan paremmin.

Maaliskuun alussa Suomi oli lopussa. Miehiä oli kuollut ja haavoittunut paljon. Sotilaat olivat uupuneet ja aseet sekä ammukset olivat lopussa.

Englannin ja Ranskan tarjoukset sotilaallisesta avusta tulivat liian myöhään.

 

Katkera rauha

Sodan alussa Neuvostoliitto oli suunnitellut koko Suomen valloitusta. Se ei halunnut neuvotella. Neuvostoliitto halusi omat miehet Suomen johtoon.

Maaliskuussa 1940 Neuvostoliitto oli valmis neuvotteluihin ja rauhaan.

Suomen valloittamien oli vaikeampaa ja kalliimpaa kuin oli kuviteltu. Suomalaisten vastarinta.

Jos sota jatkuisi, Suomi voisi hyväksyä Englannin ja Ranskan avun. Neuvostoliitto ei halunnut sotaan Englantia ja Ranskaa vastaa.

Suomi joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle Karjalan, Sallan ja Suomen lahden saaria. Hanko oli vuokrattava Neuvostoliitolle sotilastukikohdaksi.


KPL 2.6 Jatkosota

Mitä ongelmia Suomella oli välirauhan (1940-1941) aikana?

Karjalan evakkojen eli pakolaisten auttamien.

Ulkomaankaupan ( tavaroiden ostaminen ja myynti muihin maihin) vaikeutuminen. Vähän elintarvikkeista ja raaka-aineista.

 Neuvostoliitto esitti jatkuvasti uusia vaatimuksia välirauhan aikana.

 Neuvostoliitto miehitti Baltian maat kesällä 1940. Suomessa pelättiin Neuvostoliiton hyökkäystä ja miehitystä.

Suomi oli yksin. Liitto Ruotsin kanssa ei onnistunut. Neuvostoliitto vastusti.

Saksa tarjosi Suomelle aseita ja viljaa. Se halusi kuljettaa sotilaita Suomen kautta Norjaa.

Suomen ja Saksan sotilaallinen yhteistyö alkoi lisääntyä.



JATKOSOTA 1941 -1944

Suomi hyökkää kesällä 1941

Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon asetti Suomen vaikeaan asemaan. Kahden sotaa käyvän maan joukkoja oli Suomen alueella.

Hitler ilmoitti radiopuheessaan Suomen taistelevan Saksan rinnalla. Suomi julistautui puolueettomaksi.

Kun Neuvostoliitto pommitti Helsinkiä, niin Suomen hallitus sanoi maan olevan sodassa.

Suomalaiset aloittivat hyökkäyksen heinäkuun alussa ja valtasivat nopeasti talvisodassa menetetyt alueet.

Karjalan kannaksella suomalaiset eivät edenneet paljon vanhan rajan yli , vaikka Saksa vaati sitä.

Laatokan pohjoispuolella suomalaiset ylittivät vanhan rajan valtasivat Petroskoin ja etenivät Syvärille sekä Ääniselle asti.

Pohjois-Suomen puolustus oli saksalaisten vastuulle.

 

Miksi suomalaiset valloittivat Neuvostoliitolle kuuluneita alueita (Itä-Karjalan)?

Valloitetut alueet olisi voitu vaihtaa rauhansopimukseen.

Suomalaiset halusivat helposti puolustettavat asemat (sotilaalliset syyt)

Jos Saksa voittaisi sodan, Itä-Karjala voitaisiin liittää Suomeen.

 

Asemasota 1942-1944

Suomalaisten ja neuvostoliittolaisten taistelut pysähtyivät asemasodaksi keväällä 1942. Suuria taisteluja ei käyty kahteen vuoteen

Suomen armeija kotiutti vanhempia sotilaita esim. yli 40-vuotiaita. Heitä tarvittiin maanviljelyksessä. Sodan alussa liian paljon miehiä oli otettu armeijaan.

 Suomi oli saavuttanut sodalle asetetut tavoitteet. Se ei enää halunnut hyökätä. Suomalaiset odottivat Saksan  voittoa itärintamalla.

Neuvostoliitto keskitti kaikki mahdolliset sotilaat saksalaisten lyömiseen.

Kun saksalaiset kärsivät tappioita, niin Suomessa heräsi ajatus rauhasta Neuvostoliiton kanssa. Rauhanneuvottelut loppuivat liian ankariin rauhanehtoihin.

Neuvostoliitto painosti Suomea rauhaan pommittamalla Helsinkiä

 

KESÄ 1944

Kesäkuun alussa 1944 Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella. Suomalaiset yllätettiin.

Suomalaisten asemat murtuivat nopeasti ja uusia asemia ei onnistuttu pitämään. Viipuri menetettiin ja tuhannet sotilaat pakenivat paniikissa.

 Suomalaiset joutuivat vetäytymään myös Itä-Karjalasta, josta sotilaista siirrettiin Karjalan kannakselle..

 Saksa lupasi toimittaa Suomelle aseita ja sotilaita, mutta vaati vastapalvelukseksi lupausta sodan jatkamisesta. Presidentti Ryti lupasi, ettei Suomi tee rauhaa.

Suomalaisten onnistui torjua neuvostoliittolaisten hyökkäys Tali-Ihantalassa. NL luopui suunnitelmista valloittaa Suomi.

 Mannerheimista tuli presidentti ja suhteet Saksaan katkaistiin. Suomalaiset hyväksyivät Neuvostoliiton rauhanehdot syyskuussa 1944.

 

Välirauhansopimuksen ehdot

Suomi joutui luovuttamaan Petsamon, Sallan, Karjalan ja Suomen lahden saaria.

Porkkala vuokrattiin Neuvostoliitolle sotilastukikohdaksi.

Suomi joutui maksamaan sotakorvauksia Neuvostoliitolle.

Saksalaiset joukot oli karkotettava Suomesta.

Suomen sodan aikaiset johtajat piti vangita.

NL vaati myös Suomea lakkauttamaan useita järjestöjä.

 

Miksi Neuvostoliitto ei valloittanut Suomea kesällä 1944?

Suomen valloittaminen olisi maksanut liikaa ja vienyt liian paljon aikaa. Suomi pystyi lopulta pysäyttämään Neuvostoliiton hyökkäyksen.

Neuvostoliitolla oli kiire valloitta Berliini ennen amerikkalaisia. Suomen valloittamisen ei halutta uhrata sotilaita ja kalustoa.

 

Lapin sota 1944-1945

Suomalaisten oli rauhanehtojen mukaan karkotettava saksalaiset Suomesta. Etelä-Suomesta saksalaiset lähtivät ilman taiteluita.

 Lapissa oli niin paljon saksalaisia, etteivät he ehtineet vetäytyä määräajassa. Aluksi suomalaiset ja saksalaiset pyrkivät välttämään taisteluja.

 Neuvostoliiton painostuksesta suomalaiset aloittivat sotatoimet maihinnousulla Tornioon.

Saksalaiset vetäytyivät kohti Norjaa ja tuhosivat vetäytyessään Lappia. Viimeiset saksalaiset poistuivat Suomesta huhtikuun lopulla 1945.

 

2.7 Siviilit sodan jaloissa

Sodan aikana Suomessa oli pula ruuasta ja monista tavaroista. Ruokaa sai ostaa vain tietyn määrän kuukaudessa (ruokakortit).

Monet elintarvikkeet ja tavarat katosivat lähes täysin esim. kahvi ja sokeri. Niitä pyrittiin korvaaman muilla aineilla. Myös vaateista oli pulaa.

Kun miehet olivat sodassa, naiset ja nuoret joutuvat tekemään heidän työnsä. Naisia oli töissä esim. metallitehtaissa. Työvelvollisuus.

Suuri määrä naisia oli myös Lottina. He tukivat armeijan toimintaa esim. huollossa. Lotilla oli univormu, mutta ei aseita. He eivät taistelleet.

Neuvostoliitto pommitti Suomen kaupunkeja sodan aikana. Vaikka tuhot eivät olleet yhtä suuria kuin esim. Englannissa, pommitukset pelottivat suomalaisia.

Kymmeniä tuhansia lapsia lähti Ruotsiin pommitusten ja ruokapulan takia.

Sodan aikana Suomessa oli satojatuhansia saksalaisia sotilaita. Suomalaiset ja saksalaiset tulivat ystäviksi. Monet suomalaiset tekivät töitä Saksan armeijalle.

 

KPL 4 Suomi toisen maailmansodan jälkeen ja 4.1 Sotakorvauksia ja jälleenrakentamista

Sodan jälkeen Suomessa pelättiin, että Neuvostoliitto miehittää Suomen tai kommunistit kaappaavat vallan. Vaaran vuodet

Saksalaiset piti karkottaa Lapista, Lapinsota

Suomella oli heti sodan jälkeen monia ongelmia. Karjalan pakolaisille piti rakentaa kodit ja hankkia viljelymaata.

Myös pommitusten tuhot piti korjata.

Suomen piti maksaa sotakorvaukset Neuvostoliitolle. Ne olivat raskas taakka.

Neuvostoliitto halusi, että suomaiset laittaisivat vankilaa sodan aikaiset johtajat esim. presidentti Rydin. Sotasyyllisyys oikeudekäynti

Suomalaiset sotilaat olivat piilottaneet aseita (asekätkentä). He pelkäsivät Neuvostoliiton miehittävän Suomen. Valmistauduttiin sissisotaan. Kun asia paljastui, seurasi suuri oikeudenkäynti ja aseet palautettiin armeijalle.

Valvontakomissio eli ryhmä neuvostoliittolaisia valvoi, että Suomi tekee niin kuin rauhansopimuksessa on sovittu. He antoivat ohjeita ja määräyksiä suomalaiselle.

Vuonna 1948 Suomi ja Neuvostoliitto solmivat YYA-sopimuksen. Suomi lupasi, että Suomen kautta mikään valtio ei hyökkäisi Neuvostoliiton kimppuun.

Neuvostoliitto lupasi, että se auttaisi Suomea torjumaan hyökkäyksen, jos Suomi pyytäisi apua.

Suomen ja Neuvostoliiton suhteet alkoivat vähitellen parantua.

Suomi sodassa koe alue päättyy



 

  Kylmä sota 1940-luvun lopulta 1990-luvun alkuun


KPL 36 Kaksi kilpailevaa leiriä 

Toisen maailman sodan jälkeen NL ja USA olivat eri mieltä, millainen olisi sodan jälkeinen maailma. Molemmat supervallat uskoivat, että heidän oma poliittinen järjestelmä oli paras mahdollinen.

Sovittiin, että mahdolliset kiistat ratkaistaisiin yhdessä. Esimerkiksi Saksaa oli hallittaisiin yhdessä.

Neuvostoliitto auttoi Itä-Euroopan kommunisteja kaappaan vallan useissa maissa. Vain yksi sallittu puolue (diktatuuri) USA katsoi, että NL oli rikkonut sopimukset. Valtioiden suhteet kiristyivät kylmä sota alkoi. 

Kylmä sota oli Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välistä kilpailua maailman johtajuudesta. USA ja NL eivät taistelleet keskenään.

USA ja NL kilpailivat taloudessa, sotilaallisessa voimassa, urheilussa ja avaruuden valloituksessa. USA ja NL hankkivat liittolaisia eri puolilta maailmaa ja nämä liittolaiset taistelivat usein toisiaan vastaan.

Talous-ja sotilasliitot

Toisen maailman sodan jälkeen Eurooppa oli raunioina. Monilla mailla ei ollut rahaa korjata tuhoja. Köyhyys ja kurjuus lisäsi kommunistien kannatusta. USA päätti estää kommunismin leviämisen Länsi-Eurooppaan.

 USA lainasi ja lahjoitti dollareita sekä tavaroita Euroopan valtioilla, jotka näillä rahoilla ostivat tavaroita Yhdysvalloista (Marshall-apu). Dollareiden avulla eurooppalaiset onnistuivat korjaamaan sodan tuhoja.

Amerikkalaiset tehtaat saivat työtä ja eurooppalaiset jäivät velkaa Yhdysvalloille. Kun Euroopan korjaaminen ja talous oli kunnossa, eurooppalaiset jatkoivat tavaroiden ostamista Yhdysvalloista.

USA ja monet Länsi-Euroopan maat pelkäsivät Neuvostoliiton hyökkäystä. Ne perustivat sotilasliiton, Naton. Neuvostoliitto perusti liittolaisineen oman sotilasliiton, Varsovan liiton.

Eurooppaan muodostui myös kaksi kilpailevaa talousliittoa EEC (EU) Länsi-Eurooppaan ja SEV Itä-Eurooppaan.

Avaruuden valloitus

Yksi kylmän sodan näyttämö oli avaruus. Amerikkalaiset järkyttyivät 1957, kun Neuvostoliitto laukaisi avaruuteen ensimmäisen satelliitin. Vähän myöhemmin NL lähetti avaruuteen Laika koira.

 Huhtikuussa 1961 NL lähetti avaruuteen ensimmäisen ihmisen avaruuteen, Juri Gagarin.

 Amerikkalaisille Neuvostoliiton menestys oli vaikeaa hyväksyä. Neuvostoliiton tekniikka oli parempaa kuin amerikkalaisten.

Neuvostoliittolaiset avaruusraketit voitiin muuttaa ohjuksiksi, jotka kuljettivat ydinaseita Amerikkaan.

Amerikan suuri hetki koitti 1969, kun amerikkalaiset laskeutuivat ensimmäisenä kuun pinnalle. NL ei koskaan käynyt kuussa.

Avaruuteen lähetetiin tietoliikenne - ja vakoilusatelliitteja.

USA rakensi avaruussukkuloita ja NL avaruusasemia



Berliini

Berliinin saarto

Sodan jälkeen USA, NL,Englanti ja Ranska jakoivat Saksan neljää alueeseen. Tarkoitus oli, että Saksaa hallittaisiin yhdessä. NL ja kolme länsivaltaa olivat eri mieltä kaikesta.

Berliini oli keskellä Neuvostoliiton aluetta, mutta länsivallat hallitsivat puolta kaupungista.

 Länsi-Berliiniä. NL halusi länsivallat pois kaupungista. Se katkaisi ruuan ja muiden tavaroiden kuljetukset Länsi-Berliiniin.

USA, Englanti, ja Ranska kuljettivat lentokoneilla yli miljoonalle berliiniläiselle ruokaa. Saartoa kesti vuoden. Lopulta NL tunnusti tappionsa ja aloitti kuljetukset.

Berliinin muuri

Kylmän sodan aikana Euroopassa oli kaksi Saksan valtiota. Yhdysvaltojen kanssa liittoutunut Länsi-Saksa ja Neuvostoliiton kanssa liittoutunut Itä-Saksa.

Länsi-Saksan taloudella meni hyvin 50-luvulla. Sodan tuhot oli korjattu ja ihmisillä oli töitä. Yli miljoona ihmistä muutti Itä-Saksasta länteen, koska siellä palkat olivat korkeammat.

Itä-Saksa yritti estää ihmisten muuttoa vartioimalla rajaa tarkasti. Se rakensi Berliinin kaupungin keskelle muurin. Sotilailla oli määräys ampua kaikki, jotka yrittivät ylittää muurin.

Itä-Saksalaiset yrittivät päästä Berliinin muurin läpi länteen. Monia eri keinoja käytettiin. Ihmisiä salakuljetettiin länteen.

Berliinin muuri sortuu – kylmä sota päättyy

Neuvostoliiton johtoon nousi 1985 uusi johtaja Mihail Gorbatshov. Hän ymmärsi, kuinka huono oli Neuvostoliiton talous. Gorbatshov ryhtyi tekemää uudistuksia.

Gorbatshovin ajatukset levisivät Itä-Eurooppaan. Tavalliset ihmiset vaativat uudistuksia. Kommunisti hallinto ei halunnut käyttää väkivaltaa uudistusten lopettamiseksi.

Puola ,Unkari ja Tsekoslovkia ilmoittivat luopuvansa kommunismista. ihmiset saivat matkustaa vapaasti länteen. Rautaesirippu oli särkynyt.

Tuhannet itä-saksalaiset pyrkivät länteen näiden maiden kautta. Eri puolilla maata oli mielenosoituksia, joissa vaadittiin demokratiaa.

Itä-Saksan hallitus ilmoitti 9.11.1989, että matkustamien länteen oli sallittua. Kymmenet tuhannet ihmiset ryntäsivät muurille ja sen molemmin puolin berliiniläiset ryhtyivät rikkomaan muuria, suuret juhlat.



 KPL 37 Kylmän sodan kuumat paikat

 

Amerikkalaiset pelkäsivät kuitenkin kommunismin leviämistä. He uskoivat kommunismin leviävän maasta toiseen. Jos jokin valtio muuttuisi kommunistiseksi niin sen naapurit seuraisivat perästä. Niin kuin dominonappulat kaatuvat, Dominoteoria.

USA päätti estää kommunismin leviämisen. Se antoi aseita ja rahaa maille, joita kommunismi uhkasi.

USA oli myös valmis lähettämään sotilaitaan eri puolille maailmaa

 

Kuuban Kriisi

Amerikkalaiset omistivat paljon hotelleja, tehtaita ja maata Kuubassa. Kun Kuuban kapinalliset päättivät ottaa amerikkalaisten omaisuuden Kuuban valtion omistukseen, USA suuttui. Se painosti Kuuban uusia johtajia.

 Kuuba teki sopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Neuvostoliitto antoi Kuuballe aseita, ruokaa ja muita tavaroita. Se sai luvan rakentaa Kuubaan tukikohtia.

 USA ei olisi halunnut Neuvostoliiton tukikohtia niin lähelle.

Amerikkalaiset huomasivat, että tukikohdissa oli atomipommeilla varustettuja ohjuksia. Heidän mielestään Neuvostoliiton oli vietävä ohjukset pois. USA ja NL olivat joutumassa sotaan, jossa käytettäisiin ydinaseita.

Onneksi USA ja NL saivat tehtyä sopimuksen. NL vei ohjukset pois Kuubasta ja USA lupasi, ettei se hyökkää Kuubaan. Maailma oli ollut todella lähellä ydinsotaa.

 Korean sota

Toisen maailman sodan jälkeen USA ja NL jakoivat Korean kahtia. NL hallitsi PohjoisKoreaa ja USA Etelä-Koreaa.

Kun kommunistinen Pohjois-Korea hyökkäsi Etelä-Koreaan, USA lähti sotilaita torjumaan kommunismin leviämistä.

Kommunistinen Kiina ei halunnut Yhdysvaltoja liian lähelle ja lähetti sotilaitaan Pohjois-Korean avuksi. NL toimitti aseita.

Kolme vuotta amerikkalaiset taistelivat Koreassa kiinalaisia ja pohjoiskorealaisia vastaan . Sota päättyi tasapeliin. Ei rauhansopimusta

Kylmän sodan aikana NL ja Kiina tukivat Pohjois-Koreaa. Kun sota loppui, tuki väheni. Pohjois-Korea on suurissa taloudellisissa vaikeuksissa.

Pohjois-Korea on kommunistinen diktatuuri (yksi perhe johtanut). Ydinase, jolla voi uhkailla muita maita

 

Vietnamin sota

Vietnam oli Ranskan siirtomaa. Kun ranskalaiset lähtivät Vietnamista, maa jaettiin kahtia. Pohjois-Vietnam oli kommunistien valtio. Yhdysvallat tuki Etelä-Vietnamia. 

Pohjos-Vietnamin tukemat sissit ryhtyivät taistelemaan Etelä-Vietnamin hallitusta vastaan. USA lähetti Etelä-Vietnamiin rahaa, aseita, sotilaskouluttajia, lentokoneita ja lopulta amerikkalaisia sotilaita.

Amerikkalaisten sotilaiden oli vaikea löytää sissejä viidakosta sekä maanalaisista tunneleista ja esim. panssarivaunuista ei ollut hyötyä. Amerikkalaiset tuhosivat viidakkoja myrkyillä. 

Vietnamilaisilla sisseillä ei ollut sotilaspukuja vaan tavalliset vaatteet. Amerikkalaiset eivät tienneet, ketkä olivat sissejä ja ketkä tavallisia vietnamilaisia. 

 NL ja Kiina toimittivat aseita pohjoisvietnamilaisille ja sisseille. USA pommitti Pohjois-Vietnamia ja Laosia, koska se halusi estää asekuljetukset sisseille

 Kun amerikkalaiset ja eurooppalaiset näkivät omista televisioistaan sodan raakuuden ja siviilien kärsimykset, he halusivat lopettaa sodan. Eri maissa järjestettiin mielenosoituksia sotaa vastaan.

Sota oli umpikujassa. Kumpikaan osapuoli voinut voittaa sotaa. Lopulta USA lähti pois Vietnamista ja Pohjois-Vietnam valloitti Etelä-Vietnamin



KPL 15 Punainen kiina

Kommunistinen Kiina

Kommunistit voittivat sisällissodan 1949. Sodan hävinneen kansallismielisen puolueen kannattajat pakenivat Taiwanin saarelle ja perustivat sinne oman valtionsa.

Kommunisti voittivat sisällissodan.

 Kommunistit ottivat tehtaat valtion omistukseen ja jakoivat maaseudun suuret tilat köyhille.

 Kiinassa oli vähän teollisuutta ja suurin osa kiinalaisista oli maanviljelijöitä. Kommunistien johtaja Mao halusi, että Kiinaa kehittyisi nopeasti teollisuutta. Hän oli hyvin kärsimätön.

 Kun suurten terästehtaiden rakentaminen oli kallista ja hidasta, Mao määräsi kiinalaiset rakentamaan kymmeniä tuhansia pieniä ”rautatehtaita” eli masuuneja.

Terästä ja rautaa valmistettiin kyllä enemmän, mutta se oli niin huono, ettei sillä tehty mitään. Maon yritys luoda kiinaa nopeasti teollisuutta (Suuri harppaus) epäonnistui.

Mao halusi modernin Kiinan. Kiinaan piti luoda nopeasti teollisuutta. Suunnitelma epäonnistui.

 Maon mielestä Kiinan maanviljely oli vanhanaikaista. Hän päätti uudistaa sen. Maanviljelijöiden pienet pellot yhdistettiin suuriksi valtionomistamiksi maatiloiksi.

 Maon antoi viljelijöille paljon ohjeita, joista useimmat olivat todella huonoja esim. ”tappakaa varpuset”. Maanviljelyn uudistaminen epäonnistui surkeasti. Tuli nälänhätä ja miljoonia kiinalaisia kuoli.

Myös maatalous piti modernisoida. Epäonnistui. Nälänhätä, miljoonia kuolleita

 Kulttuurivallankumous oli Maon yritys vahvistaa omaa valtaansa ja luoda ”uusi Kiina. Jotta uutta voitaisiin luoda, oli hävitettävä vanhaa kiinalaista kulttuuria ja länsimaista kulttuuria.

Ihmisiä, jotka olivat Maon kanssa eri mieltä lähetettiin työleireille tai tapettiin. Maon fanaattisten kannattajien mielestä, Mao oli aina oikeassa. Kiina uhkasi joutua sekasortoon.

Mao oli diktaattori. Kaikkien piti ajatella samalla tavalla.

 Maon kuoleman jälkeen tilanne rauhoittui ja Kiinan johtoon nousi henkilöitä, jotka aloittivat varovaiset uudistukset. Maanviljelijät saivat maitaan takaisin.

Kiinalaiset saivat perustaa tehtaita ja muita yrityksiä. Heillä oli lupa rikastua. Kiinaa houkuteltiin ulkomaalaisia yrityksiä ja ne perustivat Kiinaa tehtaita. Kiinan talous kasvoi nopeasti ja teollistui. 

Kiinan kommunistien puolue ei ole luopunut vallastaan. Kiinassa ei ole muita puolueita, ei sananvapautta, ei demokratiaa. Kiinan valtio väkivallalla kukistanut demokratia vaatimukset. Poliisi valvoo ja pidättää ihmiset, jotka vaativat demokratiaa.

 Mao kuoli. Uudistuksia. Kiinalainen saa rikastua, mutta kommunisteja pitää totella, ei demokratiaa

Kiina on ilmoittanut, että Taiwan liitetään osaksi Kiinaa ja jos Taiwan ei suostu tähän, Kiina voi valloittaa Taiwanin. Kiinalla on myös riitoja naapurimaiden esim. Japanin ja Vietnamin kanssa merialueiden omistuksesta.


KPL 40 Vauraita ja kehittyviä maita

Israelin valtion perustaminen

Nationalismi eli kansallisuusaate voimistui Euroopassa 1800-luvulla. Syntyi ajatus perustaa juutalaisille oma valtio (sionismi).

Juutalaiset halusivat perustaa oman valtion Palestiinaan, jossa oli Jerusalem. Alue kuului Turkille. Euroopan ja Amerikan juutalaiset ostivat Palestiinasta maata ja perustivat omia maatiloja.

Ensimmäisen maailman sodan jälkeen Palestiina joutui Englannin hallintaan. Englanti tuki juutalaisten muuttoa. Aluksi juutalaisten ja arabien suhteet olivat hyvät, mutta vähitellen tilanne kiristyi, levottomuuksia.

Toisen maailmansodan jälkeen sadat tuhannet natsien keskitysleireiltä pelastuneet juutalaiset halusivat muuttaa Palestiinaan. Englanti pelkäsi levottomuuksia ja rajoitti muuttoa. Palestiinassa väkivalta juutalaisten , arabien ja englantilaisten välillä lisääntyi.

YK päätti 1948 jakaa Palestiinan kahtia juutalaisten ja arabien kesken. Juutalaiset hyväksyivät suunnitelman ja perustivat Israelin valtio. Arabit eivät hyväksyneet suunnitelmaa ja. Syttyi sota, jonka Israel voitti.

Sadat tuhannet arabit pakenivat taisteluja naapurimaihin. Sodan jälkeen he eivät voineet palata koteihinsa vaan joutuivat jäämään pakolaisleireille.


Väkivallan vuosikymmenet

Israelin ja sen arabi naapureiden rajoilla oli levotonta. PLO eli Palestiinan vapautusjärjestön sissit hyökkäsivät usein Israeliin ja Israel teki vastahyökkäyksiä.

Israelin ja useiden arabimaiden välillä syttyi sota 1967, jonka Israel voitti. Se valloitti arabimailta alueita, joilla oli paljon palestiinalaisten pakolaisleirejä.

Palestiinalaiset sissit tekivät terrori-iskuja Euroopassa. Sissit hyökkäsivät välillä myös Israeliin sen naapurimaista. He halusivat saada julkisuutta.

70- ja 80-luvulla Israelin ja arabimaiden välillä oli joitakin sotia ja jatkuvasti pieniä yhteenottoja. Rauhaa ei saatu aikaan.

Israelin miehittämillä alueilla palestiinalaiset nuoret aloittivat 80-luvun lopulla ”kapinan”. Israel ei saanut kiviä ja polttopulloja heitteleviä nuoria lopettamaan toimintaansa.


Rauhansopimuksen epäonnistumien

Israel ja palestiinalaiset olivat umpikujassa. Kumpikaan ei pystynyt voittamaan toista sotilaallisesti. Kylmä sota oli myös loppunut ja heitä painostettiin rauhaan.

Palestiinalaiset ja Israel solmimat rauhan, mutta monia tärkeitä kysymyksiä jäi ratkaisematta. Molempien puolien ääriryhmät eivät myöskään

Varoitus: sisältö oli liian pitkä, ja sen loppu on poistettu. Koko sisältö näkyy vain muokkausnäkymässä.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä