Kreikka

 

Minolainen kulttuuri

 

Euroopan ensimmäinen korkeakulttuuri kehittyi Kreetan saarella yli 4500 vuotta sitten. Kulttuuria kutsutaan minolaiseksi kulttuuriksi legendaarisen kuningas Minoksen mukaan. Egypti ja muut Lähi-idän korkeakulttuurit ovat antaneet vaikutteita minolaisuuteen. Kulttuuri kehittyi Kreetalla tuhansia vuosia asuneiden ihmisten toimesta omaleimaiseksi ja elinvoimaiseksi kulttuuriksi. Mantereelta ei tullut uutta kansaan, joka olisi luonut kulttuurin. Kreetan varhaiset asukkaat eivät olleet kreikkalaisia. Minolaiset käyttivät kirjoituksissaan lineaari-A nimistä tavukirjoitusta, jota ei ole onnistuttu tulkitsemaan. Heillä oli myös vanhempi kirjoitus, joka on myös säilynyt arvoituksena. Lisäksi on arvoituksellinen Faistoksen kiekko. Kreetalta on myös löytynyt lineaari-B nimistä kirjoitusta, joka on kirjoitettu vanhimmalla tunnetulla kreikan kielellä. Lineaari-B kirjoitus käyttivät Mykeneen kreikkalaiset valloittajat.

 

Kreetan minolaista yhteiskuntaa hallitsi pappiskuningas, Minos. Nimi on todennäköisesti ollut jonkun varhaisen hallitsijan nimi, mistä on myöhemmin tullut arvonimi. Minolaisen yhteiskunnan tärkeimpiä keskuksia olivat palatsit. Ne olivat hallinnon, uskonnon ja talouden keskuksia. Palatseissa oli hallitsijan yksityistiloja ja julkisijatiloja esimerkiksi vastaanottosaleja. Uskonnon harjoittamiseen oli omat alueensa. Palatsit toimivat myös suurina varastoina, joihin veroja ja kauppatavaroita varastoitiin. Aluksi palatseja on ollut useita ja niiden tuhoutuessa ne rakennettiin uudelleen. Palatseista suuri ja viimeiseksi asuttu oli Knossoksen palatsi, jossa ollut noin 300 huonetta. Palatsit tunnettiin nimellä laprys eli kaksoiskirveen talo. Minolaisessa kulttuurissa kaksiteräinen kirves oli vallan symboli. Tämä yhdistettynä härän palvonnan merkitykseen minolaisessa uskonnossa ja Kreetan mahtiin on todennäköisesti synnyttänyt tarun Minotauruksesta.

 

Minolaisen Kreetan vauraus ja mahtavuus perustui kaupankäyntiin. Saari sijaisti useiden kauppareittien varrella ja kreetalaiset rakensivat suuren laivaston, jonka avulla heistä tuli välittäjiä kansainvälisessä kaupassa. Kreetalaiset kävivät kauppaa koko itäisen Välimeren alueella. He kuljettivat egyptiläisiä tavaroita Kreikkaan ja päinvastoin. Kreetan saarella oli runsaasti metsiä ja puutavara oli tärkeä vientituote. Lisäksi vietiin viiniä ja oliiviöljyä. Myös pronssin jalostus oli tärkeää, vaikka kupari ja tina jouduttiin tuomaan ulkomailta. Kaupankäynti toi Kreetalle vaurautta ja mahdollisti monille kreetalaisille jopa ylellisen elän aikakauden mittapuun mukaan. Vauraus mahdollisti myös taiteen kehityksen.

 

Minolaiset eivät olleet sotaisia. Kreetalta ei ole löydetty linnoituksia eikä merkkejä suuresta sotilaallisesta organisaatiosta. Minolaisessa taiteessa ei myöskään kuvata sotaretkiä ja taisteluita. Ilmeisesti Kreetan laivasto pystyi pitämään viholliset poissa saarelta. Minolaiset eivät myöskään valloittaneet alueita vaan jotkut lähisaaret tunnustivat Kreetan ylivallan vapaaehtoisesti ja omaksuivat minolaista kulttuuria. Minolaisen Kreetan valta perustui talouteen ja kaupankäyntiin sekä kulttuurin kehittyneisyyteen ei sotavoimiin ja valloitukseen.

 

Minolaisen kulttuurin tuhoutumisen syytä ei varmuudella tiedetä. Mykeneen kreikkalaiset valloittivat Kreetan saaren ja asettuivat asumaan Knossoksen palatsiin. Aikaisemmin ajateltiin Theran eli Santorinin saaren räjähtämisen synnyttämän hyökyaallon tuhonnen minolaisen Kreetan. Todennäköisesti Santorin tuhoutuminen tapahtui luultua aikaisemmin. Varmasti se on aiheuttanut Kreetan rannikolla suurta tuho ja ainakin tilapäisesti heikentäneen Kreetaa. Sisäiset levottomuudet, kauppareittien muutokset ja maanjärjestyksen on myös mainittu mahdollisina syinä minolaisen kulttuurin tuhoutumiseen. Heikentynyt Kreeta muodosti helpon saaliin sotaisille Mykeneen kreikkalaisille. Valloittajat omaksuivat monia minolaisten tapoja ja uskomuksia sekä tekniikkaa esim. kirjoitusjärjestelmän ( lineaari-B). Mykeen tuhoutumisen jälkeen Kreetalle tuli uusia asukkaita ja minolainen kulttuuri vaipui vähitellen historian hämärään. Minolainen Kreeta sisällytettiin kreikkalaisten rikkaaseen ja monimuotoisen kulttuuriperinteeseen.

 

Kultainen Mykene

 

Balkanin niemimaan eteläosaan saapuu indoeurooppalaisia kansoja noin 4000 vuotta sitten. Heidän joukossaan oli varhaista kreikkaa puhuvia heimoja, jotka syrjäyttivät alueen varhaiset asukkaat. Noin 1600 eKr (eaa). Alueelle kehittyi Mykeneen kulttuuri. Nimi tulee Mykeneen linnasta ja kaupungista. Satoja vuosia kulttuurin sortumisen jälkeen runoilija Homeros jälkeen teki Mykeneen ajan sankarit kuolemattomiksi runokokoilmassaan Ilias ja Odysseus. Homeroksen kuvailemia tapahtumia pidettiin pitkään vain taruina, kunnes saksalainen amatööri arkeologi Heinrich Schlieman kaivoi Troijan kaupungin esiin Turkin rannikolta 1800-luvun lopulla. Myöhemmin hän jatkoi etsintää ja löysi Mykeneen kaupungin Etelä-Kreikasta.

 

Mykene oli yksi monista Peleponnesoksen niemimaalla sijainnaista kaupungeista. Tosin se oli suurin ja vahvin. Näiden kaupunkien johdossa oli kuningas, jolla oli myös uskonnollista arvovaltaa (pappiskuningas). Kuninkaan ohella tärkeitä olivat hallitseva omistava aatelisto, joka keräsi veroja ja taisteli kuninkaan puolesta. Yhteiskunta oli hyvin hierarkkinen. Se muistutti keskiaikaista Eurooppaa (feodalismi). Kuningas asui palatsissa, joka oli myös taloudellinen, hallinnollinen ja uskonnollinen keskus. Kuninkaan ohella palatsissa asui hänen ”ritariseurueensa”, virkamiehiä (kirjurit) ja käsityöläisiä, jotka olivat kuninkaan suojeluksessa esim. pronssinvalajia. Palatsien ympärille kehittyi muuta asutusta. Enemmistön valtioiden asukkaista muodostivat talonpojat, joiden tehtävä oli elättää pieni yläluokka. Talonpoikien elämä on ollut kovaa. He joutuivat maksamaan ankaria veroja Tutkimalla haudoista löytyneitä luita on saatu selville, että he kärsivät aliravitsemuksesta ja puutostaudeista. Tavallinen kansa oli myös lyhyempää kuin hallitseva luokka ( ravinto vai oliko hallitseva luokka eri etnistä ryhmää).

Mykeneen kulttuuri oli hyvin sotaista kuten Homeros kertoo. Kaupungit taistelivat usein toisiaan vastaan. Hallitsevalle soturiluokalle sota tarjosi mahdollisuuden hankkia mainetta ja sotasaalista. Mykeneen kulttuurin soturin aseet ja varusteet olivat pronssia. Soturien varustukseen kuului miekka ja keihäs sekä kypärä, kilpi, rintapanssari ja jalkasuojat. Koska Mykeneen ajan valtiot kuuluivat samaan kulttuuriin, on todennäköistä, että sodankäyntiin liittyi vakiintuneita sääntöjä ja käytäntöjä. Sääntöjen rikkoja menetti asemansa ja maineessa. Häntä ei enää kunnioitettu eikä häneen enää luotettu. Kaksintaistelussa oli mahdollista saada eniten mainetta ja kunniaa. Kenties sota voitiin ratkaista yksittäisten soturien kaksintaisteluilla.

 

Kuninkaat ja kaikkein mahtavimmat soturit käyttivät taistelussa sotavaunuja. Kenties vaunut ajoivat toisiaan kohti ja taistelija heittivät toisiaan keihäillä tai varsinainen taistelua käytiin jalkaisin ja taistelukentälle vain matkattiin vaunuilla. Vaunujen määrä on kuitenkin ollut sangen pieni, koska maasto ei suosinut sotavaunuja. Vaunujen taistellessa mukana seuranneet jalkaväensotilaat seurasivat sivusta. Mykeneen kulttuuri kaupunkien armeijat ovat olleet sangen pieniä. Taistelemisesta huolehti pieni soturieliitti. Tavallisia kansalaisia voitiin värvätä kantajiksi ja palvelijoiksi. Kaupungit ovat voineet yhdistää voimansa suuriin sotaretkiin Troijan sota ja Kreetan valloitus. Tällöin ongelmana on ollut tällöin sotajoukon koossa pitämien ja itsenäisten hallitsijoiden alistuminen yhteiseen komentoon ( karisma vai voima).

 

Mykeneen kulttuuri oli läheisessä tekemisessä minolaisen Kreetan kanssa. Kreetalaiset kauppiaat toivat yläluokan haluamia ylellisyystavaroita ja veivät tuottamia maataloustuotteita ja muita raaka-aineita sekä mahdollisesti orjia Lähi-itään esim. Egyptiin. Mykeneen yläluokan mieltymys ulkomaisiin ylellisyysesineisiin näkyy selvästi ylimystön runsailla hautalahjoilla täytetyissä hautakammioissa. Kreetalta on myös kulkeutunut vaikutteita ja tekniikka rakentamiseen sekä uskontoon. Minolaiselta kulttuurilta saatiin myös kirjoitus järjestelmä. Mykeneläiset kehittivät Kreetan lineaaria-A järjestelmästä oman kreikankieleen sopivan lineaari-B järjestelmän. Mykeen kreikkalaiset kirjurit käyttivät sitä lähinnä veroluetteloiden ja varastokirjanpidon kirjoittamiseen. Sen sijaa ei ole löytynyt tarinoita jumalista, sotaurhoista ja voitokkaista kuninkaista. Ilmeisesti tällainen tieto on siirtynyt suullisesti sukupolvelta toiselle. Todennäköisesti on ollut ammattimaisia ja kierteleviä runonlaulajia, jotka ovat olleet tervetulleita kuninkaiden pöytiin. Kenties jotkut heistä ovat saavuttaneet hovibardin aseman. Saviset kirjoitustaulut antavat arvokasta. joskin yksipuolista kuvaa Mykenee kulttuurista, mutta ne täydentävät kaivauksista ja myyteistä saatua tietoa.

 

Mykeen kulttuuri tuhoutui 1200 -1100-lukujen vaihteessa eKr (eaa). Sen tuhoutumisen tarkkoja syitä ei tiedetä. Todennäköisesti asiaan on vaikuttanut useita syitä. Usein syyksi on arvioitu ulkopuolinen hyökkäys. Kreikan alueelle on siirtynyt uusia kansoja, jotka valloittivat ja alistivat Mykeneen kreikkalaiset. Mykeneen kreikkalaiset pelkäsivät hyökkäyksiä, koska ennen kulttuurin tuhoutumista kaupunkien muureja vahvistettiin. Keitä uudet ihmiset olivat? Osa heistä on ollut doorilaisia kreikan murteita puhuvia ihmisiä. Mykeneen kulttuurin tuhoutumisen aikoihin Välimeren itäosassa vallitsi melkoinen sekasorto. Merikansat ryöstelivät alueella ja etsivät itselleen uusia asuinpaikkoja. Mahdollisesti he tuhosivat myös Mykeneen kaupunkeja. Osa alueen ihmisistä on myös voinut liittyä merikansoihin. Kenties Mykenee kaupunkien keskinäinen kilpailu muuttui suursodaksi. Ilmaston muuttumien (kuivuus) on voinut johtaa satojen pienentymiseen ja maanviljelyn edellytysten heikkenemiseen. Köyhtyneet talopojat eivät enää ole kyenneet maksamaan veroja, mikä on heikentänyt kuninkaiden asemaa. Paikalliset mahtimiehet ovat ryhtyneet ajamaa omia etujaan, eivätkä enää ole tukeneet kuningasta. Kamppailu luonnonvaroista on johtanut kaupunkien välisiin sotiin. Verotaakan alla nääntyneet talonpojat ovat voineet nousta kapinaa heikentynyttä yläluokkaa vastaan. Mykeneen kulttuurin tuhoutumisen aikoihin Kreikassa siirryttiin pronssikaudesta rautakauteen. Todennäköisesti sisäisesti heikentyneet Mykeneen kaupungit joutuivat ulkopuolisen hyökkäyksen kohteeksi. Linnoitetut kaupungit ryöstettiin ja tuhottiin. Ilmeisesti Ateenan Akropolis on ainoita Mykeneen kauden asuinpaikkoja, joka säilyi tuholta. Yhtään kirjoitusta tuhon syystä ei ole löydetty. Seuraavien vuosisatojen aikana kirjoitustaito lähes katosi Kreikasta. Kreikkalaisten tarinat eivät myöskään kerro kultaisen Mykeneen tuhosta.

 

Kreikan pimeät vuosisadat

 

Mykeneen tuhoutumisen jälkeen Kreikan historiassa koittaa ajanjakso, jota kutsutaan Kreikan pimeiksi vuosisadoiksi. Ajanjakso päätyyn noin 800-750 eKr (eaa) jolloin alkaa arkaaninen kausi. Pimeiltä vuosisadoilta ei ole säilynyt kirjoitettua aineisto. Ilmeisesti kirjoitustaito katosi Kreikasta. Kun kreikkalaiset ryhtyivät kirjoittamaan uudelleen, korvattiin lineaari-B, foinikialaisilta opituilla kirjaimilla ( kreikkalaiset aakkoset). Tutkijoiden tiedot pimeiltä vuosisadoilta perustuvat lähinnä arkeologisiin löytöihin. Pimeät vuosisadat ovat kuitenkin tärkeitä, koska niiden aikana alkoivat kehittyä monet ilmiöt, joita pidetään kreikkalaisen kulttuuri keskeisinä tukipilareina.

 

Mykeneen tuhoutumisen jälkeen kreikkalaiset asuivat pienissä yhteisöissä. Kaupungit olivat tuhoutuneet ja kaupankäynti oli lamaantunut. Viljelyssä oli palattu omavarastalouteen Jokainen yhteisö sai selvitä, miten parhaiten taisi. Keskusvaltaa ei ollut. Talonpoikien talot olivat ryhmittyneet pieniksi kyliksi vuorten lähettyville. Vuorella oli turvalinna eli polis, jonne voitiin paeta vihollisen uhatessa. Samalla seudulla olleet kylät saattoivat muodostaa yhdessä poliksen, mutta usein eivät. Vähitellen yhteisöjen määrä kuitenkin laski. Kreikasta tunnetaan noin 1500 itsenäistä yhdyskuntaa. Poliksessa asui useita klaaneja, jotka jakaantuvat perheisiin. Klaanit puolestaan muodostivat heimoja. Klaanien johdossa olevia päämiehiä kutsuttiin nimellä basileus. He muodostivat vanhimpain neuvoston , joka toi päätettävät asiat (turvallisuus ja klaanien riidat) sotajoukon kokoukselle (demos). Poliksessa asuvat kreikkalaiset tunsivat uskollisuutta klaanille ja poliksen muille asukkaille (ristiriita). Vähitellen klaanien merkitys väheni. Jännitteitä syntyi varakkaiden perheiden (aristoi eli parhaat) ja pientalonpoiken välillä. Myös vanhempien neuvoston ja asekuntoisten miesten kokouksen (demoksen) välillä. Monissa poliksissa vallasta kamppailivat eri mahtisuvut, jotka toistensa kukistamiseksi eivät epäröineet liittoutua demoksen kanssa. Välillä mahtisuvut olivat yhteistyössä demosta vastaan. Tilannetta pahensivat kreikkalaiselle yhteiskunnalle ominainen kilpailuhengen korostaminen. Monet polikset siirtyivät varakkaiden sukujen harvainvallasta (oligarkiasta) demokratiaan. Usein kokeiltiin myös yksinvaltaa.

 

Vähitellen olot Kreikassa ja Välimerellä rauhoittuivat. Kaupankäynti virisi ja uusia ajatuksia, keksintöjä ja tavaroita tuli Kreikkaan. Foinikialaisilta kreikkalaiset saivat esimerkiksi aakkoset ja laivanrakennustaitoa. Mahdollisesti ilmasto muuttui parempaan suuntaan. Viljelypinta-alaa voitiin kasvattaa ja Mykeneen tuhon jälkeen autioituneita alueita otettiin uudelleen viljelyyn. Siipikarjan kasvatus alkoi ja kananmunat täydensivät ravintoa. Joka tapauksessa Kreikan väkiluku kasvoi nopeasti. Aluksi kasvaneelle väestölle riitti maata, muutta vähitellen ympäristön kantokyky saavutti lakipisteen. Kreikan polisten välille syttyi sotia viljely- ja laidunmaasta. Monet kaupungit joutuivat turvautumaan siirtolaisuuteen helpottaakseen väestöpainetta. Kaupungit perustivat siirtokuntia eri puolelle Välimerta esim. Pohjois-Afrikkaan, Etelä-Italiaan ja Mustanmeren rannikolle.

 

Monet lähtijöistä olivat köyhtyneitä pientalonpoikia. Joissakin tapauksissa lähtijät arvottiin. Vauraus alkoi keskittyä suuria viljelyksiä omistaville perheille (aristoi eli aristokraatit). Suurmaanomistajat hyötyivät eniten kasvamasta kaupasta he alkoivat hankkia talonpoikien maita ja viljellä laajassa mitassa oliiveja sekä viiniä. Tämä aiheutti jännitteittä monissa kreikkalaisissa kaupungeissa. Voimistuneet suurmaanomistajat uhkasivat ajaa talonpojat velkaorjuuteen. Välttääkseen talonpoikien köyhtymisen ja kapinoinnin esim. Ateenassa velkoja annettiin anteeksi. Monet maansa menettäneet viljelijät muuttivat kaupunkeihin, jotka kasvoivat voimakkaasti. Kaupunkien käsityöläisille esim. savenvalajille kaupan lisääntyminen toi töitä. Ateenaa syntyi kokonainen savenvalajien kaupunginosa, Kerameikkos.

 

Kreikan ilmasto ja maantiede ovat voimakkaasti muokanneet kulttuurin kehitystä. Kuivien kesien vuoksi ilmasto ei ole paras mahdollinen viljan viljelyyn. Jo varhain kreikkalaiset viljelivät viiniköynnöksiä ja oliivipuita yli oman tarpeen ja vaihtoivat sen viljaan. Kasviksia viljeltiin omiin tarpeisiin. Viljan saannin turvaaminen oli monesti haasteellista kaupungeille. Väkiluvun kasvaminen pahensi pulmaa. Siirtokuntia perustettiin usein viljan saannin turvaamiseen. Kreikan rannikko on hyvin rikkonainen. Monet tärkeät kaupungit sijaitsivat rannikolla tai saarilla. Sisämaan kaupungit olivat yleensä alle 50 kilometrin päässä merestä. Kalastus täydensi kreikkalaisten ruokavaliota esim. tonnikala ja mustekalat. Vuoristoin Kreikka ei sopinut hyvin nautojen kasvattamiseen, mutta suuret lammas ja vuohilaumat olivat tavallinen näky kreikan maaseudulla. Hevosia kasvatettiin pohjoisen tasangoilla. Vielä kivikaudella Kreikassa oli runsaasti metsiä. Puuta tarvittiin laivojen rakentamiseen ja puuhiiltä monien metallien sulattamiseen. Seurauksena oli laajat hakkuut. Vuohet söivät puiden vesat ja talvisateet huuhtoivat maata pois. Seurauksena oli eroosio. Laajat metsäalueet muuttuivat lähes erämaaksi Etelä- Kreikassa. Jokien mukanaan kuljettama maan johti monien satamien liettymiseen ja ne jouduttiin hylkään.

 

Ateena ja Sparta

 

Kreikan vuoristoisuus ja rannikon rikkonaisuus sekä saarten rikkonaisuus edistivät valtiollista hajaannusta. Kreikassa oli satoja itsenäisiä kaupunkivaltioita. Näiden valtioiden välisiä suhteita leimasivat kilpailu ja sodat. Kreikkalaiset valtiot eivät onnistuneet sopimaan keskinäisiä riitojaan edes ulkoisen uhan edessä. Monet Kreikan valtiot valmiita tunnustamaan Persian ylivallan sen sijaan, että olisivat liittyneet Ateenan ja Spartan muodostamaan rintamaan. Myös Makedonian Kreikan valloitus auttoi polisten keskinäinen epäluulo. Huolimatta valtioiden välisistä riidoista ja jopa sodista kreikkalaiset tekivät selvän eron itsensä ja muiden kansojen välillä. Eri kaupungeissa asuvat kreikkalaiset eli helleenit tunsivat vahvaa yhteenkuuluvuutta. Muita kuin kreikkaa puhuvia pidettiin barbaareina (käsittämätön kieli). Kreikkalaisia yhdisti kielen ohella yhteiset tavat, jumalat ja urheilu esim. olympialaiset ja muut panhelleeniset kisat.

 

Eniten tieto meille on säilynyt voimakkaimmista Kreikan valtioista Ateenasta ja Spartasta. Ateenalaiset olivat innokkaita historiankirjoittaja. Oman historiansa ohella he kertoivat muiden valtioiden historia. Spartalaiset eivät olleet innokkaita kynäniekkoja. Sparta ei ollut tavallinen kreikkalainen kaupunkivaltio, joka oli muodostunut poliksen ympärille. Sparta koostui aluksi neljästä kylästä myöhemmin viidestä. Valtion johdossa oli kaksi kuningasta, joiden asema periytyi muinaista heimo johtajista. Kuninkaiden tehtävä oli johtaa sotaretkiä ja toimia ylipappeina. Viisi eforia valvoi kuninkaiden toimia ja lakien noudattamista. Asekuntoisten miesten kansalaiskokous oli ylin päättävä viranomainen, mutta käytännössä valta oli vanhimpain neuvostolla ( 28 yli 60 vuotiaasta) ja eforeilla sekä kuninkailla. Tämä järjestelmä johti välillä valtakamppailuun, mutta Sparta oli vakaa valtio, jossa yksikään ryhmä ei pääsyt hallitsemaan muita yksin.

 

Varsinaisten vapaiden ja täysivaltaisten spartalaisten ohella valtiossa asuivat perioikit, helootit ja orjat. Perioikit olivat Spartan suojeluksessa olevia maanviljelijöitä ja käsityöläisiä. He asuivat omissa kylissään ja heillä oli itsehallinto. Perioikit eivät saaneet muodostaa omia sotajoukkoja eivätkä harjoittaa omaa ulkopolitiikkaa. Sodassa heitä liitettiin spartalaisten armeijaan. Heidän täytyi myös maksaa veroja Spartalle. Helootit olivat Spartan valtion maaorjia. He eivät saaneet muuttaa viljelemiltään mailta. Jokaisella spartalaisella oli osuus yhteisestä maasta, jota helootit viljelivät heidän puolestaan. Helootit joutuivat luovuttamaan puolet sadostaan. Spartalainen eli heloottien työllä ja saattoi keskittyä sotilaallisiin harjoituksiin. Orjat olivat sotavankeja, joiden tehtävä oli tehdä raskaita töitä.

 

Spartalaiset elivät jatkuvan heloottikapinan pelossa. Tämä on yksi syistä jotka johtivat valtion militarisoitumiseen. Spartalainen mies oli ennen kaikkea sotilas ja hänen kasvatuksen oli tähdännyt sotilaallisten taitojen kehittämiseen. Kun pojat olivat täyttäneet seitsemän vuotta, heidät otettiin yhteiskasvatukseen. Paljon aseharjoituksia ja fyysisen kunnon kehittämistä. Poikiin iskostettiin kuuliaisuutta ja yhteistoimintaa. Poikien henkinen kasvattamista ei pidetty tärkeä. Sparta ei tuottanut Kreikan kulttuurin suuria taiteilijoita tai ajattelijoita. Spartan miehiä pidettiin yksinkertaisina. Miehet avioituivat yleensä nuorena, koska oli tärkeää saada poika, joka jatkaisi sukua. Avioitumien jälkeen miehet jatkoivat kasarmielämää aina kolmeenkymmeneen ikä vuoteen asti. Spartan naisia pidettiin Kreikan kauneimpina ja terveimpinä. He nauttivat suurempaa vapautta ja arvostusta kuin kanssasisarensa muissa poliksissa. Tytöt saivat yhtä suuret ruoka-annokset kuin pojat ja myös heidän kasvatuksessaan oli paljon urheilua. Taustalla oli ajatus, että terveet naiset synnyttävät terveitä lapsia, joita tulee vahvoja sotilaita.

 

Ateena ympäröivä Attikan niemimaan selvisi Mykenee tuhoa seuranneista pimeistä vuosisadoista muuta Kreikkaa vähemmällä. Merkittävää määrää uutta väkeä ei ilmeisesti alueelle muuttanut. Kun olot vähitellen rauhoittuivat ja väkiluku kasvoi, ei ateenalaisten tarvinnut turvautua siirtokuntien perustamiseen, koska Attikassa oli tyhjää maata. Valta oli Ateenassa oli klaanien johtajilla, joilla oli yksinoikeus valtion korkeisiin virkoihin. Kansankokouksessa he saattoivat luottaa klaaninsa jäseniin, jotka olivat taloudellisesti heistä riippuvaisia (velat). Ateenan historian yksi tunnuspiirteistä on klaanien välinen kamppailu valtion johtajuudesta. Aluksi Ateenassa vallitsi harvainvalta eli oligarkia.

 

Klaanien väistä kilpailua pyrittiin Ateenassa hillitsemään jakamalla asukkaat neljään luokkaan varallisuuden perusteella. Kaksi ylintä luokka sai oikeuden valtion virkoihin. Kolmas luokka muodosti armeijan ytimen, raskaan jalkaväen. Kreikkalaiset sotilaat hankkivat itse varusteensa ja neljänteen luokkaa kuuluvilla ei ollut varaa ostaa aseita ja haarniskoja. Ne toimivat kantajina ja laivastossa soutajina. Seuraavassa vaiheessa Ateena jaettiin kymmeneen alueeseen, joista jokaisesta valittiin yhtä monta edustajaa kansankokoukseen. Jokaisesta alueesta muodostettiin myös yksi falangi, jonka johdossa oli strategi. Strategien ja kolmannen sekä neljän luokan merkitys kasvoi Persialaissotien aikana. Virkamiehet ryhdyttiin valitsemaan arvalla ja henkilöt joiden katsottiin uhkaavan Ateenan demokratiaan voitiin karkottaa kansankokouksen äänestyksellä. Henkilöiden, jotka halusivat hallita Ateenaa oli saatava kansankokouksen tuki taakseen. Äänioikeus oli vapailla miehillä, jotka olivat Ateenan kansalaisia. Aluksi kansalaisuuden oli mahdollista myös muulta muuttanut, mutta myöhemmin määrättiin, että molempien vanhempien oli oltava syntyperäisiä ateenalaisia. Verrattuna Spartan konservatiiviseen hallintoon Ateenan hallinnossa kehitys kulki harvainvallan kautta kohti demokratiaan.

 

Kreikan valtiot joutuivat 500-luvun kohtaamaan voimistuvan Persian uhkan. Persia oli valloittanut koko Lähi-idän ja lähestyi Turkin rannikolla (Joonia) sijaitsevia kreikkalaisia kaupunkeja. Persia vaati alistumien merkiksi kaupunkeja luovuttamaan ”maata ja vettä”. Käytännössä Persian vallan hyväksyneet valtiot joutuvat maksamaan veroja ja lähettämään sotilaita Persian armeijaan. Osa Joonian kaupungeista hyväksyi Persian vallan osa nousi kapinaan. Ateena jotkut muutta kreikan valtioista tukivat Jooniaan kapinaa, mutta oli ei halunnut ärsyttää persialaisia. Monilla kaupungeista oli vanhoja vihollisuuksia keskenään. Kun persialaiset olivat kukistaneet kapinat, he käänsivät huomionsa manner Kreikan valtioihin.

 

Persialaisten uhan alla Kreikan polikset eivät kyenneet luomaan yhteistä rintamaa. Osa kaupungeista oli valmis hyväksymään Persian yli herruuden. Monissa kaupungeissa, jotka päättivät taistella, oli persialaisten kannattajia. He syyllistyivät jopa maanpetturuuteen. Viholliselle avattiin kaupungin portit. Kreikan vahvimmat valtiot Sparta ja Ateena päättivät taistella. Elokuussa 490 eaa. persialaiset tekivät maihinnousun Ateenan lähelle Marathoniin. Ateenalaiset joutuivat taistelemaan yksin, sillä spartalaisten tulo viivästyi uskonnollisen juhlan vuoksi. Ateenalaisten raskaan jalkaväen hyökkäys yllätti persialaiset. Ahtaalla rannalla persialaisten jousimiehistä ei ollut apua ja osa ratsuväestä oli laivoissa. Persialaiset joutuivat pakokauhun valtaan ja kärsivät raskaita tappioita.

 

Marathonin taistelun jälkeen kesti kymmenen vuotta ennen persialaisten uutta hyökkäystä. Persialaiset joutuivat muun muassa kukistamaan kapinan Egyptissä, mutta he eivät unohtaneet. Tappion häpeä piti huuhdella verellä pois. Persialaisten uutta hyökkäystä odotellessa Kreikan valtiot jatkoivat entisiä riitojaan ja sotiaan. Ateenassa Themistokles niminen johtaja halusi rakentaa voimakkaan laivaston, joka tulevassa sodassa voisi vaikeutta perialaisten huoltokuljetuksia ja joukkojensiirtoa. Ateenan vauras ylimystö ei halunnut rahoittaa laivojen rakentamista, mutta onneksi valtion omistamasta hopeakaivoksesta löytyi rikas malmisuoni ja varat laivaston rakentamiseen saatiin.

 

Persialaisten suurhyökkäys Kreikkaan tapahtui 480 eaa. Ennen hyökkäystä persialaiset antoivat Kreikan kaupungeille mahdollisuuden luovuttaa ” maata ja vettä”. Kreikan valtiot eivät taaskaan päässeet yksimielisyyteen yhteisestä puolustuksesta. Kiistaa oli esim. kenelle armeijan johtajuus kuuluisi. Osa kaupungeista alistui ja luovutti persialaisille tarvikkeita sekä sotilaita ja laivoja. Ateena ja Sparta päättivät taistella. Ateenalaisten onnistui saada spartalaiset luopumaan vain Peloponnesoksen puolustamisesta. Aluksi sotatoimet olivat melko huonosti johdettuja. Pohjos-Kreikka luovutettiin ilman taistelua. Spartan kuninkaan Leoniadaaksen johdolla spartalaisten etujoukko vahvistettuna kaupungin liittolaisilla asettui puolustamaan Thermopylain solaa. Persialaisten ratsuväki ja jousimiehet eivät päässeet oikeuksiin kapeassa solassa. Samoin heidän mies ylivoimansa menetti merkitystään. Kreikkalainen raskas jalkaväki (hopliitit) pystyivät torjumaan Persian armeijan hyökkäyset. Tarinan mukaan kreikkalainen petturi opasti persialaiset Thermopylain puolustajien selustaan. Kun tappio eli selvä, Leoniadas lähetti joukkonsa turvaan. Solaa jäi puolustamaan vain spartalaiset ja joukko muista kaupungeista tulevia vapaaehtoisia Leonidaakseen johdolla. He kaikki kuolivat. Thermopylain puolustus hidasti persialaisten hyökkäystä. Solan puolustajien epäitsekäs uhrautumien paransi kreikkalaisten taistelutahtoa. Persian laivasto menetti samoihin aikoihin runsaasti laivoja myrkyssä, mikä tasoitti voimasuhteita merellä.

 

Thermopylain taistelun jälkeen Kreikan kohtalo ratkaistiin merellä. Persialaisten lukumääräistä ylivoimaa tasoitti kreikkalaisten merimiesten taito ja merialueiden tuntemus. Heidän onnistui houkutella persialaiset kapeaan Salamiin salmeen, jossa laivojen suuresta määrästä oli pikemmin haitta kuin hyötyä. Persialaisten aluksia ketterämmät kreikkalaiset kolmisoudut hajottivat vastustajansa taistelujärjestyksen. Perialaiset joutuivat sekasortoon ja törmäilivät toisiinsa. Kreikkalaisten kolmisoudut upottivat persialaisten aluksia törmäämällä niihin keulapuskuri edellä tai valtaamalle ne. Salamiissa persialaiset menettivät noin viisi kertaa enemmän aluksia kreikkalaiset Tappio vaaransi heidän huoltoreittinsä ja suurkuningas Kserkses siirsi osan armeijastaan nykyisen Turkin alueelle. Osa joukoista jäi Kreikkaan.

 

Seuraavan vuonna käytiin lopullinen taistelu Pohjois-Kreikassa. Spartan ja Ateenan johdolla kreikkalaiset kaupungit kokosivat noin 40 000 miehen armeija, joka kohtasi persialaiset Plataian kaupungin lähettyvillä. Persialaisilla oli ylivoima, heidän leirinsä oli hyvin linnoitettu ja tasanko sopi hyvin ratsuväille. Armeijat tuijottivat toisiaan useita päiviä kummankaan osapuolen haluamatta ottaa riskiä. Kun kreikkalaiset yrittivät vetäytyä parempiin asemiin heidän ryhmityksensä hajosi ja perisalaiset iskivät. Kreikkalaisten jälkijoissa spartalaiset joutuivat raivokkaan hyökkäyksen kohteeksi, muuta heidän falanginsa kesti. Kreikkalaiset heittivät koko armeijansa hyökkäykseen ja lähitaistelussa hopliitit olivat persialaisia tehokkaampia. Persialaisten taistelutahdon mursi lopullisesti heidän komentajansa kaatuminen. Armeija alkoi vetäytyä ja se muuttui osittain sekasortoiseksi paoksi. Kreikkalaiset valtasivat persialaisten leirin. Saman vuonna lyötiin myös lopullisesti persialaisten laivaston rippeet.

 

Kreikkalaiset olivat torjuneet persialaisvalloituksen. Monet persian vallan tunnustaneet kaupungit nousivat kapinaan ja Ateenan laivasto tuki niitä. Välittömän uhan poistuttu Kreikan kaupunkien vanhat ristiriidat nousivat vahvasti esiin. Ateena kuitenkin pelkäsi persialaisten uutta hyökkäystä ja ryhtyi kokoamaan pysyvää liittokuntaa. Tarkoitus oli rakentaa vahva laivasto. Monet kaupungit vastasivat Ateenan kutsuun. Osa rakensi itse sotalaivoja, mutta useammat tyytyivät rahoittamaan ateenalaisten laivojen rakentamista. Yhteisestä laivastosta tuli vähitellen Ateenan laivasto, jota kaupunki käytti turvatakseen kaupalliset etunsa ja viljan kuljetukset. Laivaston rahoja käytettiin myös Ateenan jälleenrakennukseen. Ateena alkoi kohdella liittolaisia kuin alistettuja kaupunkeja. Ateenan vahvistumien huolestutti sen perinteisiä vihollisia, jotka kääntyivät Spartan johtaman Peloponnesoksen liiton puoleen. Sparta ei aikonut sallia Ateenan nousevan Kreikan mahtavimmaksi valtioksi. Kreikka ajautui lähes vuosisadaksi verisiin sotiin.

 

Peloponnesolaissodat alkoivat Spartan ja Ateenan liittolaisten välisistä pikkusodista, vaikka lopulta sodissa oli kysymys Spartan ja Ateenan kädenväännöstä. Välillä taistelut laantuivat aselepoihin vain alkaakseen uudelleen. Useimmat kaupungit joutuivat valitsemaan puolensa. Karkeasti sanoen sodan alussa Ateena hallitsi merisotaa ja Sparta liittolaisineen maasotaa. Ateena oli rakentanut ns. pitkät muurit jotka yhdistivät itse kaupungin Pireuksen satamaan. Näin Ateena saattoi huolehtia kaupungin viljan saannista eikä se ollut riippuvainen maaseudusta, jota sen viholliset hävittivät. Ateenalaiset puolestaan ahdistelivat vihollistensa merikuljetuksia sekä tukivat Spartan perinteisiä vihollisia ja yrittävätpä he lietsoa Spartan helootteja kapinaa. Ateena yritti myös laajentaa sotaa Sisiliaan, mutta tämä sotaretki epäonnistui surkeasti. Sodan aikana Kreikkaa erityisesti Ateenaa koetteli kulkutauti (rutto), joka aiheutti suurta tuhoa. Ateenan tehokasta sodankäyntiä haittasi myös johtajien keskinäinen riitely ja kansalliskokouksen sekaantuminen sodan johtamiseen. Monissa sotaa käyvissä kaupungeissa puhkesi myös sisällissotia. Vähitellen Sparta liittolaisineen alkoi päästä sodassa voitolle. Sen onnistui rakentaa voimakas laivasto persialaisten kullalla ja lyödä ateenalaiset myös merellä ja uhata Ateenan viljakuljetuksia. Ateena joutui antautumaan ja siltä riistettiin laivasto sekä sen johtama liittouma hajotettiin. Ateenan kukistumien ei kuitenkaan lopettanut sotia vaan pian uudet kaupungit esim. Theba haastoivat Spartan.

 

Peloponnesolaissodat muuttivat kreikkalaisten sodan käyntiä. Vuosisatoja kaupunkien välisissä sodissa avain asemassa olivat olleet raskasaseinen jalkaväki, hopliitit, jotka muodostivat taistelussa falangin. Hopliitit olivat kaupungin asukkaita, jotka hankkivat itse varustuksensa. He harjoittelivat taistelua muun työ ohella ja sodan syttyessä muodostivat armeijan. Tavallisesti aseena oli noin 2,4 metsiä pitkä keihäs, jota ei ollut tarkoitettu heittämiseen. Miekka oli lyhyt 40-70 cm. Suojavarustuksena oli kypärä, rintapanssari sekä jalka- ja käsisuojukset, jotka oli yleensä tehty pronssista. Halkaisijaltaan noin metrin mittainen pyöreä puusta metallilla vahvistettu kilpi täydensi taistelijan varustusta. Homeerisella ajalla sankareiden väliset kaksintaistelut olivat olleet tavallisia. Kun taisteltiin falangissa, yksittäisille urhoollisuuden osoituksille ei jäänyt tilaa. Hopliitti osa kokonaisuutta. Hänen toiminnastaan riippui myös vieressä seisovan ja koko falangin turvallisuus. Tärkeää oli, että kilpimuuri pysyi yhtenäisenä. Takarivissä olevat sotilaat työnsivät eturiviä eteenpäin ja täyttivät harvenneet rivit. Kun kaksi falangia kohtasi, taktisille hienouksille ei jäänyt tilaa. Jossakin vaiheessa toisen falangin rivit murtuivat sotilaat joutuivat pakenemaan. Yleensä voittajat olivat niin uupuneita, etteivät kyenneet taka-ajoon. Sodat olivat lyhyitä, koska miehet eivät pystyneet olemaan pitkiä aikoja poissa ammateistaan. Taistelut saattoivat puhjeta seuraavana vuonna uudestaan. Kaupunkeja ei yleensä piiritetty vaan falangit kohtasivat toisensa tasaisella kentällä.

 

Peloponnesolaissotien ja niiden jälkeisten sotien aikana sodankäynti ammatillistui. Hopliittien rinnalle taistelukentälle marssi uudenlaisia sotajoukkoja. Monien kaupunkein armeijoihin perustettiin kevyttä jalkaväkeä. Ne oli aseistettu heittokeihäillä ja kevyemmin haarniskoitu. Niiden suurin etu hopliiteihin verrattuna oli suuri liikkuvuus ja edullisuus. Myös ratsuväen merkitys kasvoi. Kreikan maasto ei perinteisesti ollut suosinut hevosten kasvattamista tai käyttöä taisteluissa. Pohjoisen Thessalian armeijassa runsaasti ratsuväkeä. Kreetalaisia jousimiehiä ja Rhodoksen lingon käyttäjiä palveli monissa armeijoissa. Monet kaupungit korvasivat kansalaista kootut joukot palkkasotureilla. Sotien päättymisen jälkeen Kreikassa oli suuria määriä miehiä, jotka eivät muuta osanneet kuin taistella. Menet heistä lähtivät ulkomaille palkkasotureiksi esim. Persiaan. Syntyi myös sotapäälliköitä, jotka kokosivat omia armeijoita ja asettuivat eniten tarjoavien palvelukseen. Sodat muuttivat myös pidemmiksi ja laivastojen merkitys korostui. Pikkukaupunkien väliset kiistat muuttuivat liittokuntien välisiksi sodiksi. Sota myös raaistui ja eräänlaiset ”herrasmies säännöt” unohtuivat. Pyrittiin vihollisen tuhoon. Kaupunkien piiritykset lisääntyivät ja piiritystekniikka kehittyi.

 

Peloponnesolaissotien jälkeen 300-luvulla uudet taistelu repivät Kreikkaa. Heikentyneiden Spartan ja Ateenan rinnalle nousi uusia valtioita. Joidenkin valtioiden mahti perustui runsaaseen palkkasotureiden käyttöön. Keski-Kreikassa sijaitseva Theba nousi uhmaamaan Spartan mahtia. Theban voimakkuus perustui falangin uudenlaiseen käyttöön. He löivät spartalaiset perusteellisesti. Vanhat periviholliset Ateena ja Sparta liittoutuivat Thebaa vastaan. Theban lyhyt suuruus päättyi heidän taitavimman komentajan kuolemaa. Mikään Kreikan valtioista ei saavuttanut ratkaisevaa voitto muista valtioista. Valtiota raatelivat toisiaan ja kuluttivat voimavarojaan hyödyttömään taisteluun. Sodat haittasivat taloutta ja syöksivät kaupungit myös sisäiseen sekasortoon. Kreikan itsenäisten kaupunkivaltioiden kuolinkamppailu oli käynnissä.

 

Kreikan kaupunkien taistelut avasivat portin Makedonian vallalle. Makedonia oli Kreikan pohjoispuolella oleva kuningaskunta. Makedonialaisia ei pidetty varsinaisina kreikkalaisina eli helleeneinä, vaikka Makedonian yläluokka oli kreikkalaistunut. Ei-hellenistiset piirteet olivat vahvoja. Makedonian kuninkaiden onnistui saada paikalliset ruhtinaat kuriin ja lisätä hallitsijan valtaa. Traakian kultakaivosten tuotolla voitiin ryhtyä rakentamaan voimakasta armeijaa. Makedonian armeijassa onnistuttiin yhdistämään erilaisten joukkojen toiminta saumattomaksi yhteistyöksi. Raskas jalkaväki taisteli edelleen falangissa. Sotilaiden tärkein ase oli neljä metriä pitkä keihäs. Falangin tehtävä oli sitoa vihollinen taisteluun, kun sivustoilla oleva ratsuväki ja kevyt jalkaväki iskisivät vastustajan sivustoin. Ratsu- ja jalkaväen eliittiyksiköt antoivat lopullisen iskun. Armeijaa voitiin liittää muitakin yksiköitä esim. kreetalaisia jousimiehiä. Makedonian armeija oli hyvin joustava ja pystyi mukautumaan erilaisiin tilanteisiin ja vastustajiin. Armeijan korkeimmat upseerit ja eliittiyksiköt olivat ammattisotilaita, joita voitiin täydentää huonommin koulutetuilla joukoilla. Makedonialla oli myös onni saada kuninkaiksi taitavia sotilaita Filippos ja hänen poikansa Aleksanteri suuri. Kun Makedonia ryhtyi valloittamaan Kreikkaa sen kaupungit olivat kuluttaneet voimansa keskinäisissä taisteluissa. Kreikka oli myös henkisesti maassa. Persialaissotien aiheuttamaan isänmaallisuuden puuskaa ei syntynyt. Kaupunkien vapaat miehet eivät enää halunneet lähteä puolustamaan vapauttaa vaan ulkoistivat vapaustaistelun palkkasotureille. Filippos käytti myös taitavasti lahjuksia vastarinnan nujertamiseen. ”Kulta kuormaa kantava aasi ylittää korkeimmat kaupunginmuurit”. Filippoksen johtamat makedonialaiset pakottivat Kreikan valtiot liittymään 338 eaa. perustettuun Korintin liittoon. Itsenäisten kaupunkivaltioiden aika oli ohi. Filippoksen kuoleman jälkeen Makedonian kuninkaaksi ja Kreikan johtajaksi nousi hänen poikansa Aleksanteri Suuri, joka joitakin vuosia myöhemmin aloitti sotaretken Persiaa vastaan. Sotaretki vei kreikkalaiset aina Intiaan asti ja loi pohjan hellenistisen kulttuurin syntymiselle ja leviämiselle.