Kolmas koe

Kolmas koe

KPL 14 Saksan voittokulku

 

- Toinen maailmansota alkoi, kun Puola ei suostunut luovuttamaan alueita Saksalle Syyskuun alussa 1939 Saksa hyökkäsi Puolan kimppuun. Puolan liittolaiset Englanti ja Ranska julistivat sodan Saksalle. Vajaassa kuukaudessa Saksa valloitti Puolan.

 

- Keväällä 1940 Saksa valloitti Tanskan ja Norjan. Ruotsi myi Saksaan rautamalmia ja onnistui pysymään puolueettomana.

 

- Toukokuun alussa 1940 Saksa hyökkäsi Belgiaan ja Hollantiin. Se saartoi avuksi tulleet englantilaiset ja ranskalaiset joukot. Englantilaiset sotilaat kuljetettiin kanaalin yli Englantiin. Ranska, Belgia ja Hollanti antautuivat. Englanti jäi taistelemaan yksin Saksaan vastaan.

 

Miksi Saksa oli niin ylivoimainen sodan alussa?

 

- Saksalaiset olivat kehittäneet uudenlaisen tavan käydä sotaa, salamasodan. Siinä tärkeitä olivat panssarivaunut ja lentokoneet. Vihollinen saarrettiin ja pakotettiin antautumaan. Vei vuosia ennen kuin muuta valtiota oppivat käymään salamasotaa. Saksalaiset joukot olivat myös parhaiten koulutetut ja johdetut.

 

- Valloittaakseen Englannin Hitlerin piti tuhota sen laivasto ja ilmavoimat. Kesällä 1940 Englannin taivaalla käytiin päivittäin ilmataisteluja englantilaisten ja saksalaisten lentokoneiden välillä (taistelu Britanniasta). Tutka auttoi englantilaisia löytämään saksalaiset lentokoneet. Saksalaiset pommittivat myös Englannin kaupunkeja esim. Lontoota. Lopulta saksalaiset joutuivat luopumaan Englannin valloituksesta.

 

SAKSAN VOITTTKULKU

1.Mitä tarkoittaa salamasota?

2. Miksi Saksa hyökkäsi Norjaan?

3.Miten Norjan ja Tanskan valloitus erosi toisistaan?

4.Miksi Saksa ei hyökännyt Ruotsiin?

5.Miksi Saksan onnistui valloittaa Ranska?

6.Mitä tapahtui Dunkerquessa?

7.Mikä oli Ranskan kohtalo?

8.Millaista oli taistelu Britanniasta?

9.Mitkä maat olivat puolueettomia sodassa?

10.Miksi Italia hyökkäsi Egyptiin?

11.Kuka oli Ervin Rommel?

12.Miten Italian sota sujui?

 

 

 

 

KLP 15 Saksan etenemien pysähtyi

 

- Kesäkuun lopulla 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Se yllätti Neuvostoliiton. Salamasota osoittautui jälleen kerran tuhoisaksi. Miljoonia neuvostosotilaita jäi vangiksi ja Saksa valloitti laajat alueet. Sen joukot pääsivät aina Moskovan porteille.

 

- Saksa halusi valloittaa itseen alueita, joilla oli runsaasti raaka-aineita esim. öljyä. Neuvostoliiton kukistamien oli Hitlerin tärkein päämäärä. Saksan ja Neuvostoliiton välinen sota oli hyvin julmaa. Sodankäynnin sääntöjä ei noudatettu ja siviilejä kohdeltiin hyvin epäinhimillisesti.

 

Miksi Saksan ei onnistunut valloitta Neuvostoliittoa?

 

- Neuvostoliitto tuhosi rautatiet ja sillat (poltetun maan taktiikka). Se oli hyvin laaja valtio ja tiet olivat huonot. Saksalaisten oli vaikea kuljettaa varusteita joukoille.

 

- Syksyllä kelirikko muutti tiet kulkukelvottomiksi. Saksalaisten eteneminen pysähtyi mutaan ja liejuun.

 

- Saksalaiset olivat aliarvioineet Neuvostoliiton voimavarat ja taistelutahdon. Heillä ei riittänyt tarpeeksi voimaa antaa lopullista kuoliniskua.

 

- Saksalaisille sotilaille ei oltu annettu kunnollisia talvivarusteita. Venäjä talvi teki hirvittävää tuhoa heidän keskuudessaan.

 

- Keväällä 1942 Saksa hyökkäsi Etelä-Venäjällä. Sen tavoitteena oli Stalingradin kaupunki ja Kaukasus vuoristo. Stalingradissa saksalaiset juuttuivat katutaisteluihin ja lopulta neuvostoliittolaiset saartoivat heidät. Suurin osa 300 000 tuhannesta sotilaasta kuoli tai jäi sotavangeiksi. Saksalaiset joutuivat perääntymään myös Kaukasukselta. Monet tajusivat tuolloin, että Saksa ei voi voittaa sotaa.

 

- Italian diktaattori Mussolini halusi laajentaa maansa aluetta Välimerellä. Hän liittoutui Hitlerin kanssa. Italian valloitusretket eivät onnistuneet ja saksalaiset joutuivat tulemaan useita kertoja avuksi. Syksyllä 1942 saksalaiset olivat italialaisten apuna Egyptissä. He pyrkivät valloittamaan Suezin kanavan ja katkaisemaan englannin meritien Intiaan. El Alameinin taistelussa englantilaiset voittivat ja seuraavana keväänä saksalaiset ja italialaiset antautuivat. Amerikkalaiset ja englantilaiset tekivät maihinnousun Italiaan. Mussolini syöstiin vallasta ja Italia vaihtoi puolta.

 

- Kesäkuussa 1944 amerikkalaiset ja englantilaiset tekivät maihinnousun Saksan miehittämään Ranskaan. Normandian maihinnousu on historian suuriin mereltä maalle tapahtunut hyökkäys. Kiivaiden taistelujen jälkeen saksalaisten vastarinta murrettiin ja Pariisi vapautettiin. Huoltovaikeudet hidastivat etenemistä kohti Saksaa ja sotaa ei saatu loppumaan vuonna 1944. Samaan aikaan Normandian taisteluiden kanssa Neuvostoliitto tuotti musertavia tappioita Saksalle. Hitlerin liittolaiset Romania ja Bulgaria vaihtoivat puolta.

 

- Vaikka Saksa oli hävinnyt sodan ja viholliset lähestyivät joka puolelta, Hitler ei aikonut antaa periksi. Hän uskoi, että uudet ihmeaseet toisivat Saksalle voiton. Saksalaiset insinöörit kehittivät historian ensimmäiset kunnolliset raketit (ohjukset), V-1 ja V-2. Lisäksi saksalaiset rakensivat ensimmäiset suihkumoottoreilla varustetut lentokoneet. Uusia aseita pystyttiin kuitenkin valmistamaan liian vähän, liian myöhään. Natsien fanaattisen vastarinnan ainoa tulos oli laajat tuhot ja miljoonat kuolleet.

 

- Keväällä 1945 sota lähestyi loppuaan. Neuvostoliittolaiset olivat Berliinin esikaupungeissa. Hitler teki itsemurhan. Kun hänen ruumiinsa poltettiin, neuvostojoukot olivat parin sadan metrin päässä ja tuhat vuotta kestäväksi suunniteltu natsi imperiumi (kolmas valtakunta) oli ollut pystyssä noin 12 vuotta. Hitlerin kuoleman jälkeen saksalaiset joukot antautuivat toukokuun alussa. Sota Euroopassa oli päättynyt.

 

 

Miksi Saksa hävisi toisen maailman sodan.

 

- Tärkein syy Saksan tappiolle oli sen vastustajien teollisuuden ylivoima. Englannilla, Neuvostoliitolla ja Yhdysvalloilla oli yksinkertaisesti enemmän tehtaita. Ne pystyivät

tuottamaan enemmän aseita ja muita varusteita. Niillä oli myös suurempi väkiluku, joka merkitsi suurempaa armeijaa. Erityisesti Yhdysvaltojen teollisuus ja rahat merkitsivät paljon.

 

-Toinen tärkeä syy oli Stalin häikäilemättömyys ja kovuus. Miljoonat kuolleet sotilaat ja siviilit eivät lannistaneet hänen päättäväisyyttään voittaa sota. Yhdysvalloilla ja Englannilla ei olut samanlaista armottomuutta.

 

- Hitlerin sodan lopulla tekemät virheet nopeuttivat Saksan tappiota.

 

KPL 15 SAKSAN ETENEMINEN PYSÄHTYY

1.Miksi Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon?

2.Mikä oli hyökkäyksen koodinimi?

3.Mikä oli Lenigradin kohtalo?

4.Mitä tapahtui itärintamalla talvella 1941?

5.Miksi Saksan ei onnistunut kukistaa Neuvostoliittoa?

6.Millainen oli Saksan hyökkäyssuunnitelma itärintamalla kesällä 1942?

7.Mitkä kolme ratkaisu taistelua käytiin vuonna 1942?

8.Miten sota loppui Pohjois-Afrikassa?

9.Mitä tapahtui 6.6.1944.?

10.Mikä oli Mussolinin kohtalo?

11.Mitä olivat V-1 ja V-2?

12,Mikä oli Hitlerin kohtalo?

13.Mitä tarkoitti susilaumataktiikka?

14.Miten saattueet torjuivat sukellusveneitä?

 

KPL 16 Tyynenmeren sota

 

- Japanin teollisuus tarvitsi raaka-aineita. Se päätti hankkia niitä valloittamalla alueita. Japanin johtoon oli noussut äärinationalistinen sotilasjuntta, joka korosti japanilaisten rodullista ylivertaisuutta. Sisäiseen hajaannukseen vajoava Kiina oli sopiva uhri. Japani vaati itselle jatkuvasti uusi etuisuuksia ja lopulta 1937 se hyökkäsi Kiinaan. Japani valloitti laajoja alueita, muuta ei onnistunut lyödä Kiinaa lopullisesti.

 

- Kun toinen maailmansota syttyi, Japani oli liittoutunut Saksan kanssa. Se odotti sopivaa tilaisuutta valloittaa Ranskalle ja Englannille kuuluneita alueita.

 

- Japanin laajentumisen tiellä oli Yhdysvallat. Se vaati Japania lopettamaan laajentumisen ja painosti tätä lopettamalla öljynviennin Japaniin. Japani alkoi suunnitella sotaa Yhdysvaltoja vastaan. Se ei suunnitellut hyökkäystä Yhdysvaltojen länsirannikolle vaan halusi tuhota Yhdysvaltojen Tyynenmeren sotalaivaston, jottei USA pystyisi sekaantumaan Japanin laajentumiseen.

 

- Joulukuun alussa 1941 japanilaisilta lentotukialuksilta lähteneet lentokoneet aiheuttivat suurta tuhoa Havajilla olleille amerikkalaisille sotalaivoille. Seuraavien kuukausien ajan japanilaiset kulkivat voitosta voittoon. He valloittivat laajoja alueita ja löivät vastustajansa kerta toisensa jälkeen.

 

- Amerikkalaiset ja englantilaiset olivat aliarvioineet vastustajansa. Japanilaiset olivat hyvin koulutettuja ja heillä oli sotakokemusta. Japanilaiset lentokoneet ja sotalaivat olivat yhtä hyviä joskus parempia kuin vastustajansa. Lisäksi japanialiset sotilaat taistelivat hyvin rohkeasti sekä armottomasti ja he eivät antautuneet sotavangeiksi.

 

- Syksyllä 1942 japanilaiset uhkasivat Intiaa ja Australiaa. Amerikkalaiset onnistuivat tuhoamaan neljä japanilaisten lentotukialusta Midwayn meritaistelussa. Japanin voittokulku oli päättynyt ja amerikkalaisilla alkoi vuosia kestänyt verinen urakka, kun he valloittivat takaisin Japanille menetetyt alueet.

 

- Viidakot ja Tyynenmeren atollit olivat hankalia taistelumaastoja. Huolto oli vaikeaa. Sotilaat kärsivät taudeista ja monista aseista ei ollut suuta hyötyä esim. panssarivaunuista. Luonto voitti tekniikan.

 

- Vaikka japanilaiset olivat hävinnet sodan, he eivät antaneet periksi. Amerikan teollisuus oli ylivoimainen. Amerikkalaisten voitto piti tehdä niin kalliiksi, että he luopuisivat sodasta. Japanilaisten fanaattisen taistelutahdon huipentuma olivat kamikazet eli itsemurhalentäjät.

 

- Saadakseen sodan loppumaan ja pienentääkseen omia tappioita, Yhdysvallat pudotti kaksi atomipommia Japaniin. USA ilmoitti, että jos Japani ei antaudu heti, uusia kaupunkeja tuhotaan atomipommeilla. Japanin keisari otti ohjat käsiinsä ja ilmoitti Japani antautuvan. Toinen maailman sota päättyi syyskuun alussa 1945 Japanin antautumiseen.

 

KPL 16 TYYNENMEREN SOTA

1.Miksi Japani halusi valloittaa Kiinan?

2.Miten Yhdysvallat painosti Japania ennen sotaa?

3.Miksi Japani hyökkäsi Pearl Harbouriin?

4.Miten laajalle Japanin valtapiiri ulottui 1942?

5.Mitä vaikeuksia oli viidakkosodassa?

6.Millaista oli merisota Tyynellämerellä?

7.Miksi Yhdysvallat tiputti atomipommin Japaniin?

8.Mitä olivat kamikazet?

9.Miksi Japani turvautui niihin?

10.Miksi kamikazeihin riitti vapaaehtoisia?

11.Mikä oli kamikazelentäjien merkitys sodan kululle?

 

KPL 17 Siviilinä sodassa

 

- Toisessa maailmansodassa sota kosketti kaikkia sotaa käyvässä maassa asuvia ihmisiä. Sodan vaikutuksilta ei päässyt pakoon. Puhutaan totaalisesta sodasta.

 

- Ruokaa ja muita tuotteita esim. vaatteita ja polttoaineita säännösteltiin. Niitä sai ostaa vain tietyn määrän kuukaudessa. Monia tuotteita esim. kahvi korvattiin uusilla asioilla (korvikkeet), koska tehtaat valmistivat aseita ja kauppayhteydet olivat katkenneet.

 

- Naiset joutuivat tekemään myös rintamilla olleiden miesten työt esim. asetehtaissa. Vain Neuvostoliitossa naisia palveli ase kädessä taistelukentillä.

 

- Totaaliseen sotaan kuului myös kaupunkien pommittaminen. Kun pyrittiin tuhoamaan vihollisen tehtaat, ei välitetty siviiliuhreista. Pommitusten päinvastoin toivottiin murtavan siviiliväestön rohkeuden ja taistelutahdon. Sodan alun tarkoista pommituksista siirryttiin kaiken tuhoaviin aluepommituksiin.

 

- Monet ihmiset joutuivat myös kokemaan vihollisen miehityksen. Esimerkiksi ranskalaiset joutuivat pohtimaan vastustaisivatko he saksalaisten miehitystä. Tekemällä vastarintaa vaaransi henkensä. Lisäksi saksalaiset kostivat heihin kohdistuneet hyökkäykset ampumalla panttivankeja. Jos aloitettiin sissisota miehittäjiä vastaan, suuri määrä siviilejä kuoli.

 

- Jotkut ryhtyivät yhteistyöhön miehittäjien kanssa. He esim. ilmiantoivat saksalaisten etsimiä juutalaisia. Saksalaiset antoivat kätyreilleen ruokaa, rahaa ja muita etuja.

 

- ”Sodassa ensimmäinen uhri on totuus”. Jokainen sotaa käyvä maa pyrki valvomaan tarkasti, millaista tietoa ihmiset saivat sodasta. Kaikkea ei kerrottu. Asioita liioiteltiin tai vähäteltiin. Ihmiset pyrittiin vakuuttamaan, että heidän puolensa taisteli oikean ja hyvän asian puolesta. Uhraukset olisivat tarpeellisia sodan voittamiseksi. Myös vihollisen taistelutahtoa pyrittiin heikentämään propagandalla.

 

- Propagandan eli yksipuolisen ja jopa valheellisen viestinnän keinot olivat moninaiset. Käytettiin julisteita, lentolehtisiä, radiolähetyksiä ja elokuvia.

 

KPL 17 SIVIILINÄ SODASSA

1.Mitä tarkoittaa totaalinen sota ja sensuuri?

2.Miten Saksan miehittämien alueiden väestö suhtautui miehittäjiin?

3.Miten saksalaiset reagoivat vastarintaliikkeen toimintaa?

4.Mitä on propaganda?

5.Miten elokuvia käytettiin propagandaan?

6.Miksi sodanosapuolet pommittivat kaupunkeja?

 

KPL 18 Sodan jälkipyykki

 

- Toinen maailmansota on kallein, tuhoisin ja verisin ihmiskunnan käymistä sodista. Sodassa kuoli yli 50 miljoonaa ihmistä, joista noin puolet olivat siviilejä. Myös miljoonat ihmiset joutuvat pakolaisiksi.

 

Miksi toisessa maalimansodassa kuoli niin paljon siviilejä?

- Ilmapommitukset

- Liikkuva sodankäynti, siviilit jäivät taisteluiden jalkoihin

- Siviilien suunnitelmallinen tappaminen esim. juutalaisvainot

 

- Sodan jälkeen Saksan ja Japani johtajat haluttiin tuomita sodan aikaisista rikoksista. He joutuvat kansainvälisen tuomioistuimen eteen. Osa heistä sai kuolemantuomion ja osa vankeusrangaistuksen. Sodan voittajien tekemät rikokset unohdettiin.

- Sodan voittajat eli liittoutuneet päättivät jakaa Saksan neljään miehitysvyöhykkeeseen Neuvostoliiton, Englannin, Ranskan ja Yhdysvaltojen kesken. Tarkoitus oli, että voittajat tekisivät yhteistyötä, mutta pian Neuvostoliitto riitaantui muiden kanssa.

 

- Toisen maailmansodan lopulla sen voittajat perustivat uuden kansainvälisen järjestö, Yhdistyneet kansakunnat (YK). Sen tärkeimmäksi tehtäväksi määritettiin sotien estämien ja maailmanrauhan turvaaminen.

 

- Lähes kaikki maailman maat ovat nykyään Yhdistyneiden kansakuntien jäseniä. Sen suurin ongelma on, että jäsenmaita sitovien päätösten tekemiseen vaaditaan turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenmaiden (USA, Ranska, Englanti,Kiina, Venäjä aikaisemmin Neuvostoliitto) eli suurvaltojen yksimielinen päätös. Yksikin viidestä suuresta voi estää päätökset.

 

- Yhdistyneillä kansakunnilla on monia erityisjärjestöjä, jotka pyrkivät parantamaan ihmisten terveyttä, hyvinvointia, koulutusta ja ihmisoikeuksia erityisesti kehitysmaissa.

 

- YK pyrkii parantamaan erityisesti lasten ja muiden heikossa asemassa olevin tilannetta. Se toimittaa ruokaa aluille joissa on nälänhätä, taistelee kulkutauteja vastaan ja auttaa pakolaisia.

 

KPL 18 SODAN JÄLKIPYYKI

1.Miksi toisessa maailmansodassa kuoli niin paljon siviilejä?

2.Mitä tapahtui saksalaisten kanssa yhteistyössä olille sodan jälkeen?

3.Mitä liittoutuneiden johtajat päättivät Saksan kohtalosta sodan jälkeen?

4.Mitä tapahtui Saksan ja Japanin johtajille sodan jälkeen?

5. Miksi YK perustettiin?

6. Mikä on Yhdistyneiden kansakuntien ongelma?

7. Mikä on UNICEF?