Demokratia ja diktatuuri

Teksti

 Demokratioita ja diktatuureja

 Englanti ja Ranska olivat voittaneet ensimmäisen maailmansodan, mutta voitto oli tullut kalliiksi. Noin kaksi miljoona kuollutta sotilasta. Valtiot olivat myös lainanneet valtavia summia rahaa Yhdysvalloilta.

Kaikille sodasta palaaville miehille ei ollut työtä.

 Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Itä-Eurooppaan syntyi uusi valtioita. Niistä haluttiin demokratioita, koska ajateltiin, että demokraattiset valtiot eivät aloita sotia.

 Lähes kaikki Itä-Euroopan ja Etelä-Euroopan valtiot muuttuivat diktatuureiksi. Vain Tsekkoslovakia säilyi demokratiana.

 Miksi Itä-Euroopan uusista valtioista tuli diktatuureja?

Ongelmia

Rajariidat naapureiden kanssa.

Vähemmistökansojen kohtelu (nationalismi) vainoja ja väkivaltaa.

Kansalaiset eivät olleet tottuneita demokratiaa (pelisäännöt hukassa) puolueet eivät pystyneet yhteistyöhön vaan riitelivät hallitukset olivat lyhyt ikäisiä ja vaaleja oli usein ihmiset väsyivät ja olivat pettyneitä demokratiaan (lupaukset eivät toteutuneet).

Valtiot olivat riippuvaisia yhdestä tai kahdesta tuotteesta, vietiin raaka-aineita taloudellisia ongelmia

Miksi ihmiset kannattivat diktatuureja?

 Diktaattorit palkitsivat kannattajansa ja rankaisivat vastustajiaan (keppi ja porkkana taktiikka)

 Diktaattorit antoivat monimutkaisiin ongelmiin yksinkertaisia vastauksia ja löysivät aina syntipukin jota syyttä.

 Diktaattorit kertoivat kansalle vain, mitä ihmiset halusivat kuulla.

 Diktaattorit lupasivat laittaa maan talouden kuntoon ja antaa ihmisille työtä.

 Diktaattorit lupasivat palauttaa vanhat hyvät ajat, menneisyyden loiston ja kunnian päivät. Diktaattorit lupasivat yhdistää koko kansan.

Monissa maissa pelättiin kommunistien vallankumousta voimakas hallitsija estäisi kommunistien vallan

1. Millaisia ongelmia Britannialla ja Ranskalla oli ensimmäisen maailmansodan jälkeen?
2. Miksi monista sodan jälkeen syntyneistä valtioista yritettiin tehdä demokratioita.?
3. Millaisia ongelmia oli juuri itsenäistyneillä valtioilla?
4. Mikä valtio ei muuttunut diktatuuriksi.
5. Miksi ihmiset knnattivat diktaattoreita


Massakulttuurin Yhdysvallat

Yhdysvallat oli ensimmäisen maailmansodan todellinen voittaja. Vähän kaatuneita, teollisuus oli hyötynyt sodasta ja Euroopan maat olivat velkaantuneet Yhdysvalloille.

Sodan jälkeen amerikkalaisten elintaso oli korkeampi kuin eurooppalaisten.

Teollisuudessa käytettiin massatuotanto (liukuhihna) tuotteiden hinnat alenivat yhä useampi pystyi ostamaan tuotteita hinnat alenivat.

Uusia keksintöjä alettiin valmistaa massatuotannolla esim. autot , radiot, levysoittimet, jääkaapit ja pölyimurit.

Yhdysvalloissa kehittyi myös uudenlaista kulttuuria. Se oli suunnattu suurille joukoille ja sitä valmistettiin sekä markkinoitiin kuin mitä tahansa tuotetta.

Massakulttuuria eli populääri kulttuuria olivat elokuvat, radiokuunnelmat(saippuaoopperat), kevyt musiikki esim. jazz, sarjakuvat ja kioskikirjallisuus.

Huolimatta kieltolaista amerikkalaiset juhlivat rankasti, salakapakat ja uudet tanssit

Naisten pukeutumisessa ja kampauksissa tapahtui suuria muutoksia, naisten vapautumien.

Useimmille amerikkalaisille vuosikymmen oli hyvää aikaa, ”kultainen 20-luku”

Hyvät ajat loppuivat nopeasti lokakuussa 1929, kun pörssikurssit romahtivat. Alkoi suuri lama eli talouden huonot ajat. Tuhannet amerikkalaiset tehtaat ja pankit joutuivat lopettamaan toimintansa (tekivät konkurssin) ja miljoonat amerikkalaiset jäivät työttömiksi köyhyys lisääntyi.

 Yhdysvalloista lama levisi ympäri maailmaa. Euroopassa se koetteli erityisesti Saksaa. Lama auttoi natsit valtaan Saksassa.

 Yhdysvaltojen uusi presidentti Roosevelt yritti auttaa työttömiä. Valtion varoilla aloitettiin suuret rakennustyöt ja työttömiä palkattiin rakennustyömaille. Vähitellen Yhdysvaltojen talous parani ja työttömyys väheni

 

1. Miksi Yhdysvaltain taloudella meni hyvin ensimmäisen maailmansodan jälkeen?
2. Mitä seurauksia oli massatuotannolla?
3. Mitä muuttoksia tapahtui kulttuurissa?
4. Mitä tapahtui lokakuussa 1929 ja mitä seurauksia oli tapahtumalla?
5.Miten lama vaikutti Eurooppaan?
6. Miten Yhdysvallat nousi lamasta?




NATSIEN NOUSU VALTAAN

 Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksa muuttui keisarikunnasta tasavallaksi. Koska tasavalalta perustettiin Weimarin kaupungissa, niin sitä kutsutaan Weimarin tasavallaksi. Saksasta oli vihdoinkin tullut demokratia.

 Weimarin tasavalta joutui kamppailemaan olemassa olostaan heti perustamisestaan lähtien. Ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Saksassa oli useita aseellisia ryhmiä, jotka pyrkivät valtaan esim. kommunistit. Heitä vastaan taistelivat oikeiston vapaajoukot. Lisäksi sekasortoa lisäsivät ryhmät, jotka pyrkivät itsenäistymään Saksasta.

Sotilaat, virkamiehet, suurmaanomistajat, ja teollisuuden rahamiehet vastustivat Weimarin tasavaltaa ja usein vaihtuvat hallitukset eivät saaneet näitä ryhmiä taakseen.

Saksan kurjuutta lisäsi talouden heikko tila ja nopea inflaatio. Kun Saksa ei pystynyt maksamaan sotakorvauksia, niin Ranska miehitti Ruhrin alueen, joka oli Saksan teollisuuden sydän. Saksa talous syöksyi hyperinflaatioon ja raha menetti kaiken arvonsa.

Syksyllä 1923 yritti pieni ääriryhmä vallankaappausta Muchenissä. Ryhmää johti entinen korpraali Adolf Hitler. Kaappausta kutsutaan oluttupakaappaukseksi, koska se alkoi oluttuvasta. Hitlerin ja hänen kannattajiensa yritys epäonnistui ja Hitler joutui vankilaan, jossa hän kirjoitti kirjansa Taisteluni.

Natsit vaativat vahvaa johtajaa demokratian sijasta. Versaillesin rauhansopimus oli revittävä. Saksankieliset alueet oli yhdistettä Suur-Saksaksi. Juutalaiset oli pistettävä kuriin ja Saksasta oli tehtävä jälleen kerran suurvalta.

Weimarin tasavalta voimistui 20-luvun puolivälissä. Inflaatio saatiin kuriin ja Yhdysvalloista saatujen lainojen avulla talous elpyi. Puolueet pystyivät sopimaan yhteistyöstä. Saksa paransi suhteitaan naapureihinsa ja liittyi kansainliittoon. Ääriryhmien esimerkiksi natsein kannatus pysyi alhaisena.

Yhdysvalloista alkanut lama levisi nopeasti Saksaan ja romahdutti Saksan talouden. Miljoonat ihmiset joutuivat työttömiksi. Natsit käyttivät tilannetta hyväkseen. He lupasivat taata työpaikat. Miljoonat saksalaiset äänestivät natseja ja Hitleristä tuli nopeasti merkittävä poliitikko. Myös natsein verivihollisten kommunistein kannatus lisääntyi.

Natsien vaalimenestyksen takana oli tehokas propaganda, Hitlerin karisma, SA-joukkojen terrori, runsas vaalikassa ja ihmisten tyytymättömyys ja pettymys vanhojen puolueiden kykyyn hoitaa Saksan taloutta. Lisäksi natsit lupasivat ihmisille asioita, joita ihmiset halusivat kuulla.

Hitler pääsi valtaan laillisin keinoin. Kommunistien kasvavaan kannatusta pelänneet oikeisto puolueet liittoutuivat natsien kanssa. Hitlerille tarjottiin valtakunnankanslerin (pääministeri) paikkaa uudessa hallituksessa. Saksan oikeisto luuli voivansa käyttää Hitleriä hyväksi ja hallitsevansa kulisseissa. He erehtyivät. Hitlerillä ei ollut aikomustakaan jakaa valtaa kenenkään kanssa.

Natsit olivat vallassa ja heillä ei ollut aikomustakaan luopua siitä. Lavastamalla kommunistit syyllisiksi valtiopäivätalon polttamiseen natsit saivat kiellettyä kommunistisen puolueen. Valtiopäivät hyväksyvät myös poikkeuslain, joka siirsi valtaa hallitukselle eli Hitlerille.

Kun presidentti Hindenburg kuoli, niin Hitler yhdisti presidentin ja valtakunnankanslerin virat. Hänestä tuli Fuhrer, johtaja. Armeijan sotilaat vannoivat henkilökohtaisen uskollisuudenvalan Hitlerille. ”Pitkien puukkojen” yönä Hitler murhautti kilpailijansa SA-joukkojen ja natsipuolueen riveissä. Hänestä oli tullut Saksan diktaattori.

 

Miten natsit hoitivat työttömyyttä?

Julkinen rakentaminen esim. moottoritiet.

Armeijan jälleen varustaminen tilauksia tehtailta.

Naisia kehotettiin jäämään kotiin hoitamaan lapsia.

 

Miksi natsit vihasivat juutalaisia?

Juutalaiset olivat sopiva syntipunkki Saksan ongelmiin. Työttömyys, Saksan häviö ensimmäisessä maailmansodassa, vanha juutalaisvastaisuuden perinne.

Juutalaiset uhkasivat olemassa olollaan saksalaisen veren puhtautta (seka-avioliitot). Natseilla oli päähänpinttymä veren puhtaudesta ja ”ihmisrotujen” eriarvoisuudesta. Saksalaiset eli arjalaiset olivat puhtain ja paras rotu. Itä-Euroopan slaavilaiset kansat olivat ali-ihmisiä. Sopivia orjiksi. Juutalaiset olivat kaikkein huonoin rotu, joka oli määrä hävittää

1. Miten saksalaiset suhtautuivat Weimarin tasavaltaan?
2. Miksi inflaatio riistäytyi käsistä Saksassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen?
3. Mitä tapahtui hyperinflaation aikana?
4. Miten kauppaa voitiin käydä hyperinflaation riehuessa?
5. Miten Hitler hyötyi epäonnistuneesta vallankaappaus yrityksestään?
6. Mitä Hitler lupasi tehdä, jos natsit pääsisivät valtaan?
7. Miksi natsien kannatus lisääntyi voimakkaasti 30-luvun alun vaaleissa?
8. Mikä oli natsien vaalimenestyksen taustalla?
9. Miksi Hitleristä tuli valtakunnankansleri tammikuussa 1933?
10. Miten valtiopäivätalon palaminen liittyy natsin valtaannousuun?
11.Mitä tapahtui ”pitkien puukkojen yönä”?
12. Miten natsit hoitivat työttömyyttä?
13. Miksi natsit vihasivat juutalaisia?

 

KOLMAS VALTAKUNTA

Natsien hallitsema Saksa oli poliisivaltio. Kuka tahansa saksalainen saattoi joutua tekemisiin Gestapon eli salaisen poliisin kanssa. Heti valtaan tultuaan natsit alkoivat sulkea keskitysleireille henkilöitä, joita he pitivät vihollisinaan.

Natsien mielestä juutalaiset olivat Kolmannen valtakunnan vihollisia. Heitä alettiin vainota järjestelmällisesti. Juutalaisten omistamia liikkeitä boikotoitiin, heitä kiellettiin joidenkin ammattien harjoittaminen esim. poliisin. Juutalaisten ja saksalaisten avioliitot kiellettiin ja heiltä riistettiin kansalaisoikeudet. Jos juutalainen halusi muuttaa Saksasta, niin hän joutui jättämään omaisuutensa Saksaan. Myöskään poliisit eivät suojelleet juutalaisia katuväkivallalta. Juutalaisten liikeitä ja synagogia hävitettiin.

Monet saksalaiset kannattivat kiihkeästi natseja, mutta useimmat oppivat elämään natsein vallan alla, koska heidän mielestään hyviä puolia oli enemmän kuin huonoja. Hitlerin valtaan nousun myötä Saksan talous näytti kohenevan. Kolmannessa valtakunnassa aikaisemmin Saksaa vaivannut työttömyys saatiin kuriin. Natsit tekivät lopun myös sekasortoisesta sisäpolitiikasta.

Saksalaiset saivat kaipaamansa kurin ja järjestyksen yhteiskuntaan. Lisäksi natsien arvosteleminen heidän päästyään valtaan oli hengenvaaralista. Natsit palkitsivat kannattajansa ja rankaisivat vastustajiaan. Saksalaiset sulkivat silmänsä kolmannen valtakunnan epäkohdilta

Natsien ote ulottui kaikkialle Saksassa. He määräsivät millaista ohjelmaa radiossa sai esittää, mitä elokuvia tehtiin sekä millaisia lehtiä ja kirjoja julkaistiin. Koulut ja yliopistot otettiin tiukkaan valvontaan ja ne valjastettiin natsien propagandan levitykseen. Pojille ja tytöille oli omat nuorisojärjestöt (Hitler-Jugend), joihin kuuluminen oli lähes pakollista. Jopa loman viettoon natsit loivat oman organisaationsa.

Hitlerin päämäärä oli tehdä Saksasta sotilaallinen ja taloudellinen suurvalta. Hänen johdollaan Saksassa alkoi valtava asevarustelu. Toimillaan saksalaiset rikkoivat räikeästi Versaillesin rauhansopimusta. Natsien päämäärä oli luoda Suur-Saksa, jonka rajojen sisällä asuisi suurin osa tai kaikki Euroopan saksalaiset.

Hitler halusi tehdä Saksan taloudellisesti riippumattomaksi muista maista. Saksalta puuttui kuitenkin monia raaka-aineita. Hitler suunnitteli ratkaisevansa ongelman valloittamalla Saksalle alueita, joilla oli raaka-aineita. Natsien mielestä alueiden valloittamisessa ei ollut mitään tuomittavaa, koska saksalaiset olivat rodullisesti parempia kuin esimerkiksi slaavilaiset ali-ihmiset.

1. Mikä oli Gestapo?
2. Miten juutalaisia vainottiin natsien valtaannousun jälkeen?
3. Miksi monet saksalaiset kannattivat natseja?
4. Miten saksalaisista yritettiin tehdä uskollisia natseja
5. Mikä oli Hitler-Jugend.
6. Miten Hitler pyrki tekemään Saksasta taloudellisesti riippumattoman



Saksa laajenee. Hitlerin ulkopolitiikka

Hitlerin tavoitteita oli:

Saada takaisin Saksan ensimmäisessä maailmansodassa Ranskalle ja Puolalle menettämät alueet takaisin.

Liittää Saksaan naapurimaista ne alueet, joissa puhuttiin Saksan kieltä Suur-Saksan luominen

Saksa halusi valloittaa Itä-Euroopasta lisää alueita. Saksa halusi raaka-aineita.

 
Hitlerin keinot

Englanti, Ranska ja monet muutta pelkäsivät sotaa ja sen vuoksi suostuivat usein Saksan vaatimuksiin.

Hitler otti usein suuria riskejä ja ajoi Euroopan lähes sotaan, mutta saavutti tavoitteitaan ilman sotia.

Hitler lupasi useita kertoja, että tämä olisi Saksan viimeinen vaatimus. Hän rikkoi antamansa lupaukset ja tekemänsä sopimukset.

 
Saksan laajentumien

Ensimmäien alue, joka liitettiin Saksaan Hitlerin valtan nousun jälkeen oli Saarin alue. Se sijaitsi Ranskan rajalla. Alueen asukkaat päättivät kansanäänestyksellä kuulua Saksaan.

Vuonna 1936 saksalaiset joukot marssivat Reininmaalle, jossa niitä oli kielletty olemasta (demilitarosointi).

Itävalta liitettiin Saksaan keväällä 1938. Syksyllä Hitler vaati Tsekkoslovakiaa luovuttaa saksankielisiä raja-alueita. Englanti ja Ranska pettivät Tsekkoslovakian ja jättivät sen yksin Saksaa vastaan. Hitler uhkasi sodalla ja Tsekkoslovakia suostui Saksan vaatimuksiin.

 Keväällä 1939 Saksa miehitti Tsekkoslovakian länsiosat.

 Kesällä 1939 Saksa vaati alueita Puolalta. Puola kieltäytyi ja Englanti sekä Ranska lupasivat tulla avuksi, jos sota syttyisi. Ne yrittivät saada myös Neuvostoliiton mukaan Saksan vastaiseen ryhmään. Saksaan uhkasi kahden rintaman sota.

Hitlerin seuraava siirto yllätti koko maailman. Saksa ja Neuvostoliitto olivat olleet toistensa vihollisia. Hitler teki sopimuksen Neuvostoliiton johtajan Stalin kanssa. Saksa ja Neuvostoliitto sopivat jakavansa Puolan.

Kun Saksan ei tarvinnut pelätä Neuvostoliiton toimia, se aloitti hyökkäyksen Puolaan 1.9.1939. Englanti ja Ranska julistivat sodan Saksalle. Toinen maailmansota alkoi.

 Saksa laajenee
1. Mitkä olivat Hitlerin ulkopolitiikan tavoitteet?
2. Miten natsit rikkoivat Versailles`n rauhansopimuksen ehtoja?
3. Miksi Reininmaan miehittämien oli uhkapeliä?
4. Miksi Saksa vaati Tsekkoslovakialta alueita?
5. Mitä tapahtui Munchenin kokouksessa syksyllä 1938?
6. Mitä tapahtui Itävallalle?
7. Mikä oli Tsekkoslovakian lopullinen kohtalo?
8. Mikä oli Puolan käytävä?
9. Miksi Saksa solmi hyökkäämättömyyssopimuksen Neuvostoliiton kanssa?
10.Millainen oli sopimuksen sisältö?
11. Miksi maailmalla ihmeteltiin sopimusta?
12. Miksi Englanti ja Ranska eivät pysäyttäneet Hitleriä 30-luvulla, hän vaikka rikkoi kerta toisensa jälkeen Versailles`n rauhansopimusta.

 

 Stalin – teräksinen

Stalinista tuli Neuvostoliiton (Venäjä) johtaja, kun Lenin kuoli. Stalin oli diktaattori.

 Stalin tavoitteen oli modernisoida Neuvostoliitto rakennettiin uusia tehtaita. Hän halusi myös tehdä Neuvostoliitosta sotilaallisesti vahvan

 Valtio omisti kaikki tehtaat ja kaivokset. Valtio määräsi, mitä tavaroita tehtaat valmistivat (suunnitelmatalous)

 Jokaisen tehtaan piti tehdä tietty määrä tavaroita. Jos tehdas ei pystynyt tekemään tavaroita, johtajaa ja työläisiä rangaistiin.

 Stalin määräsi halusi modernisoida myös maataloutta. Hän määräsi maanviljelijät antamaan maansa valtiolle. Näistä maista muodostettiin valtion omistamia suuria maatiloja. Stalin uudistuksista seurasi nälänhätä. Jos joku vastusti, hänet tapettiin.

 Stalin vangitsi, kidutti, lähetti vankileireille tai tappoi vastustajansa. Salainen poliisi valvoi kaikkia ja kuka tahansa voitiin vangita.

 Vankileireillä ihmiset olivat orjia. Paljon työtä, vähän ruokaa ja ankarat rangaistukset. Miljoonia ihmisiä kuoli.

 Stalin aikana Neuvostoliiton teollisuus kasvoi, mutta tavallisten ihmisten elämä ei parantunut.

1. Mitkä olivat Stalinin tavoitteet?
2. Mitä tarkoitti maatalouden pakkokollektivointi?
3. Mitä siitä seurasi?
4. Miten Stalinin vastustajia kohdeltiin?
5. Millaiset olivat olosuhteet työleireillä?
6. Miten Stalin onnistui tavoitteissaa