Tervetuloa syyspäiville!


Uudistuva ylioppilastutkinto. Tutkimukselliset menetelmät. Digitaaliset työkalut. Hands-on. Tutkimusta napa-alueilta virusten maailmaan.

Tätä kaikkea on tarjolla biologian ja maantieteen opettajien syyspäivillä 14.11.2016 Helsingissä.

Missä ja milloin?

Syyspäivät järjestetään tänä vuonna yksipäiväisenä tapahtumana Etu-Töölön lukiossa Helsingissä (Arkadiankatu 26). Lauantain aikana on välillä samanaikaisesti kaksi ohjelmaa, joista voi valita itselleen sopivamman. Ohjelmassa on huomioitu sekä peruskoulussa että lukiossa opettavien erityistarpeet. Tapahtumassa on myös oppimateriaalinäyttely, jossa voi tutustua uusimpiin materiaaleihin, välineisiin ja ideoihin.

Päivän päätteeksi pidämme Biologian ja maantieteen opettajien liiton vuosikokouksen. Vuosikokousasiakirjat sekä kokouskutsu tulevat jäsenille Tiedotteessa lokakuun aikana.

Tänä vuonna ei ole järjestetty erillistä iltaohjelmaa, mutta osa porukasta kokoontuu syyspäivien päätteeksi lasilliselle panimoravintola Bruuveriin.

Sunnuntaina on mahdollista käydä itsenäisesti tai vaikka kollegan kanssa tutustumassa Helsingissä sijaitseviin biologian ja maantieteen opetukseen liittyviin kohteisiin. Ne sopivat myös perheille.

Ilmoittaudu pian!

Syyspäivien osallistumismaksu on 50 euroa. Alennettu osallistumismaksu on 30 euroa. Syyspäiville voi saada alennusta sellainen BMOL:n jäsen, joka on syyspäivien aikaan työtön, eläkkeellä, opiskelemassa tai vanhempainvapaalla. Hintaan sisältyy kasvislounas koululla sekä päiväkahvi.

Tapahtumaan ilmoittaudutaan verkossa olevalla lomakkeella 5.11. mennessä. Samalla ilmoitetaan mahdollisista erityisruokavalioista. Osallistumismaksu maksetaan BMOL:n tilille Nordea FI28 1555 3000 1019 81. Ota maksukuitti mukaan syyspäiville ja ilmoittaudu ala-aulassa kun tulet.

Osallistumismaksu palautetaan ainoastaan sairaustapauksissa lääkärintodistusta vastaan, mutta omalle tilalleen voi esteen ilmaantuessa ilmoittaa toisen henkilön.

Kun tulet syyspäiville

Syyspäiville tullessa voit jättää takkisi lukiolaisten ylläpitämään narikkaan. Varaudu käteisellä (kaksi euroa). Käteistä kannattaa varata myös opiskelijoiden pitämää kahvilaa varten.

Ota mukaan läppäri tai padi. Muutamat työpajoista keskittyvät sähköisiin materiaaleihin, eikä niitä kaikkia varten ole käytettävissä tietokoneluokkaa. Myös BMOL:n vuosikokouksen materiaalit on saatavilla sähköisesti.

Olet lämpimästi tervetullut!