2023 Bandung, Indonesia

Suomelle kultaa kansainvälisissä maantiedeolympialaisissa Indonesiassa

Suomen joukkue sai kolmannen peräkkäisen kultamitalinsa kansainvälisissä maantiedeolympialaisissa (iGeo), jotka järjestettiin Indonesian Bandungissa 8.–14. elokuuta 2023.

Järjestyksessään 19. maantiedeolympialaiset kokosivat yhteen 177 osallistujaa 45 eri maasta ympäri maailman. Koronapandemian vuoksi olympialaiset on järjestetty viime vuosina etäkilpailuna, mutta nyt ensimmäistä kertaa vuoden 2019 jälkeen palattiin perinteiseen tapaan, jossa 16–19-vuotiaista nuorista koostuvat neljän hengen joukkueet koottiin yhteen paikkaan kuuden päivän ajaksi.

Indonesialaisen vieraanvaraisuuden ansiosta olympialaisten järjestelyt toimivat mainiosti, ja viikon aikana ehdittiin tutustua paitsi toisiin kilpailijoihin, myös paikalliseen kulttuuriin ja perinteisiin sekä trooppiseen kaupunki- ja luonnonympäristöön. Itse kilpailu muodostui kolmesta erilaisesta kokeesta, joissa kilpailijoiden oli pohdittava muun muassa lasketteluturismia ja merenrannan eroosiota sekä tutkittava maankäyttöä ja matkailijapalveluiden riittävyyttä Bandungilaisessa luonnonpuistossa.

Suomen joukkue valittiin toukokuussa Helsingin yliopistossa järjestetyssä valmennuksessa, johon oli kutsuttu yksitoista kansallisessa maantiedekilpailussa parhaiten menestynyttä lukiolaista. Joukkueen muodostivat Lauri Manner-Raappana Otaniemen lukiosta, Ronja Huppunen Turun suomalaisen yhteiskoulun lukiosta, Maria Rautanen Vammalan lukiosta ja Pyry Kämppi Helsingin luonnontiedelukiosta.

Maantiedeolympialaisissa noin puolet osallistujista saa jonkin mitalin kokeissa saavutettujen tulosten perusteella. Lauri vastasi Suomen joukkueen ainoasta mitalista saavuttaen hienosti kultamitalin kuudenneksi parhailla kokonaispisteillä. Joukkueiden yhteenlasketuissa pisteissä Romania saavutti parhaan kokonaistuloksen ja Suomen joukkue oli sijalla 29.

Suomen joukkueenjohtajina matkalla toimivat Mikael Asikainen ja Sari Joenväärä. Seuraavat maantiedeolympialaiset järjestetään Irlannin Dublinissa elokuussa 2024, ja joukkueeseen on mahdollista pyrkiä mukaan osallistumalla kansalliseen maantiedekilpailuun tammikuussa 2024.

Lisätietoja

Maantieteen olympiatoiminnan maakoordinaattori

Mikael Asikainen: mikael.asikainen(at)gmail.com



Kuvassa Suomen joukkue vasemmalta oikealle: Mikael Asikainen, Pyry Kämppi, Ronja Huppunen, Lauri Manner-Raappana, Maria Rautanen ja Sari Joenväärä.

Kuva: Muhammad Nur Syidiq 

Teksti: Mikael Asikainen