5.17 Musiikki

5.19 Musiikki

Lukion musiikinopetus perustuu ajatukselle, että musiikki on olennainen osa kulttuuria ja inhimillistä toimintaa. Musiikinopetus tähtää siihen, että opiskelija tiedostaa musiikkisuhteensa ja syventää sitä. Omakohtainen musiikkisuhde vahvistaa itsetuntemusta ja kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä tukee itsetuntoa. Opiskelija oppii ymmärtämään ja arvostamaan musiikin monenlaisia ilmenemismuotoja ja merkityksiä. Musiikin opiskelu tarjoaa elämyksiä, kokemuksia, taitoja ja tietoja sekä tilaisuuksia mielikuvituksen käyttöön. Ne kaikki lisäävät opiskelijan musiikillista sivistystä sekä rohkaisevat häntä luovaan taiteelliseen ajatteluun ja elinikäiseen musiikin harrastamiseen.

Olennaista musiikin opetuksessa ja oppimisessa on ilmaiseminen, yhdessä tekeminen ja myönteiset kokemukset. Musiikillinen osaaminen sekä luovan ja kriittisen ajattelun taidot kehittyvät vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Yhdessä musisoiminen on ainutlaatuista ryhmätoimintaa, joka vahvistaa sosiaalisia ja kommunikaatiotaitoja. Laulaminen, soittaminen, kuunteleminen ja luova tuottaminen ovat sekä työtapoja että opetuksen keskeisiä sisältöjä, joita musiikin yhdistäminen muuhun taiteelliseen ilmaisuun rikastaa. Sisältöjen valinnassa otetaan huomioon opiskelijoiden erilaiset valmiudet ja kiinnostuksen kohteet siten, että musiikin kursseilla pyritään tarjoamaan jokaiselle opiskelijalle mielekkäitä musiikillisia tehtäviä.

Taideaineena musiikki luo koulun kulttuuritoimintaa ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Se on merkittävä osa lukion juhlia ja muita tapahtumia. Musiikinopiskelu syventää oman ja muiden kulttuurien tuntemusta. Se auttaa arvostamaan kulttuurien monimuotoisuutta ja ymmärtämään kulttuurien- ja taiteidenvälistä vuorovaikutusta. Opiskelija kehittää valmiuksiaan taiteelliseen työskentelyyn, aktiiviseen kulttuurivaikuttamiseen, teknologian hyödyntämiseen musiikillisessa ilmaisussa sekä median tarjonnan kriittiseen tarkasteluun.



Opetuksen tavoitteet

Musiikinopetuksen tavoitteena on, että opiskelija:

Musiikin merkitys ja hyvinvointi

  • tiedostaa oman suhteensa musiikkiin ja oppii käyttämään musiikkia hyvinvointinsa edistämiseen

  • oppii arvostamaan erilaisia käsityksiä musiikista

Musiikillinen osaaminen

  • oppii ilmaisemaan itseään musiikillisesti, laulaen ja soittaen ja säveltäen

  • kehittää taitoaan kuunnella musiikkia ja tulkita kuulemaansa, myös musisoidessaan

  • syventää musiikin eri tyyleihin, lajeihin ja historiaan liittyvää osaamistaan

Kulttuurinen osaaminen ja monilukutaito

  • tunnistaa oman kulttuuri-identiteettinsä sekä oppii ymmärtämään musiikkikulttuurien monimuotoisuutta sekä toimimaan kulttuurien välisessä vuorovaikutuksessa myös kansainvälisissä yhteyksissä

  • oppii tiedostamaan äänen ja musiikin vaikutuksia arjen toimintaympäristöissä

  • oppii tulkitsemaan äänen ja musiikin käyttöä mediassa

Oppimaan oppiminen

  • osaa toimia vastuullisesti ja pitkäjänteisesti aktiivisessa vuorovaikutuksessa ryhmän kanssa

  • osaa asettaa musiikinopiskelulleen tavoitteita sekä ohjata ja arvioida työskentelyään niiden suuntaisesti.



Arviointi

Musiikin opetuksessa arviointi tukee myönteisesti jokaisen opiskelijan musiikillisen osaamisen kehittymistä ja musiikkisuhteen syventymistä. Oppimisprosessin aikana opiskelijat saavat ja antavat monipuolista palautetta, mikä ohjaa opiskelijaa arvioimaan ja edistämään omaa oppimistaan.

Luottamuksellisessa ja turvallisessa ilmapiirissä tapahtuva arviointi kohdistuu koko musiikinopiskelun prosessiin ja opiskelulle asetettujen tavoitteiden toteutumiseen. Arvioinnissa otetaan huomioon opiskelijan lähtötaso sekä se, että opiskelijan osaaminen voi ilmetä millä tahansa musiikin osa-alueella. Musiikissa arvioidaan opiskelijan musiikillista toimintaa koulussa, ei hänen musikaalisuuttaan.


PAKOLLISET KURSSIT


1. Musiikki ja minä (MU01)

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija löytää omat tapansa toimia musiikin alueella. Osallistumalla musiikilliseen toimintaan hän saa kokemuksia musisoinnista, syventää omaa osaamistaan ja pohtii asemaansa musiikin kuuntelijana, tulkitsijana, tekijänä ja kulttuuripalvelujen käyttäjänä. Omakohtaisen musiikkisuhteen kautta opiskelija ymmärtää musiikin merkityksiä elämässä ja ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Kurssilla tutustutaan opiskelijoiden omaan ja muuhun paikalliseen musiikkitoimintaan.

Opiskelija kehittää äänenkäyttöään ja soittotaitoaan musiikillisen ajattelun ja ilmaisun välineenä. Kurssilla syvennetään musiikin ja musiikkikäsitteiden tuntemusta käytännön musisoinnin avulla. Opiskelija oppii tarkkailemaan ääniympäristöään ja perehtyy kuulonhuoltoon.



2. Moniääninen Suomi (MU02)

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija oppii tuntemaan suomalaista musiikkia ja vahvistaa omaa kulttuurista identiteettiään. Opiskelija tutkii erilaisia Suomessa esiintyviä musiikkikulttuureja ja niiden sisäisiä osakulttuureja sekä oppii ymmärtämään niiden taustatekijöitä, kehitystä ja olennaisia piirteitä. Kurssin toteuttamisessa otetaan huomioon, että suomalaiset musiikkikulttuurit ovat osa eurooppalaista ja globaalia musiikkimaailmaa.

Opiskelussa käytetään monipuolisia työtapoja, erityisesti musisointia ja kuuntelua. Musisoitaessa kiinnitetään huomiota oman taiteellisen ilmaisun sekä kuuntelu- ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen. Musiikkiohjelmistoon valitaan eri musiikinlajeja populaari- ja taidemusiikista perinnemusiikkiin.



VALTAKUNNALLISET SYVENTÄVÄT KURSSIT



3. Ovet auki musiikille (MU03)

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija oppii tuntemaan itselleen uusia musiikinlajeja, musiikkityylejä ja -kulttuureja sekä ymmärtää musiikin kulttuurisidonnaisuutta. Hän tarkastelee eri musiikkikulttuurien käytäntöjen samankaltaisuutta tai erilaisuutta ja oppii ymmärtämään, miten jokainen kulttuuri määrittelee itse oman käsityksensä musiikista. Kurssilla tutustutaan syvällisesti joihinkin musiikinlajeihin tai musiikkikulttuureihin. Opiskelija kehittää musisointitaitojaan sekä taitojaan hankkia ja käsitellä tietoa. Kurssin voi suorittaa myös projektina.



4. Musiikki viestii ja vaikuttaa (MU04)

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija tutustuu musiikin käyttöön ja vaikutusmahdollisuuksiin eri taidemuodoissa, monimediaisissa tieto- ja viestintäympäristöissä sekä yhteiskunnassa. Opiskelija tutkii musiikin yhteyttä tekstiin, kuvaan ja liikkeeseen ja perehtyy tarkemmin musiikin käyttötapoihin esimerkiksi elokuvassa, näyttämöllä, joukkoviestimissä tai verkkoympäristöissä muutaman rajatun näytteen avulla. Sisältöjen tarkastelussa painottuu pyrkimys kokonaisuuksien ymmärtämiseen. Musiikin vaikuttavuutta tutkitaan analysoimalla olemassa olevaa materiaalia tai tuottamalla sitä itse. Kurssin voi suorittaa myös taiteidenvälisenä tai monialaisena projektina.


KOULUKOHTAISET SYVENTÄVÄT JA SOVELTAVAT KURSSIT

Koulukohtaisten soveltavien kurssien päämääränä on oman musiikkisuhteensa tiedostava ja sitä syventävä opiskelija. Tarkoituksena on vahvistaa musiikillista itsetuntemusta ja kokonaisvaltaista hyvinvointia ja samalla tukea opiskelijan itsetuntoa. Kurssit auttavat opiskelijaa ymmärtämään ja arvostamaan musiikin monenlaisia ilmenemismuotoja ja merkityksiä. Opiskelijalla on mahdollisuus musiikillisiin elämyksiin, kokemuksiin, taitojen ja tietojen saavuttamiseen. Päämääränä on lisätä opiskelijan musiikillista sivistystä sekä rohkaista häntä luovaan taiteelliseen ajatteluun ja elinikäiseen musiikin harrastamiseen.



5. Musiikin historian kurssi (MU05)

Syventävä kurssi

Tavoitteet
Kurssin tavoitteena on, että opiskelija tutustuu länsimaisen musiikin historiaan ja ymmärtää sen kulttuurisidonnaisuutta. Kurssilla opiskelija kehittää taitoaan kuunnella musiikkia ja tulkita kuulemaansa myös musisoidessaan. Samalla hän syventää musiikin eri tyyleihin, lajeihin ja historiaan liittyvää osaamistaan.

Keskeiset sisällöt
Kurssilla käydään läpi länsimaisen musiikin historian tyylikaudet.

Kurssin suorittaminen
Kurssilla työtapoina ovat aktiivinen kuuntelu ja omakohtainen tutustuminen musiikkiin soittamalla yksin ja ryhmässä. Kurssin voi suorittaa myös koostamalla portfolion annettujen ohjeiden mukaan.

Arviointi
Kurssi arvioidaan osallistumisaktiivisuuden ja kurssin tehtävien suorittamisen aktiivisuuden mukaan suoritusmerkinnällä (S = suoritettu, H = hylätty).


6. Saamelaisen musiikin kurssi (MU06)

Syventävä kurssi

Tavoitteet
Kurssilla tavoitteena on tutustua saamelaismusiikkiin. Lisäksi tavoitteena on, että opiskelija tiedostaa oman suhteensa musiikkiin ja oppii arvostamaan erilaisia käsityksiä musiikista. Samalla hän syventää musiikin eri tyyleihin, lajeihin ja historiaan liittyvää osaamistaan. Opiskelija tunnistaa oman kulttuuri-identiteettinsä sekä oppii ymmärtämään musiikkikulttuurien monimuotoisuutta sekä toimimaan kulttuurien välisessä vuorovaikutuksessa. Tavoitteena on myös, että opiskelija osaa toimia vastuullisesti ja pitkäjänteisesti aktiivisessa vuorovaikutuksessa ryhmänsä kanssa. Lisäksi hän osaa asettaa musiikinopiskelulleen tavoitteita sekä ohjata ja arvioida työskentelyään niiden suuntaisesti.

Keskeiset sisällöt
Kurssilla tutustutaan saamelaismusiikin maailmaan ja eri kieliryhmien musiikkiperinteisiin.

Kurssin suorittaminen
Kurssilla työtapoina ovat aktiivinen kuuntelu ja omakohtainen tutustuminen musiikkiin musisoiden yksin ja ryhmässä. Kurssilla tehdään yhteistyötä saamelaisalueen koulutuskeskusten ja saamelaismuusikoiden kanssa. Kurssin voi suorittaa myös koostamalla portfolion annettujen ohjeiden mukaan.

Arviointi
Kurssi arvioidaan osallistumisaktiivisuuden ja kurssin tehtävien suorittamisen aktiivisuuden ja huolellisuuden mukaan suoritusmerkinnällä (S = suoritettu, H = hylätty).


7. Bänditoiminnan kurssi (MU07)

Soveltava kurssi

Tavoitteet
Bändikurssi tarjoaa osallistujille mahdollisuuden soittaa ja laulaa bändissä. Kurssille osallistujilta edellytetään vähintään alkeistason soitto- tai laulutaitoa. Tavoitteena on syventää opiskelijan oman musiikkisuhteensa tiedostamista ja tietoa siitä, kuinka oppia käyttämään musiikkia oman hyvinvointinsa edistämiseen. Kurssilla ohjataan myös ilmaisemaan itseään musiikillisesti soittaen tai laulaen. Tavoitteena on, että opiskelija osaa toimia vastuullisesti ja pitkäjänteisesti aktiivisessa vuorovaikutuksessa ryhmänsä kanssa. Lisäksi hän osaa asettaa musiikinopiskelulleen tavoitteita sekä ohjata ja arvioida työskentelyään niiden suuntaisesti.

Keskeiset sisällöt
Kurssilaiset soittavat tai laulavat bändissä ja tutustuvat myös äänentoistotekniikan käyttöön ja opiskelevat esiintymisten vaatimaa äänentoistotekniikan käytön hallintaa käytännössä. Kurssilaiset esiintyvät lukion ja muiden yhteistyötahojen juhlissa ja muissa tilaisuuksissa.

Kurssin suorittaminen
Kurssi suoritetaan osallistumalla Bändikurssin harjoituksiin ja esiintymisiin. Kurssin voi korvata osoittamalla osallistumisensa vastaavaan toimintaan 38 tunnin ajan jossakin muussa bändissä.

Arviointi
Kurssi arvioidaan aktiivisuuden, osallistumisen ja musiikillisten tuotosten mukaan suoritusmerkinnällä (S = suoritettu, H = hylätty).



8. Kuorokurssi (MU08)

Soveltava kurssi

Kurssin tavoite
Kurssi tarjoaa opiskelijalle mahdollisuuden kehittää lauluääntään ja laulutekniikkaa. Kurssilla voi osallistua kuoro ja lauluyhtyetoimintaan. Tavoitteena on terveen äänenkäytön ja äänen hallinta, laulamisen ilo ja moniäänisten esityskelpoisten kappaleiden harjoittelu ja esittäminen. Tavoitteena on syventää opiskelijan oman musiikkisuhteensa tiedostamista ja tietoa siitä, kuinka oppia käyttämään musiikkia oman hyvinvointinsa edistämiseen. Kurssilla ohjataan myös ilmaisemaan itseään laulaen. Tavoitteena on, että opiskelija osaa toimia vastuullisesti ja pitkäjänteisesti aktiivisessa vuorovaikutuksessa ryhmänsä kanssa. Lisäksi hän osaa asettaa musiikinopiskelulleen tavoitteita sekä ohjata ja arvioida työskentelyään niiden suuntaisesti.

Kurssin sisällöt
Opiskelussa kiinnitetään huomiota hengitystekniikkaan, äänenmuodostukseen ja äänelliseen ilmaisuun. Laulumateriaali valitaan eri tyylilajien ja tyylikausien kappaleista yhdessä opiskelijoiden kanssa, se sisältää sekä yksi että moniäänistä lauluja. Lauluyhtyeet ja kuoro esiintyvät lukion ja muiden yhteistyötahojen juhlissa ja muissa tilaisuuksissa. Tutustaan eri laulutyyleihin, tulkintaan ja ääneen itseä hoitavana elementtinä ja CVT-tekniikkaan. Kurssilaiset harjoittelevat myös lauluyhtyeryhmissä.

Kurssin suorittaminen
Kurssi suoritetaan osallistumalla harjoituksiin ja lukion juhlien tai muiden tahojen musiikkiesityksiin. Omien lauluproduktioiden harjoittelu. Kurssin voi korvata osoittamalla osallistumisensa vastaavaan toimintaan muussa lauluryhmässä tai kuorossa. Kuorokurssi voidaan suorittaa kolme kertaa, jolloin korvaavat kurssit ovat Minä muusikkona kursseja.

Arviointi
Kurssi arvioidaan aktiivisuuden, osallistumisen ja musiikillisten tuotosten mukaan suoritusmerkinnällä (S = suoritettu, H = hylätty).



9. Musiikkiteatterikurssi (MU09)

Soveltava kurssi

Tavoitteet
Kurssilla tutustutaan näyttämömusiikin genreen, musiikin ja draaman yhdistämiseen. Tavoitteena on syventää opiskelijan oman musiikkisuhteensa tiedostamista ja tietoa siitä, kuinka oppia käyttämään musiikkia oman hyvinvointinsa edistämiseen. Kurssilla ohjataan ilmaisemaan itseään laulaen ja soittaen. Tavoitteena on, että opiskelija osaa toimia vastuullisesti ja pitkäjänteisesti aktiivisessa vuorovaikutuksessa ryhmänsä kanssa. Lisäksi hän osaa asettaa musiikinopiskelulleen tavoitteita sekä ohjata ja arvioida työskentelyään niiden suuntaisesti.

Keskeiset sisällöt
Kurssilaiset valmistavat musiikkiesityksen joko valmiin materiaalin pohjalta tai tuottavat musiikkinäytelmä- tai musikaalimateriaalin itse. Tuotos esitetään lukion tai muiden yhteistyötahojen tilaisuuksissa. Kurssilaiset tutustuvat myös musiikkiesityksen varsinaisen esittämisen vaatimiin järjestelyihin ja toimiin.

Kurssin suorittaminen
Kurssi suoritetaan osallistumalla musiikkiproduktion toteuttamiseen. Kurssin voi korvata osoittamalla osallistumisensa 38 tunnin ajan jonkin muun vastaavanlaisen musiikkipainotteisen teatteriproduktion toteuttamiseen.

Arviointi
Kurssi arvioidaan aktiivisuuden, osallistumisen ja musiikillisten tuotosten mukaan suoritusmerkinnällä (S = suoritettu, H = hylätty).



10. Sävellyksestä esitykseksi (MU10)

Soveltava kurssi

Tavoitteet
Kurssin tavoitteena on ohjata ja rohkaista kurssilaisia toteuttamaan omia musiikillisia tuotoksiaan. Tavoitteena on, että oppilas pystyy ilmaisemaan itseään musiikillisesti laulamisen ja soittamisen lisäksi myös säveltäen. Valmiit musiikilliset tuotokset tuodaan myös muiden kuultavaksi esityksinä. Esitysten muoto on riippuvainen musiikillista tuotoksista.

Keskeiset sisällöt
Tutustutaan säveltämiseen musiikillisena ilmaisumuotona. Havainnoidaan musiikkikulttuurien monimuotoisuutta ja sitä, kuinka säveltäjä toimii kulttuurien välisessä vuorovaikutuksessa. Opitaan tiedostamaan äänen ja musiikin vaikutuksia arjen toimintaympäristöissä ja opitaan tulkitsemaan äänen ja musiikin käyttöä mediassa. Tavoitteena on, että opiskelija osaa toimia vastuullisesti ja pitkäjänteisesti aktiivisessa vuorovaikutuksessa ryhmänsä kanssa. Lisäksi hän osaa asettaa musiikinopiskelulleen tavoitteita sekä ohjata ja arvioida työskentelyään niiden suuntaisesti.

Kurssin suorittaminen
Kurssi suoritetaan tuottamalla ja työstämällä omia musiikillisia tuotoksia joko itsenäisesti tai pienissä ryhmissä. Kurssin voi suorittaa myös työskentelemällä itsenäisesti annettujen ohjeiden mukaan.

Arviointi
Kurssi arvioidaan musiikillisten tuotosten, osallistumisaktiivisuuden ja kurssin tehtävien suorittamisen aktiivisuuden mukaan suoritusmerkinnällä (S = suoritettu, H = hylätty).



11. Musiikkiteknologian kurssi (MU11)

Soveltava kurssi

Tavoitteet
Tavoitteena on syventää opiskelijan oman musiikkisuhteensa tiedostamista ja tietoa siitä, kuinka oppia käyttämään musiikkia oman hyvinvointinsa edistämiseen. Tavoitteena on, että oppilas pystyy ilmaisemaan itseään musiikillisesti teknologian avulla. Opiskelija osaa käyttää äänentoistotekniikkaa eri kokoisissa tiloissa. Opiskelija oppii arvostamaan erilaisia käsityksiä musiikista ja tunnistaa oman kulttuuri-identiteettinsä sekä oppii ymmärtämään musiikkikulttuurien monimuotoisuutta sekä toimimaan kulttuurien välisessä vuorovaikutuksessa myös kansainvälisissä yhteyksissä. Opiskelija kehittää taitoaan kuunnella musiikkia ja tulkita kuulemaansa. Hän oppii tiedostamaan äänen ja musiikin vaikutuksia arjen toimintaympäristöissä ja pystyy tulkitsemaan äänen ja musiikin käyttöä mediassa. Lisäksi opiskelija osaa toimia vastuullisesti ja pitkäjänteisesti aktiivisessa vuorovaikutuksessa ryhmänsä kanssa. Lisäksi hän osaa asettaa musiikinopiskelulleen tavoitteita sekä ohjata ja arvioida työskentelyään niiden suuntaisesti.

Keskeiset sisällöt
Äänentoistotekniikan käytön ja äänittämisen opiskelu, harjoitustiloina luokka ja juhlasali. Digitaalitekniikan käyttö musiikin tekemisessä. Osallistuminen lukion juhlien äänentoiston hoitoon.

Kurssin suorittaminen
Kurssi suoritetaan osallistumalla kurssin harjoituksiin, tehtävien tekoon, tuottamalla ja työstämällä omia musiikillisia tuotoksia digitaalisin välinein yksin ja pienryhmissä ja osallistumalla lukion juhlien tai muiden tahojen musiikkiesitysten äänentoiston hoitoon. Kurssin voi korvata osoittamalla osallistumisensa 38 tunnin ajan jonkin muun vastaavanlaisen musiikkipainotteisen äänentoistoproduktion toteuttamiseen ja annettujen ohjeiden mukaan digitaalisin välinein itsenäisesti tuottaen ja työstäen omia musiikillisia tuotoksia, joista kootaan portfolio.

Arviointi
Kurssi arvioidaan aktiivisuuden, osallistumisen ja musiikillisten tuotosten mukaan suoritusmerkinnällä (S = suoritettu, H = hylätty).


12. Musiikin terapeuttinen merkitys (MU12)

Soveltava kurssi

Tavoitteet
Tavoitteena on, että opiskelija syventää oman musiikkisuhteensa tiedostamista ja tietoa siitä, kuinka oppia käyttämään musiikkia oman hyvinvointinsa edistämiseen. Opiskelija oppii arvostamaan erilaisia käsityksiä musiikista. Hän oppii ymmärtämään myös äänen ja hiljaisuuden merkityksen. Kurssilla rohkaistaan ilmaisemaan itseään käyttäen ääntä (soittoa tai laulua). Tavoitteena on, että opiskelija osaa toimia vastuullisesti ja pitkäjänteisesti aktiivisessa vuorovaikutuksessa ryhmänsä kanssa. Lisäksi hän osaa asettaa musiikinopiskelulleen tavoitteita sekä ohjata ja arvioida työskentelyään niiden suuntaisesti.

Keskeiset sisällöt
Kurssilla tutustutaan musiikin käyttöön oman hyvinvoinnin edistäjänä ja musiikin mahdollisuuksiin opiskelun tukemisessa. Kurssi ei edellytä aiempia musiikkiopintoja, ei soitto- tai laulutaitoa.

Kurssin suorittaminen
Kurssi suoritetaan osallistumalla kurssin harjoituksiin ja kokoamalla harjoituksien tuotokset ja kokemukset kurssipäiväkirjaan. Kurssin voi suorittaa myös itsenäisesti annettujen ohjeiden mukaan.

Arviointi
Kurssi arvioidaan osallistumisaktiivisuuden,kurssin tehtävien suorittamisen ja kurssipäiväkirjan pidon aktiivisuuden mukaan suoritusmerkinnällä (S = suoritettu, H = hylätty).



13. - 17. Minä muusikkona kurssit 1 - 19 (MU13 - MU31)

Syventävä kurssi

Tavoitteet
Tavoitteena on, että opiskelija syventää oman musiikkisuhteensa tiedostamista ja tietoa siitä, kuinka oppia käyttämään musiikkia oman hyvinvointinsa edistämiseen. Hän kehittää kykyään ilmaista itseään musiikillisesti soittaen tai laulaen. Tavoitteena on, että opiskelija kehittää kykyään toimia vastuullisesti ja pitkäjänteisesti yksin tai aktiivisessa vuorovaikutuksessa ryhmänsä kanssa. Lisäksi hän osaa asettaa musiikinopiskelulleen tavoitteita sekä ohjata ja arvioida työskentelyään niiden suuntaisesti. Opiskelija vahvistaa musiikillista itsetuntemustaan ja kokonaisvaltaista hyvinvointiaan ja samalla tukee itsetuntoaan. Opiskelija oppii ymmärtämään ja arvostamaan musiikin monenlaisia ilmenemismuotoja ja merkityksiä ja hänellä on mahdollisuus musiikillisiin elämyksiin, kokemuksiin, taitojen ja tietojen saavuttamiseen. Opiskelija lisää musiikillista sivistystään ja rohkaistuu luovaan taiteelliseen ajatteluun ja elinikäiseen musiikin harrastamiseen.

Keskeiset sisällöt
Oman muusikkouden kehittäminen soittaen, laulaen tai säveltäen.

Kurssin suorittaminen
Kurssi suoritetaan omatoimisesti opiskellen.

Arviointi
Kurssi arvioidaan omakohtaisen työskentelyyn paneutumisen ja musiikillisten tuotosten mukaan suoritusmerkinnällä (S = suoritettu, H = hylätty).