5.15 Terveystieto

Terveystieto

Terveystieto on monitieteiseen tietoperustaan nojautuva oppiaine, jonka tarkoituksena on edistää terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta tukevaa osaamista. Lähtökohtana on elämän kunnioittaminen ja ihmisoikeuksien mukainen arvokas elämä. Terveys ymmärretään fyysisenä, psyykkisenä ja sosiaalisena hyvinvointina sekä toiminta- ja työkykynä. Terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä ilmiöitä tarkastellaan terveysosaamisen eri osa-alueiden kautta. Näitä ovat terveyteen liittyvät tiedot, taidot, itsetuntemus, kriittinen ajattelu sekä eettinen vastuullisuus.

Lukion terveystiedon opetuksessa terveyttä ja sairauksia sekä terveyden edistämistä ja sairauksien ehkäisyä ja hoitoa tarkastellaan tutkimus- ja kokemustiedon avulla sekä yksilön, perheen, yhteisön että yhteiskunnan ja globaalista näkökulmasta. Terveysosaamiseen sisältyy terveyteen ja sairauteen liittyvän sisältötiedon ja toiminnallisten taitojen ohella terveystiedon hankinta, kriittinen arviointi, tulkinta ja soveltaminen sekä ymmärrys ympäristön ja perimän vaikutuksista terveyteen. Osaamiseen kuuluu myös terveyteen liittyvien arvojen pohdinta ja näkemys eri terveyskulttuureista ja terveyden ja sairauksien historiasta kansainvälistyvässä maailmassa.

Terveystiedon opetuksessa tehdään yhteistyötä muiden oppiaineiden kanssa sekä tuetaan opiskelijoiden osallisuutta ja terveysosaamisen hyödyntämistä yhteisöllisen opiskeluhuollon kehittämisessä.



Opetuksen tavoitteet

Terveystiedon opetuksen tavoitteena on, että opiskelija

  • osaa tarkastella ja perustella terveyteen ja sairauteen liittyviä ilmiöitä moniulotteisina kokonaisuuksina yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan sekä globaalista näkökulmista

  • ymmärtää tieteellisen tiedon ja kokemustiedon merkityksen eron terveyden ja sairauden riskien, syiden, vaikutusmekanismien ja seurausten selittämisessä

  • osaa edistää omaa ja ympäristönsä terveyttä ja turvallisuutta, ymmärtää yleisimpien sairauksien ehkäisyn ja hoidon periaatteita sekä itsehoitoon ja mielenterveyden suojaamiseen liittyviä toimintatapoja

  • perehtyy terveyttä koskevan tiedon hankintamenetelmiin, käyttää terveystiedon käsitteitä asianmukaisesti ja osaa kriittisesti arvioida ja tulkita terveyttä ja sairauksia koskevaa tietoa, terveysviestintää ja sekä erilaisia terveyskulttuureihin liittyviä ilmiöitä

  • pohtii terveyteen liittyviä eettisiä kysymyksiä ja osaa perustella niihin liittyvä näkemyksiään

  • ymmärtää yhteiskunnan olosuhteiden ja terveys- ja muiden yhteiskuntapoliittisten päätösten vaikutuksia kansanterveyteen, väestöryhmien välisiin eroihin, terveydenhuollon rakenteisiin ja ihmisten terveyskäyttäytymiseen.



Arviointi

Arviointi kohdistuu terveystiedon tavoitteiden saavuttamiseen terveysosaamisen eri osa-alueilla kurssikohtaisia tavoitteita ja keskeisiä sisältöjä painottaen. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota terveyttä ja sairautta koskevan tiedon ja syy- ja seuraussuhteiden ymmärtämiseen sekä siihen, miten opiskelija osaa soveltaa, analysoida, arvioida ja yhdistää erilaisiin lähteisiin perustuvaa tietoa. Arvioinnissa otetaan huomioon opiskelijan toiminnallisten taitojen kehittyminen. Oppimisprosessin aikana annettu arviointi ja palaute tukevat opiskelijaa kehittämään terveyttä ja sairautta koskevaa eettisestä arvopohdintaa ja taitoja perustella terveysvalintoja sekä arvioida yhteisössä tehtyjä terveyttä ja sairautta koskevia ratkaisuja. Kurssin arvosana perustuu jatkuvaan ja monipuoliseen näyttöön terveysosaamisen eri osa-alueilla. Arviointi ei kohdistu opiskelijan arvoihin, asenteisiin, terveyskäyttäytymiseen tai muihin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin.

Arvioinnissa otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon myös itsearvionti ja vertaisarviointi.



Kurssien suorittaminen

Kurssit voidaan suorittaa missä järjestyksessä tahansa. On suositeltavaa suorittaa kurssi TE01 ensimmäisenä. Kurssit voidaan suorittaa myös itsenäisesti opiskellen, paitsi kertauskurssia ei voi suorittaa kokonaan itsenäisesti.



Kurssien uusiminen

Opiskelijalla on mahdollisuus uusia sekä hylätty kurssi että hyväksytysti suoritettu kurssi. Kurssin uusimisessa käytetään monipuolista arviointia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kurssin uusimisessa opiskelija keskustelee opettajan kanssa, mitkä kurssin osasuorituksista hän suorittaa uudelleen. Opiskelija asettaa itselleen uusintaan tavoitteen ja sen mukaan yhdessä mietitään, millä keinoilla hän voi saavuttaa tavoitteensa. Mikään osasuoritus (esim. koe) ei ole välttämätön osa uusintaa.



Aihekokonaisuudet

Terveystiedon opiskelu antaa opiskelijoille välineitä saavuttaa aihekokonaisuuksien mukaisia tavoitteita sekä terveystiedon kursseilla että oppiainerajat ylittävien kokonaisuuksien osana.

Aktiivinen kansalaisuus, yrittäjyys ja työelämä

Terveystiedossa käytettävät opiskelumenetelmät kannustavat opiskelijoita aloitteellisuuteen, yhteistyöhön, vastuullisuuteen ja kriittisyyteen. Terveystiedon sisällöissä perehdytään ajankohtaisiin ilmiöihin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin, jotka vaikuttavat erityisesti ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Terveystieto myös lisää opiskelijoiden itsetuntemusta ja sitä kautta auttaa heitä tunnistamaan omia vahvuuksiaan, taipumuksiaan ja kiinnostuksen kohteitaan.

Hyvinvointi ja turvallisuus

Hyvinvoinnin ja turvallisuuden teemat ovat terveystiedon keskeisiä sisältöjä. Nämä asiat tulevat esille kaikissa kursseissa ja niitä pohditaan hyvin erilaisista näkökulmista. Terveystiedon opiskelu vahvistaa aihekokonaisuuden tavoitteiden saavuttamista kokonaisuudessaan.

Kestävä elämäntapa ja globaali vastuu

Terveystietoon liittyy monia kestävän elämäntavan ja globaalin vastuun teemoja, joita käsitellään kaikissa kursseissa. Terveystiedon opiskelun myötä opiskelijalle hahmottuu ympäristötekijöiden merkitys ihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille. He oppivat myös, miten ympäristötekijöihin voi vaikuttaa ja miten yksilön valinnat vaikuttavat ympäristöön ja toisiin ihmisiin.

Kulttuurien tuntemus ja kansainvälisyys

Terveys on kulttuureja yhdistävä aihe, jota terveystiedossa käsitellään myös eri kulttuurien näkökulmista. Näin opiskelijoiden ymmärrys eri kulttuureissa vallitsevista olosuhteista ja ilmiöistä syvenee ja he oppivat huomioimaan ihmisen kulttuuritaustan merkityksen hänen fyysiselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle terveydelleen. Opiskelijan oma kulttuuri-identiteetti vahvistuu myös hänen pohtiessaan oman kulttuurinsa vaikutusta omaan terveyteensä ja toimintaansa.

Monilukutaito ja mediat

Terveystiedossa käytetään monien medioiden välittämiä erilaisia tekstejä sisältöjen välittäjinä. Näiden tekstien tulkintaa ja kriittistä lukemista harjoitellaan kaikilla kursseilla. Opiskelijat harjoittelevat mediakriittisyyttä tutustumalla erilaiseen terveysviestintään ja sen taustalla vaikuttaviin tekijöihin. Opiskelijat harjoittelevat myös tuottamaan erilaisia media-aineistoja ja valikoimaan tietoa kriittisesti. Terveystiedon opiskelu syventää opiskelijoiden monilukutaitoa.

Teknologia ja yhteiskunta

Teknologia ja terveys liittyvät nyky-yhteiskunnassa vahvasti yhteen. Tämä näkökulma tulee esiin terveystiedon kursseilla, joilla opiskelija oppii pohtimaan teknologian merkitystä ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille nyt, tulevaisuudessa ja myös menneisyydessä. Opiskelijat tottuvat myös toimimaan digitaalisissa ympäristöissä.



PAKOLLINEN KURSSI



1. Terveyden perusteet (TE01)

Pakollisella kurssilla syvennetään perusopetuksen aikana opittua terveysosaamista ja ymmärrystä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä. Lisäksi opitaan tunnistamaan ja arvioimaan terveyden edellytysten toteutumista omassa elämässä, lähiyhteisöissä ja ympäristöissä sekä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Keskeistä on myös itsehoitovalmiuksien ja arjen terveysosaamisen kehittäminen, mielenterveyden suojaaminen sekä ajankohtaisten ja opiskelijoiden esille nostamien asioiden käsittely.

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • syventää arjen terveysosaamistaan, ymmärtää fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen työ- ja toimintakykyyn vaikuttavia tekijöitä ja osaa arvioida niiden toteutumista ja merkitystä omassa elämäntavassaan ja ympäristössään

  • osaa hankkia, käyttää ja arvioida terveyttä ja sairauksia koskevaa tietoa sekä pohtia terveyskulttuuriin, mediaan ja teknologiseen kehitykseen liittyviä ilmiöitä eettisestä ja terveysnäkökulmasta

  • tunnistaa ja ymmärtää terveyttä ja sairauksia sekä terveystottumuksia selittäviä teorioita, malleja ja ilmiöitä tutkimus- ja kokemustiedon näkökulmasta

  • soveltaa itsehoitoon liittyviä toimintamalleja ja toimintatapoja

  • tietää kansantautien ja yleisimpien tartuntatautien merkityksen yksilön ja yhteiskunnan näkökulmasta ja pohtii niiden ehkäisyyn liittyviä ratkaisuja sekä terveyserojen syntyyn vaikuttavia tekijöitä yhteiskunnassa.

Keskeiset sisällöt

  • fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toiminta-, opiskelu- ja työkyky: terveyttä edistävä liikunta ja ravinto, painonhallinta, uni ja lepo, seksuaaliterveys, opiskeluhyvinvointi

  • omasta terveydestä huolehtiminen ja muut itsehoitovalmiudet sekä hätäensiapu

  • riippuvuuden eri muodot, tupakka, alkoholi ja huumeet, peli- ja nettiriippuvuus

  • kansantaudit ja keskeiset tartuntataudit

  • terveyttä, terveystottumuksia ja -ongelmia selittäviä keskeisiä biologisia, psykologisia ja kulttuurisia ilmiöitä, teorioita ja malleja



VALTAKUNNALLISET SYVENTÄVÄT KURSSIT

2. Ihminen, ympäristö ja terveys (TE02)

Kurssilla tarkastellaan terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta voimavarana ja perehdytään sosiaaliseen kestävyyteen osana kestävän tulevaisuuden tavoitteita. Keskeistä on myös tarkastella perimän ja ympäristöön liittyvien tekijöiden yhteyksiä ja vaikutuksia terveyteen ja toimintakykyyn.

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • hahmottaa ja arvioi perimän ja ympäristöön liittyvien tekijöiden, kuten psykososiaalisen, rakennetun ja luonnonympäristön, yhteyksiä ja vaikutuksia terveyteen ja toimintakykyyn

  • tunnistaa elämänkulkuun ja kehitykseen liittyviä tapahtumia ja osaa esitellä erilaisia toimintatapoja ja selviytymisen keinoja

  • osaa soveltaa terveysosaamistaan terveyttä, sairautta ja turvallisuutta koskevissa kysymyksissä ja niihin liittyvien arvojen pohdinnassa

  • osaa arvioida sosiaalisen tuen ja vuorovaikutuksen merkitystä terveydelle, esitellä mielenterveyteen vaikuttavia keskeisiä tekijöitä ja mekanismeja sekä esittää vaihtoehtoisia ratkaisuja kriisien käsittelyyn

  • osaa tulkita ja arvioida kriittisesti terveysviestintään liittyviä ilmiöitä

  • osaa perustella ja arvioida elämäntapaan, kulttuuriin ja ympäristöön liittyvien valintojen merkitystä terveydelle ja hyvinvoinnille

  • osaa analysoida turvallisuuteen ja väkivallan ehkäisyyn liittyviä tekijöitä ja ymmärtää henkilökohtaisten rajojen kunnioittamisen ja suojelemisen merkityksen erilaisissa vuorovaikutustilanteissa, yhteisöissä ja ympäristöissä.

Keskeiset sisällöt

  • perimän, luonnonympäristöjen ja rakennetun ympäristön sekä psykososiaalisen ympäristön ja yhteisöjen terveysvaikutukset

  • terveys ja elämänkulku, kuolema osana elämänkulkua

  • ihmissuhteet ja sosiaalinen tuki

  • seksuaalisuus ja seksuaalioikeudet sekä seksuaali- ja lisääntymisterveys

  • mielenterveyttä suojaavat ja kuormittavat tekijät

  • erilaiset kriisit ja niiden kohtaaminen

  • työhyvinvointi ja ergonomia

  • turvallisuus ja väkivallan ehkäisy

  • media- ja kulttuuriympäristön ja terveysviestinnän merkitys ja kriittinen tulkinta



3. Terveyttä tutkimassa (TE03)

Kurssilla luodaan kokonaiskuvaa terveyden edistämisen ja sairauksien ehkäisyn historiallisista kehityslinjoista ja tulevaisuuden haasteista pääpiirteissään. Kurssilla vahvistetaan opiskelijan valmiuksia hankkia ja arvioida terveyteen liittyvää tutkimus- ja arkitietoa ja soveltaa terveysosaamistaan aktiivisena kansalaisena. Kurssilla perehdytään terveyteen vaikuttavien tekijöiden kriittiseen arviointiin ja pohditaan tutkimuksen ja päätöksenteon mahdollisuuksia terveyden edistämisessä lähiyhteisöissä, yhteiskunnassa ja globaalisti.

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • osaa kuvata ja analysoida yhteiskunnallisten olosuhteiden, terveys- ja muun yhteiskuntapolitiikan, teknologian ja terveyspalvelujen muutoksia, kehitystä sekä yhteyksiä väestön terveyteen

  • osaa arvioida terveyteen ja terveyden eriarvoisuuteen vaikuttavia tekijöitä Suomessa ja globaalisti sekä osaa kuvata terveyserojen kaventamiseen vaikuttavia tekijöitä

  • osaa hankkia ja arvioida terveyteen liittyvää tutkimus- ja arkitietoa ja suunnitella pienimuotoisia terveystutkimuksia tai toimintakyvyn mittauksia

  • perehtyy tieteellisen tutkimuksen mahdollisuuksiin terveyden edistämisessä sekä sairauksien ehkäisyssä ja hoidossa

  • osaa pohtia terveyteen ja sairauteen liittyviä eettisiä kysymyksiä

  • tunnistaa keskeisiä globaaleja terveyskysymyksiä ja niiden parissa toimivien järjestöjen roolia ja tehtäviä terveyden edistämisessä.

Keskeiset sisällöt

  • yhteiskunnallisten olosuhteiden, terveys- ja muun yhteiskuntapolitiikan, tieteellisen tutkimuksen, terveyskäsitysten ja teknologian kehitys, muutos ja yhteydet väestön terveyteen

  • terveys- ja sosiaalipalvelujen kehitys, muutos ja yhteydet väestön terveyteen sekä keskeiset terveys- ja sosiaalipalvelujen toimijat

  • terveyserot ja niihin vaikuttavat tekijät Suomessa ja maailmalla, terveyserojen kaventaminen

  • terveyden ja terveyskäyttäytymisen tutkiminen

  • keskeiset terveyteen ja sairauteen liittyvät eettiset ja oikeudelliset kysymykset, potilaan oikeudet

  • globaalit terveyskysymykset ja niihin vaikuttaminen



KOULUKOHTAISET SYVENTÄVÄT KURSSIT



4. Kansanterveys ja kansantaudit (TE04)

Kurssilla perehdytään terveyteen yhteiskunnallisella tasolla ja käydään läpi tärkeimmät suomalaisten kansantaudit ja muut merkittävät taudit.

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • ymmärtää kansanterveyden käsitteen

  • osaa pohtia terveyttä yhteiskunnallisesta näkökulmasta

  • tietää suomalaisen terveyspolitiikan periaatteet

  • tuntee suomalaisten yleisimmät kansantaudit ja niiden kansanterveydellisen merkityksen

  • tuntee myös globaaliin terveyteen vaikuttavia ajankohtaisia uhkia

Keskeiset sisällöt

  • kansanterveyden käsite

  • terveyspolitiikan linjaukset

  • yhteiskunnalliset ja kansainväliset instituutiot, jotka säätelevät ja tutkivat kansanterveyttä

  • suomalaisten kansantaudit, niiden biologiset syntymekanismit, riskitekijät, oireet, hoito, ehkäisytavat ja kansanterveydellinen merkitys

  • muita merkittäviä tauteja, niiden biologiset syntymekanismit, riskitekijät, oireet, hoito, ehkäisytavat ja kansallinen ja globaali merkitys

Arviointi

Kurssista annetaan numeroarvosana (4 - 10). Opiskelija voi halutessaan pyytää numeroarvioinnin sijasta suoritusmerkinnän. Suoritusmerkinnän saaminen edellyttää, että oppilas olisi saanut kurssista vähintään arvosanan 5. Kurssin arvioinnissa pyritään monipuoliseen arviointiin, joka voi sisältää myös itsearviointia ja vertaisarviointia.



5.
Kertauskurssi (TE05)

Kurssilla valmistaudutaan terveystiedon ylioppilaskokeeseen. Kurssilla kerrataan sisältöjä ja harjoitellaan erityyppisiin ylioppilaskoetehtäviin vastaamista.

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että oppilas

  • tietää, millaisia tehtävätyyppejä ylioppilaskirjoituksessa on ja miten niihin vastataan

  • kertaa terveystiedon sisältöjä

  • hallitsee laajoja kokonaisuuksia ja osaa pohtia terveyttä ja siihen vaikuttavia tekijöitä useista eri näkökulmista

Keskeiset sisällöt

  • terveystiedon keskeisten sisältöjen kertaaminen

  • tutustuminen ylioppilaskokeen tehtävätyyppeihin

  • esseenkirjoitusharjoituksia

  • terveystiedon näkökulmien laajentaminen

Arviointi

Kurssi arvioidaan suoritusmerkinnällä. Suoritusmerkinnän saaminen edellyttää, että oppilas on läsnä tunneilla, osallistuu aktiivisesti opetukseen, tekee kurssin suorittamiseksi sovitut tehtävät ja kirjoittaa kaikki esseeharjoitukset. Lisäksi opiskelijan tulee osallistua preliminääriin, mikäli sellainen kurssin päätteeksi on tarjolla.



6. Ensiapukurssi (TE06, 1/2 kurssia)

Kurssilla käsitellään ensiapuun liittyvät asiat. Kurssin kesto on ½ kurssia.

Tavoitteet

  • luoda opiskelijoille ensiapuvalmiuksia

Keskeiset sisällöt

  • käsitellään ensiapuun liittyvät asiat

  • tutustutaan Suomen Punaisen Ristin toimintaan ja veripalveluun

Kurssin työtavat

Kurssilla on runsaasti käytännön harjoituksia. Opetusta elävöitetään video- ja muulla materiaalilla.

Arviointi

Kurssi arvioidaan suoritusmerkinnällä. Kurssilla voidaan suorittaa SPR:n EA1-kortti. SPR:n EA1- kortin muualla suorittaneet opiskelijat voivat saada kurssista suoritusmerkinnän esittämällä todistuksen kurssin käymisestä.