5.10 Psykologia

Psykologia

Ihmisen toimintaa tutkivana tieteenä psykologia antaa opiskelijalle valmiuksia havainnoida ja ymmärtää monipuolisesti ihmistä ja hänen toimintaansa vaikuttavia tekijöitä. Psykologisen tiedon ja käsitteiden avulla opiskelija voi omakohtaisesti tunnistaa, tiedostaa ja käsitellä psyykkisiä ilmiöitä. Psykologian tiedot ja taidot tukevat itsetuntemusta, itsensä kehittämistä, muiden ihmisten ymmärtämistä ja psyykkisen hyvinvoinnin ylläpitämistä. Psykologian yhtäältä empiirinen ja toisaalta pohdiskeleva ote luo opiskelijalle mahdollisuuden kehittää omaa kriittistä ajatteluaan. Opiskelussa hyödynnetään monipuolisesti tieto- ja viestintäteknologian antamia mahdollisuuksia.

Opetuksessa luodaan edellytykset psykologisen tiedon ymmärtämiseen ja omakohtaiseen soveltamiseen. Opiskelijaa autetaan oivaltamaan psykologisen tiedon yhteys sosiaalisiin, kulttuurisiin ja ajankohtaisiin kysymyksiin sekä ymmärtämään psyykkisten, biologisten ja sosiaalisten tekijöiden välistä vuorovaikutusta ja vastavuoroista riippuvuutta.

Psykologian opetus on luonteeltaan tutkimusperustaista. Tässä tarkoituksessa opetuksessa käsitellään psykologisen tiedon luonnetta ja tiedonmuodostuksen menetelmiä painottaen ajankohtaisen tutkimuksen ja tutkimusperinteen keskeisiä aihesisältöjä. Opetuksessa tämä tutkimusperustaisuus ja aihesisällöt kytketään ihmisen jokapäiväisen toiminnan ja arjen ymmärtämiseen eli tuodaan tutkimustieto lähelle opiskelijaa.



Opetuksen tavoitteet

Psykologian opetuksen tavoitteena on, että opiskelija

  • hahmottaa tutkimustiedon pohjalta ihmisen toiminnan kokonaisuutena, joka perustuu psyykkisten, biologisten, sosiaalisten ja kulttuuristen tekijöiden vuorovaikutukseen

  • hallitsee psykologian keskeisiä käsitteitä, kysymyksenasetteluja ja tiedonhankintakeinoja sekä tuntee psykologian tutkimustuloksia ja pystyy niiden pohjalta arvioimaan tieteellisen tiedon ja tutkimusmenetelmien mahdollisuuksia ja rajoituksia

  • ymmärtää psykologiaan ja psykologiseen tutkimukseen liittyviä eettisiä kysymyksiä ja osaa soveltaa tietojaan myös psykologisten tutkimusten arviointiin

  • ymmärtää psykologista tietoa siten, että pystyy soveltamaan tietojaan arkielämään, elämäntilanteidensa ja mahdollisuuksiensa tunnistamiseen, oman psyykkisen kasvunsa ja hyvinvointinsa edistämiseen, opiskeluunsa sekä ajattelunsa, ihmissuhteidensa ja vuorovaikutustaitojensa kehittämiseen

  • osaa hankkia psykologista tietoa eri tietolähteistä ja kykenee arvioimaan tiedon luotettavuutta ja pätevyyttä

  • osaa hyödyntää psykologista tietoa oppiainerajat ylittävien aiheiden ja ilmiöiden erittelyyn

  • osaa soveltaa psykologista tietoa tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja kestävän kehityksen edistämiseen.



Arviointi

Arvioinnissa kiinnitetään huomiota opiskelijoiden sekä tiedolliseen osaamiseen että kykyyn soveltaa psykologista tietoa arkipäivän tilanteisiin ja elämään. Arvioinnissa painotetaan tiedon muokkaamistaitoa ja kokonaisuuksien hallintaa yksittäisten tietojen toistamisen sijasta. Opiskelija osoittaa monipuolisilla tavoilla, että hän on ymmärtänyt keskeiset sisällöt ja pystyy arvioimaan ja soveltamaan oppimaansa tietoa. Arviointi perustuu monipuolisiin osa-suorituksiin kurssin aikana. Osa-suorituksista voidaan sopia yhdessä opiskelijoiden kanssa kurssin alussa. Kurssien arvioinnissa käytetään mahdollisuuksien mukaan opiskelijoiden itsearviointia ja vertaisarviointia.



Kurssien suorittaminen

Kurssi PS01 suoritetaan ensin. Sen suorittaminen on edellytys muiden kurssien suorittamiselle. Kurssia ei suositella suoritettavaksi itsenäisesti. Vain erityisen pakottavissa tilanteissa opettajan kanssa neuvotellen, kurssi voidaan suorittaa itsenäisesti.Muut kurssit voidaan suorittaa PS01-kurssin jälkeen missä järjestyksessä tahansa. On kuitenkin suositeltavaa pyrkiä valtakunnallisissa kursseissa kurssien suorittamiseen numerojärjestyksessä. Koulukohtaiset syventäviä ja soveltavia kursseja sen sijaan ei tarvitse suorittaa numerojärjestyksessä. Kurssia PS09 (Psykologinen tutkimus) ei suositella suoritettavaksi ensimmäisenä vuonna, sillä sen suorittaminen vaatii enemmän pohjatietoa psykologiasta kuin vain PS01-kurssin. Sen suorittaminen ei ole mahdollista itsenäisesti. PS08 (Kertauskurssi) on suositeltavaa suorittaa mahdollisimman lähellä psykologian ylioppilaskirjoituksia. Kurssia ei voi suorittaa kokonaan itsenäisesti.

Muut kurssit on mahdollista suorittaa itsenäisesti opiskellen. Se ei kuitenkaan ole suositeltavaa. Itsenäisesti suorittamisesta ja siihen liittyvistä tehtävistä sovitaan yhdessä opettajan kanssa.



Kurssien uusiminen

Opiskelijalla on mahdollisuus uusia sekä hylätty kurssi että hyväksytysti suoritettu kurssi. Kurssin uusimisessa käytetään monipuolista arviointia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kurssin uusimisessa opiskelija keskustelee opettajan kanssa, mitkä kurssin osasuorituksista hän suorittaa uudelleen. Opiskelija asettaa itselleen uusintaan tavoitteen ja sen mukaan yhdessä mietitään, millä keinoilla hän voi saavuttaa tavoitteensa. Mikään osasuoritus (esim. koe) ei ole välttämätön osa uusintaa.



Aihekokonaisuudet

Psykologian opiskelutukee aihekokonaisuuksia tavoitteiden saavuttamista monipuolisesti. Psykologia kehittää erityisesti asioiden välisten yhteyksien, vuorovaikutussuhteiden ja keskinäisriippuvuuksien ymmärtämistä. Aihekokonaisuuksien mukaisia tavoitteita harjoitellaan psykologian kursseilla mutta myös oppiainerajat ylittävissä kokonaisuuksissa psykologinen näkökulma tuo oman tärkeän lisänsä aihekokonaisuuksien mukaisten tavoittenden saavuttamiseen.

Aktiivinen kansalaisuus, yrittäjyys ja työelämä

Psykologian opiskelu kehittää jokaista opiskelijaa ihmisenä ja jokaisen itsetuntemusta, jolloin opiskelija tunnistaa paremmin omia taipumuksiaan, vahvuuksiaan ja kiinnostuksen kohteitaan. Psykologian opiskelun kautta opitaan myös esim. vuorovaikutustaitoja. Opiskelija myös oppii toiminnanohjauksen psykologisia mekanismeja ja voi hyödyntää niitä omassa elämässään.

Hyvinvointi ja turvallisuus

Psyykkinen hyvinvointi on keskeinen teema psykologian opinnoissa. Psykologiassa opitaan myös ymmärtämään ihminen kokonaisuutena, jossa psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen puoli ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Kursseilla käsitellään paljon hyvinvointia tukevia ja heikentäviä tekijöitä sekä mahdollisuuksia vaikuttaa niihin.

Kestävä elämäntapa ja globaali vastuu

Psykologiassa opiskelija oppii ymmärtämään ympäristön merkityksen ihmisten psyykkiselle hyvinvoinnille. Tätä kautta myös ymmärrys kestävän elämäntavan merkityksestä lisääntyy.

Kulttuurien tuntemus ja kansainvälisyys

Psykologiassa korostuu kulttuurien ja ympäristön merkitys ihmisen psykologiselle kehitykselle. Tämä mahdollistaa opiskelijoille syvemmän ymmärryksen eri kulttuureissa kasvaneiden ihmisten toiminnalle. Psykologian opinnot vahvistavat myös opiskelijan omaa kulttuuri-identiteettiä, kun hän ymmärtää oman kulttuuritaustan merkityksen omalle persoonallisuudelleen.
Psykologian opiskelussa vahvistetaan myös opiskelijan kielitietoutta ja monikielisyyttä käyttämällä monen kielisiä opiskelumateriaaleja.

Monilukutaito ja mediat

Psykologian opiskelussa käytetään luontevasti erilaisa medioita ja tekstejä sekä opiskelumateriaaleina että tiedon tuottamiseen. Lisäksi psykologian sisällöt mahdollistavat ymmärtämään, miten ihminen kognitiivisesti käsittelee erilaisista medioista peräisin olevaa informaatiota. Tämä kautta monilukutaidon sisällöt vahvistuvat ja opiskelija pystyy myös tuottamaa sisältöjä, joissa huomioidaan psykologiset tekijät.

Teknologia ja yhteiskunta

Psykologia antaa opiskelijalle käsityksen siitä, miten teknologian kehittyminen on mahdollistunut ihmislajin kehityksen myötä ja millainen merkitys sillä on ollut ihmisen kulttuurievoluutiolle. Erityisesti opiselijan käsitys teknologian merkityksestä ihmisen psyykkiselle toiminnalle tarkentuu.
Kursseilla myös toimitaan digitaalisissa ympäristöissä.



PAKOLLINEN KURSSI



1. Psyykkinen toiminta ja oppiminen (PS01)

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • ymmärtää biologisten, psyykkisten, sosiaalisten ja kulttuuristen tekijöiden merkityksen ihmisen toiminnan selittämisessä ja ymmärtämisessä

  • tuntee psykologian keskeisiä aihepiirejä, kuten tunteet, motivaatio ja kognitiiviset toiminnot, sekä osaa havainnoida ja pohtia ihmisen toimintaa ja omaa psyykkistä hyvinvointiaan näitä kuvaavien käsitteiden avulla

  • perehtyy oppimisen prosesseihin liittyvään psykologiseen tietoon ja osaa pohtia omaa opiskeluaan sen pohjalta

  • osaa esittää esimerkkejä psykologisen tutkimuksen aihepiireistä ja niihin liittyvistä tutkimuksista sekä analysoida ja arvioida tiedon tutkimusperusteita

  • ymmärtää psykologisen tiedon perustuvan tutkimukseen ja tunnistaa tieteellisen ajattelun peruspiirteitä.

Keskeiset sisällöt

Tietoinen ja tiedostamaton psyykkinen toiminta

  • ihmisen toimintaan vaikuttavat biologiset tekijät sekä perustieto hermoston toiminnasta
  • perustietoa tunteista ja motivaatiosta
  • kognitiivisten tulkintojen merkitys ihmisen toiminnassa

Sosiaalisten ja kulttuuristen tekijöiden vaikutus ihmisen toimintaan

  • perustietoa sosiaalistumisesta ja normien omaksumisesta
  • esimerkkejä yksilön toimintaan vaikuttavista tilannetekijöistä

Perehtyminen johonkin valinnaiseen ilmiöön, kuten aggressiivisuus, jännittäminen, riippuvuudet, syömiskäyttäytyminen, sosiaalinen vuorovaikutus, onnellisuus tai rakkaus.

Opiskelu ja oppiminen psykologian näkökulmista

  • oppimisen biologinen, kognitiivinen ja sosiokulttuurinen perusta

  • tehokkaat opiskelumenetelmät

  • motivaatio ja oppiminen

Psykologisen tiedon muodostuminen

  • psykologian tutkimuskohteet

  • arkitiedon ja tieteellisen tiedon ero

  • esimerkkejä psykologian tutkimusmenetelmistä

Menetelmät

Kurssin aluksi voidaan yhdessä opiskelijoiden kanssa päättää, miten perehtyminen valinnaiseen psykologiseen ilmiöön tapahtuu. Kurssilla pyritään käyttämään mahdollisimman paljon opiskelijoita aktivoivia menetelmiä ja yhteistä tiedonrakentamista, niin että opiskelijat oppivat tuottamaan, arvioimaan ja soveltamaan psykologista tietoa.



VALTAKUNNALLISET SYVENTÄVÄT KURSSIT



2. Kehittyvä ihminen (PS02)

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • tietää, miten ihmisen kehitystä tutkitaan, ja osaa arvioida tiedon perusteita

  • osaa eritellä ihmisen kehitykseen vaikuttavia tekijöitä ja niiden vuorovaikutusta

  • perehtyy kehityksen osa-alueisiin ja osaa eritellä niiden keskinäistä vuorovaikutusta sekä osaa selittää kehityksen jatkuvuutta yksilön elämänkaaren aikana

  • perehtyy erityisesti lapsuus- ja nuoruusiän psykologiaan ja niihin liittyvään teoria- ja tutkimustietoon

  • tuntee hermoston toiminnan periaatteita sekä ymmärtää niiden yhteyden yksilön psyykkiseen kehitykseen

  • osaa arvioida kehityspsykologista tietoa ja soveltaa sitä itsensä ja muiden ihmisten ymmärtämiseen.

Keskeiset sisällöt

Kehityksen tutkiminen

Kehityksen osa-alueet ja niihin vaikuttavat tekijät lapsuudessa ja nuoruudessa

  • fyysis-motorinen kehitys
  • kognitiivinen kehitys
  • emotionaalinen kehitys
  • psykososiaalinen kehitys
  • minuuden ja minäkäsityksen kehitys

Nuoruusiän psyykkinen kehitys ja sen erityiset haasteet

  • ajattelun kehitys
  • identiteetin kehitys: henkilökohtainen, sosiaalinen ja kulttuurinen identiteetti
  • sukupuoli-identiteetti ja seksuaalisuuden kehittyminen
  • toiminnanohjauksen kehitys ja sen hermostollinen tausta

Kehityksen jatkuvuus elämänkaaren aikana

  • elämänkaaren käsite
  • kehitykseen vaikuttavien tekijöiden vuorovaikutus
  • jokin kehityksen jatkuvuutta selittävä teoria

Kehitykseen vaikuttavat biologiset ja sosiokulttuuriset tekijät

  • hermoston kypsyminen
  • aivojen muovautuminen elämänkulun aikana
  • perimän ja ympäristön vuorovaikutus
  • varhainen vuorovaikutus ja kiintymyssuhteet
  • sosialisaatio ja kulttuurierot kehityksessä



3. Tietoa käsittelevä ihminen (PS03)

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • tunnistaa kognitiivista toimintaa ohjaavia yleisiä periaatteita ja osaa soveltaa niitä kognitiivisten ilmiöiden tarkastelemiseen

  • perehtyy kognitiivisiin perustoimintoihin eli havaitsemiseen, tarkkaavaisuuteen ja muistiin sekä yhteen korkeamman kognitiivisen toiminnan ilmiöön, kuten päätöksenteko, ongelmanratkaisu, asiantuntijuus tai kielelliset toiminnot

  • perehtyy kognitiivisten toimintojen tutkimukseen ja pystyy arvioimaan sitä

  • ymmärtää kognitiivisen toiminnan hermostollista perustaa ja yhteyksiä psyykkisiin toimintoihin.

Keskeiset sisällöt

  • kognitiivisen toiminnan periaatteita, kuten sisäiset mallit ja havaintokehä

  • kognitiivisten toimintojen neuropsykologinen perusta

  • kognitiivisen psykologian ja aivotutkimuksen tutkimusmenetelmiä

  • havaitseminen, tarkkaavaisuus ja muisti kognitiivisina perustoimintoina sekä niiden biologinen perusta

  • jonkin valinnaisen korkeampitasoisen kognitiivisen toiminnon tarkasteleminen, esimerkiksi kieli, ongelmanratkaisu, päätöksenteko tai asiantuntijuus



4. Tunteet, psyykkinen hyvinvointi ja mielenterveys (PS04)

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • tutustuu tunteita ja mielenterveyttä koskevaan tutkimukseen ja ymmärtää, miten näitä aiheita voidaan tutkia, ja osaa arvioida tutkimuksia kriittisesti

  • osaa kuvata, miten emootiot syntyvät biologisten ja kognitiivisten tekijöiden vuorovaikutuksessa, ja pohtia niiden kulttuurisidonnaisuutta

  • osaa eritellä tunteiden merkitystä vuorovaikutukselle ja hyvinvoinnille

  • tuntee psyykkiseen hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ja psyykkisen tasapainon ylläpitämisen keinoja

  • osaa tarkastella omaa psyykkistä hyvinvointiaan psykologisen tiedon valossa ja saa perusteita tehdä omaa hyvinvointiaan tukevia ratkaisuja

  • ymmärtää mielenterveyteen vaikuttavia psykologisia, biologisia, sosiaalisia ja kulttuurisia tekijöitä

  • tunnistaa yleisimmät mielenterveyden häiriöt ja ongelmat sekä ymmärtää mielenterveyden ja sen ongelmien määrittelyn haasteellisuuden

  • syventyy vähintään yhden mielenterveyden häiriön syihin, oireisiin ja hoitoon.

Keskeiset sisällöt

  • tunteiden muodostuminen ja vähintään yhden tunteen biologinen perusta

  • tunteet psykologisen tutkimuksen kohteena

  • tunteiden universaalisuus ja kulttuurisidonnaisuus

  • tunteiden merkitys itseymmärryksen välineenä

  • psyykkinen hyvinvointi ja psyykkisen tasapainon ylläpitäminen

  • uni ja nukkuminen hyvinvoinnin osatekijöinä

  • stressi, kriisit ja niistä selviytymisen keinot

  • keskeiset mielenterveyden ongelmat ja niiden hoito

  • mielenterveyden ongelmien syntyä selittäviä tekijöitä

  • sosiaalisen ympäristön merkitys yksilön hyvinvoinnille

Menetelmät

Kurssilla pyritään käyttämään ulkopuolisia asiantuntijoita tukena tutustuttaessa mielenterveyden ongelmiin ja niiden hoitoon. Tämä voi tarkoittaa vierailuja esim. mielenterveystoimistossa tai vierailijoita oppitunneilla joka virtuaalisesti tai fyysisesti.



5. Yksilöllinen ja yhteisöllinen ihminen (PS05)

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • ymmärtää persoonallisuus-käsitteen laaja-alaisuuden

  • tunnistaa ja osaa selittää keskeisiä yksilöiden välisiä eroja, kuten temperamentti, persoonallisuuden piirteet, älykkyys, lahjakkuus ja tulkintatyylit

  • tuntee yksilöllisten erojen biologista perustaa

  • tutustuu persoonallisuutta ja sosiaalipsykologiaa koskevaan tutkimukseen

  • syventää ymmärrystään psykologian tutkimusmenetelmistä yksilöllisten erojen ja persoonallisuuspsykologian tutkimuksen osalta

  • osaa tarkastella yksilön toimintaa persoonallisuuden, tilannetekijöiden ja kulttuurin vuorovaikutuksen tuloksena

  • osaa soveltaa persoonallisuuspsykologista ja sosiaalipsykologista tietoa erilaisuuden ymmärtämiseen.

Keskeiset sisällöt

  • persoonallisuuden määrittely

  • persoonallisuuden pysyvyys ja muuttuvuus

  • vähintään kaksi persoonallisuusteoriaa, persoonallisuuden selittämisen mallia tai näkökulmaa, kuten sosiokognitiivinen, psykodynaaminen tai humanistinen psykologia, temperamenttiteoria tai piirreteoria

  • yksilöllisten erojen tutkiminen

  • tilannetekijöiden ja ryhmäilmiöiden vaikutus yksilön toimintaan yhteisöissä ja sosiaalisissa verkostoissa

  • kulttuurin vaikutus persoonallisuuteen, vuorovaikutukseen ja yhteisölliseen toimintaan



KOULUKOHTAISET SYVENTÄVÄT KURSSIT



6. Sosiaalipsykologia (PS06)

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • saa toimivan kokonaisnäkemyksen sosiaalipsykologisesta tavasta hahmottaa ja tutkia sosiaalisia ilmiöitä

  • omaksuu sosiaalipsykologian keskeiset käsitteet ja sosiaalipsykologisia selitysmalleja eri ilmiöille

  • osaa soveltaa sosiaalipsykologista tietoa niin yksilö- kuin yhteisötasolla

Keskeiset sisällöt

  • sosiaalipsykologian määrittely

  • sosiaalipsykologian tutkimusmenetelmät

  • sosiaalinen vaikuttaminen ja sosialisaatio

  • miten yksilö jäsentää sosiaalista maailmaansa

  • ihmissuhteiden perusmuodot

  • yksilön toiminta yhteisöissä ja ryhmissä, ryhmäkäyttäytymisen muodot

Arviointi ja opetusmenetelmät

Kurssissa on numeroarviointi (4-10). Kurssin arvosana ei vaikuta suoraan psykologian päättöarvosanaan, mutta se voidaan huomioida päättöarvosanaa nostavana tekijänä.

Kurssilla pyritään käyttämään paljon yhteisöllisiä oppimisen muotoja ja huomioimaan ne vahvasti kurssin arvioinnissa.



7. Motiivit ja oppiminen (PS07)

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • ymmärtää ihmisen toimintaan vaikuttavan sekä tietoisia että tiedostamattomia motiiveja

  • tutustuu motivaation perusteorioihin ja peruskäsitteisiin

  • osaa selittää omaa toimintaansa motiiveista käsin ja kehitää omaa motivaatiotaan

  • ymmärtää oppimisen periaatteet syvällisemmin

  • osaa säädellä omaa oppimistaan ja kehittää metakognitiivisia taitojaan

Keskeiset sisällöt

  • eritasoiset motiivit sekä motivaation kehittäminen ja ylläpitäminen

  • motivaation perusteoriat ja tutkimus

  • motivaation yhteydet sosiaalisiin ja kulttuurisiin tekijöihin sekä motivaation biopsykologinen perusta

  • motivaation ja oppimisen välinen yhteys

  • oppimisen muodot, kuten tiedotamattoman oppimisen muodot, konstruktiivinen oppiminen ja sosiokonstruktiivinen oppiminen

  • oppimisen hermostollinen perusta

  • metakognitio ja itseohjautuminen

Arviointi ja menetelmät

Kurssissa on numeroarviointi (4-10). Kurssin arvosana ei vaikuta suoraan psykologian päättöarvosanaan, mutta se voidaan huomioida päättöarvosanaa nostavana tekijänä.

Kurssilla pyritään käyttämään opiskelijaan aktivoivia menetelmiä ja harjoittelemaan erilaisia opiskelumenetelmiä ja kehittämään jokaisen omaa motivaatiota. Kurssin arvionnissa käytetään hyväksi opiskelijan itsearviointia, joka kehittää hänen metakognitiivisia taitojaan ja itseohjautuvuuttaan.



8. Kertauskurssi (PS08)

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • muodostaa kokonaiskuvan psykologian oppimäärästä saa realististen kuvan omasta psykologian osaamisestaan ja pystyy suunnittelemaan oman oppimisensa kannalta mielekkään kertausohjelman ainereaalikoetta varten ja siten

  • vahvistaa valmiuksiaan psykologian ylioppilaskokeeseen ja lukion jälkeisiin jatko-opintoihin

Keskeiset sisällöt

  • pakollisen ja syventävien kurssien keskeisten käsitteiden ja teorioiden kertaus

  • erilaisten tehtävien (esim. yo-tehtäviä) avulla kokonaisnäkemyksen koontia käytännössä

Arviointi

Kurssi arvioidaan suoritusmerkinnällä. Kurssin suorittaminen edellyttää säännöllistä läsnäoloa ja kaikkien kurssin aikana suoritettavaksi sovittujen tehtävien tekemistä hyväksytysti. Lisäksi opiskelijan tulee osallistua preliminääriin, mikäli sellainen järjestetään kurssin päätteeksi.

Kurssia ei voi suorittaa kokonaan itsenäisesti. Jos kurssista on opetusta vain puolen kurssin verran, opiskelijalla on mahdollisuus suorittaa kurssi loppuun itsenäisesti opiskellen opettajan ohjeiden mukaan.



KOULUKOHTAISET SOVELTAVAT KURSSIT



9. Psykologinen tutkimus (PS09)

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • ymmärtää psykologian tutkimusongelmien asettelua, tutkimuksen kulun, tutkimusotteet ja tiedonhankintamenetelmät

  • osaa tulkita ja arvioida tutkimustuloksia

  • ymmärtää tutkimukseen liittyvät rajoitukset ja ongelmat

  • ymmärtää tutkimukseen liittyviä eettisiä ongelmia

  • osaa käytännössä toteuttaa pienimuotoisen psykologisen tutkimuksen suunnittelusta raportointiin

Keskeiset sisällöt

  • psykologinen tutkimus: ilmiöiden selittäminen tutkimustiedolla, psykologinen kysymystenasettelu

  • tutkimusotteet, tiedonhankintamenetelmät, esimerkkejä tutkimuksista psykologian eri osa-alueilta

  • tutkimuksen etiikka sovellettuna erityisesti psykologiseen tutkimukseen

  • pienimuotoisen psykologien tutkimuksen toteuttaminen ja raportointi

  • toisen tutkimuksen vertaisarviointi

Arviointi

Kurssi arvioidaan suoritusmerkinnällä. Kurssin suorittaminen edellyttää hyväksytyn tutkimuksen suorittamista ja raportointia sekä toisen opiskelijan tutkimuksen vertaisarviointia. Kurssin arvioinnissa painottuu itsearviointi ja vertaisarviointi.

Kurssia ei voi suorittaa itsenäisesti opiskellen.