Musiikki

Musiikki

Musiikin kurssikuvaukset:

Pakolliset kurssit:

MU1 Musiikki ja minä

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija löytää omat tapansa toimia musiikin alueella. Osallistumalla musiikilliseen toimintaan hän saa kokemuksia musisoinnista, syventää omaa osaamistaan ja pohtii asemaansa musiikin kuuntelijana, tulkitsijana, tekijänä ja kulttuuripalvelujen käyttäjänä. Omakohtaisen musiikkisuhteen kautta opiskelija ymmärtää musiikin merkityksiä elämässä ja ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Kurssilla tutustutaan opiskelijoiden omaan ja muuhun paikalliseen musiikkitoimintaan.

Opiskelija kehittää äänenkäyttöään ja soittotaitoaan musiikillisen ajattelun ja ilmaisun välineenä. Kurssilla syvennetään musiikin ja musiikkikäsitteiden tuntemusta käytännön musisoinnin avulla. Opiskelija oppii tarkkailemaan ääniympäristöään ja perehtyy kuulonhuoltoon.


MU2 Moniääninen Suomi

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija oppii tuntemaan suomalaista musiikkia ja vahvistaa omaa kulttuurista identiteettiään. Opiskelija tutkii erilaisia Suomessa esiintyviä musiikkikulttuureja ja niiden sisäisiä osakulttuureja sekä oppii ymmärtämään niiden taustatekijöitä, kehitystä ja olennaisia piirteitä. Kurssin toteuttamisessa otetaan myös huomioon, että suomalaiset musiikkikulttuurit ovat osa eurooppalaista ja globaalia musiikkimaailmaa.

Opiskelussa käytetään monipuolisia työtapoja, erityisesti musisointia ja kuuntelua. Musisoitaessa kiinnitetään huomiota oman taiteellisen ilmaisun sekä kuuntelu- ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen. Musiikkiohjelmistoon valitaan eri musiikinlajeja populaari- ja taidemusiikista perinnemusiikkiin.


Valtakunnalliset syventävät kurssit:

MU3 Ovet auki musiikille

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija oppii tuntemaan itselleen uusia musiikinlajeja, musiikkityylejä ja -kulttuureja sekä ymmärtää musiikin kulttuurisidonnaisuutta. Hän tarkastelee eri musiikkikulttuurien käytäntöjen samankaltaisuutta tai erilaisuutta ja oppii ymmärtämään, miten jokainen kulttuuri määrittelee itse oman käsityksensä musiikista. Kurssilla tutustutaan syvällisesti joihinkin musiikinlajeihin tai musiikkikulttuureihin. Opiskelija kehittää musisointitaitojaan sekä taitojaan hankkia ja käsitellä tietoa. Kurssin voi suorittaa myös projektina.

MU4 Musiikki viestii ja vaikuttaa

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija tutustuu musiikin käyttöön ja vaikutusmahdollisuuksiin eri taidemuodoissa, monimediaisissa tieto- ja viestintäympäristöissä sekä yhteiskunnassa. Opiskelija tutkii musiikin yhteyttä tekstiin, kuvaan ja liikkeeseen sekä perehtyy tarkemmin musiikin käyttötapoihin esimerkiksi elokuvassa, näyttämöllä, joukkoviestimissä tai verkkoympäristöissä muutaman rajatun näytteen avulla. Sisältöjen tarkastelussa painottuu pyrkimys kokonaisuuksien ymmärtämiseen. Musiikin vaikuttavuutta tutkitaan analysoimalla olemassa olevaa materiaalia tai tuottamalla sitä itse. Kurssin voi suorittaa myös oppiaineidenvälisenä tai monialaisena projektina.


Koulukohtaiset soveltavat kurssit:

MU5 Musiikin historian kurssi

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija tutustuu länsimaisen musiikin historiaan ja ymmärtää sen kulttuurisidonaisuutta. Kurssilla käydään läpi länsimaisen musiikin historian tyylikaudet. Kurssilla työtapoina ovat aktiivinen kuuntelu ja omakohtainen tutustuminen musiikkiin soittamalla yksin ja ryhmässä. Kurssin voi myös suorittaa koostamalla portfolion annettujen ohjeiden mukaan.

MU7 Bänditoiminnan kurssi

Bändikurssi tarjoaa osallistujille mahdollisuuden soittaa ja laulaa bändissä. Kurssille osallistujilta edellytetään vähintään alkeistason soitto/laulutaitoa. Kurssilaiset tutustuvat myös äänentoistotekniikan käyttöön ja opiskelevat esiintymisten vaatimaa äänentoistotekniikan käytön hallintaa käytännössä. Kurssilaiset esiintyvät lukion ja muiden yhteistyötahojen juhlissa ja muissa tilaisuuksissa.


MU8 Kuorokurssi

Kurssi tarjoaa opiskelijalle mahdollisuuden kehittää lauluääntään ja laulutekniikkaa. Kurssilla voi osallistua kuoro ja lauluyhtyetoimintaan. Opiskelussa kiinnitetään huomiota hengitystekniikkaan, äänenmuodostuksen ja äänelliseen ilmaisuun. Laulumateriaali valitaan eri tyylilajien kappaleista yhdessä opiskelijoiden kanssa, se sisältää sekä yksi että moniäänistä lauluja. Lauluyhtyeet ja kuoro esiintyvät lukion ja muiden yhteistyötahojen juhlissa ja muissa tilaisuuksissa.

MU9 Musiikkiteatterikurssi

Kurssilla tutustutaan näyttämömusiikin genreen. Kurssilaiset valmistavat musiikkiesityksen, joko valmiin materiaalin pohjalta tai tuottavat musiikkinäytelmä/musikaalimateriaalin itse. Tuotos esitetään lukion tai muiden yhteistyötahojen tilaisuuksissa. Kurssilaiset tutustuvat myös musiikkiesityksen varsinaisen esittämisen vaatimiin järjestelyihin ja toimiin.


Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä