Terveystieto

Terveystieto

Pakollinen kurssi: 1
Valtakunnalliset syventävät kurssit: 2 ja 3
Koulukohtaiset syventävät ja soveltavat kurssit: 4, 5 ja 6

TE1 TERVEYDEN PERUSTEET


Kaikille pakollinen kurssi, jonka aikana syvennetään peruskoulusta tuttuja sisältöjä. Kurssilla syvennetään omaa terveysosaamista ja tutustutaan tarkemmin terveyttä ja terveysongelmia selittäviin tekijöihin. Kurssin keskeisiä sisältöjä ovat liikunta, ravinto, uni ja lepo, seksuaaliterveys, opiskeluhyvinvointi, omasta terveydestä huolehtiminen, riippuvuuden eri muodot sekä kansantaudit ja keskeiset tartuntataudit.

Kurssi on suunnattu ensimmäisen vuoden opiskelijoille.

TE2 IHMINEN, YMPÄRISTÖ JA TERVEYS


Kurssilla tarkastellaan terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta voimavarana ja perehdytään sosiaaliseen kestävyyteen osana kestävän tulevaisuuden tavoitteita. Keskeistä on myös tarkastella perimän ja ympäristöön liittyvien tekijöiden yhteyksiä ja vaikutuksia terveyteen ja toimintakykyyn.

Kurssi on suunnattu ensimmäisen vuoden opiskelijoille.

TE3 TERVEYTTÄ TUTKIMASSA


Kurssilla luodaan kokonaiskuvaa terveyden edistämisen ja sairauksien ehkäisyn historiallisista kehityslinjoista ja tulevaisuuden haasteista pääpiirteissään. Kurssilla vahvistetaan opiskelijan valmiuksia hankkia ja arvioida terveyteen liittyvää tutkimus- ja arkitietoa ja soveltaa terveysosaamistaan aktiivisena kansalaisena. Kurssilla perehdytään terveyteen vaikuttavien tekijöiden kriittiseen arviointiin ja pohditaan tutkimuksen ja päätöksenteon mahdollisuuksia terveyden edistämisessä lähiyhteisöissä, yhteiskunnassa ja globaalisti.

Kurssi on suunnattu pääasiassa toisen vuoden opiskelijoille.

TE4 KANSANTERVEYS JA KANSANTAUDIT


Kurssilla perehdytään terveyteen yhteiskunnallisella tasolla ja käydään läpi tärkeimmät suomalaisten kansantaudit ja muut merkittävät taudit. Tauteihin perehdytään huomattavasti 1. kurssia tarkemmin, niistä käydään läpi riskitekijät, syntymekanismit, oireet, mahdolliset seuraukset, yleisyys ja hoito.

Kurssia suositellaan erityisesti kaikille niille, jotka aikovat kirjoittaa terveystiedon ylioppilaskokeessa ja/tai ovat pyrkimässä terveydenhuoltoalalle. Kurssi on suunnattu pääasiassa toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoille.

TE5 KERTAUSKURSSI


Kurssi on tarkoitettu ylioppilaskirjoitusten terveystiedon kokeeseen valmistautumiseen. Kurssilla kerrataan keskeisiä sisältöjä ja harjoitellaan vastaamaan erityyppisiin ylioppilaskokeen tehtäviin.
Ennen kurssia on hyvä olla käytynä kaikki valtakunnalliset kurssit ja koulukohtainen kurssi 4.
Kurssi arvioidaan suoritusmerkinnällä.

TE6 ENSIAPUKURSSI (½ KURSSI)


Kurssin tavoitteena on luoda opiskelijalla ensiapuvalmiuksia. Kurssilla voidaan suorittaa SPR:n EA1-kortti. Kurssin sisällöt vastaavat EA1-kurssin sisältöjä. Kurssi järjestetään normaalin lukujärjestyksen ulkopuolisina aikoina. SPR:n EA1-kortin muualla lukioaikanaan suorittaneet opiskelijat voivat saada kurssista suoritusmerkinnän esittämällä todistuksen kurssin käymisestä.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä