Paul Hindemith

Paul Hindemith



Saksalainen uusklassikko
Paul Hindemith (1895–1963) oli aikansa arvostetuimpia alttoviulisteja - soitti myös muita soittimia. Uransa alkuaikoina Hindemith esiintyi paljon kehittäen samalla säveltäjänkykyjään. Hindemith sävelsi musiikkia melkein kaikille instrumenteille ja melkein mille tahansa kokoonpanolle. Hänen musiikkiaan tituleerataan niin sanotuksi "käyttömusiikiksi", jolla viitataan musiikin helppotajuisuuteen ja kuunneltavuuteen, myös helppoon soitettavuuteen amatööreillekin. Hindemith toimi kahvilamuusikkona 1. maailmansodan aikaan.

Kansallissosialistien hyökättyä Hindemith pakeni Saksasta Yhdysvaltoihin. Hindemith toimi Yhdysvalloissa muun muassa Yalen yliopistossa teorianopettajana ja sai vuonna 1946 USA:n kansalaisuuden.