Igor Stravinski
"Musiikki ei kykene ilmaisemaan yhtään mitään."
Igor Stravinski opiskeli Pietarissa mm. Nikolai Rimski-Korsakovin johdolla. Hän asui Sveitsissä ja Pariisissa ja muutti II maailmansodan aikana Yhdysvaltoihin. Stravinskin mielenkiinto ulottui baletista konserttoon, sinfoniasta sirkusmusiikkiin ja jazziin. Hän sulatti musiikkiinsa enemmän tyylejä ja muotoperiaatteita kuin ehkä kukaan toinen ja vaikutti ratkaisevasti siihen, että uusklassismi vakiinnutti asemansa.
Pariisi houkutteli 1800–1900-lukujen vaihteessa kuvataiteilijoita (Picasso), kirjailijoita (Hemingway) ja säveltäjiä koko maailmasta, Suomesta mm. Albert Edelfeltin, Leevi Madetojan ja Selim Palmgrenin. Kaupungin taiteilijaelämä pulppusi luomisvoimaa ja kokeilunhalua. Balettimestari Djagilev järjesti konsertteja ja perusti 1909 Venäläisen baletin. Igor Stravinski kirjoitti Djagilevin seurueelle Pariisissa baletit, joissa perinteen painolasti karistettiin nopeasti: Tulilintu (1910) teki hänestä heti kansainvälisen kuuluisuuden, ja Petruška (1911) vahvisti hänen asemaansa yhtenä aikansa johtavista säveltäjistä. Hän ystävystyi mm. Ravelin kanssa.
Kevätuhri, Cocteaun sanoin "esihistoriallisen maailman paimenidylli", valmistui v. 1913. Vain viisi vuotta sen jälkeen Stravinski sävelsi näyttämöteoksen Sotilaan tarina. Sen instrumentaatio on maailmansodan aiheuttaman muusikkopulankin vuoksi kamarimusiikillisen rajoitettu - viulu ja basso, klarinetti ja fagotti, kornetti ja pasuuna sekä lyömäsoittimet. Yhtye soi kuitenkin monin värein. Teoksen osia ovat mm. Tango, Valssi, Ragtime, kaksikin koraalia sekä finaalina Paholaisen voitonmarssi. Jazzin ja klezmerin, perinteisen itäeurooppalais-juutalaisen tanssimusiikin, vaikutteet ovat kuultavissa muutenkin kuin soitinkokoonpanossa. Sotilaan tarina on tarkoitettu musiikkidraamaksi, kertomukseksi, soitettavaksi ja tanssittavaksi. Viulistisotilas pyrkii kotiinsa sodan jälkeen. Hän tapaa paholaisen, liittoutuu tämän kanssa ja myy tälle viulunsa, sielunsa, rikkauksia vastaan. Lopuksi piru saa tietysti kaiken.
KUUNTELU. Stravinski: Sotilaan tarina.
| Uskonnollisia sävyjä |
Uskonnollisia piirteitä Stravinskin musiikkiin ilmestyi 1920-luvulla, jolloin hän liittyi uudelleen nuoruutensa ortodoksiseen kirkkoon. Psalmisinfonia (1930/1948) "Jumalan kunniaksi" on yksi Stravinskin ilmaisuvoimaisimmista teoksista. Siitä kuitenkin puuttuu suurille kuoroteoksille yleinen mahtipontisuus. Jo soitinnuskin karttaa tunteellisuutta ja suurentelua: viulujen ja alttojen tilalla on kaksi pianoa. Säveltäjälle juuri piano oli varsinkin uusklassisessa vaiheessa tärkeä soitin. Latinaa Stravinski halusi käyttää samasta syystä kuin monet muutkin säveltäjät: sen neutraalin, puolueettoman luonteen vuoksi.
Psalmisinfonian ensimmäistä osaa hallitsee e-mollisointu, joka vaihtuu kuvaavasti G-duuriin vasta osan lopussa, kun teksti puhuu siirtymisestä tulevaan elämään. Toinen osa on suuri kaksoisfuuga, Expectans expectavi Dominum. Kolmannessa osassa, Laudate Dominum, rauhallinen polyrytmiikka, melodian (3 iskua) ja ostinatosäestyksen (4 iskua) erimittaisuus, luo tenhoavan tunnelman.
| Uusklassismi |
Uusklassismi (neoklassisimi) oli maailmansotien välisen ajan reaktio jälkiwagneriaaniselle kromatiikalle ja pyrkimykselle hajottaa sävellajeihin perustuvat rakenteet, tonaliteetti. Sen lähtökohtana oli usein vapaa- tai polytonaalisuus. Uusklassismi pyrki objektiivisuuteen ja hylkäsi romanttisen tunteilun. Luonteenomaista oli käyttää vanhoja muotoja, kuten sonaattia, serenadia, muunnelmamuotoja ja tanssisarjoja sekä polyfonista kirjoitustapaa.
Stravinski hylkäsi 1800-luvun romantiikan perinteiset mallit. Hän pelkisti ja yksinkertaisti, rajoitti ja keskitti sävelkieltä. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt tinkimistä dramatiikasta ja ilmaisuvoimasta.
Muutto Yhdysvaltoihin muutti myös Stravinskin sävellystyyliä. Tästä on hyvänä esimerkkinä Woody Hermanin orkesterille sävelletty Ebony concerto (1942). Orkesteri on perinteinen big band -kokoonpano täydennettynä bassoklarinetilla, käyrätorvella ja harpulla sekä Hermanin klarinettia varten ajatelluilla sooloilla. Musiikki ei kuitenkaan ole jazzia, vaikka se vaikutteita on siitä saanutkin, vaan uusklassistista Stravinskia parhaimmillaan.
KUUNTELU. Stravinski: Ebony concerto:
Vaikutettuaan neljän vuosikymmenen ajan Schönbergin koulua vastaan Stravinski omaksui lopulta 1950-luvulla sen sävellystekniikan. Hän oli taiteilija, joka etsi aina uutta. Häntä innoittivat sekä venäläinen kansanmusiikki että ortodoksinen kirkkomusiikki, Bach, Pergolesi ja Mozart, Gesualdo ja Webern, venäläiset romantikot ja ranskalaiset impressionistit. Stravinskin tuotanto on historian monipuolisimpia ja monivivahteisimpia kokonaisuuksia. Hänellä on ollut mittaamaton vaikutus moniin oman aikamme säveltäjiin.
Kevätuhri
KUUNTELU. Stravinski: Kevätuhri, I osa Maan palvonta, Nuorukaisten tanssi
Kevätuhrin (1913), jonka koreografia oli Nijinskin, ensiesitys oli pieni "skandaali". Alkusoiton aikana yleisö puhkesi nauruun. He vihelsivät, metelöivät ja huusivat ohjeita tanssijoille. Teos hämmensi niin kuulijoita kuin sitten tanssijoitakin, jotka eivät yleisessä metelissä kuulleet orkesteria. Kun valot oli sytytetty, salissa alkoi yleinen tappelu. Poliisin pöytäkirjassa mainitaan 27 haavoittunutta.
Kevätuhrin lähtökohta on näky, jossa "vanhat viisaat istuvat piirissä ja katsovat, kun nuori tyttö tanssii itsensä kuoliaaksi". Kevään vastaanottojuhlallisuuksissa esiintyy ennustajanoita, viisaita vanhuksia sekä tanssivia nuoria. Toisessa osassa uhrataan nuori tyttö. Musiikin sisältö on paljon laajempi kuin alkuperäinen näyttämöidea, ja se välittää koko sen kauhun, jota ihminen tuntee luonnon mystisten voimien edessä.
Teos, jonka alaotsikkona on "Kuvia pakanalliselta Venäjältä", tuntui kantaesityksessään taistelevan tarkoituksellisesti kaikkia esteettisiä arvoja vastaan. Rytmi on Kevätuhrin musiikin keskeinen elementti. Tahtilajit vaihtuvat tiheään – finaalissa harvoin on kahta tahtia samaa peräkkäin. Käytössä on tietysti harvinaisempiakin: 1/8, 5/16 jne.. Dissonanssit, kovat ja aggressiiviset soinnit, rytmisen symmetrian hylkääminen ja "alkuvoimien päästäminen irralleen" ovat yhdessä valtavien soittimellisten keinovarojen kanssa piirteitä, jotka huipentuvat tässä teoksessa.
Yleisökin tottui uuteen musiikkiin: 25 vuotta myöhemmin Walt Disney maksoi Stravinskille 6000 dollaria saadakseen käyttää "Le Sacre du Printemps'n" musiikkia elokuvassaan Fantasia. Säveltäjä piti korvauksesta, mutta ei kuvituksen dinosauruksista.
Ensimmäisen osan, Maan palvonta, johdanto kuvaa kevään puhkeamista: valo herättää vähitellen koko luonnon. Nuorukaisten tanssin kulmikas rytmi on tunnettu. Yllättävät aksentit kuvaavat miehistä elementtiä. Tunnelma muuttuu vähitellen aggressivisemmaksi, ja neidot joutuvat pakenemaan nuorukaisia. Piirileikki: voimat yhtyvät keväisessä tanssissa, jossa kuuluvat muinaiset melodiat. Kilpailukohtauksen jälkeen iloinen toimeliaisuus on takanapäin: viisaat vanhukset astuvat näyttämölle. Maan tanssi, ensimmäisen näytöksen finaali, on voimakas ja loistelias.
Toisen näytöksen, Uhri, johdanto kuvaa päivän sarastusta, jolloin nuorukaiset aloittavat tanssinsa. Seuraavassa kohtauksessa tytöt ympäröivät valitun neidon. Musiikin ytimen muodostaa aihe, jota Stravinski toistaa ja muokkaa. Kolmannessa kohtauksessa neito seisoo väkijoukon keskellä. Musiikki muuttuu julmaksi. Kirkkaat värit katoavat ja hälyäänet nousevat esiin. Raskaat soinnut osoittavat, että rituaali ei tunne sääliä.
Dance sacrale, pyhä tanssi, muodostaa koko sävellyksen huipennuksen. Rytminen elävyys kiihtyy äärimmilleen. Tahtilajit vaihtuvat jatkuvasti, poljento on iskevä. Pienet melodiasirpaleet kasautuvat räiskähtäviin hälysointuihin.