​

Suosituimpia big bandejä olivat valkoisten orkesterinjohtajien Benny Goodmanin, Glenn Millerin jaArtie Shawn orkesterit. Useiden valkoisten orkestereiden musiikin yhteys jazziin oli häilyvä, sillä niiden musiikki oli usein vain jatsahtavasti soitettua tanssimusiikkia. Tästä poiketen Benny Goodmanin big bandin musiikki pysyi lähes koko ajan lähellä jazzia. Goodman (1909–86) oli merkittävä jazzklarinetisti, mutta orkesterissa soittaneilla mustilla muusikoilla oli suuri merkitys musiikillisen lopputuloksen kannalta. Goodmanin merkitys jazzin historian kannalta onkin kahtalainen. Toisaalta hän kehitti klarinetinsoittoa, toisaalta hän otti orkesteriinsa mustia muusikoita ja toi esille joitakin swing-aikakauden parhaista muusikoista, kuten vibrafonisti Lionel Hamptonin.

Vaikka suuri yleisö tunsikin yleensä vain valkoisten big bandien tuotantoa, merkittävimmät tuon aikakauden isot orkesterit olivat Duke Ellingtonin ja Count Basien big bandit. Count Basien (1906–84) orkesteri oli oikeastaan suoraa jatkoa Bennie Motenin orkesterille, joka oli 1920-30 -lukujen taitteessa yksi parhaimmista Kansas City -tyylin edustajista. Count Basien big band jatkoi aluksi samalla riffeihin perustuvalla tyylillä, jonka vetovoima perustui paljolti svengaavaan yhteissoittoon ja erinomaisiin solisteihin, kuten tenorisaksofonisti Lester Young. Erityisesti Basien orkesterin rytmisektio oli kuuluisa saumattomasta ja svengaavasta yhteissoitostaan.

Myöhemmin joidenkin keskeisten solistien lähdettyä Count Basie muutti orkesterinsa tyyliä siten, että se ei enää ollut niin riippuvainen yksittäisistä sooloista. Tilalle tuli pitkälle sovitettu tyyli, jossa sekoittui Basien oman orkesterin jo maailmankuulu svengi esim. Fletcher Hendersonin orkesterin kaltaisten Harlemin big bandien tyyliin, joka perustui tarkkoihin sovituksiin ja niitä tukeviin sooloihin. Siten Basien orkesterin musiikissa yhdistyi kaksi 1920-luvulla alkanutta ison orkesterin tyyliä perustavaa laatua olevaksi big band -soundiksi.

Big band -kokoonpano: rytmisektio: piano, rummut, basso ja kitara saksofonit: kaksi alttoa, kaksi tenoria ja baritoni kolme trumpettia pasuunasektio: kaksi tai kolme

Merkittävin kokoonpano 1930-luvulla oli kuitenkin Duke Ellington (1899 – 1974) orkesteri. Sitä ei voi kuitenkaan pitää ainoastaan swing-orkesterina, koska Ellingtonin musiikki ei koskaan kuulunut selkeästi johonkin tiettyyn valtatyyliin. Hän kehitteli omia ideoitaan, jotka usein liittyivät vain löyhästi sen ajan jazzsuuntauksiin. Ellington on yksi jazzin historian merkittävimmistä säveltäjistä, sovittajista ja orkesterinjohtajista, mutta hän oli myös erinomainen pianisti. Hänen orkesterinsa lienee jazzin historian pitkäikäisin ja eniten levyttänyt kokoonpano. Pysyvyys antoi Ellingtonille rauhan hioa sävellyksiään ja kehitellä uusia sointivärejä. Lisäksi Ellingtonilla oli tapana tehdä sävellyksiä, joissa hän ajatteli nimenomaan jotakin tiettyä orkesterinsa jäsentä ja hänen henkilökohtaisia vahvuuksiaan.

Muita tärkeitä 1930-luvun isoja orkestereita olivat Jimmy Lunceford and his Orcherstra, Jimmy Dorsey and his Orchestra, Fletcher Henderson and his Orchestra, Charlie Barnet and his Orchestra.