1950
Yleistä
Cool Jazz
| Cool Jazz |
Cool jazz lähti liikkeelle jo 1940-luvun loppupuolella valkoisten muusikoiden keskuudesta. Erityisesti pianisti Lennie Tristano ja hänen oppilaansa kehittelivät uutta tyyliä, jonka yleisilme oli hillitympi ja melodisempi kuin bebopissa. Suurin osa muusikoista oli saanut klassisen koulutuksen, mikä kuului myös musiikista: muusikot suosivat kevyttä ja kuivaa soundia ilman vibratoa, ja kontrapunktia käytettiin paljon tyylikeinona. Sovituksilla oli melko suuri merkitys, ja usein niissä käytettiin jazzissa harvinaisia soittimia, kuten käyrätorvea ja tuubaa.
Vaikka cool jazz olikin pääosin valkoisten muusikoiden suosima tyyli, myös muutamat merkittävät mustat muusikot olivat mukana kehittämässä cool jazzia. Erityisesti trumpetisti Miles Davis ja pianisti John Lewis olivat tärkeitä vaikuttajia. Molemmat olivat mukana vuosina 1949–50 levytetyllä Birth of the Cool -levyllä, joka on yksi merkittävimmistä cool jazz -levytyksistä. Muita tärkeitä tuolla levyllä mukana olleita muusikoita olivat altisti Lee Konitz, baritonisaksofonisti Gerry Mulligan ja sovittaja Gil Evans.
| West Coast Jazz |
Cool jazzin yhteydessä puhutaan usein myös ns. West Coast -jazzista. Sillä tarkoitetaan suurimmaksi osaksi valkoisten muusikkojen Yhdysvaltojen länsirannikolla 1950-luvulla soittamaa cool jazztyyppistä musiikkia. Tunnetuimpia West Coast jazzin edustajia lienevät pianisti ja säveltäjä Dave Brubeck (s. 1920), trumpetisti Chet Baker sekä saksofonisti ja säveltäjä Gerry Mulligan. Heidän lisäkseen oli myös suuri joukko muusikoita, jotka olivat tulleet tunnetuiksi Woody Hermanin ja Stan Kentonin orkestereissa. Näiden orkestereiden musiikki poikkesi kuitenkin Birth of the Cool -levyn ilmavista tunnelmista, sillä erityisesti Kentonin orkesterin musiikki oli usein vakavaa, ja sen soundi oli massiivinen: joskus Kentonin musiikkia kutsutaankin progressiiviseksi jazziksi.
| Third Stream |
Cool jazziin on läheisessä yhteydessä myös ns. Third stream -tyyli, jolla tarkoitetaan monien jazzsäveltäjien ja -muusikkojen erityisesti 1950- ja 1960-lukujen taitteessa tekemiä kokeiluja. Niissä yhdisteltiin jazzia ja ns. klassista musiikkia. Sävellysten harmoniat muistuttavat usein modernia jazzia, mutta niiden rakenteet otettiin usein eurooppalaisen taidemusiikin puolelta (fuuga, teema ja muunnelmat jne.). Third streamin keskeisimpiä säveltäjiä on Gunther Schuller ja tärkeimpiä yhtyeitä The Modern Jazz Quartet, joka jatkoi 1980-luvulle saakka cool jazzin ja third streamin perinteitä omalla kamarijazztyylillään.
Hardbop
Cool jazzin ohella toinen tärkeä tyyli 1950-luvulla oli ns. hardbop, joka oli kehittynyt suoraan bebopista. Hardbop oli kuitenkin bebopia suoraviivaisempi tyyli, ja siinä käytettiin enemmän hyväksi blues- ja gospelvaikutteita: tätä tyyliä kutsutaankin joskus myös funky- tai soul-jazziksi.
Bebopin ja hardbopin eroja:- improvisaatiot ovat hardbopissa usein yksinkertaisempia kuin bebopissa
- rumpalit soittavat hardbopissa enemmän
- hardbopin saundi on raaempi ja tummempi
- hardbopissa kappaleiden muotoja ja sointukulkuja ei yleensä lainattu populaarikappaleista
- hardbopissa käytettiin entistä enemmän bluesvaikutteisia ideoita
Yksi tärkeimmistä hardbop-yhtyeistä oli Art Blakey's Jazz Messengers, jonka riveissä soitti vuosien varrella lähes jokainen merkittävä hardbopmuusikko. Yksi tärkeimmistä oli trumpetisti Clifford Brown (1930–1956), jonka svengaava, melodinen ja teknisesti taidokas soittotyyli teki hänestä yhden kaikkien aikojen parhaista jazztrumpetisteista. Toinen tärkeä Jazz Messengersien kasvatti oli pianisti ja säveltäjä Horace Silver. Hän hylkäsi pianonsoitossaan bebopille tyypilliset pitkät melodiat lyhyillä tarttuvilla fraaseilla.
Tenorisaksofonisti Sonny Rollins (s. 1930) oli yksi 1950-luvun suosituimmista saksofonisteista. Hän teki mm. Clifford Brownin kanssa useita onnistuneita levytyksiä. Rollins tunnetaan erityisesti kyvystään kehitellä pieniä musiikillisia ideoita loputtomasti ja luoda silti rakenteellisesti onnistuneita sooloja.
Miles Davis oli tärkeä henkilö myös hardbopin kehityksessä. Davisin 1950-luvun lopun yhtyeiden tyyli poikkesi tosin jo melkoisesti Parkerin ja Gillespien soittamasta bebopista. Davisin yhtyeessä soitti vahvoja solisteja, kuten tenorisaksofonisti John Coltrane, mutta Davisin 1950-luvun lopun kokoonpano on kuuluisa myös saumattomasta yhtyesoitostaan.
Hardbop oli 1960-luvulla yhä hyvin suosittua. Tuolloin hardbopissa painotettiin yhä enemmän sen mustia juuria, gospelia ja bluesia sekä rhythm&bluesia. Jazz Messengersien ohella menestyksekkäimpiä hardbop-kokoonpanoja 1960-luvulla oli Cannonball Adderleyn (1928–75) kvintetti.