​

Big bandien rinnalla oli 1930-luvulla useita merkittäviä pienempiä jazzorkestereita. Nämä yhtyeet olivat usein osia suuremmista. Pieni orkesteri antoi solisteille enemmän tilaa soittaa ilman tarkkojen sovitusten luomia rajoituksia, ja toisaalta pientä kvartettia tai kvintettiä oli helpompi liikutella kuin suurta big bandia. Benny Goodmanilla oli 1930-luvulla useita pieniä orkestereita, joiden merkitys jazzin kannalta oli musiikillisesti kenties suurempikin kuin hänen big bandiensa. Erityisesti pienten orkesterien levytyksillä Goodman osoitti olevansa merkittävä jazzsolisti. Goodmanin yhtyeiden soittajat oli koottu hänen suurten orkesteriensa muusikoista: mukana olivat mm. kitaristi Charlie Christian, pianisti Teddy Wilson ja rumpali Gene Krupa.

Coleman Hawkins (1904–69) oli ensimmäinen merkittävä jazzsaksofonisti – häntä ennen saksofonia oli pidetty hieman erikoislaatuisena, toisen luokan soittimena. Hawkins osoitti jo 1920-luvulla, että saksofoni soveltuu erinomaisesti jazzin soittoon, ja 1930-luvulla hän nousi jazzsolistien ehdottomaan eliittiin. Hawkinsin solistiset kyvyt tulevat parhaiten esiin hänen kvartetti- ja kvintettilevytyksistään. Hänen tunnetuin levytyksensä on vuonna 1939 tehty Body and Soul, jossa koko esitys keskittyy Hawkinsin soittoon. Tämä kappale on yksi jazzin historian kuuluisimmista levytyksistä.

Toinen tärkeä saksofonisti oli Lester Young (1909–59), joka soitti mm. Count Basien big bandissä. Young teki myös monia onnistuneita levytyksiä pienten orkesterien kanssa: erityisen mielenkiintoisia ovat hänen Billie Holidayn kanssa tekemänsä äänitteet. Young merkitsi paljon monille tulevaisuuden soittajille, kuten Charlie Parkerille.

Art Tatum (1910–56) oli yksi kymmenluvun merkittävimmistä pianisteista. Tatumin tekninen virtuositeetti on miltei vertaansa vailla koko jazzin historiassa. Hänen melodinen ja harmoninen kekseliäisyytensä olivat aikaansa edellä. Tatumin vaikutus muihin pianisteihin oli valtava, mutta myös muut instrumentalistit saivat häneltä runsaasti vaikutteita. Esim. Charlie Parker otti oppia Tatumin harmonisesta tyylistä ja sovelsi sitä 1940-luvulla.

1930-luvulla tehtiin myös ensimmäiset merkittävät eurooppalaiset jazzlevytykset. Kitaristi Django Reinhardtin ja viulisti Stéphane Grappellin yhtyeen Quintette of the Hot Club of France ilmeikäs ja teknisesti taidokas soitanta osoitti, että myös Yhdysvaltojen ulkopuolella osattiin soittaa jazzia.

Muita merkittäviä artisteja: Roy Eldridge, trumpetti, ja Lionel Hampton, vibrafoni