Jazzlaulajia
| Bluesin ja myös jazzin tärkeimpiä lähtökohtia oli mustien keskuudessa viime vuosisadalla ja vuosisadan vaihteessa laulettu musiikki. Tähän lauluperinteeseen pohjautuvat monet jazzille tai koko afroamerikkalaiselle musiikille tyypilliset tulkinta- ja melodiankoristelutavat. Varsinaisesta jazzlaulusta ei kuitenkaan voida puhua ennen 1930-lukua, koska laulajat olivat yleensä blueslaulajia. Billie Holiday (1915–59) oli ensimmäisiä jazzlaulajia: hänen ohjelmistoonsa kuului hyvin vähän blueseja. Holiday ei ollut teknisesti suuri virtuoosi, mutta hänen vivahteikas ja persoonallinen laulutyylinsä veti vertoja tuon ajan suurille instrumentalisteille. Toinen tärkeä laulajatar oli Sarah Vaughan (1924 – 90), joka soitti ensin pianoa Earl Hinesin orkesterissa ja siirtyi myöhemmin yhtyeen laulusolistiksi. Pianistitaustastaan johtuen Vaughan kykeni omaksumaan mm. bebopin hankalan harmonisen ajattelun, ja hän työskentelikin 1940-luvulla mm. Charlie Parkerin ja Dizzy Gillespien kanssa. Vaughan tunnettiin monipuolisena artistina, joka hallitsi jazz-laulun eri tyylit balladeista scatlauluun. Suurin osa big bandien solisteista oli iskelmälaulajia, joiden kyvyt jazzin alueella olivat hyvin rajalliset. Eräät laulajat pystyivät kuitenkin yhdistämään jazzin ja iskelmälaulun tasapainoiseksi kokonaisuudeksi: yksi heistä oli Ella Fitzgerald (1917–96), joka myöhemmin osoitti olevansa ensiluokkainen jazzlaulajatar ja taitava scatlaulaja. |