Strauss oli viimeinen suuri myöhäisromantikko, Mahlerin tavoin oivallinen kapellimestari ja taitava hallintomies. Hän sävelsi sujuvasti jo 6-vuotiaana, ja perusteelliset opinnot takasivat hänelle musiikin muotoihin ja käsityötaitoon sellaisen perehtyneisyyden, että vain harvat ovat musiikin historiassa yltäneet vastaavaan. Strauss saavutti mestaruuden varsinkin oopperan, sinfonisen runon ja yksinlaulujen alalla. Hänen sävelkieleensä vaikuttivat sekä wieniläisklassisuus että romantiikka. Tunnusomaista on hienostunut soitinnus ja orkesterin käsittely. Hänellä oli kaksi kotijumalaa: Mozart ja Wagner.

Straussin näyttämöteokset aloittivat 1900-luvun oopperan komeasti. Salome (1905) ja Elektra (1909) ärsyttivät eroottisuudellaan, aistillisuudellaan ja latautuneella tunnelmallaan. "Skandaali" oli valtava.

Straussin musiikki rakentuu usein lyhyiden, iskevien motiivien varaan ja kehittyy vertaansa vailla olevaksi sointi-ilotulitukseksi. Miltei kaikki hänen teoksensa ovat edelleen keskeistä ohjelmistoa. Viimeisinä vuosinaan Strauss sävelsi yksinkertaisempaa ja selkeämpää musiikkia. Kaikkiaan 170 laulullaan Strauss on viimeisiä suuria liedsäveltäjiä.

Sinfoniset runot voidaan jakaa (Grout) filosofisiin ja kuvaileviin. Edellinen kuvaa ajatuksia ja tunteita, jälkimmäinen esittää ulkomusiikillisia tapahtumia. Näitä ei luonnollisesti voi täysin erottaa toisistaan. Strauss kirjoitti molempia; Don Juan kuuluu kuvaileviin ja Also sprach Zarathustra filosofisiin. Tod und Verklärung (Death and transfiguration) (1899) sisältää ohjelman, joka kuvaa sielun kulkua kärsimyksen kautta täyttymykseen. Aihe ei siis ole kovin harvinainen, ja sävellys sisältää hyvinkin kuvailevia jaksoja. Strauss halusi niin innokkaasti kuulijoiden tuntevan tämän osittain henkilökohtaisen tarinansa, että hän pyysi Alexander Ritteriä kirjoittamaan sitä kuvaavan runon. Tämä painettiin ohjelmalehtisiin ja myöhemmin pitempänä versiona partituuriin.

"Kuolevan miehen viimeiset hetket. Tämä on luultavasti taiteilija, joka on aina pyrkinyt korkeisiin ihanteisiin. Hän makaa sängyssä ja hengittää vaivalloisesti. Unelmat tuovat hetkeksi hymyn hänen kasvoilleen. Äkkiä hän herää tuskiinsa. Kuumehoureet menevät ohi ja hän muistaa aiemman elämänsä, lapsuutensa ja nuoruutensa innon. Kivut palaavat. Hän tajuaa, että taiteellista täyttymystä ei voi saavuttaa maallisessa elämässä. Kuolema saapuu, hänen sielunsa erkanee ruumiista, ja hän huomaa, että hänen maanpäälliset ihanteensa toteutuvat iankaikkisuudessa."

KUUNTELU. Strauss. Also sprach Zarathustra (Tod und Verklärung), alkusoitto:
​

Also sprach Zarathustra* (1896, "sinfonista optimismia fin-de-sièclen muodossa, omistettu 20. vuosisadalle") perustuu filosofirunoilija Nietzschen kuuluisaan teokseen (1893). Nietzschen luoma yli-ihmisen käsite herätti 1800-luvun lopussa kiinnostusta ympäri Euroopan. Sen ajatus oli, että kristillinen etiikka, joka korottaa köyhät ja nöyrät, tulisi korvata ajatuksella aristokraattisesta ja moraalisesta yli-ihmisestä, joka on hyvän ja pahan yläpuolella. Zarathustra julistaa jälleensyntymisoppia, että Jumala on kuollut ja että ihmisen täytyy voittaa itsensä erottuakseen muista. Mahler käytti Nietzschen tekstiä kolmannessa sinfoniassaan, Strauss kirjoitti Nietzschen runoelman sävelrunonsa prologin partituurin alkuun ja otti sävellyksensä otsikot kirjasta. Kuuntelijalle niillä ei ole merkitystä, ainakaan ilman tekstiin tutustumista, ja ne toimivatkin vain Straussin musiikillisen mielikuvituksen innoittajina.

Zarathustran sanat auringolle prologissa lienevät inspiroineet Straussia kirjoittamaan johdannon, joka päättyy loisteliaaseen C-duuriin. Kuvaava on myös fuugateema, jossa on kromaattisen asteikon kaikki 12 säveltä tieteen, tietämisen vertauskuvana.

---

*Also sprach Zarathustra, "Näin puhui Zarathustra". Zarathustra on muinainen irakilainen profeetta, uskonnollinen johtaja.