Romantiikasta yleisesti
- Romantiikan ihanne oli sankarin yksinäinen kamppailu maailman melskeissä.
- Romantiikka ammensi luonnosta, historiasta ja yksilön tunteista.
- Ilmaisumuotojen etsiminen laajensi musiikin osa-alueita.
- Orkesterin koko kasvoi, harmonista maailmaa laajennettiin klassismin raamien ulkopuolelle ja uusia soittimia keksittiin sointivärien saavuttamiseksi.
- Virtuoosikulttuuri kukoisti.
- Äänitystaito muutti tapaa kirjoittaa.
- Säveltäjät alkoivat määritellä yhä täsmällisemmin, kuinka heidän sävellyksiään tulisi soittaa. Tämä nosti säveltäjien, kapellimestareiden ja soittajien eri rooleja.

Musiikki romantiikassa
Yksilön tunteiden ilmaisemiseksi etsittiin uusia keinoja. Etsittiin äärilaitoja ja kaukaisimpia rajoja: orkesterin koko ja teosten pituus kasvoivat. Harmonia laajeni. Syntyi uusia soittimia uusien äänenvärien saavuttamiseksi. Äänittäminen toi uuden ulottuvuuden musiikin esittämiseen, ja sai säveltäjät ilmaisemaan tahtoaan nuoteissa yhä täsmällisemmin. Kehittyvä musiikin koulutus mahdollisti entistä vaikeampia teoksia taitaville soittajille. Alkoi virtuoosien aikakausi. Alettiin kiinnostua myös siitä, mitä oli kirjoitettu ennen. Konserteissa ei välttämättä kuultu enää vain uutta musiikkia, vaan saatettiin soittaa jotain, mikä oli sävelletty jo aikaisemmin.

Rytmi
Rytmi monimutkaistuu ja tempojen äärilaidat kasvavat. Hidas on todella hidas, nopea todella nopea. Kehittyvä musiikin koulutus sekä virtuoosit mahdollistavat yhä nopeammat ja monimutkaisemmat rytmit.

Melodia
Rikas melodia on usein romantiikan ydin. Virtuoosit hurmasivat ennennäkemättömällä soittotekniikallaan. Melodia alkoi etsiä klassismista vapaampia muotoja. Syntyi läpisävelletyn ja jatkuvan melodian käsitteet. Johtoaihe (saks. Leitmotiv) yksilöi tietyn melodiapätkän tiettyyn asiaan, esimerkiksi roolihahmoon. Vuolas melodia sai usein parikseen rikkaan ja yltäkylläisen säestyksen.

"Hyvä melodia on sellainen, jonka voi viheltää." -Johannes Brahms

Harmonia
Harmonia monipuolistuu. Se alkaa käyttää kromatiikkaa, puolsävelaskeleita, tehdä poikkeuskulkuja ja rikkoa klassismin ajan sääntöjä sävellajien ja sointujen seuraamussuhteista. Ensimmäisenä askeleena kohti tonaalisen harmonian, eli musiikin, jossa on toonika, perussävel, lopullista hajoamista pidetään Wagnerin teosta Tristan ja Isolde. Merkkejä tonaalisuuden hajoamisesta löytyy myös esimerkiksi Richard Straussin teoksesta Salome. 

Sointiväri
Orkesteri kasvoi massiiviseksi aina Mahlerin kuuluisaan 8. sinfoniaan (Sinfonia tuhannelle) saakka. Suuremmalla koolla haettiin entistä vivahteikkaampaa ilmaisuvoimaa ja laajempaa dynamiikkaa sekä kehiteltiin uusia soittimia halutun sointivärin saavuttamiseksi. Kuuluisimmat vakiintuneet soittimet ovat saksofoni sekä wagnertuuba. Wagnerin rakennuttama Bayreuthin uusi oopperatalo mullisti oopperan pimentämällä katsomon ja siirtämällä orkesterin pois lavalta sille kehitettyyn orkesterimonttuun.

Dynamiikka
Orkesterin kasvanut koko sekä laajentunut kirjo soittimia mahdollistivat dynamiikan ääripäät. Vaadittiin äärimmäistä hiljaista ja äärimmäistä kovaa ääntä. Myös pitkät kasvavat (crescendo) ja hiljenevät (diminuendo) linjat nousivat suosioon uusien mahdollisuuksien myötä.