Itävaltalainen Anton Bruckner oli urkuri, opettaja ja ennen kaikkea säveltäjä, jonka tuotantoon kuuluu yhdeksän monumentaalista sinfoniaa. Koko aikuisikänsä Bruckner omisti uskonnolle, opiskelulle ja harjoittelulle. Rakkaus Jumalaan, Itävallan luontoon ja ihmisiin, Wagneriin ja urkuihin täyttivät hänen elämänsä. Alunperin "maalaisena" hän oli erilainen kuin muut aikalaisensa, hienostuneet romanttiset säveltäjät. Hän saattoi vaikuttaa ujolta, yksinkertaiselta ja naiivilta, mutta oli työssään ja sisäisesti varma ja vakaa.

Bruckner oli harras katolilainen, ja hänen kirkkomusiikkinsa on oman aikansa hienointa. Hän sävelsi kolme suurta messua kuorolle ja orkesterille, mutta Brucknerin tuotannon olennainen osa ovat myös motetit, jotka kuuluvat katolisen kirkkomusiikin parhaisiin teoksiin.

Vasta 40-vuotiaana Anton Bruckner tunsi itsensä kyllin kypsäksi suurmuotoisten teosten säveltämiseen. Wagnerin Tannhäuser ja Tristan tekivät häneen suuren vaikutuksen. Ensimmäisissä sinfonioissaan häntä syytettiinkin liiallisista Wagner-vaikutteista. Bruckner eli epäonnekseen Wienissä Brahmsin varjossa. Kriitikot, varsinkin Brahmsin ystävä Hanslick, hyökkäsivät alinomaa häntä vastaan Wagnerin "oppilaana", vaikka "Bayreuthin pedon" filosofiset ja dramaattiset ideat eivät Bruckneria kiinnostaneetkaan. Hän arvosti Wagnerin musiikin rikasta sointia ja harmoniaa sekä ennen kaikkea laajan rakenteen hallintaa. Vuonna 1866 säveltäjä sai hermoromahduksen ja vietti kolme kuukautta parantolassa. Masennuskohtaukset vaivasivat häntä myöhemminkin.

Brucknerin elämän 25 viimeistä vuotta kului sinfonioiden parissa ja taistelussa kriittistä oppositiota vastaan. Kesti kauan, ennen kuin hän tuli tunnetuksi säveltäjänä. Vuosi 1884 oli Brucknerin uran käännekohta. Seitsemäs sinfonia oli menestys, ja muitakin sinfonioita alettiin arvostaa. 1890-luvulla säveltäjästä oli jo tullut kuuluisa.

Bruckner oppi paljon tutkimalla Beethovenin (9. sinfonian rakenne finaalissa toistuvine teemoineen), Schubertin ja Wagnerin (harmonia) tuotantoa. Hänen tyylinsä kehittyi kuitenkin yhdeksän sinfonian aikana vain vähän. Sinfoniat ovat wieniläisklassista neliosaista tyyppiä. Niille on ominaista valtava laajuus, pitkät kertaukset, monumentaalinen muoto ja raskas soitinnus sekä wagneriaaninen harmonia. Koraalisoinnutus sekä tremolo- ja pizzicatosäestys urkupisteiden yllä ovat tavallisia. Bruckner on mieltynyt soinnin ja dynamiikan kontrasteihin: hänen soitinnukselleen on ominaista soitinperheiden vuorottelu, esim. vasket–puut, kuin urkujen äänikerrat. Säveltäjän tekniikka perustui perinteisille, klassisille kaavoille, varsinkin sonaattimuodolle. Näiden puitteissa hän kehittelee teemoja, jotka ovat yksinkertaisuudessaan voimakkaita. Brucknerin musiikki on leveästi virtaavaa ja aaltoilevaa.

---

KUUNTELU. Bruckner: Virga Jesse
​
Brucknerin motetti Virga Jesse (1885) on sekakuorolle sävelletty a cappella -teos, jota pidetään hänen parhaimpana motettinaan. Teos perustuu Vanhan Testamenttin Jesajan kirjan lukuun 11, jossa Iisai (Jesse) liitetään Daavidin sukuun (Iisai oli Daavidin isä). Harmoniat ja dynamiikka kuvaavat vastakohtaisuutta, joka yhdistää ylhäisen ja alhaisen. Lopun codassa on E-duuri, jotta tenorit säestävät "alleluia" -sekvenssillä

Akateemisen koulutuksensa, vahvan uskonnollisuutensa ja hitaan kypsymisensä johdosta Bruckner vaikuttaa ennemmin barokin tai renessanssin kuin romanttisen ajan säveltäjältä. Hänen kypsä tyylinsä on kuitenkin rohkeaa muodoltaan, soinnutukseltaan ja sävellajisuhteiltaan. Hän on taitava polyfonikko ja käyttää vanhoja muotoja omalla tyylillään.