Lully oli ensimmäinen merkittävä ranskalainen musiikkidramaatikko. Hänkin syntyi Italiassa, mutta tuli 12-vuotiaana Pariisiin ja pääsi viulunsoittotaitonsa ansiosta hovissa toimivaan jousiorkesteriin. Lullyn balettisävellysten ansiosta hovibaletin taiteellinen merkitys kohosi, mutta se sulautui myöhemmin oopperaan. Vuosina 1673–86 Lully sävelsi lähes vuosittain suuren oopperan. Lully on tiettävästi ainoa kapellimestari, joka on kuollut työtapaturman seurauksena.

Italialaisista juuristaan huolimatta Lully mukautui täysin ranskalaiseen makuun, ja hänen luomansa ranskalaisen oopperan tyyli oli aivan erilainen kuin italialaisen. Ranskalaiset olivat mieltyneitä balettiin, minkä takia sillä oli myöhemminkin oopperassa huomattava asema. Ooppera oli täällä aito hovituote. Sitä pidettiin hovin hienoimpiin ja näyttävimpiin sekä älyllisesti korkeatasoisimpiin kaunistuksiin kuuluvana. Se oli Ranskassa järjen ja kaikkien aistien taidetta, Italiassa "puhdas musiikkiooppera".

Tarkoin kieltä noudattava, kielen ja musiikin yhteen sitova resitatiivi oli Lullyn tärkein anti ranskalaiselle oopperalle. Hän oli myös taitava orkestroija. Lullylla hallitsevat jouset, joita tarvittaessa tukevat oboe, fagotti, trumpetti ja lyömäsoittimet. Huilua hän käytti elegisten tunnelmien ilmentäjänä. Täyttä orkesteria parempana Lully piti eriytynyttä sointia ja konsertoivien soitinryhmien vivahteikkuutta.

Lully sävelsi myös 30 motettia, joista osan suureen ranskalaiseen tyyliin. Tämä tarkoittaa laajaa teosta, jossa kuoro-osat ja aariat esitetään orkesterin säestyksellä. Näin säveltäjällä on kirkkomusiikissaankin tyylillisenä esikuvana ranskalainen oopperatyyppi tragédie lyrique, jonka muita edustajia olivat Rameau ja Gluck. Sen esimuoto olivat komediabaletit, joita Lully ja Molière yhdessä tekivät 1660-luvulla.

KUUNTELU. Lully: Dies irae
​