Henry Purcell

Henry Purcell

Purcell oli saksalaissyntyisen Händelin ohella maansa suurin barokin mestari, kuoropojasta hovisäveltäjäksi ja Westminster Abbeyn urkuriksi noussut. Hänen tuotannossaan ovat edustettuina useimmat musiikin alat. Lontoon teatterit tilasivat näyttämömusiikkia, ja myös orastava julkinen musiikkielämä antoi työtä.

Ooppera Dido ja Aeneas esitettiin v. 1689. Tästä teoksesta on musiikkinsa, mutta toisaalta myös suppeutensa ja rajoitetun esityskokoonpanonsa vuoksi tullut yksi esitetyimmistä barokkioopperoista. Purcellin kirkkomusiikin pääosan muodostavat kuninkaallisia jumalanpalveluksia varten sävelletyt Raamatun teksteihin perustuvat anthemit. Purcellin musiikillinen ilmaisuvoima oli suuri, hänen melodioissaan englantilaisen kansanlaulun tuoreutta, ja hänen moteteissaan osoittamansa mestaruus ilmenee myös draamallisten teosten kontrapunktisuudessa.

KUUNTELU. Purcell: Dido and Aeneas, The night is come (An evening hymn)