Kortelan koulu

Oppimiskäsitys

Kortelan koulussa opetus- ja kasvatustyössä nähdään tärkeänä seuraavia asioita:

  • Oppilaalle kehittyy taidot ja valmiudet, jotka ovat elämässä tärkeitä.
  • Oppilasta pyritään kasvattamaan sosiaalisuuteen ja suvaitsevaisuuteen.
  • Oppilaalle kehittyy mahdollisimman hyvät oppimisvalmiudet itsenäiseen työskentelyyn ja ajatteluun.
  • Oppilasta pyritään kasvattamaan niin, että hän kykenisi kantamaan vastuuta omista tekemisistään, lähimmäisistään sekä ympäristöstään.
  • Oppilas oppii hyödyntämään tieto- ja viestintätekniikkaa kriittisesti ja tarkoituksenmukaisesti.

Näihin tavoitteisiin pyrkii sitoutumaan koko koulun henkilökunta yhdessä. Periaatteena on, että kaikki koulumme työntekijät omalta osaltaan kantaisivat vastuuta oppilaidemme niin henkisestä kuin fyysisestäkin hyvinvoinnista. Myös yhteistyö ja sen kehittäminen oppilaiden huoltajien kanssa tähtää näiden tavoitteiden toteuttamiseen.