Opettajuuden ydinosaamisalueet
OKLS3309 Eettinen osaaminen, tieteellinen osaaminen ja yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen
1. Eettinen osaaminen
"Oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus ovat hyvän vallankäytön tunnusmerkkejä kuten myös kasvatettavien kuuleminen" (Moilanen, 2005). Koen olevani tasa-arvoa ylläpitävä ja reilu opettaja oppilaiden näkökulmasta. Pyrin aina siihen, että jokaiselle oppilaalle tarjotaan koulupäivän aikana asioita tasapuolisesti ja suhtaudun erilaisiin koulupäivän aikana tapahtuviin tilanteisiin mahdollisimman reilusti. Jokaista oppilasta on tärkeää kuulla ja huomioida erilaiset näkemykset. Myös ohjaavan opettajan antama palaute vahvisti omaa ajatustani siitä, että osaan ainakin useimmiten olla tasapuolinen. Pidin englannin kielen tunteja, joilla oli oppilaita sekä "omasta" luokastani että rinnakkaisluokalta. Opettaja antoi ensimmäisten tuntien jälkeen palautteen, jonka mukaan ulkopuolisena ei huomannut, kumpaa luokkaa opetan, vaan annoin esimerkiksi vastausvuoroja kummankin luokan oppilaille ja olin yhtä vaativa kummankin luokan oppilaita kohtaan.
Oppilaiden töitä arvioidessani ja myös joissakin opetustilanteissa huomasin, että erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa oli joskus haastavaa miettiä, kuinka paljon opetusta "muokataan" heitä varten. Esimerkiksi englannin kielen sanakoetta tehdessäni pohdin, kuinka voin huomioida oppilasta, jolla on kielellisiä ja kirjoitukseen liittyviä haasteita. Ratkaisin tämän osittain niin, että annoin oppilaille vaihtoehdoksi tehdä 10, 15 tai 20 sanan kokeen. Kuitenkin tarkistuvaiheessa pohdin uudelleen tämän kyseisen oppilaan tilannetta, kun hän oli tiennyt vain muutaman sanan. Oliko kyse siitä, ettei hän ollut opetellut sanoja vai liittyivätkö kielelliset haasteet siihen, ettei hän saanut sanoja kirjoitettua. Oppilailla oli kuitenkin myös vaihtoehtona kirjoittaa hakasulkeisiin se, kuinka sana äännetään, jos ei muistanut sanan oikeaa kirjoitusmuotoa. Näissä tilanteissa tulee pohdittua omaa tasapuolisuutta ja tasa-arvon käsitettä myös yleisemmin. Miten esimerkiksi juuri kielten opiskelussa saa luotua jokaiselle oppilaalle yksilönä tasapuolista arviointia. Yksi ratkaisu tähän voisi olla, että luo mahdollisimman monta erilaista arviointitapaa, esimerkiksi sanakoe voi olla myös suullisesti tai kuvan ja tekstin yhdistäminen. Myös muiden opettajien kanssa keskusteleminen arviointiin liittyen tukee omaa ajattelua.
Huomasin harjoittelun aikana, että koen uskonnon oppituntien suunnittelun ja opetuksen haastavana. Osittain siksi, että omat vapaa-ajan arvoni liittyvät Raamatun oppeihin ja näin ollen varon tuomasta opetuksessani esille omaa elämänkatsomustani. Todennäköisesti tämä on kuitenkin turha "pelko", koska kun ajattelen sitä niin aktiivisesti, pitäydyn opettaessani objektiivisessa, opettajan näkökulmassa. Ja palautteen mukaan oppituntien pitäminen sujui hyvin. Omien arvojen salailu saattaa kuitenkin olla joissain tilanteissa haastavaa ja joskus oikea ratkaisu voikin olla kertoa oppilaalle omasta taustastaan saadakseen keskusteluyhteyden tai selvittääkseen asioita. Kuitenkin opettajalla on tässäkin oma vastuu luoda rajat oppilaiden ja vanhempien kanssa, ja valita itse miten paljon haluaa koulun ulkopuolisesta elämästään kertoa. Rehellisyyttä tarvitaan kouluyhteisössä ja myös uskomusten perusteluita tulisi arvostaa (Moilanen, 2005). Myös valmiiden materiaalien ja ideoiden vähyys esimerkiksi internetissä uskonnon osalta vaikeuttavat tuntien suunnittelua.
Oppilaiden toimintaan puuttuminen kasvatuksellisissa tilanteissa tuo kokemusta omista rajanvedoista sekä koulun yhteisen toimintakulttuurin ylläpitämisestä. Esimerkiksi harjoittelun aikana eräs oppilas kirjoitti ruman kommentin vihkoonsa saadun arvosanan viereen kun hän ei ollut tyytyväinen äidinkielen kirjoitelmasta saamaansa arvosanaan. Otin oppilaan kahden kesken keskusteluun ja kysyin tästä kommentista. Keskustelun tuloksena selvisi lapsen perfektionismi, sillä hän oli saanut 6/6 tuloksen sijaan 5/6. Oppilas vakuutteli, että kommentti ei ollut tarkoitettu opettajalle, kumitti sen ja keskustelimme vielä lopuksi tarkemmin siitä, mistä tämä yksi piste oli jäänyt uupumaan.
Myös oppilaiden kanssa keskustellessa tai dialogisissa opetustilanteissa on osattava opettajana vastata sekä eettisesti oikein että "sopivasti" suhteuttaen vastauksen positioonsa opettajana. Joissakin tilanteissa koin haastavana ajatella, että mitä opettaja saa ja voi sanoa oppilaalle. Myös Moilanen (2005) kirjoittaa, että kasvattaja on aina suhteessa kasvattamiinsa ihmisiin, mutta kasvattajalla on itsellään vapaus valita, millainen suhde heihin hänellä on. Hän jatkaa, että sopivan tasapainon ja rajojen löytäminen voi olla haastavaa. Useat tilanteet ratkeavat toki sillä, että pitäytyy koulun ja opetussuunnitelman rajaamissa osa-alueissa ja ohjeistuksissa, mutta esimerkiksi keskustelua muiden opiskelijoiden kanssa syntyi murrosikään liittyvistä kysymyksistä, joita oppilaat opettajalle esittävät. Vaikka aina voi ohjata lapsia eteenpäin kysymystensä kanssa esimerkiksi terveydenhoitajalle, tuntuu kurjalta, että oppilaiden omana, turvallisena ja tärkeänä opettajana ei saisi vastata heidän mieltä mietityttäviin kysymyksiinsä. On vaikeaa pohtia esimerkiksi tällaisten kysymysten äärellä, missä raja menee ja missä kohtaa pitää ajatella myös sitä, että oppilaiden vanhemmat eivät koe opettajan vastausten ja ohjeistusten menevän liian pitkälle. Moilanen (2005) mainitsee, että kasvattajuuteen kuuluu myös vastuussa oleminen kasvatettavien omaisille sekä myös omalletunnolleen.
2. Tieteellinen osaaminen
Ohjaavan opettajan sanoin: "Jokainen oppitunti ja valinta on pystyttävä perustelemaan pedagogisesti". Samoin opettajan toiminta tulee pohjautua pedagogisiin ja kasvatuksellisiin näkökulmiin. Näiden pohja tulee selkeimmin esille koulun yhteisistä säännöistä sekä opetussuunnitelmasta.
Arviointiin liittyen pääsin kokeilemaan harkan kautta monipuolisia arviointitapoja, kuten suullisen testin pitämistä. Ohjaavan opettajan kautta selveni tarkemmin myös tavoitteiden ja arvioinnin välinen yhteys ja koin todellisen ahaa-elämyksen jaksosuunnitelmien tekemiseen liittyen. Nyt koen osaavani lukea ja tulkita opetussuunnitelman tavoitteita oikein ja pystyväni pohjaamaan arvioinnin niihin. Ymmärrän myös selkeämmin tämän yhteyden ja pystyn tarvittaessa perustelemaan sitä esimerkiksi oppilaille ja vanhemmille.
Opettajan autonomiaa sain harjoitella vastuuviikon aikana, kun ohjaava opettaja antoi tehdä päätöksiä hetkessä tapahtuviin tilanteisiin liittyen. Esimerkiksi lisätehtävien keksiminen lennosta osoittautui itselleni haastavaksi harjoittelun alussa. Kuitenkin pitäessäni viimeistä oppituntia olin olettanut oppilaiden tekevän tehtävää lopputunnin ajan, mutta yksi ryhmistä olikin valmis jo puolessa välissä suunnittelemaani aikataulua. Ohjaava opettaja antoi jälkikäteen positiivista palautetta valitsemastani lisätehtävästä ja sen ohjeistuksesta.
3. Yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen
Yhteisopettajuutta kokeilin toisen opiskelijan kanssa kaksi kertaa musiikin oppitunneilla. Huomasin yhteisopettajuuden mahdollisuudet erityisesti itselle epävarman oppiaineen opettamisessa. Kuitenkin tärkeässä asemassa oli etukäteissuunnittelu. Kuka valmistelee tunnille mitäkin ja mikä on kummankin tehtävä oppituntia pidettäessä. Myös oppituntia pitäessä pystyi toki sopimaan tilanteessa, että kumpi ottaa kopin seuraavasta aiheesta, mutta isommat raamit piti olla tarkasti suunniteltuna etukäteen. Jaksosuunnitelmat useampaan oppiaineeseen teimme yhdessä kahden opiskelijan kanssa. Oli antoisaa pohtia yhdessä jakson tavoitteita ja arviointia, mutta huomasin myös, että yhteisten deadlinejen asettaminen olisi tärkeää. Myös yhteiset palaverit, joiden ajankohta ja pituus sovitaan etukäteen olisivat tärkeitä, jotta suunnitteluun annetaan tarpeeksi aikaa ja keskittymistä.
Luokan ilmapiirissä koin tärkeäksi pitää yllä hiljaisuutta muiden puheenvuorojen aikana sekä huolehtia, että itsenäisessä työskentelyssä säilyy työrauha. Oma tavoitteeni oli löytää harjoittelun aikana toimivia tapoja hiljaisuuden ja oppilaiden huomion saamiseksi. Luonnostaan käytin tiettyjä toimintatapoja, jotka osoittautuivat toimiviksi ja sain auktoriteettiasemani varmistettua. Närhi ym. (2022) tuovat esille, että ohjauksellinen tuki on merkittävää oppilaiden onnistumisen ja hyvinvoinnin kannalta. Sain myös ohjaavalta opettajalta palautetta, että olen tiukka, mutta lempeä. Tämä sai hymyn huulille, sillä nämä ovat asioita, joihin opettajana pyrin. Haluan olla tiukka, jotta asiat toimivat niinkuin pitää ja jokaisella oppilaalla on turvallinen olo. Haluan myös olla lempeä, ystävällinen ja helposti lähestyttävä, jotta oppilaat voivat tulla luokseni heitä askarruttavien, vaikeidenkin asioiden kanssa.
Keskustelimme lukupiirissä siitä, kuinka vanhemmat tuntuvat "tarjoavan" koululle myös vanhemmille kuuluvia tehtäviä kasvatukseen liittyen. Uutisia lukiessani vastaani tuli juuri lähiaikoina mielipideteksti, jossa vanhempi kirjoitti siitä, että lapset viettävät yöllä aikaa koulusta saamallaan Chromebookilla. Vanhempi kirjoitti, että lapsen puhelimen vanhempi voi ottaa yöksi pois tai pistää siihen rajoitukset, mutta koulun tietokoneessa näitä rajoituksia ei ole. Vanhempi mietti tekstin lopussa, miten koulu voisi tukea vanhempia tässä ongelmassa, että lapset ovat öisin koulun tietokoneella ilman lupaa. Mistä johtuu se, että vanhemmat eivät luota omaan toimintaansa ja kasvatukseensa vaan kaipaavat apua koululta? Miksi vanhemmat eivät kehtaa tai uskalla kohdata lapsiaan ja heidän ikäviä tunteitaan ja vain yksinkertaisesti takavarikoi Chromebookia yön ajaksi? Miten koulu voisi helpoiten ohjata vanhempia oikean avun piiriin ja miten vanhemmille saataisiin myös koulun puolesta luotua oloa siitä, että heitä arvostetaan oman lapsensa asiantuntijoina ja että he voivat luottaa omiin kasvatustapoihinsa? Miten voidaan tukea ja opettaa vanhemmille tunnekasvatusta ja rajojen luomista myös kotona?
Metsäpellon sanoin: "Opettajan työ on vaativa asiantuntija-työ, joka edellyttää laaja-alaista tietämystä ja monipuolisia taitoja". Tulevaisuudessa opettajan työssä jatkettava oppimista ja hyväksyttävä se, että ensimmäine vuosi tulee olemaan jatkuvaa oppimista. Ja vaikka työn "perusasiat" oppii muutamassa vuodessa, tulee uusia tilanteita ja oppilaita eteen opettajuuden matkan varrella ja on tarkasteltava uudelleen oikeita toimintatapoja.
Lähteet
"Oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus ovat hyvän vallankäytön tunnusmerkkejä kuten myös kasvatettavien kuuleminen" (Moilanen, 2005). Koen olevani tasa-arvoa ylläpitävä ja reilu opettaja oppilaiden näkökulmasta. Pyrin aina siihen, että jokaiselle oppilaalle tarjotaan koulupäivän aikana asioita tasapuolisesti ja suhtaudun erilaisiin koulupäivän aikana tapahtuviin tilanteisiin mahdollisimman reilusti. Jokaista oppilasta on tärkeää kuulla ja huomioida erilaiset näkemykset. Myös ohjaavan opettajan antama palaute vahvisti omaa ajatustani siitä, että osaan ainakin useimmiten olla tasapuolinen. Pidin englannin kielen tunteja, joilla oli oppilaita sekä "omasta" luokastani että rinnakkaisluokalta. Opettaja antoi ensimmäisten tuntien jälkeen palautteen, jonka mukaan ulkopuolisena ei huomannut, kumpaa luokkaa opetan, vaan annoin esimerkiksi vastausvuoroja kummankin luokan oppilaille ja olin yhtä vaativa kummankin luokan oppilaita kohtaan.
Oppilaiden töitä arvioidessani ja myös joissakin opetustilanteissa huomasin, että erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa oli joskus haastavaa miettiä, kuinka paljon opetusta "muokataan" heitä varten. Esimerkiksi englannin kielen sanakoetta tehdessäni pohdin, kuinka voin huomioida oppilasta, jolla on kielellisiä ja kirjoitukseen liittyviä haasteita. Ratkaisin tämän osittain niin, että annoin oppilaille vaihtoehdoksi tehdä 10, 15 tai 20 sanan kokeen. Kuitenkin tarkistuvaiheessa pohdin uudelleen tämän kyseisen oppilaan tilannetta, kun hän oli tiennyt vain muutaman sanan. Oliko kyse siitä, ettei hän ollut opetellut sanoja vai liittyivätkö kielelliset haasteet siihen, ettei hän saanut sanoja kirjoitettua. Oppilailla oli kuitenkin myös vaihtoehtona kirjoittaa hakasulkeisiin se, kuinka sana äännetään, jos ei muistanut sanan oikeaa kirjoitusmuotoa. Näissä tilanteissa tulee pohdittua omaa tasapuolisuutta ja tasa-arvon käsitettä myös yleisemmin. Miten esimerkiksi juuri kielten opiskelussa saa luotua jokaiselle oppilaalle yksilönä tasapuolista arviointia. Yksi ratkaisu tähän voisi olla, että luo mahdollisimman monta erilaista arviointitapaa, esimerkiksi sanakoe voi olla myös suullisesti tai kuvan ja tekstin yhdistäminen. Myös muiden opettajien kanssa keskusteleminen arviointiin liittyen tukee omaa ajattelua.
Huomasin harjoittelun aikana, että koen uskonnon oppituntien suunnittelun ja opetuksen haastavana. Osittain siksi, että omat vapaa-ajan arvoni liittyvät Raamatun oppeihin ja näin ollen varon tuomasta opetuksessani esille omaa elämänkatsomustani. Todennäköisesti tämä on kuitenkin turha "pelko", koska kun ajattelen sitä niin aktiivisesti, pitäydyn opettaessani objektiivisessa, opettajan näkökulmassa. Ja palautteen mukaan oppituntien pitäminen sujui hyvin. Omien arvojen salailu saattaa kuitenkin olla joissain tilanteissa haastavaa ja joskus oikea ratkaisu voikin olla kertoa oppilaalle omasta taustastaan saadakseen keskusteluyhteyden tai selvittääkseen asioita. Kuitenkin opettajalla on tässäkin oma vastuu luoda rajat oppilaiden ja vanhempien kanssa, ja valita itse miten paljon haluaa koulun ulkopuolisesta elämästään kertoa. Rehellisyyttä tarvitaan kouluyhteisössä ja myös uskomusten perusteluita tulisi arvostaa (Moilanen, 2005). Myös valmiiden materiaalien ja ideoiden vähyys esimerkiksi internetissä uskonnon osalta vaikeuttavat tuntien suunnittelua.
Oppilaiden toimintaan puuttuminen kasvatuksellisissa tilanteissa tuo kokemusta omista rajanvedoista sekä koulun yhteisen toimintakulttuurin ylläpitämisestä. Esimerkiksi harjoittelun aikana eräs oppilas kirjoitti ruman kommentin vihkoonsa saadun arvosanan viereen kun hän ei ollut tyytyväinen äidinkielen kirjoitelmasta saamaansa arvosanaan. Otin oppilaan kahden kesken keskusteluun ja kysyin tästä kommentista. Keskustelun tuloksena selvisi lapsen perfektionismi, sillä hän oli saanut 6/6 tuloksen sijaan 5/6. Oppilas vakuutteli, että kommentti ei ollut tarkoitettu opettajalle, kumitti sen ja keskustelimme vielä lopuksi tarkemmin siitä, mistä tämä yksi piste oli jäänyt uupumaan.
Myös oppilaiden kanssa keskustellessa tai dialogisissa opetustilanteissa on osattava opettajana vastata sekä eettisesti oikein että "sopivasti" suhteuttaen vastauksen positioonsa opettajana. Joissakin tilanteissa koin haastavana ajatella, että mitä opettaja saa ja voi sanoa oppilaalle. Myös Moilanen (2005) kirjoittaa, että kasvattaja on aina suhteessa kasvattamiinsa ihmisiin, mutta kasvattajalla on itsellään vapaus valita, millainen suhde heihin hänellä on. Hän jatkaa, että sopivan tasapainon ja rajojen löytäminen voi olla haastavaa. Useat tilanteet ratkeavat toki sillä, että pitäytyy koulun ja opetussuunnitelman rajaamissa osa-alueissa ja ohjeistuksissa, mutta esimerkiksi keskustelua muiden opiskelijoiden kanssa syntyi murrosikään liittyvistä kysymyksistä, joita oppilaat opettajalle esittävät. Vaikka aina voi ohjata lapsia eteenpäin kysymystensä kanssa esimerkiksi terveydenhoitajalle, tuntuu kurjalta, että oppilaiden omana, turvallisena ja tärkeänä opettajana ei saisi vastata heidän mieltä mietityttäviin kysymyksiinsä. On vaikeaa pohtia esimerkiksi tällaisten kysymysten äärellä, missä raja menee ja missä kohtaa pitää ajatella myös sitä, että oppilaiden vanhemmat eivät koe opettajan vastausten ja ohjeistusten menevän liian pitkälle. Moilanen (2005) mainitsee, että kasvattajuuteen kuuluu myös vastuussa oleminen kasvatettavien omaisille sekä myös omalletunnolleen.
2. Tieteellinen osaaminen
Ohjaavan opettajan sanoin: "Jokainen oppitunti ja valinta on pystyttävä perustelemaan pedagogisesti". Samoin opettajan toiminta tulee pohjautua pedagogisiin ja kasvatuksellisiin näkökulmiin. Näiden pohja tulee selkeimmin esille koulun yhteisistä säännöistä sekä opetussuunnitelmasta.
Arviointiin liittyen pääsin kokeilemaan harkan kautta monipuolisia arviointitapoja, kuten suullisen testin pitämistä. Ohjaavan opettajan kautta selveni tarkemmin myös tavoitteiden ja arvioinnin välinen yhteys ja koin todellisen ahaa-elämyksen jaksosuunnitelmien tekemiseen liittyen. Nyt koen osaavani lukea ja tulkita opetussuunnitelman tavoitteita oikein ja pystyväni pohjaamaan arvioinnin niihin. Ymmärrän myös selkeämmin tämän yhteyden ja pystyn tarvittaessa perustelemaan sitä esimerkiksi oppilaille ja vanhemmille.
Opettajan autonomiaa sain harjoitella vastuuviikon aikana, kun ohjaava opettaja antoi tehdä päätöksiä hetkessä tapahtuviin tilanteisiin liittyen. Esimerkiksi lisätehtävien keksiminen lennosta osoittautui itselleni haastavaksi harjoittelun alussa. Kuitenkin pitäessäni viimeistä oppituntia olin olettanut oppilaiden tekevän tehtävää lopputunnin ajan, mutta yksi ryhmistä olikin valmis jo puolessa välissä suunnittelemaani aikataulua. Ohjaava opettaja antoi jälkikäteen positiivista palautetta valitsemastani lisätehtävästä ja sen ohjeistuksesta.
3. Yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen
Yhteisopettajuutta kokeilin toisen opiskelijan kanssa kaksi kertaa musiikin oppitunneilla. Huomasin yhteisopettajuuden mahdollisuudet erityisesti itselle epävarman oppiaineen opettamisessa. Kuitenkin tärkeässä asemassa oli etukäteissuunnittelu. Kuka valmistelee tunnille mitäkin ja mikä on kummankin tehtävä oppituntia pidettäessä. Myös oppituntia pitäessä pystyi toki sopimaan tilanteessa, että kumpi ottaa kopin seuraavasta aiheesta, mutta isommat raamit piti olla tarkasti suunniteltuna etukäteen. Jaksosuunnitelmat useampaan oppiaineeseen teimme yhdessä kahden opiskelijan kanssa. Oli antoisaa pohtia yhdessä jakson tavoitteita ja arviointia, mutta huomasin myös, että yhteisten deadlinejen asettaminen olisi tärkeää. Myös yhteiset palaverit, joiden ajankohta ja pituus sovitaan etukäteen olisivat tärkeitä, jotta suunnitteluun annetaan tarpeeksi aikaa ja keskittymistä.
Luokan ilmapiirissä koin tärkeäksi pitää yllä hiljaisuutta muiden puheenvuorojen aikana sekä huolehtia, että itsenäisessä työskentelyssä säilyy työrauha. Oma tavoitteeni oli löytää harjoittelun aikana toimivia tapoja hiljaisuuden ja oppilaiden huomion saamiseksi. Luonnostaan käytin tiettyjä toimintatapoja, jotka osoittautuivat toimiviksi ja sain auktoriteettiasemani varmistettua. Närhi ym. (2022) tuovat esille, että ohjauksellinen tuki on merkittävää oppilaiden onnistumisen ja hyvinvoinnin kannalta. Sain myös ohjaavalta opettajalta palautetta, että olen tiukka, mutta lempeä. Tämä sai hymyn huulille, sillä nämä ovat asioita, joihin opettajana pyrin. Haluan olla tiukka, jotta asiat toimivat niinkuin pitää ja jokaisella oppilaalla on turvallinen olo. Haluan myös olla lempeä, ystävällinen ja helposti lähestyttävä, jotta oppilaat voivat tulla luokseni heitä askarruttavien, vaikeidenkin asioiden kanssa.
Keskustelimme lukupiirissä siitä, kuinka vanhemmat tuntuvat "tarjoavan" koululle myös vanhemmille kuuluvia tehtäviä kasvatukseen liittyen. Uutisia lukiessani vastaani tuli juuri lähiaikoina mielipideteksti, jossa vanhempi kirjoitti siitä, että lapset viettävät yöllä aikaa koulusta saamallaan Chromebookilla. Vanhempi kirjoitti, että lapsen puhelimen vanhempi voi ottaa yöksi pois tai pistää siihen rajoitukset, mutta koulun tietokoneessa näitä rajoituksia ei ole. Vanhempi mietti tekstin lopussa, miten koulu voisi tukea vanhempia tässä ongelmassa, että lapset ovat öisin koulun tietokoneella ilman lupaa. Mistä johtuu se, että vanhemmat eivät luota omaan toimintaansa ja kasvatukseensa vaan kaipaavat apua koululta? Miksi vanhemmat eivät kehtaa tai uskalla kohdata lapsiaan ja heidän ikäviä tunteitaan ja vain yksinkertaisesti takavarikoi Chromebookia yön ajaksi? Miten koulu voisi helpoiten ohjata vanhempia oikean avun piiriin ja miten vanhemmille saataisiin myös koulun puolesta luotua oloa siitä, että heitä arvostetaan oman lapsensa asiantuntijoina ja että he voivat luottaa omiin kasvatustapoihinsa? Miten voidaan tukea ja opettaa vanhemmille tunnekasvatusta ja rajojen luomista myös kotona?
Metsäpellon sanoin: "Opettajan työ on vaativa asiantuntija-työ, joka edellyttää laaja-alaista tietämystä ja monipuolisia taitoja". Tulevaisuudessa opettajan työssä jatkettava oppimista ja hyväksyttävä se, että ensimmäine vuosi tulee olemaan jatkuvaa oppimista. Ja vaikka työn "perusasiat" oppii muutamassa vuodessa, tulee uusia tilanteita ja oppilaita eteen opettajuuden matkan varrella ja on tarkasteltava uudelleen oikeita toimintatapoja.
Lähteet
Metsäpelto, R.-L. & Warinowski, A. Opettajan osaamisen malli: MAP.
Moilanen, P. 2005. Opettaja kasvattajana. Johdatusta opettajan ammatin eettisiin kysymyksiin. Opetusmoniste. OKL. Jyväskylän yliopisto. https://www.norssi.jyu.fi/ohjattu-harjoittelu/luokanopettajaharjoittelu/oh4
Närhi, Huhdanpää, Savolainen & Savolainen. (2022). Positiivisen käyttäytymisen tukemisen keinojen opettaminen suomalaisessa opettajankoulutuksessa. https://jyx.jyu.fi/jyx/Record/jyx_123456789_99058
0 kommenttia
1. Eettinen osaaminen
Olen kuulunut lapsuudesta asti tiiviisti kristilliseen yhteisöön, joten lähes kaikki arvoni ovat muotoutuneet Raamatun opetusten kautta. Kuitenkin opettajuudessa on tärkeää osata erottaa uskonnollinen näkökulma ja ottaa huomioon vain esimerkiksi ihmisarvon ja ympäristön kunnioittamiseen kuuluvat asiat, jotka kuuluvat myös koulun ja yhteiskunnan arvoihin. Opettajan on opettaessaan esitettävä asiat neutraalisti ja tuotava esille kaikki näkökulmat. Jos joku oppilaista esittää kysymyksen liittyen opettajan omaan uskonnollisuuteen, mielestäni tämän pitäisi voida sanoa omasta taustastaan halutessaan. Kuitenkin niin, että perustelee asian lapsille sopivalla tavalla ja tuo esiin myös muita maailmankatsomuksia ja uskomuksia. Vaikka taustalla olisi uskonnollista etiikkaa ja moraalia, tulisi säilyttää avoimuus ja yhteys muihin, eri maailmankatsomuksia omaaviin ihmisiin. Asioista pitäisi pystyä keskustelemaan järkevästi ja omat kannanotot perustelemaan selvästi, kaikkien ymmärtämällä kielellä. (Martikainen 2005.)
Opettajana toimiessani tulen todennäköisesti kohtaamaan henkilökohtaisiin arvoihini liittyviä hankalia tilanteita. Jos lapsi tulee esimerkiksi luottamuksella kertomaan vakavammista asioista, kuten perheväkivallasta tai mielenterveyteen liittyvistä ongelmista, on virkamiehenä kerrottava asiasta eteenpäin lapsen luottamuksen menettämisen uhalla. Eettisiä dilemmoja, jotka liittyvät esimerkiksi välittämiseen, oikeudenmukaisuuteen ja luottamuksellisuuteen, pyritään usein ratkaisemaan tai välttelemään, koska ne herättävät epämiellyttäviä tunteita (Kainulainen & Kostiainen 2020). Vaikka se on lähes mahdotonta, olisi kouluissa tarve tarjota opettajille taitoja dilemmojen hyväksymiseen ja kaikille tasavertaisen, kultaisen keskitien luomiseen. Muita hankalia tilanteita ovat esimerkiksi työrauhahäiriöt, kiusaaminen, oppilaiden arvostelu, erilaisuudesta johtuvat ongelmat ja työympäristöä koskevat ongelmat (Martikainen 2005). Opettajan tulisi asiantuntijakoulutuksensa avulla pystyä arvioimaan, soveltamaan osaamistaan ja tekemään perusteltuja päätöksiä, mutta etenkin vaikeita asioita kohdatessa asiantuntijuus ei anna selkeitä vastauksia eri tilanteisiin (Kainulainen & Kostiainen 2020).
Jo nyt opiskelujen ensimmäisen syksyn aikana olen saanut perspektiiviä ja konkreettisuutta oman maailmankatsomukseni käsittelyyn. Olen saanut entistä enemmän varmuutta omiin arvoihini, sekä myös ymmärtänyt molemminpuolista toisen ihmisen ja tämän arvojen ja näkemysten kunnioitusta. Vaikka en ymmärtäisikään toisen toimintatapoja, hyväksyn ja arvostan häntä ihmisenä. Minun tehtäväni ei ole tuomita muita, vaan toimia omien arvojen mukaan. Opettajakin kunnioittaa jokaista riippumatta hänen lähtökohdistaan, näkemyksistään, ulkonäöstään, taidoistaan tai tiedoistaan (OAJ:n materiaali).
Lähteet:
Kainulainen, J. & Kostiainen, E., 2020. Niinkö vai näinkö - eettisyyden pohdintaa opettajan työssä. Luentotallenne POMM1002 Johdanto monialaisiin opintoihin - opintojaksolta, 17.9.2020. Jyväskylän yliopisto: Kasvatustieteen ja psykologian tiedekunta.
Martikainen, T. 2005. Inhimillinen tekijä. Opettaja eettisenä ajattelijana ja toimijana. Joensuun yliopisto. Joensuun yliopiston kasvatustietellisiä julkaisuja N:o 102.
OAJ:n "Opettajan arvot ja eettiset periaatteet" -materiaali. https://www.oaj.fi/arjessa/opetustyon-eettiset-periaatteet/opettajan-arvot-ja-eettiset-periaatteet/#opettaja-ja-suhde-tyohon
Opettajana toimiessani tulen todennäköisesti kohtaamaan henkilökohtaisiin arvoihini liittyviä hankalia tilanteita. Jos lapsi tulee esimerkiksi luottamuksella kertomaan vakavammista asioista, kuten perheväkivallasta tai mielenterveyteen liittyvistä ongelmista, on virkamiehenä kerrottava asiasta eteenpäin lapsen luottamuksen menettämisen uhalla. Eettisiä dilemmoja, jotka liittyvät esimerkiksi välittämiseen, oikeudenmukaisuuteen ja luottamuksellisuuteen, pyritään usein ratkaisemaan tai välttelemään, koska ne herättävät epämiellyttäviä tunteita (Kainulainen & Kostiainen 2020). Vaikka se on lähes mahdotonta, olisi kouluissa tarve tarjota opettajille taitoja dilemmojen hyväksymiseen ja kaikille tasavertaisen, kultaisen keskitien luomiseen. Muita hankalia tilanteita ovat esimerkiksi työrauhahäiriöt, kiusaaminen, oppilaiden arvostelu, erilaisuudesta johtuvat ongelmat ja työympäristöä koskevat ongelmat (Martikainen 2005). Opettajan tulisi asiantuntijakoulutuksensa avulla pystyä arvioimaan, soveltamaan osaamistaan ja tekemään perusteltuja päätöksiä, mutta etenkin vaikeita asioita kohdatessa asiantuntijuus ei anna selkeitä vastauksia eri tilanteisiin (Kainulainen & Kostiainen 2020).
Jo nyt opiskelujen ensimmäisen syksyn aikana olen saanut perspektiiviä ja konkreettisuutta oman maailmankatsomukseni käsittelyyn. Olen saanut entistä enemmän varmuutta omiin arvoihini, sekä myös ymmärtänyt molemminpuolista toisen ihmisen ja tämän arvojen ja näkemysten kunnioitusta. Vaikka en ymmärtäisikään toisen toimintatapoja, hyväksyn ja arvostan häntä ihmisenä. Minun tehtäväni ei ole tuomita muita, vaan toimia omien arvojen mukaan. Opettajakin kunnioittaa jokaista riippumatta hänen lähtökohdistaan, näkemyksistään, ulkonäöstään, taidoistaan tai tiedoistaan (OAJ:n materiaali).
Lähteet:
Kainulainen, J. & Kostiainen, E., 2020. Niinkö vai näinkö - eettisyyden pohdintaa opettajan työssä. Luentotallenne POMM1002 Johdanto monialaisiin opintoihin - opintojaksolta, 17.9.2020. Jyväskylän yliopisto: Kasvatustieteen ja psykologian tiedekunta.
Martikainen, T. 2005. Inhimillinen tekijä. Opettaja eettisenä ajattelijana ja toimijana. Joensuun yliopisto. Joensuun yliopiston kasvatustietellisiä julkaisuja N:o 102.
OAJ:n "Opettajan arvot ja eettiset periaatteet" -materiaali. https://www.oaj.fi/arjessa/opetustyon-eettiset-periaatteet/opettajan-arvot-ja-eettiset-periaatteet/#opettaja-ja-suhde-tyohon
2. Tieteellinen osaaminen
Koen, että minulla ei vielä ole paljoa tieteelliseen osaamiseen liittyvää tietoa ja ymmärrystä. Teoriassa tietoa on jonkin verran, mutta käytännössä en ole niitä päässyt soveltamaan. Olen ymmärtänyt, että tieteellinen ja pedagoginen osaaminen kietoutuvat yhteen, mutta tieteellinen osaaminen on enemmän tietoon, tiedonhankintaan, tutkimukseen ja kriittiseen ajatteluun liittyviä asioita. Tieteellinen osaaminen on tärkeää opettajalle, sillä kasvattajana vastuu on suuri. Kasvatukseen on sidottu yhteiskunnan säilyminen ja uudistuminen. Kriittisen kasvattajan on toimittava ihmisten kanssa ja luotettava ihmisen kykyyn saada itse aikaan muutoksia. (Kiilakoski, Tomperi & Vuorikoski 2005.)
Tieto ei ole koskaan täysin objektiivista, vaan sillä on aina jokin näkökulma (Kiilakoski, Tomperi & Vuorikoski 2005). Myös eri tieteenalat tutkivat asiaa usein vain tietystä näkökulmasta ja tuovat esille kyseiseen tieteenalaan liittyviä tuloksia. Tietysti on otettava huomioon myös lähdekriittisyys, sillä maailmahan on täynnä virheellisiä tutkimustuloksia. Kriittistä ajattelua opettaessa on muistettava, että sitä ei opita vain asiasta puhumalla ja kertomalla, vaan itse tietoa etsiessä (Tallavaara & Lehtinen 2020).
Pystyn jonkun verran arvioimaan itselleni vahvimpia oppiaineita, mutta niiden opettaminen on aivan eri asia. Kuitenkin työrauhan ylläpito, opetettavan asian jäsentely sekä opettaminen ja selittäminen onnistuvat paremmin, kun opettajalla on itsevarma olo opetettavasta asiasta. Opettajana on tärkeää hallita eri tiedonalojen tiedonluonteet, jotta voi välittää ymmärrystä ja kriittistä suhtautumista lapsille (Tallavaara & Lehtinen 2020). Itselleen vahvimpien aineiden opettamisessa on tietysti ongelmana, että helposti unohtaa lasten tason eikä selitä asioita tarpeeksi yksinkertaisesti ja selkeästi tai huomioi lasten vaikeuksia asian oppimisessa.
Lähteet:
Kiilakoski, T., Tomperi, T. & Vuorikoski, M. (toim.) 2005. Kenen kasvatus? Tampere: Vastapaino, 309-334.
Tallavaara, R. & Lehtinen, A., 2020. Tiedonkäsitykset ja kriittinen ajattelu. Luentotallenne POMM1002 Johdanto monialaisiin opintoihin - opintojaksolta, 29.10.2020. Jyväskylän yliopisto: Kasvatustieteen ja psykologian tiedekunta.
Tieto ei ole koskaan täysin objektiivista, vaan sillä on aina jokin näkökulma (Kiilakoski, Tomperi & Vuorikoski 2005). Myös eri tieteenalat tutkivat asiaa usein vain tietystä näkökulmasta ja tuovat esille kyseiseen tieteenalaan liittyviä tuloksia. Tietysti on otettava huomioon myös lähdekriittisyys, sillä maailmahan on täynnä virheellisiä tutkimustuloksia. Kriittistä ajattelua opettaessa on muistettava, että sitä ei opita vain asiasta puhumalla ja kertomalla, vaan itse tietoa etsiessä (Tallavaara & Lehtinen 2020).
Pystyn jonkun verran arvioimaan itselleni vahvimpia oppiaineita, mutta niiden opettaminen on aivan eri asia. Kuitenkin työrauhan ylläpito, opetettavan asian jäsentely sekä opettaminen ja selittäminen onnistuvat paremmin, kun opettajalla on itsevarma olo opetettavasta asiasta. Opettajana on tärkeää hallita eri tiedonalojen tiedonluonteet, jotta voi välittää ymmärrystä ja kriittistä suhtautumista lapsille (Tallavaara & Lehtinen 2020). Itselleen vahvimpien aineiden opettamisessa on tietysti ongelmana, että helposti unohtaa lasten tason eikä selitä asioita tarpeeksi yksinkertaisesti ja selkeästi tai huomioi lasten vaikeuksia asian oppimisessa.
Lähteet:
Kiilakoski, T., Tomperi, T. & Vuorikoski, M. (toim.) 2005. Kenen kasvatus? Tampere: Vastapaino, 309-334.
Tallavaara, R. & Lehtinen, A., 2020. Tiedonkäsitykset ja kriittinen ajattelu. Luentotallenne POMM1002 Johdanto monialaisiin opintoihin - opintojaksolta, 29.10.2020. Jyväskylän yliopisto: Kasvatustieteen ja psykologian tiedekunta.
3. Vuorovaikutusosaaminen ja moninaisuuteen liittyvä osaaminen
Tunteet ovat iso osa vuorovaikutustaitoja, vaikka niistä usein näytetäänkin muille vain pieni osa. Oma empatiakykyni vaatii lisää harjoitusta ja käytännön kokemusta. Yläkouluajan ja lukioajan yksinäisyys ja ystäväsuhteiden solmimisen vaikeus ovat vaikuttaneet vuorovaikutustaitoihini. Vaikka mielestäni kaikkien on tärkeää opetella ja osata olla yksin, koen tunnetaitojeni kehityksen kärsineen. Yksinäisyydessä ja yksin olemisessa on eroa (Suoninen, Pirttilä-Backman, Lahikainen & Ahokas 2013). Yksin oleminen on itse valittua ja yksinäisyys pakollista yksinoloa.
Monessa asiassa, myös vuorovaikutustilanteissa ja esiintymisessä, olen liian tarkka ulosannistani ja pyrin täydellisyyteen. Opettajana minun on tulevaisuudessa tärkeää muistaa olla keskittymättä liikaa tiettyihin tapoihin opettaa tai oppia, ja opittava rohkeasti kokeilemaan uusia asioita. Olen itse lapsena esimerkiksi käsitöissä ja kuvaamataidossa halunnut aina tehdä töistäni erilaisia, vaikeampia versioita kuin opettajan mallikappale. Onnekseni opettajani antoi minulle usein vapauden toteuttaa työn haluamallani tavalla. Aloittaessani parkourin ohjaamisen lapsille viisi vuotta sitten itsetuntoni parani, ja opin kommunikoimaan paremmin erilaisissa tilanteissa. Sain välillä lasten vanhemmilta rakentavaa palautetta, ja koen oppineeni ottamaan sitä hyvin vastaan ja kehittämään itseäni.
Isommissa ryhmissä olen usein kuuntelijana ja seuraan keskustelua sivusta. Keksin usein jotakin sanottavaa puheenaiheisiin liittyen, mutta jään miettimään ajatukseni tärkeyttä ja sen aiheeseen sopivuutta liian pitkäksi aikaa. Useimmiten keskustelun aihe ehtii vaihtua tai joku muu sanoo saman ajatuksen ääneen ensin. Kahdenkeskisessä keskustelussa olen usein rohkeampi ja saan ajatuksiani ilmaistua. Hiljaisemman keskustelukumppanin kanssa saatan ottaa puhujan roolin ja rohkaista samalla toista liittymään keskusteluun täyttämällä hiljaisuutta ja pitämällä keskustelua yllä.
Ryhmätyöskentelyssä on usein monia haasteita, mutta olen jo syksyn aikana ehtinyt kehittyä paljon. Aiemmin välttelin ryhmätehtäviä parhaani mukaan, sillä tunsin vastuun aina kaatuvan vain omille harteilleni. Syksyn aikana tehdyissä ryhmätöissä olen huomannut, kuinka erilaisia ryhmiä voi olla ja kuinka hyvin ryhmä voi toimia. Muutaman kerran olen tuntenut ryhmätyöskentelyssä, että en saa ääntäni ja mielipiteitäni kuulluksi, kun en osaa ottaa paikkaani ryhmässä. Näin jälkeenpäin ajatellen opin parkouria ohjatessa toimimaan hyvin erilaisten ryhmien ohjaajana. Seuran harrastusryhmissä esiintyi enemmän toisiin vertailua ja kilpailullisuutta, kun taas kouluilla harrastekerhoja ohjatessani huomasin harjoittelun olevan rennompaa.
Edelleen uskon itseni olevan hiljainen kuuntelija, ja vuorovaikutustilanteissa puhuminen on välillä vaikeaa. Syksyn aikana olen yrittänyt rohkeampi ja aktiivisempi sanomaan omia näkemyksiäni eri tilanteissa. Tavoitteenani tuleville opiskeluvuosille on oppia puhumaan spontaanimmin, ja kestää pienet lipsahdukset ja konfliktitilanteet. Suurimmaksi osaksi hiljaisuuteni johtuu siitä, että olen epävarma muiden suhtautumisesta näkemyksiini ja ajatuksiini. En osaa ottaa itselleni puheenvuoroa vaan jään odottamaan hiljaista hetkeä, jota ei useimmiten tule. Yksinäisyyden vaihe elämässäni tarkoitti sitä, että ryhmätilanteet ja erilaisiin ryhmiin ja yhteisöihin kuuluminen eivät olleet itsestäänselvyyksiä. Kun myöhemmin löysin oman paikkani eri yhteisöissä, pelko ulkopuolelle jäämisestä ja epävarmuus muiden reaktioista vaikutti ja vaikuttaa edelleen aktiivisuuteeni ryhmätilanteissa. Nikkola sanoo artikkelissaan (Miksi ryhmä ei ryhdy työhön? 2013), että ryhmän jäsenillä on tunteiden perusristiriita; he haluavat kuulua ryhmään, mutta aristavat täydellistä sulautumista ja identiteettinsä paljastamista. Ryhmä kasvattaa myös turvallisuuden tunnetta, muiden ihmisten näkemysten avulla maailmaa on helpompi ymmärtää ja muita ihmisiä seuraamalla yksilö arvioi myös itseään (Suoninen, Pirttilä-Backman, Lahikainen & Ahokas 2013).
Lähteet:
Nikkola, T., Rautiainen, M. & Räihä, P., 2013. Toinen tapa käydä koulua. Kokemuksen, kielen ja tiedon suhde oppimisessa. Tampere: Vastapaino.
Suoninen, E., Pirttilä-Backman, A.-M., Lahikainen, A. R. & Ahokas, M. 2013. Arjen sosiaalipsykologia. Helsinki: Sanoma Pro.
Monessa asiassa, myös vuorovaikutustilanteissa ja esiintymisessä, olen liian tarkka ulosannistani ja pyrin täydellisyyteen. Opettajana minun on tulevaisuudessa tärkeää muistaa olla keskittymättä liikaa tiettyihin tapoihin opettaa tai oppia, ja opittava rohkeasti kokeilemaan uusia asioita. Olen itse lapsena esimerkiksi käsitöissä ja kuvaamataidossa halunnut aina tehdä töistäni erilaisia, vaikeampia versioita kuin opettajan mallikappale. Onnekseni opettajani antoi minulle usein vapauden toteuttaa työn haluamallani tavalla. Aloittaessani parkourin ohjaamisen lapsille viisi vuotta sitten itsetuntoni parani, ja opin kommunikoimaan paremmin erilaisissa tilanteissa. Sain välillä lasten vanhemmilta rakentavaa palautetta, ja koen oppineeni ottamaan sitä hyvin vastaan ja kehittämään itseäni.
Isommissa ryhmissä olen usein kuuntelijana ja seuraan keskustelua sivusta. Keksin usein jotakin sanottavaa puheenaiheisiin liittyen, mutta jään miettimään ajatukseni tärkeyttä ja sen aiheeseen sopivuutta liian pitkäksi aikaa. Useimmiten keskustelun aihe ehtii vaihtua tai joku muu sanoo saman ajatuksen ääneen ensin. Kahdenkeskisessä keskustelussa olen usein rohkeampi ja saan ajatuksiani ilmaistua. Hiljaisemman keskustelukumppanin kanssa saatan ottaa puhujan roolin ja rohkaista samalla toista liittymään keskusteluun täyttämällä hiljaisuutta ja pitämällä keskustelua yllä.
Ryhmätyöskentelyssä on usein monia haasteita, mutta olen jo syksyn aikana ehtinyt kehittyä paljon. Aiemmin välttelin ryhmätehtäviä parhaani mukaan, sillä tunsin vastuun aina kaatuvan vain omille harteilleni. Syksyn aikana tehdyissä ryhmätöissä olen huomannut, kuinka erilaisia ryhmiä voi olla ja kuinka hyvin ryhmä voi toimia. Muutaman kerran olen tuntenut ryhmätyöskentelyssä, että en saa ääntäni ja mielipiteitäni kuulluksi, kun en osaa ottaa paikkaani ryhmässä. Näin jälkeenpäin ajatellen opin parkouria ohjatessa toimimaan hyvin erilaisten ryhmien ohjaajana. Seuran harrastusryhmissä esiintyi enemmän toisiin vertailua ja kilpailullisuutta, kun taas kouluilla harrastekerhoja ohjatessani huomasin harjoittelun olevan rennompaa.
Edelleen uskon itseni olevan hiljainen kuuntelija, ja vuorovaikutustilanteissa puhuminen on välillä vaikeaa. Syksyn aikana olen yrittänyt rohkeampi ja aktiivisempi sanomaan omia näkemyksiäni eri tilanteissa. Tavoitteenani tuleville opiskeluvuosille on oppia puhumaan spontaanimmin, ja kestää pienet lipsahdukset ja konfliktitilanteet. Suurimmaksi osaksi hiljaisuuteni johtuu siitä, että olen epävarma muiden suhtautumisesta näkemyksiini ja ajatuksiini. En osaa ottaa itselleni puheenvuoroa vaan jään odottamaan hiljaista hetkeä, jota ei useimmiten tule. Yksinäisyyden vaihe elämässäni tarkoitti sitä, että ryhmätilanteet ja erilaisiin ryhmiin ja yhteisöihin kuuluminen eivät olleet itsestäänselvyyksiä. Kun myöhemmin löysin oman paikkani eri yhteisöissä, pelko ulkopuolelle jäämisestä ja epävarmuus muiden reaktioista vaikutti ja vaikuttaa edelleen aktiivisuuteeni ryhmätilanteissa. Nikkola sanoo artikkelissaan (Miksi ryhmä ei ryhdy työhön? 2013), että ryhmän jäsenillä on tunteiden perusristiriita; he haluavat kuulua ryhmään, mutta aristavat täydellistä sulautumista ja identiteettinsä paljastamista. Ryhmä kasvattaa myös turvallisuuden tunnetta, muiden ihmisten näkemysten avulla maailmaa on helpompi ymmärtää ja muita ihmisiä seuraamalla yksilö arvioi myös itseään (Suoninen, Pirttilä-Backman, Lahikainen & Ahokas 2013).
Lähteet:
Nikkola, T., Rautiainen, M. & Räihä, P., 2013. Toinen tapa käydä koulua. Kokemuksen, kielen ja tiedon suhde oppimisessa. Tampere: Vastapaino.
Suoninen, E., Pirttilä-Backman, A.-M., Lahikainen, A. R. & Ahokas, M. 2013. Arjen sosiaalipsykologia. Helsinki: Sanoma Pro.
4. Yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen
Yhteisöllisen ja yhteiskunnallisen osaamisen koen haastavana, sillä en ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut politiikasta tai aktiivisesti seurannut siihen liittyviä uutisia. Selaillessani uutisia päivittäin kiinnitän kuitenkin huomiota koulu- ja opetusjärjestelmään liittyviin uutisiin. Opettajana on tärkeää huomioida ajankohtaiset tapahtumat ja tarvittaessa avata niitä oppilaille koulussa. Esimerkiksi lähiaikoina uutisissa olleet väkivaltatapaukset ovat herättäneet ajatuksia siitä, miten itse pitäisi toimia, jos tällä hetkellä olisi luokanopettajana. Vaikeissa tilanteissa ja muutenkin on tärkeää myös tehdä yhteistyötä koulun ulkopuolelta tulevien tahojen, kuten erilaisten yritysten ja nuorisotyön, kanssa.
Opettajana poliittinen mielipide on pidettävä neutraalina. Itselleni koen tämän olevan helppoa, sillä en yleensä ota kantaa poliittisiin keskusteluihin. Opettajana minun on osattava kannustaa lapsia itsenäiseen ajatteluun ja toimintaan. Opettajana työni on kouluttaa ja opettaa tulevaisuuden yhteiskunnan kansalaisia. Uno Cygnaeus tiivistää koulun tarkoituksen kolmeen pääajatukseen, joita ovat perustaitojen ja tietojen hankkiminen, yhteiskuntaan kasvaminen sekä oman lahjakkuuden ymmärtäminen ja sen kehittäminen (Rautiainen 2020).
Tulevaisuuden yhteiskunta tulee todennäköisesti olemaan kehittynyttä ja käyttämään entistä enemmän teknologiaa. Opettajana on oltava valmis sopeutumaan kehityksen mukana ja myös huomata ja ratkaista ongelmakohtia. Sukupolvien edetessä unohdetaan koulun perimmäinen tarkoitus ja sokeasti omaksutaan syntynyt järjestelmä ja ajattelutapa, jolloin erilaiset näkemykset erottuvat massasta negatiivisina (Rautiainen 2020). Opettajana ja ihmisenä en pysty vaikuttamaan kaikkeen, mutta voin tehdä oman osani ja uskoa sen riittävyyteen.
Lähteet:
Rautiainen, M., 2020. Oppiaineiden poliittinen perusta. Luentotallenne POMM1002 Johdanto monialaisiin opintoihin - opintojaksolla, 3.9.2020. Jyväskylän yliopisto: Kasvatustieteen ja psykologian tiedekunta.
Opettajana poliittinen mielipide on pidettävä neutraalina. Itselleni koen tämän olevan helppoa, sillä en yleensä ota kantaa poliittisiin keskusteluihin. Opettajana minun on osattava kannustaa lapsia itsenäiseen ajatteluun ja toimintaan. Opettajana työni on kouluttaa ja opettaa tulevaisuuden yhteiskunnan kansalaisia. Uno Cygnaeus tiivistää koulun tarkoituksen kolmeen pääajatukseen, joita ovat perustaitojen ja tietojen hankkiminen, yhteiskuntaan kasvaminen sekä oman lahjakkuuden ymmärtäminen ja sen kehittäminen (Rautiainen 2020).
Tulevaisuuden yhteiskunta tulee todennäköisesti olemaan kehittynyttä ja käyttämään entistä enemmän teknologiaa. Opettajana on oltava valmis sopeutumaan kehityksen mukana ja myös huomata ja ratkaista ongelmakohtia. Sukupolvien edetessä unohdetaan koulun perimmäinen tarkoitus ja sokeasti omaksutaan syntynyt järjestelmä ja ajattelutapa, jolloin erilaiset näkemykset erottuvat massasta negatiivisina (Rautiainen 2020). Opettajana ja ihmisenä en pysty vaikuttamaan kaikkeen, mutta voin tehdä oman osani ja uskoa sen riittävyyteen.
Lähteet:
Rautiainen, M., 2020. Oppiaineiden poliittinen perusta. Luentotallenne POMM1002 Johdanto monialaisiin opintoihin - opintojaksolla, 3.9.2020. Jyväskylän yliopisto: Kasvatustieteen ja psykologian tiedekunta.
5. Pedagoginen osaaminen
Pedagogisesta osaamisesta minulla on hieman kokemusta, sillä vuosi sitten tein useita sijaisuuksia koulussa, jossa opin tuntemaan oppilaita ja heidän välisiä suhteitaan paremmin. Myös parkour-ohjaajana ollessani ohjasin aina samoja ryhmiä. Jotta opettaminen ja ohjaaminen onnistuu kaikkien kannalta parhaiten, on opettajan tutustuttava ryhmään heti alusta ja huomattava yksilöiden erilaisuuksia ja myös samankaltaisuuksia. Opettajan on huomioitava lapsia muuallakin kuin oppitunneilla, kuten välitunneilla ja ruokailussa. Oppilaiden välisiä suhteita on pidettävä silmällä ja reagoitava haitallisiin ilmiöihin heti. Hyvä ryhmähenki, työrauha ja vertaistuki on saatava toimimaan luokan sisällä.
Opettajana on tärkeää kartoittaa oppilaiden taitoja, tietoja ja yleistä olotilaa alusta asti erilaisten testien ja tehtävien avulla. Arvioinnissa on tärkeää muistaa palautteen antamisen sopeuttaminen tilanteeseen. Rehellinen, rakentava ja parempaan suuntaan ohjaava palaute annetaan aina kahden kesken. On kuitenkin muistettava sopeuttaa lapsen tavoitteet yksilöllisesti sopivalle tasolle. Arvioinnissa on muistettava myös tunteiden merkitys, sillä usein esimerkiksi esitelmiin lapset valitsevat henkilökohtaisesti tärkeitä ja mielekkäitä aiheita. Opettajan on muistettava huomioida oppijan emotionaalinen suhde aiheeseen ja annettava palautetta hienotunteisesti (Gerlander & Kostiainen 2005).
Lasten erilaiset tavat opiskella ja oppia on huomioitava, ja opettajana on annettava myös itselleen tilaa kehittää uusia tapoja opettaa. Ilmiölähtöistä oppimista tulisi suosia ja ottaa lasten kiinnostuksen kohteita osaksi eri oppiaineiden opetusta. Opettaessa on huomioitava oppilaiden mielenkiinnonkohteet ja niiden kautta herätettävä innostusta uuden asian oppimiseen (Rautiainen, Kostiainen, Silander, Jääskelä & Klemola 2014). Opetusta on liitettävä oppilaiden arkielämään, jotta lapset voivat havaita ja vertailla oppimaansa (Kainulainen 2020). Näin opetus ei tapahdu vain koulun seinien sisällä vaan on jatkuvaa. Erilaisia vastuutehtäviä, kuten välituntitavaroiden järjestäjä ja luokan järjestäjä, tulisi jakaa lapsille, sillä ne opettavat vastuullisuutta, järjestelmällisyyttä, toimimaan muiden lasten kanssa ja ottamaan osaa kaikkien yhteisen hyvinvoinnin parantamiseen.
Lähteet:
Gerlander, M. & Kostiainen, E., 2005. Jännitteisyys opettajan ja oppijan vuorovaikutussuhteissa. Teksti on julkaistu teoksessa "Prologi: puheviestinnän vuosikirja 2005" sivuilla 68-87.
Kainulainen, J., 2020. Laaja-alainen osaaminen ja ilmiölähtöisyys. Luentotallenne POMM1002 Johdanto monialaisiin opintoihin - opintojaksolla, 24.9.2020. Jyväskylän yliopisto: Kasvatustieteen ja psykologian tiedekunta.
Rautiainen, M., Kostiainen, E., Silander, T., Jääskelä, P. & Klemola, U., 2014. Mummo pannuhuoneessa ja muita tarinoita tulevaisuuden koulusta. Teksti on julkaistu teoksessa Huuto!: lasten ja nuorten hyvinvoinnin puolesta sivuilla 208-219.
Opettajana on tärkeää kartoittaa oppilaiden taitoja, tietoja ja yleistä olotilaa alusta asti erilaisten testien ja tehtävien avulla. Arvioinnissa on tärkeää muistaa palautteen antamisen sopeuttaminen tilanteeseen. Rehellinen, rakentava ja parempaan suuntaan ohjaava palaute annetaan aina kahden kesken. On kuitenkin muistettava sopeuttaa lapsen tavoitteet yksilöllisesti sopivalle tasolle. Arvioinnissa on muistettava myös tunteiden merkitys, sillä usein esimerkiksi esitelmiin lapset valitsevat henkilökohtaisesti tärkeitä ja mielekkäitä aiheita. Opettajan on muistettava huomioida oppijan emotionaalinen suhde aiheeseen ja annettava palautetta hienotunteisesti (Gerlander & Kostiainen 2005).
Lasten erilaiset tavat opiskella ja oppia on huomioitava, ja opettajana on annettava myös itselleen tilaa kehittää uusia tapoja opettaa. Ilmiölähtöistä oppimista tulisi suosia ja ottaa lasten kiinnostuksen kohteita osaksi eri oppiaineiden opetusta. Opettaessa on huomioitava oppilaiden mielenkiinnonkohteet ja niiden kautta herätettävä innostusta uuden asian oppimiseen (Rautiainen, Kostiainen, Silander, Jääskelä & Klemola 2014). Opetusta on liitettävä oppilaiden arkielämään, jotta lapset voivat havaita ja vertailla oppimaansa (Kainulainen 2020). Näin opetus ei tapahdu vain koulun seinien sisällä vaan on jatkuvaa. Erilaisia vastuutehtäviä, kuten välituntitavaroiden järjestäjä ja luokan järjestäjä, tulisi jakaa lapsille, sillä ne opettavat vastuullisuutta, järjestelmällisyyttä, toimimaan muiden lasten kanssa ja ottamaan osaa kaikkien yhteisen hyvinvoinnin parantamiseen.
Lähteet:
Gerlander, M. & Kostiainen, E., 2005. Jännitteisyys opettajan ja oppijan vuorovaikutussuhteissa. Teksti on julkaistu teoksessa "Prologi: puheviestinnän vuosikirja 2005" sivuilla 68-87.
Kainulainen, J., 2020. Laaja-alainen osaaminen ja ilmiölähtöisyys. Luentotallenne POMM1002 Johdanto monialaisiin opintoihin - opintojaksolla, 24.9.2020. Jyväskylän yliopisto: Kasvatustieteen ja psykologian tiedekunta.
Rautiainen, M., Kostiainen, E., Silander, T., Jääskelä, P. & Klemola, U., 2014. Mummo pannuhuoneessa ja muita tarinoita tulevaisuuden koulusta. Teksti on julkaistu teoksessa Huuto!: lasten ja nuorten hyvinvoinnin puolesta sivuilla 208-219.
6. Hyvinvointia vahvistava osaaminen
Lukiossa ja sen jälkeen opin käsittelemään omia vaikeita tunteitani ja ongelmiani. Liikunta ja luovuuden käyttäminen keksimissäni taideprojekteissa ovat muodostuneet parhaiksi tavoiksi rentoutua ja saada ajatukset selvitettyä. Tulevaisuudessa tulen varmasti edelleen käyttämään näitä stressin purkamiseen. Opettajilla on omanlaisia tapojaan, joilla palautua stressistä ja uupumuksesta, kuten itsensä etäännyttäminen työstä ja rentoutuminen itselle mieleisillä tavoilla (Kepler-Uotinen 2020). Opettajana ollessani minun on tärkeä ottaa vapaa-aikaa itselleni ja jättää kouluasiat koululle seuraavaa päivää odottamaan. Jään usein pohtimaan asioita liikaa ja yliajattelen monesti yksinkertaisiakin asioita. Ahkerat ja tunnolliset, työhön sitoutuneet, vastuunottajat ja itseltään paljon vaativat opettajat uupuvat herkiten (Kepler-Uotinen 2020). Joskus asioista keskusteleminen voi myös olla tarpeellista ja tulevaisuuden haasteenani onkin huomata ajoissa, jos jokin asia jää painamaan mieltä, jotta saan ajoissa apua. Persoonallisuudesta riippuu, kuinka opettaja reagoi uupumukseensa ja toimii edistääkseen hyvinvointiaan. Monet helposti vertaavat itseään muihin, ohittavat uupumuksen tunteet ja tuntevat riittämättömyyden tunnetta, jolloin saattaa sinnitellä pidemmälle entistä huonommin seurauksin (Turvaope 2020). Myös aiheeseen liittyvää kirjallisuutta lukemalla voi saada omia tunteita, ajatuksia ja tapoja avattua ja selitettyä itselleen.
Opettajana jaksamiseen auttaa se, että muokkaa työn sisältöä ja työtapoja itselle mielekkääksi (Kepler-Uotinen 2020). Asioiden jaksottaminen ja etukäteen suunnittelu tulevat todennäköisesti olemaan tapoja, joilla edistän omaa hyvinvointiani ja vähennän stressiä välituntien ja hyppytuntien kiireeltä. Opettajan työssä työn ja vapaa-ajan erottaminen voi olla joskus vaikeaa ja etenkin koulupäivän aikana olevilla tauoilla opettaja saa harvoin tarvitsemaansa mentaalista taukoa (Turvaope 2020). Hyvinvointiin, ja etenkin mielenterveyteen liittyvissä asioissa olisi tärkeää saada selkeälinjainen ohjeistus opettajille, jotta kaikki opettajat saisivat tasapuolisesti tietotaitoaan kehitettyä.
Lähteet:
Kepler-Uotinen, K., 2020. Hyvinvointioppiminen. Luentotallenne POMM1002 Johdanto monialaisiin opintoihin - opintojaksolla, 5.11.2020. Jyväskylän yliopisto: Kasvatustieteen ja psykologian tiedekunta.
Turvaope 2020. Opettajan työssä jaksaminen.
Opettajana jaksamiseen auttaa se, että muokkaa työn sisältöä ja työtapoja itselle mielekkääksi (Kepler-Uotinen 2020). Asioiden jaksottaminen ja etukäteen suunnittelu tulevat todennäköisesti olemaan tapoja, joilla edistän omaa hyvinvointiani ja vähennän stressiä välituntien ja hyppytuntien kiireeltä. Opettajan työssä työn ja vapaa-ajan erottaminen voi olla joskus vaikeaa ja etenkin koulupäivän aikana olevilla tauoilla opettaja saa harvoin tarvitsemaansa mentaalista taukoa (Turvaope 2020). Hyvinvointiin, ja etenkin mielenterveyteen liittyvissä asioissa olisi tärkeää saada selkeälinjainen ohjeistus opettajille, jotta kaikki opettajat saisivat tasapuolisesti tietotaitoaan kehitettyä.
Lähteet:
Kepler-Uotinen, K., 2020. Hyvinvointioppiminen. Luentotallenne POMM1002 Johdanto monialaisiin opintoihin - opintojaksolla, 5.11.2020. Jyväskylän yliopisto: Kasvatustieteen ja psykologian tiedekunta.
Turvaope 2020. Opettajan työssä jaksaminen.
7. Esteettinen osaaminen
Itselleni luontevin tapa itseilmaisuun on taide ja oman luovuuden hyödyntäminen. Olen jo vuosia käyttänyt piirtämistä ja maalaamista sekä käsitöitä ja muuta askartelua omien tunteiden käsittelyyn. Viihdyn taideprojektieni parissa usein monta tuntia. Flow-kokemuksessa ajantaju katoaa ja vasta suorituksen jälkeen yksilö tajuaa, kuinka paljon aikaa on kulunut (Lehtinen, Vauras & Lerkkanen 2016). Tulevaisuudessa toimiessani opettajana tulen varmasti hyödyntämään ja käyttämään taidetta opettaessani eri oppiaineita. Oppiminen on tehokkaampaa, kun yksilö saa opetuksen aikana tehdä käsillään jotakin, esimerkiksi piirrellä tai neuloa (Huotilainen, Rankanen, Groth, Seitamaa-Hakkarainen & Mäkelä 2018).
Koska esteettiseen osaamiseen liittyy kaikki eri aisteilla aistittavat asiat ja ulottuvuudet, opettamisessa on otettava huomioon paljon eri yksityiskohtia. Luokan ulkonäössä, ilmapiirissä, työrauhassa ja itse opetuksessa on huomioitava oppilaiden eri aistien hyödyntämisen mahdollisuudet. Erilaisten oppijoiden tarpeet on huomioitava ja ympäristö on pidettävä jatkuvasti valmiina muutokseen. Oppimisympäristössä on oltava mahdollisuuksia taiteelliselle ilmaisulle, jonka kautta lapset voivat käsitellä omia kokemuksiaan, ajatuksiaan ja tunteitaan (Ruokonen & Rusanen 2009).
Taiteen avulla kehittyy sekä erilaiset taidot ja tekniikat että motoriset taidot, keskittyminen, omien toimien seurauksien ymmärtäminen, tunnetaidot ja epäonnistumisen hallisteminen (Huotilainen, Rankanen, Groth, Seitamaa-Hakkarainen & Mäkelä 2018). Taide ja luovuus tarjoaa mahdollisuuksia onnistumisen tunteeseen, itsetunnon kohottamiseen, kokemusten jakamiseen ja tunteiden käsittelyyn. Riskinä on kuitenkin aina epäonnistumisen tunne, jonka kautta saattaa tulla haavoittuvaisuuden ja epävarmuuden tunteita. (Huotilainen, Rankanen, Groth, Seitamaa-Hakkarainen & Mäkelä 2018.)
Kuten taide, estetiikka ja sen kauneus tai rumuus on yksilöllinen kokemus. Tämän vuoksi on kiinnitettävä huomiota erilaisten oppijoiden vaihteleviin aistiympäristöihin. Kasvattaja tukee ja innostaa lapsia suuntaamalla huomionsa lasten maailmaan ja heidän näkemyksiinsä (Ruokonen & Rusanen 2009). Lasten osallistaminen tarkoittaa sitä, että otetaan huomioon lasten näkemykset ja kunnioitetaan niitä (Ruokonen & Rusanen 2009).
Lähteet:
Koska esteettiseen osaamiseen liittyy kaikki eri aisteilla aistittavat asiat ja ulottuvuudet, opettamisessa on otettava huomioon paljon eri yksityiskohtia. Luokan ulkonäössä, ilmapiirissä, työrauhassa ja itse opetuksessa on huomioitava oppilaiden eri aistien hyödyntämisen mahdollisuudet. Erilaisten oppijoiden tarpeet on huomioitava ja ympäristö on pidettävä jatkuvasti valmiina muutokseen. Oppimisympäristössä on oltava mahdollisuuksia taiteelliselle ilmaisulle, jonka kautta lapset voivat käsitellä omia kokemuksiaan, ajatuksiaan ja tunteitaan (Ruokonen & Rusanen 2009).
Taiteen avulla kehittyy sekä erilaiset taidot ja tekniikat että motoriset taidot, keskittyminen, omien toimien seurauksien ymmärtäminen, tunnetaidot ja epäonnistumisen hallisteminen (Huotilainen, Rankanen, Groth, Seitamaa-Hakkarainen & Mäkelä 2018). Taide ja luovuus tarjoaa mahdollisuuksia onnistumisen tunteeseen, itsetunnon kohottamiseen, kokemusten jakamiseen ja tunteiden käsittelyyn. Riskinä on kuitenkin aina epäonnistumisen tunne, jonka kautta saattaa tulla haavoittuvaisuuden ja epävarmuuden tunteita. (Huotilainen, Rankanen, Groth, Seitamaa-Hakkarainen & Mäkelä 2018.)
Kuten taide, estetiikka ja sen kauneus tai rumuus on yksilöllinen kokemus. Tämän vuoksi on kiinnitettävä huomiota erilaisten oppijoiden vaihteleviin aistiympäristöihin. Kasvattaja tukee ja innostaa lapsia suuntaamalla huomionsa lasten maailmaan ja heidän näkemyksiinsä (Ruokonen & Rusanen 2009). Lasten osallistaminen tarkoittaa sitä, että otetaan huomioon lasten näkemykset ja kunnioitetaan niitä (Ruokonen & Rusanen 2009).
Lähteet:
Huotilainen, M., Rankanen, M., Groth, C., Seitamaa-Hakkarainen, P., & Mäkelä, M. 2018. Why our brains love arts and crafts, implications of creative practices on psychophysical well-being.
Lehtinen, E., Vauras, M. & Lerkkanen, M-K. 2016. Kasvatuspsykologia. Jyväskylä: PS-kustannus.
Ruokonen, I. & Rusanen, S. 2009. Esteettinen kasvattaja kulttuurisena kasvattajana. Teoksessa Inkeri Ruokonen, Sinikka Rusanen & Anna-Leena Välimäki (toim.) Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa. Helsinki: Yliopistopaino Oy