1. Eettinen osaaminen

"Oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus ovat hyvän vallankäytön tunnusmerkkejä kuten myös kasvatettavien kuuleminen" (Moilanen, 2005). Koen olevani tasa-arvoa ylläpitävä ja reilu opettaja oppilaiden näkökulmasta. Pyrin aina siihen, että jokaiselle oppilaalle tarjotaan koulupäivän aikana asioita tasapuolisesti ja suhtaudun erilaisiin koulupäivän aikana tapahtuviin tilanteisiin mahdollisimman reilusti. Jokaista oppilasta on tärkeää kuulla ja huomioida erilaiset näkemykset. Myös ohjaavan opettajan antama palaute vahvisti omaa ajatustani siitä, että osaan ainakin useimmiten olla tasapuolinen. Pidin englannin kielen tunteja, joilla oli oppilaita sekä "omasta" luokastani että rinnakkaisluokalta. Opettaja antoi ensimmäisten tuntien jälkeen palautteen, jonka mukaan ulkopuolisena ei huomannut, kumpaa luokkaa opetan, vaan annoin esimerkiksi vastausvuoroja kummankin luokan oppilaille ja olin yhtä vaativa kummankin luokan oppilaita kohtaan. 

Oppilaiden töitä arvioidessani ja myös joissakin opetustilanteissa huomasin, että erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa oli joskus haastavaa miettiä, kuinka paljon opetusta "muokataan" heitä varten. Esimerkiksi englannin kielen sanakoetta tehdessäni pohdin, kuinka voin huomioida oppilasta, jolla on kielellisiä ja kirjoitukseen liittyviä haasteita. Ratkaisin tämän osittain niin, että annoin oppilaille vaihtoehdoksi tehdä 10, 15 tai 20 sanan kokeen. Kuitenkin tarkistuvaiheessa pohdin uudelleen tämän kyseisen oppilaan tilannetta, kun hän oli tiennyt vain muutaman sanan. Oliko kyse siitä, ettei hän ollut opetellut sanoja vai liittyivätkö kielelliset haasteet siihen, ettei hän saanut sanoja kirjoitettua. Oppilailla oli kuitenkin myös vaihtoehtona kirjoittaa hakasulkeisiin se, kuinka sana äännetään, jos ei muistanut sanan oikeaa kirjoitusmuotoa. Näissä tilanteissa tulee pohdittua omaa tasapuolisuutta ja tasa-arvon käsitettä myös yleisemmin. Miten esimerkiksi juuri kielten opiskelussa saa luotua jokaiselle oppilaalle yksilönä tasapuolista arviointia. Yksi ratkaisu tähän voisi olla, että luo mahdollisimman monta erilaista arviointitapaa, esimerkiksi sanakoe voi olla myös suullisesti tai kuvan ja tekstin yhdistäminen. Myös muiden opettajien kanssa keskusteleminen arviointiin liittyen tukee omaa ajattelua. 

Huomasin harjoittelun aikana, että koen uskonnon oppituntien suunnittelun ja opetuksen haastavana. Osittain siksi, että omat vapaa-ajan arvoni liittyvät Raamatun oppeihin ja näin ollen varon tuomasta opetuksessani esille omaa elämänkatsomustani. Todennäköisesti tämä on kuitenkin turha "pelko", koska kun ajattelen sitä niin aktiivisesti, pitäydyn opettaessani objektiivisessa, opettajan näkökulmassa. Ja palautteen mukaan oppituntien pitäminen sujui hyvin. Omien arvojen salailu saattaa kuitenkin olla joissain tilanteissa haastavaa ja joskus oikea ratkaisu voikin olla kertoa oppilaalle omasta taustastaan saadakseen keskusteluyhteyden tai selvittääkseen asioita. Kuitenkin opettajalla on tässäkin oma vastuu luoda rajat oppilaiden ja vanhempien kanssa, ja valita itse miten paljon haluaa koulun ulkopuolisesta elämästään kertoa. Rehellisyyttä tarvitaan kouluyhteisössä ja myös uskomusten perusteluita tulisi arvostaa (Moilanen, 2005). Myös valmiiden materiaalien ja ideoiden vähyys esimerkiksi internetissä uskonnon osalta vaikeuttavat tuntien suunnittelua. 

Oppilaiden toimintaan puuttuminen kasvatuksellisissa tilanteissa tuo kokemusta omista rajanvedoista sekä koulun yhteisen toimintakulttuurin ylläpitämisestä. Esimerkiksi harjoittelun aikana eräs oppilas kirjoitti ruman kommentin vihkoonsa saadun arvosanan viereen kun hän ei ollut tyytyväinen äidinkielen kirjoitelmasta saamaansa arvosanaan. Otin oppilaan kahden kesken keskusteluun ja kysyin tästä kommentista. Keskustelun tuloksena selvisi lapsen perfektionismi, sillä hän oli saanut 6/6 tuloksen sijaan 5/6. Oppilas vakuutteli, että kommentti ei ollut tarkoitettu opettajalle, kumitti sen ja keskustelimme vielä lopuksi tarkemmin siitä, mistä tämä yksi piste oli jäänyt uupumaan. 

Myös oppilaiden kanssa keskustellessa tai dialogisissa opetustilanteissa on osattava opettajana vastata sekä eettisesti oikein että "sopivasti" suhteuttaen vastauksen positioonsa opettajana. Joissakin tilanteissa koin haastavana ajatella, että mitä opettaja saa ja voi sanoa oppilaalle. Myös Moilanen (2005) kirjoittaa, että kasvattaja on aina suhteessa kasvattamiinsa ihmisiin, mutta kasvattajalla on itsellään vapaus valita, millainen suhde heihin hänellä on. Hän jatkaa, että sopivan tasapainon ja rajojen löytäminen voi olla haastavaa. Useat tilanteet ratkeavat toki sillä, että pitäytyy koulun ja opetussuunnitelman rajaamissa osa-alueissa ja ohjeistuksissa, mutta esimerkiksi keskustelua muiden opiskelijoiden kanssa syntyi murrosikään liittyvistä kysymyksistä, joita oppilaat opettajalle esittävät. Vaikka aina voi ohjata lapsia eteenpäin kysymystensä kanssa esimerkiksi terveydenhoitajalle, tuntuu kurjalta, että oppilaiden omana, turvallisena ja tärkeänä opettajana ei saisi vastata heidän mieltä mietityttäviin kysymyksiinsä. On vaikeaa pohtia esimerkiksi tällaisten kysymysten äärellä, missä raja menee ja missä kohtaa pitää ajatella myös sitä, että oppilaiden vanhemmat eivät koe opettajan vastausten ja ohjeistusten menevän liian pitkälle. Moilanen (2005) mainitsee, että kasvattajuuteen kuuluu myös vastuussa oleminen kasvatettavien omaisille sekä myös omalletunnolleen. 

2. Tieteellinen osaaminen

Ohjaavan opettajan sanoin: "Jokainen oppitunti ja valinta on pystyttävä perustelemaan pedagogisesti". Samoin opettajan toiminta tulee pohjautua pedagogisiin ja kasvatuksellisiin näkökulmiin. Näiden pohja tulee selkeimmin esille koulun yhteisistä säännöistä sekä opetussuunnitelmasta. 

Arviointiin liittyen pääsin kokeilemaan harkan kautta monipuolisia arviointitapoja, kuten suullisen testin pitämistä. Ohjaavan opettajan kautta selveni tarkemmin myös tavoitteiden ja arvioinnin välinen yhteys ja koin todellisen ahaa-elämyksen jaksosuunnitelmien tekemiseen liittyen. Nyt koen osaavani lukea ja tulkita opetussuunnitelman tavoitteita oikein ja pystyväni pohjaamaan arvioinnin niihin. Ymmärrän myös selkeämmin tämän yhteyden ja pystyn tarvittaessa perustelemaan sitä esimerkiksi oppilaille ja vanhemmille. 

Opettajan autonomiaa sain harjoitella vastuuviikon aikana, kun ohjaava opettaja antoi tehdä päätöksiä hetkessä tapahtuviin tilanteisiin liittyen. Esimerkiksi lisätehtävien keksiminen lennosta osoittautui itselleni haastavaksi harjoittelun alussa. Kuitenkin pitäessäni viimeistä oppituntia olin olettanut oppilaiden tekevän tehtävää lopputunnin ajan, mutta yksi ryhmistä olikin valmis jo puolessa välissä suunnittelemaani aikataulua. Ohjaava opettaja antoi jälkikäteen positiivista palautetta valitsemastani lisätehtävästä ja sen ohjeistuksesta. 

3. Yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen

Yhteisopettajuutta kokeilin toisen opiskelijan kanssa kaksi kertaa musiikin oppitunneilla. Huomasin yhteisopettajuuden mahdollisuudet erityisesti itselle epävarman oppiaineen opettamisessa. Kuitenkin tärkeässä asemassa oli etukäteissuunnittelu. Kuka valmistelee tunnille mitäkin ja mikä on kummankin tehtävä oppituntia pidettäessä. Myös oppituntia pitäessä pystyi toki sopimaan tilanteessa, että kumpi ottaa kopin seuraavasta aiheesta, mutta isommat raamit piti olla tarkasti suunniteltuna etukäteen. Jaksosuunnitelmat useampaan oppiaineeseen teimme yhdessä kahden opiskelijan kanssa. Oli antoisaa pohtia yhdessä jakson tavoitteita ja arviointia, mutta huomasin myös, että yhteisten deadlinejen asettaminen olisi tärkeää. Myös yhteiset palaverit, joiden ajankohta ja pituus sovitaan etukäteen olisivat tärkeitä, jotta suunnitteluun annetaan tarpeeksi aikaa ja keskittymistä. 

Luokan ilmapiirissä koin tärkeäksi pitää yllä hiljaisuutta muiden puheenvuorojen aikana sekä huolehtia, että itsenäisessä työskentelyssä säilyy työrauha. Oma tavoitteeni oli löytää harjoittelun aikana toimivia tapoja hiljaisuuden ja oppilaiden huomion saamiseksi. Luonnostaan käytin tiettyjä toimintatapoja, jotka osoittautuivat toimiviksi ja sain auktoriteettiasemani varmistettua. Närhi ym. (2022) tuovat esille, että ohjauksellinen tuki on merkittävää oppilaiden onnistumisen ja hyvinvoinnin kannalta. Sain myös ohjaavalta opettajalta palautetta, että olen tiukka, mutta lempeä. Tämä sai hymyn huulille, sillä nämä ovat asioita, joihin opettajana pyrin. Haluan olla tiukka, jotta asiat toimivat niinkuin pitää ja jokaisella oppilaalla on turvallinen olo. Haluan myös olla lempeä, ystävällinen ja helposti lähestyttävä, jotta oppilaat voivat tulla luokseni heitä askarruttavien, vaikeidenkin asioiden kanssa. 

Keskustelimme lukupiirissä siitä, kuinka vanhemmat tuntuvat "tarjoavan" koululle myös vanhemmille kuuluvia tehtäviä kasvatukseen liittyen. Uutisia lukiessani vastaani tuli juuri lähiaikoina mielipideteksti, jossa vanhempi kirjoitti siitä, että lapset viettävät yöllä aikaa koulusta saamallaan Chromebookilla. Vanhempi kirjoitti, että lapsen puhelimen vanhempi voi ottaa yöksi pois tai pistää siihen rajoitukset, mutta koulun tietokoneessa näitä rajoituksia ei ole. Vanhempi mietti tekstin lopussa, miten koulu voisi tukea vanhempia tässä ongelmassa, että lapset ovat öisin koulun tietokoneella ilman lupaa. Mistä johtuu se, että vanhemmat eivät luota omaan toimintaansa ja kasvatukseensa vaan kaipaavat apua koululta? Miksi vanhemmat eivät kehtaa tai uskalla kohdata lapsiaan ja heidän ikäviä tunteitaan ja vain yksinkertaisesti takavarikoi Chromebookia yön ajaksi? Miten koulu voisi helpoiten ohjata vanhempia oikean avun piiriin ja miten vanhemmille saataisiin myös koulun puolesta luotua oloa siitä, että heitä arvostetaan oman lapsensa asiantuntijoina ja että he voivat luottaa omiin kasvatustapoihinsa? Miten voidaan tukea ja opettaa vanhemmille tunnekasvatusta ja rajojen luomista myös kotona?

Metsäpellon sanoin: "Opettajan työ on vaativa asiantuntija-työ, joka edellyttää laaja-alaista tietämystä ja monipuolisia taitoja". Tulevaisuudessa opettajan työssä jatkettava oppimista ja hyväksyttävä se, että ensimmäine vuosi tulee olemaan jatkuvaa oppimista. Ja vaikka työn "perusasiat" oppii muutamassa vuodessa, tulee uusia tilanteita ja oppilaita eteen opettajuuden matkan varrella ja on tarkasteltava uudelleen oikeita toimintatapoja. 

Lähteet

Metsäpelto, R.-L. & Warinowski, A. Opettajan osaamisen malli: MAP.

Moilanen, P. 2005. Opettaja kasvattajana. Johdatusta opettajan ammatin eettisiin kysymyksiin. Opetusmoniste. OKL. Jyväskylän yliopisto. https://www.norssi.jyu.fi/ohjattu-harjoittelu/luokanopettajaharjoittelu/oh4 

Närhi, Huhdanpää, Savolainen & Savolainen. (2022). Positiivisen käyttäytymisen tukemisen keinojen opettaminen suomalaisessa opettajankoulutuksessa. https://jyx.jyu.fi/jyx/Record/jyx_123456789_99058