Nykytilanne omiin havaintoihin perustuen

Nykypäivän koululaiset ovat mielestäni taitavia tutkimaan asioita kokeillen. He nauttivat kun pääsevät tekemään ja toimimaan; tärkeintä on saada peppu ylös penkistä! Aina ei ole tarvetta olla edes selkeää päämäärää annettuna vaan lapset ovat innokkaita ihan vain kokeilemaan esimerkiksi eri esineiden upottamista veteen tai tutkimaan lunta luoden omia kysymyksiä ja lisätutkinnan kohteita. Haasteellisempaa heille kuitenkin on, kun kokeilun tuloksista pitäisi vetää erinäisiä johtopäätöksiä; esimerkiksi "Mitkä ominaisuudet vaikuttavat esineiden kellumiseen?". Konkreettiset tulokset on helppo havainnoida (kaarnanpala kelluu, paperiliitin ei), mutta miten niitä voisi yleistää? Miksi valtamerilaiva pysyy pinnalla, vaikka kevyt metallin palanen uppoaa? Lapset ovat tottuneet ennen kaikkea toimimaan, jolloin oman ajattelun ja päättelyn selittäminen on monelle vaikeaa. Tämän näkee hyvin matematiikan tehtävissä. Jos lapselta kysyy, miten hän päätteli jonkun laskun tuloksen, hän vastaa yleensä, että "minä vain laskin sen".

Bintz ja Moore (2017) korostavat tulevaisuuden tärkeänä taitona yhdistää, tiedettä, teknologiaa, insinööritaitoja ja matematiikkaa jotta pystytään keksimään uusia ratkaisuja ilmeneviin ongelmiin. He ohjaavat opettamaan näitä toisiinsa nivoutuvia STEM-taitoja (Science, Technology, Engineering & Maths) kirjallisuuden avulla. (Bintz & Moore 2017, 30.) Erilaisten keksintöjen suunnittelu ja toteutus lukuisien kokeilujen ja asteittaisen "tuotekehittelyn" kautta on koululaisille innostavaa, mutta haasteeksi siinä nousee, kuinka hommaa onnistutaan jatkamaan, kun ensimmäinen prototyyppi ei toimikaan halutulla tavalla. Kärsivällisyys yrittää tehtävää uudelleen ja uudelleen sekä kyky analysoida omaa työskentelyä eivät ole vahvimpia puolia nykyajan lapsissa ja nuorissa. Näissä tilanteissa opettajan sopivat kysymykset ovat suureksi avuksi, jotta työ lähtee pettymysten jälkeen luistamaan ja mielenkiinto tehtävään säilyy. Bintzin ja Mooren (2017) esittelemät kirjallisuuden tarjoamat esimerkit STEMin hyödyntämisestä voivat varmasti osaltaan auttaa lapsia ymmärtämään, että sitkeä yrittäminen ja esiinnousevien ongelmien korjaaminen palkitaan lopuksi.

Nykyajan koululaiset ovat tottuneet etsimään tietoa nopeasti googlaten ja tehtäviin -kuten peleihinkin - he tutustuvat silmäillen ja kokeillen. Enää ei jakseta selata opuksia tai lukea ohjekirjoja löytääkseen sopivaa tietoa vaan kaiken on löydyttävä hetkessä. Esimerkiksi tietokone ja konsolipelit on luotu opettamaan niissä tulevia uusia asioita samalla kun pelataan eikä silloin tarvitse erikseen perehtyä ohjeisiin. Toisaalta tällainen kaikinpuolin hektinen elämänmeno näkyy nykykoululaisilla vaikeutena pitkäjänteiseen työskentelyyn; jos koululaiset eivät ymmärrä jotain tehtävää siltä silmäykseltä, he rientävät heti opettajan luo kysymään, mitä tässä oikein tehdään. Usein neuvoksi riittää kun käskee lukea tehtävään liittyvän ohjeen, mikä monelta on saattanut kaikessa kiireessä jäädä tekemättä.


Esimerkkejä lukemiseen liittyvistä haasteista perustuen omiin ja kollegoiden huomioihin:

1. Koululaisilla lukemiseen liittyviä ensimmäisiä haasteita on se, kuinka ymmärtää lukemansa tekstin. Kun tekninen lukutaito on saavutettu siihen kuntoon, että lukeminen toimintana ei tuota ylitsepääsemättömiä ongelmia, on tärkeää oppia ymmärtämään lukemansa. Lukemisen ymmärtämisen haasteisiin olen törmännyt niin itse opettajana varsinkin ekaluokkalaisten kanssa kuin myös toisella luokalla olevan tyttäreni kanssa. Toki lukemisen ymmärtämisen haasteita näkyy tekstien vaikeutuessa myös isommilla koululaisilla. Alkuopetusikäisillä lapsilla on esimerkiksi ollut vaikeaa kertoa omin sanoin luetun kertomuksen juonta tai vastata johonkin tekstiin liittyvään kysymykseen. He hakevatkin jatkuvasti suoria vastauksia palaten tekstin silmäilyyn. Tässä on auttanut systemaattinen harjoitteleminen helpoilla teksteillä. Esimerkiksi monet kansansadut ovat tilanteiden toistuvuuden vuoksi melko helppoja muistaa ja seurata (vaikkapa Hiiri räätälinä tai Nauris). Lisäksi on lasten kanssa syytä pysähtyä uutta tekstiä lukiessa aina sopivin välein miettimään, mitä tarinassa on tähän mennessä tapahtunut ja yrittää päästä syvemmälle tekstiin miettien tarinan henkilöiden tunnetiloja sekä tapahtumien syitä ja seurauksia.

Isommilla koululaisilla (3,-luokalta ylöspäin) olen huomannut esimerkiksi äidinkielen teksteissä toisinaan haastavana sen, että oppikirjoihin on laitettu paljon tekstikatkelmia. Niinpä tunnista toiseen lapsen eteen avautuu uudenlainen teksti, joka ei liity millään lailla edelliseen kertomuspätkään. Toisaalta ymmärrän, että näillä teksteillä halutaan antaa esimerkkejä erilaisista teksteistä ja herätellä myös lasten mielenkiintoa lukemaan vaikka kyseinen kirja kokonaan. Kuitenkin jo omakin kokemukseni on, että toisinaan on vaikea saada kiinni kertomuksesta, josta lukee vain pienen pätkän; koko teksti jää herkästi irralliseksi. Alla on esimerkki yhdestä kolmosluokan äidinkielen kirjan tekstistä. Opeteltavana aiheena on siinä vuorosanaviivan käyttö. Lisäksi tehtävissä kysellään asioita itse kertomukseen liittyen.



2. Kollegani huomasi, että tokaluokkalaisille osoittautui erityisen vaikeaksi perinteinen äidinkielen tehtävä, jossa piti lisätä isot alkukirjaimet, pisteet ja kysymysmerkit tekstiin sekä korjata yhdyssanavirheet. Alla on kuva kyseisestä tehtävästä. Opettaja totesi, että tehtävä piti tehdä kirjaan hänen johdollaan yhteisesti vaihe vaiheelta. Lisäksi tehtävässä tuotti suurta tuskaa kirjoittaa teksti lopulta puhtaaksi omaan vihkoon. Kollega oli sitä mieltä, että tässäkin tapauksessa näkyi hyvin lasten lyhytjänteisyys. Helponnäköinen tehtävä vaatikin paljon paneutumista ja keskittymistä onnistuakseen. Veikkaisin, että tämäntyyppiset tehtävät alkavat sujua, kun niitä ensin tehdään yhdessä muutaman kerran. Lisäksi pienten kanssa kannattaa jo ekaluokalla harjoitella kokonaisten lauseiden kirjoittamista, että heille vahvistuvat säännöt siitä, kuinka virke ( tai yksin oleva lause) aloitetaan aina isolla kirjaimella ja loppuun tulee piste, kysymysmerkki tai huutomerkki. Tärkeää on opettaa lapsille myös heidän lukiessa, että pisteen kohdalla tulee tauko; tässä on nyt yksi asia sanottu.



3. Matematiikan sanallisten tehtävien olen huomannut olevan kaikenikäisille lapsille haasteellisia. Sanallisten tehtävien onnistuminen vaatii yleensä aluksi pienimmillä aikuisen ohjausta, jotta lapsi huomaa, mitä tehtävässä oikeasti kysytään ja oppii ymmärtämään, mitä asioita hänen on kenties välissä ratkaistava. Sanallisten tehtävien ratkaiseminen jää monesti lapsilla kesken. Osittain syytän tästä oppikirjoja, sillä esimerkiksi kokeissa on varsinkin pienimmille laitettu valmiit määrät ruutuja halutulle laskutoimitukselle. Silti mielestäni näissä tilanteissa olisi syytä antaa tyhjää tilaa, jotta lapsi voi vaikka kirjata ylös ajatteluaan. Välttämättä lapsella (kuten huomaan ettei usein minullakaan) tehtävän ratkaisuksi tule vain yhtä laskua (lauseketta) vaan hän saattaa ratkaista tehtävän useammassa vaiheessa. Itse olen varsinkin isompia koululaisia (5-6-luokkalaisia) rohkaissut koetehtävissäkin kirjoittamaan sanallisesti ylös ajatteluaan. Jos tehtävä suoritetaan vain laskutoimituksilla ja tullaan väärään tulokseen, saattaa jäädä näkymättömäksi se, että lapsi on kuitenkin ehkä ollut ihan oikeilla linjoilla ajatuksissaan. Tässä on mielestäni kyse Mertalan (2017) esittelemästä situationaalisesta lukutaidosta; voimme ajatella, että jokainen lapsi lukee sanallistakin tehtävää eri tavoin. Toinen ajattelee sen suoraan pitkänä lausekkeena ja toinen koostaa vastauksen pienemmistä palasista. Tällaisesta haastavasta sanallisesta matematiikan tehtävästä otin videon, jota en kuitenkaan onnistunut saamaan tänne pedanetiin. Ohessa kuitenkin kuva vastaavantyyppisistä haastavista tehtävistä.



4. Historian oppikirjojen kanssa olen huomannut, että lapsilla on vaikeaa jäsennellä lukuisten eri tekstien antamaa informaatiota. Usein oppikirjan aukeama on hyvin sekava; on kuvia, kuvatekstiä, kertomusta, kirjelmää ym. joista pitäisi saada luotua käsitys tuon ajan elämästä. Vitos-kutosluokkalaiset ovat vielä minun kokemukseni perusteella tarvinneet opettajan kertomaan ne tärkeimmät asiat aikakauden elämästä ja yhdistämään tekstit ja kuvat toisiinsa; muuten ne jäävät hyvin irrallisiksi vailla suurempaa merkitystä. Myös Veijola (2017) huomasi omassa työssään vielä seiskaluokkalaistenkin kohdalla, että heillä oli vaikeuksia analysoida tekstejä ja tehdä niiden perusteella tulkintoja historiasta. Alla on esimerkki historian oppikirjan sivusta (Forum 5), josta näkee, että siinä on todellakin paljon asiaa ja erilaisia näkökulmia aiheeseen.



5. Askartelujen ja käsitöiden opetuksessa olen kollegani ohella usein törmännyt siihen, etteivät lapset osaa (tai viitsi?) itse ajatella, missä järjestyksessä askartelu tai käsityö on hyvä toteuttaa. Usein joutuu opettajana kertomaan jokaisen vaiheen toteutuksen yksityiskohtaisesti, vaikka toimintatavat (liimaaminen, leikkaaminen, ompelu) saattavat olla lapsille aivan tuttuja. Lapset ovat näissä tilanteissa ehkä liikaakin tottuneet systemaattisesti eteneviin ohjeisiin, joita noudatetaan pilkulleen ilman mahdollisuutta luoviin ratkaisuihin. Onneksi nykyään jo opetussuunnitelmassakin korostetaan enemmän lasten omia suunnitelmia, vaikkei lopputulos näyttäisikään niin hyvältä kuin opettajan huolella valmistelema työ. Monille lapsille on kuitenkin vaikeaa suunnitella omaa työtään sellaiseksi, että se onnistuu toteuttaa annetussa ajassa ja saatavilla olevista materiaaleista. Omaa työtä suunnitellessa toiset sortuvat turhankin yksinkertaisiin ratkaisuihin, kun taas toisilla mielikuvitus tuottaa vaikka mitä juttuja, joita taidot eivät riitä toteuttamaan. Tässä on mielestäni tärkeää, että jokainen tekee huolellisen suunnitelman paperille. Opettaja pystyy sitten suunnitelman avulla ohjaamaan lasta yksinkertaistamaan työtään tai vastaavasti keksimään siihen joitain lisäjuttuja.


Miten suunnittelet ja toteutat oman pehmolelun?

Lähteet ja viitteet:

Bintz, W. & Moore, S. (2017). Using Literature to Teach Integrated STEM. Kielikukko 4/2017, 29-34.

Mertala, P. (2017). Näkökulmia lukutaitoon: opettajuus ja situationaaliset lukutaidot. Kieli, koulutus ja yhteiskunta, 8(5).

Veijola, A. (2017). Miten historiaa luetaan? Kielikukko 2/2017, 2-7.