Tänään on kevään viimeinen koulupäivä. Saamme todistukset. Poljemme äidin kanssa todistustenjakotilaisuuteen, juhla kun meni jo muutama päivä sitten. Kuulin kun äiti kysyi pari viikkoa sitten opettajalta, että mites ne arvioinnit tänä vuonna meneekään. Ope vastasi että minimillä mennään, "tavoitteet saavutettu" tai sitten "tavoitteet saavuttamatta". Äiti siihen totesi, että "sehän kertoo paljon lapsen osaamisesta". Niin, mitähän minä sitten oikein osaan? Kyllä minä ainakin tunneilla pärjään ihan kivasti ja kokeista on tullut hyviä tuloksia. Ope ei ole hirveästi joutunut minua neuvomaan ja yleensä hän kehuu minua kun juttelee äidin kanssa, ellei ne sitten juttele vaan niitä "opehöpinöitä".

Ainakin olen hyvä matematiikassa: saan joka kokeesta lähes täydet pisteet. Päässälaskut ja sanalliset tehtävät ovat vaikeimpia. Sanallisissa tehtävissä kysyn joskus äidinkin apua ja äiti nauraa, että luepas nyt tyttö tuo tehtävä ensiksi. Kyllä sinä sen osaat ratkaista! Lukemisessa en ole kovin nopea, mutta selviydyn yleensä aika hyvin tehtävistä. Luetun ymmärtämisessä minulla on äidin mukaan vielä opittavaa ja allu-testit eivät menneet kovin hyvin ainakaan syksyllä. Kevään aikana mielestäni tulin paremmaksi lukijaksi ja testikin meni paremmin. Ja onhan äiti sanonut, että olen lukenut jo nyt varmaan enemmän kirjoja kuin äiti tai isi koko peruskouluaikana! Musiikissa, kuviksessa ja käsitöissä olen mielestäni hyvä. Minua kehutaan niissä aineissa tunneillakin ja kun vertaan itseäni kavereihin niin olen kyllä aika hyvä laulamaan ja soittamaan ja kässän työtkin saan aina melkein ekana valmiiksi. Opella onkin kova homma miettiä lisätöitä minulle ja parille kaverilleni. Muista aineista en paljon osaakaan sanoa; niissä vaan tutkitaan, keskustellaan ja tehdään tehtäviä. Paitsi ai niin! Olinhan minä kaverini kanssa ainut oppilas meidän luokalla, joka kunnolla bongasi lintuja talvella! Onneksi meillä oli lintulauta! Ja englannista tykkäsin kovasti vielä syksyllä, kun se tuntui helpolta. Keväällä tuntui kuitenkin jo siltä etten muista millään oikeita sanoja saati osaa lausua niitä oikein.

Kyllä minua silti vähän jännittää näin päätöspäivänä: en tiedä onko se todistus vai tuleva loma vai siirtyminen eri luokkaan syksyllä. Joku saa kuitenkin perhosia vatsanpohjalle... Nyt on minun vuoroni hakea todistus opettajalta. Voi että kun minua ärsyttää tuo tyhmä piirustus tässä kannessa. Ja sitä pitää katsoa vielä monta vuotta! Annan todistuksen äidille ennen kuin edes katson sitä itse. Enhän minä osaa lukea todistuksia! Äiti saa sitten arvioida, miten hyvin olen pärjännyt. No, näyttää ainakin siltä, että äiti on tyytyväinen. Hän rutistaa minua ja sanoo, että kylläpäs opettaja kehuu kovasti sinun työskentelytaitojasi! Ja kyllähän minulla ihan hyvin työskentely onnistuukin niin yksin kuin ryhmässä.

Tiedänkö minä nyt, mitä osaan? Enpä taida olla ollenkaan varma. Mutta ainakin minusta on mukava joka päivä mennä kouluun eikä tehtävien tai läksyjen teko tunnu liian työläältä. Koulussa puuhataan paljon kivoja juttuja ja siellä on mukavia kavereita. Ne ovat mielestäni tärkeitä asioita koulussa ja saavat minut iloiseksi. En minä varmaan mikään huonoimmasta päästä luokassamme ole, jos löytyy myös joissakin asioissa minua taitavampia. Elämä on ihanaa näin ja olen itseeni tyytyväinen juuri tällaisena kuin olen! Se lienee lukuvuoteni tärkein oppi.