POMM1002
Itsearviointi
Koen, että osaamiseni on arvosanakriteeristön mukaan nelosen tasolla. Kykenen reflektoimaan ja analysoimaan pohtimiani asioita kurssilla esiintyneissä eri teemoissa liittyen opettajuuteeni sekä siihen liittyvään osaamiseeni. Tunnistan eri oppiaineiden pedagogiikkaan liittyviä erilaisia valintoja sekä mitä opetussuunnitelmassa on linjattu oppiaineista sekä näiden oppimistavoitteista ja sisällöistä. Tiedostan ja tunnistan omassa toiminnassani ja ajattelussani erilaiset valmiudet sekä asenteeni eri oppiaineita kohtaan johtuen omista kokemuksistani, taidoistani ja tiedoistani, jotka luonnollisesti ovat erilaisia oppiaineiden välillä. Näen oppiaineita yhdistäviä sekä erottavia tekijöitä niiden ominaispiirteiden kautta sekä siinä, kuinka niiden "sisällä" opitaan myös oppiaineita ylittäviä, yleisiä taitoja. Tunnistan eri oppimisympäristöjen, -tapojen, toiminnan sekä oppimiseen liittyvien aistihavaintojen merkityksen oppimiselle ja yksilölliselle toiminnalle ryhmässä. Koen osaavani tätä tietoa myös soveltaa erilaisissa opetus- ja oppimistilanteissa suunnitellessani ja toteuttaessani toimintaa. Erityisen vahvana näen oman osaamiseni ja toimintani reflektoinnin, tunnistaen ja nimeten vahvuuksiani sekä kehitystarpeitani eri osaamisalueilla sekä aktiivisesti omia tavoitteitani asettaen pyrkien jatkuvaan oppimiseen.
Koen kuitenkin, että tässä tehtävässä en päässyt osoittamaan parhainta osaamistani muun muassa lähdemateriaalin käytössä, ajattelun jäsentämisessä sekä eri oppiaineiden tarkastelussa. Käytin propeni työstämisessä pohjana aina kunkin osaamisalueen ohjaavia kysymyksiä, joista osassa koen, että esimerkiksi oppiainekohtainen pohdinta ja ominaispiirteiden tarkasteleminen ei noussut esiin. Propen työstäminen muiden opintojen ohella jäi hieman irralliseksi, kun en ehtinyt sitä viikottain työstämään ja taas toisaalta joidenkin aihepiirien parissa tuntui, että tuo pieni muhimisaika selvensi omia ajatuksiani. Näillä resursseilla, jotka minulla tämän syksyn aikana oli tätä tehtävää työstää, koen tehneeni parhaani, mutta toisenlaisessa tilanteessa olisin pystynyt jäsennellympään, lähteitä monipuolisemmin käyttävään ja laajempaan aiheiden tarkasteluun. Tästä näkökulmasta koen, että propeni on jotakin 3:sen ja 4:sen välillä sen toteutuksen vuoksi.
Koen kuitenkin, että tässä tehtävässä en päässyt osoittamaan parhainta osaamistani muun muassa lähdemateriaalin käytössä, ajattelun jäsentämisessä sekä eri oppiaineiden tarkastelussa. Käytin propeni työstämisessä pohjana aina kunkin osaamisalueen ohjaavia kysymyksiä, joista osassa koen, että esimerkiksi oppiainekohtainen pohdinta ja ominaispiirteiden tarkasteleminen ei noussut esiin. Propen työstäminen muiden opintojen ohella jäi hieman irralliseksi, kun en ehtinyt sitä viikottain työstämään ja taas toisaalta joidenkin aihepiirien parissa tuntui, että tuo pieni muhimisaika selvensi omia ajatuksiani. Näillä resursseilla, jotka minulla tämän syksyn aikana oli tätä tehtävää työstää, koen tehneeni parhaani, mutta toisenlaisessa tilanteessa olisin pystynyt jäsennellympään, lähteitä monipuolisemmin käyttävään ja laajempaan aiheiden tarkasteluun. Tästä näkökulmasta koen, että propeni on jotakin 3:sen ja 4:sen välillä sen toteutuksen vuoksi.
Kulttuurielämystehtävä (oopperan katsominen)
Ooppera
https://oopperabaletti.fi/stage24/covid-fan-tutte-tallenne/
Purkukysymyksiä:
Miksi valitsit/valitsitte juuri tämän kohteen?
- Emme ole koskaan katsoneet/kuunnelleet kokonaista esitystä (Emilia ei koskaan edes osaa).
- ollut aina ennakkoluuloja, etten jaksaisi seurata oopperaa alusta loppuun.
- ‘Oopperalaulu vaatii taitoa ja on hurjaa, miten jotkut pystyvät laulamaan sillä tavalla.
- Laulutyylinä se ei kuitenkaan ole koskettanut/kiinnostanut minua niin, että olisin jaksanut kuunnella sitä hetkeä kauempaa.
- Halusin nyt antaa oopperalle mahdollisuuden.
Miksi oopperan katsominen tuntuu olevan “tietyn väestön” kulttuurilaji? Mistä sen juuret juontaa, on vielä pimennossa Emilialle.Täytyy olla vielä hieman enemmän sivistystä, että voi mennä katsomaan oopperaa. Ketkä sitä harrastaa? Nuoret? Tietyt ikäryhmät? Tietty koulutustausta?
Covid fan tutesta lainattua: “Ai me lauletaan suomeksi? Kerrankin ymmärrän, mitä suustani päästän” - - Onko oopperasta tarkoituksella tehty hieman vaikeammin ymmärrettävää, irrallista “normaalista” elämästä? Miksi ero musikaaleihin on niin iso?Koemme ettei meillä ole taustatietoja tarpeeksi oopperaesityksien katsomiseen (ennakkoluulo?) → Covid fan tutte tuli lähemmäs omaa elämää
Mitä tunsit/tunsitte?
Alun orkesterin soitto teki vaikutuksen.
Laulutyyli alkoi jossain vaiheessa puuduttaa/väsyttää.
Iloa, samaistumista, jopa närkästystä arkaluonteisen aiheen esittämisestä niin kepeästi ja “etuoikeutetun ihmisen” asemasta (missä surun ja menetyksen, vaikeuksien ja elämästä kamppailun näkökulma?) → valittu tarkastelukulma ei (varmasti tarkoituksellakaan) saavuttanut kattavaa näkemystä tapahtumista globaalisti
Ahdistusta aiheesta (joka tuutista tällä hetkellä, tilanne menee huompaan suuntaan → voiko tällaisesta asiasta vielä tehdä tällaista esitystä)
Mikä pysäytti/liikutti/ihmetytti?
Tuttuihin kokemuksiin ja ajatuksiin pystyi samaistumaan
Että ooppera voi olla esitystavaltaan myös melko vaihtelevaa: onko yksi ääni, vuoropuhelua, “kuoro”, …
Ooppera voi olla myös humoristista
Mitä opit itsestäsi, toisesta, ympäristöstä, estetiikasta tms?
Ooppera voi olla hyvin paljon muutakin kuin omat ennakkokäsitykset
Esityksen lavastus oli yllättävän yksinkertaista, vaikka prameilua näkyi myös → tämä esitys selvästi pyrki tuomaan “normaalia elämää” samaistumispinnaksi
Tässä esityksessä pyrittiin tuomaan esiin yhteiskunnallista asiaa, oopperasta tuli itselle normaalimpi asia
Oopperakin kehittyy ja elää, vaikka pitkät perinteet ja lainalaisuudet kulkevat mukana
Samassa tilanteessa olevat ihmiset ja heidän kokemuksiensa samanlaisuus/erilaisuus?
--> tuntuu, että meidän kokemuksemme ja tunne-elämyksemme ovat hyvin samanlaisia
Mistä stereotypiamme kumpuavat? - ympäristö (pätkä radiosta, katsaus mainoksessa)? Jonkun muun mielipide?
Miksi koulussa ei ole tutustuttu oopperaan juuri ollenkaan? (ainakaan meidän opetuksessamme - onko tarvettakaan tietää kaikkea kaikesta?)
Kysymys musalaisille: voisiko oopperasta tuoda jotain kouluun/perusopetukseen jotenkin nuoria kiinnostavalla tavalla
Mitä sait tehtävästä: tavasta katsoa itseäsi ja ympäristöäsi toisin…
Ajatus siitä syntyi, että ooppera voi olla myös maanläheisempää ja siihen voisi törmätä myös muualla kuin perinteisissä konteksteissa (ehkä kaduilla, mainoksissa, muualla?)
Ei syntynyt sellaista kipinää, että olisi tarve käydä katsomassa livenä (esim. rentoutumismielessä)
Omat ennakkokäsitykset eivät ihan hevillä muutu tai murru ja vaikka ajattelee, että kohtaa asioita avoimesti ja on asennoitunut vastaanottavaisesti, niin jos jokin ei tunnu “omalta” tai tutulta, niin se voi jäädä hieman itsestä irrallisemmaksi
→ kun törmää uusiin asioihin, niin ne on helpompi sulattaa pienemmissä osissa (ymmärtää ja käsitellä, muistaisi antaa aikaa tutustumisprosessille - nyt ehti tulla alkuinnostumisen jälkeinen puutuminen)
Jos katsoisi nyt jonkun perinteisemmän klassikko-oopperaesityksen, tuntuisiko se erilaiselta, helpommalta, olisiko uusia ennakkokäsityksiä ensimmäisen kokemuksen pohjalta?
vk 44: tieteellinen osaamiseni opettajana
Itselleni vahvoja toimintaa ohjaavia kasvatusteoreettisia valintoja ovat ihmiskäsitykseni (psykofyysissosiaalishenkinen kokonaisuus, ihmisarvon kunnioitus sekä inhimillisyys) ja oppimiskäsitys (sosio-konstruktivistinen, oppiminen mahdollistuu perustarpeiden ollessa kohdattuna ja motivaation osalta itsemääräämisteoria on oleellinen osa oppimisen tukemista). Yhdistän näitä käytäntöön kohtaamalla oppijoita 1. yksilöinä, joiden toimintaa ohjaavat monet eri syyt 2. yksilöinä, joita kunnioitan ja arvostan 3. yksilöinä, joilla on erilaiset taustat ja intressit 4. yksilöinä, jotka tarvitsevat turvallisen ympäristön, jossa toimia myös yhdessä muiden kanssa kasvaen ja kehittyen. Omalla läsnäolollani, kiinnostuksellani oppijoita kohtaan sekä tutustumalla heihin ja tukemalla heidän omaa osallisuuttaan, pätevyyden kokemuksiaan ja yhteisöllisyyttä toteutan näitä aiemmin mainittuja teorioita käytännössä. Oppimisen kannalta on oleellista, että tiedän, minkälaista tietoa ja taitoa oppijoilla on, jotta kykenen asettamaan oppimistilanteeseen sellaisia tavoitteita, jotka heidän on mahdollista saavuttaa ja että haastetta on kuitenkin tarpeeksi. Kuljetan esimerkiksi pidemmän ajan kasvatuksellisia tavoitteita konkreettisesti osana oppituntien toimintaa rakentaen punaista lankaa oppimisen etenemiselle. Lisäksi erilaisten harjoitteiden mukana kuljettaen eri sisällöissä tai oppimisympäristöissä hieman soveltaen tarjoaa oppijoille tuttua pintaa, johon rakentaa myös uutta.
Koen olevani vahvimmillani liikunnan opetuksessa, sillä siitä minulla on eniten kokemusta. Olen lukion jälkeen opiskellut kaksi vuotta urheiluopistossa ja tuonakin aikana työskentelin erilaisissa liikunnanohjaustehtävissä, mikä on tukenut täällä Jyväskylän yliopistossa liikuntapedagogiikan opiskelua sekä kuluneen 4 vuoden aikana erilaisissa ryhmissä ja koululuokilla opettamista. Liikunnan opetuksessa koen luontaiseksi tavoitteiden asettamisen, sisällön opettamisen ja oppijoiden huomioimisen sekä kasvatusroolin. Uskon auktoriteettini liikunnan opetuksessa tulevan kiinnostuksen osoittamisesta ja oppijoiden kohtaamisesta. Asiantuntijuus kyseisessä oppiaineessa vaikuttaa tähän varmasti myös. Pidän myös erilaisten harjoitteiden innovoimisesta pyrkien tarkoituksenmukaiseen oppimiseen, vahvuuksien hyödyntämiseen sekä heikkouksien vahvistamiseen esimerkiksi tarjoamalla erilaisia rooleja oppimistilanteessa ja yhdistelemällä vanhaa ja tuttua johonkin uuteen tai erityisesti oppijoita koskevaan. Tutkiva ote näkyy valinnoissani siis siinä, kuinka suunnittelen ja toteutan opetusta erilaisten ryhmien kanssa erilaisissa ympäristöissä. Toiminnassani tutkiva ote näkyy muun muassa innostuksena tutkia ja kehittää itseäni, valmiutena kokeilla uutta sekä soveltaa opetusta.
Tieteellinen osaamiseni kohdistuu siihen, kuinka tarkastelen kasvatus- ja koulutusjärjestelmiä sillä tiedolla ja ymmärryksellä, mikä itselläni on tieteellisen tiedon luonteesta, nyky-yhteiskunnasta sekä tiedon kehittymisestä. Koen, että itselleni on luontaista kriittinen tarkastelu niihin käytänteisiin ja normeihin, joita koulussa vallitsee sekä oman toiminnan lähtökohtana oikeudenmukaisen opetuksen sekä kasvatuksen toteuttaminen. Koulu on yhteiskunnallinen instituutio, jota vahvasti ohjaavat valtio- sekä kuntatason toiminta, lait ja asetukset sekä yhteiskunnallisella tasolla vallalla oleva tieteellinen käsitys.
Lähde tieteellisen osaamiseni tarkastelun tukena:
Koen olevani vahvimmillani liikunnan opetuksessa, sillä siitä minulla on eniten kokemusta. Olen lukion jälkeen opiskellut kaksi vuotta urheiluopistossa ja tuonakin aikana työskentelin erilaisissa liikunnanohjaustehtävissä, mikä on tukenut täällä Jyväskylän yliopistossa liikuntapedagogiikan opiskelua sekä kuluneen 4 vuoden aikana erilaisissa ryhmissä ja koululuokilla opettamista. Liikunnan opetuksessa koen luontaiseksi tavoitteiden asettamisen, sisällön opettamisen ja oppijoiden huomioimisen sekä kasvatusroolin. Uskon auktoriteettini liikunnan opetuksessa tulevan kiinnostuksen osoittamisesta ja oppijoiden kohtaamisesta. Asiantuntijuus kyseisessä oppiaineessa vaikuttaa tähän varmasti myös. Pidän myös erilaisten harjoitteiden innovoimisesta pyrkien tarkoituksenmukaiseen oppimiseen, vahvuuksien hyödyntämiseen sekä heikkouksien vahvistamiseen esimerkiksi tarjoamalla erilaisia rooleja oppimistilanteessa ja yhdistelemällä vanhaa ja tuttua johonkin uuteen tai erityisesti oppijoita koskevaan. Tutkiva ote näkyy valinnoissani siis siinä, kuinka suunnittelen ja toteutan opetusta erilaisten ryhmien kanssa erilaisissa ympäristöissä. Toiminnassani tutkiva ote näkyy muun muassa innostuksena tutkia ja kehittää itseäni, valmiutena kokeilla uutta sekä soveltaa opetusta.
Tieteellinen osaamiseni kohdistuu siihen, kuinka tarkastelen kasvatus- ja koulutusjärjestelmiä sillä tiedolla ja ymmärryksellä, mikä itselläni on tieteellisen tiedon luonteesta, nyky-yhteiskunnasta sekä tiedon kehittymisestä. Koen, että itselleni on luontaista kriittinen tarkastelu niihin käytänteisiin ja normeihin, joita koulussa vallitsee sekä oman toiminnan lähtökohtana oikeudenmukaisen opetuksen sekä kasvatuksen toteuttaminen. Koulu on yhteiskunnallinen instituutio, jota vahvasti ohjaavat valtio- sekä kuntatason toiminta, lait ja asetukset sekä yhteiskunnallisella tasolla vallalla oleva tieteellinen käsitys.
Lähde tieteellisen osaamiseni tarkastelun tukena:
- Kiilakoski, T., Tomperi, T. & Vuorikoski, M. (toim.) 2005. Kenen kasvatus? Tampere: Vastapaino, 309-334. https://www.academia.edu/1604818/Kenen_kasvatus
Hyvinvointioppiminen vk 45
Oma hyvinvointini kasvattajana ja sen tukeminen:
Omaa jaksamistani tukee varmasti pätevyyden, innostuksen ja etenemisen kokemukset. Koen, että itselläni on vahva, sisäinen motivaatio, joka tuktee työssä jaksamista sekä työtehtäviini kokemaani innostusta. Lisäksi koen tärkeänä oppilaiden kokemukset ja tunnemaailman, mikä voi samalla tukea sekä heikentää omaa jaksamistani. Kouluyhteisössä omaa innostusta ja jaksamistani tukevat työyhteisön lämminhenkisyys, yhteinen suunnittelu ja kiinnostus rakentaa ja tehdä yhdessä mahdollisimman hyvää kouluyhteisöä. Se, että koen meillä olevan yhteinen tavoite, on tärkeää jaksamisen kannalta.
Tehtäviäni priorisoin oppilaiden hyvinovinnin kannalta. Ensimmäisenä tulee akuutit asiat, joihin on tartuttava heti, etteivät ne jää kohtaamatta tai pahenna asioita. Tämän jälkeen koen priorisointia ohjaavan oppimisen mahdollistamisen, joihin kuuluu olennaisesti oppilaantuntemuksen kehittäminen, yksilölliset tarpeet sekä oppimisilmapiiri.
Vaikeiden tunteiden kohtaaminen voi olla vaikeaa ilman työkontekstiakin, joten koen, että tähän tarvitsisin esimiehen tukea. Jos siis kohtaan sellaisia kielteisiä tuntemuksia, joiden kanssa en kokisi itse pärjääväni, kääntyisin työyhteisön ja -johdon puoleen. Oppilaiden kanssa koen, että opettajan on tärkeää osata sanoittaa omat tuntemuksensa ja täten toimia esimerkkinä rakentavasta tunneilmaisusta. Esimerkiksi minä-viestin käyttäminen on oikein toimiva tapa sanoittaa vaikeitakin tuntemuksia asiallisesti. On myös tärkeää osata käyttää erilaisia tunteiden hallinta keinoja sekä esim. vapaa-ajalla tehdä sellaisia asioita, jotka mahdollistavat työstä irtaantumisen ja läsnäolemisen vain siinä hetkessä. Ystävät ja perhe ovat myös sellaisia, joiden kanssa koen voivani käsitellä ja jakaa mieltäni painavia asioita.
Tehtäväni kasvattajana: turvallinen aikuinen sekä turvallisen ilmapiirin luoja, kanssaihmisten kunnioittamiseen opettava, oikeudenmukaisuuden ja yhteisöllisyyden merkitysten käytäntöön tuoja. Kasvattajana tehtäväni on kohdata oppilaat yksilöinä, toimia itse esimerkkinä yhteiskunnan jäsenenä ja työskentelevänä virkahenkilönä ja ihmisenä - osoittaa, että me kaikki olemme ihmisiä ja että tarvitsemme muita ihmisiä elämäämme.
Kannustava ja hyvinvointia tukeva kasvattaja on mielestäni edellä mainittuja asioita: hän on aikuinen henkilö, joka kykenee kantamaan vastuun itsestään ja tekemisestään samalla, kun hänellä on tietoja ja taitoja opettaa vastuun kantamista, muiden huomioimista sekä yhdessä työskentelyn taitoja yksilöille, joiden erilaisuus on rikkaus.
Opettajakollegoiden jaksamista voin auttaa omilla työyhteisötaidoillani: osoittamalla myönteistä asennetta esimerkiksi aloitekykyisyyden muodossa ja kollegoiden kanssa tietoa jakaen. Jos osoitan itse olevani valmis keskustelemaan ja vuorovaikuttamaan myös työtehtävien rajojen ulkopuolella, on se työyhteisön ilmapiiriä tukeva tekijä. (Puusa & Ala-Kortesmaa 2019, 188.) Omalla toiminnallani osoittamalla mm. välittömyyttä ja avoimuutta, voin tukea koko työyhteisön hyvinvointia. Esimerkiksi kiinnostus tutustua työtovereihini ja täten tuttavallisemman vuorovaikuttamisen luominen yhteisöön on yksi näkyvä osa toimivassa työyhteisövuorovaikuttamisessa. (Puusa & Ala-Kortesmaa 2019, 197.) Luonnollisesti kollegan hyvinvoinnista välittäminen ylipäätään on tärkeää ja koen, että yhtenä konkreettisena työhyvinvointia tukevana tekijänä on toisen kuulumisten ja voinnin kysyminen aika ajoin. Työyhteisön motivaatiota kehittää toimintakulttuuriaan voin edistää tukemalla välitöntä ja kannustavaa viestintäkulttuuria (Puusa & Ala-Kortesmaa 2019, 195) esimerkiksi osoittamalla omaa kiinnostustani oppia muilta sekä muiden kanssa yhteisiä tavoitteita asettaen.
Oppilaiden hyvinvointi ja sen tukeminen:
Pisa-tutkimuksessa esiin nousseet suomalaisten oppilaiden alhainen suoritusmotivaatio sekä epäreilu kohtelu (varsinkin pojilla) opettajan suunnalta (Välijärvi 2017, viitattu 20.11.20) ovat tekijöitä, joiden vuoksi opettajan roolissa on erityisen tärkeää pohtia, millaista oppimisilmapiiriä toiminnallaan luo ja kuinka oppilaat voivat koulussa, vaikka oppilaiden tulokset olisivatkin keskiarvoisesti hyviä. Tulevana opettajana itse voin tukea oppijoiden innostusta ja motivaatiota huomioimalla toiminnassamme ja tavoitteiden asettamisessa sisäiseen motivaatioon vaikuttavia autonomian, pätevyyden ja yhteenkuuluvuuden tunteiden kokemuksia yksilötasolla ryhmässä (Deci & Ryan 2002, 6). Näiden edellä mainittujen yksilön kokemusten mahdollistaminen oppimisen parissa vaatii opettajalta hyvää oppilaantuntemusta, minkä vuoksi opettajana oma kiinnostukseni oppijoita kohtaan ja sen avoin osoittaminen oppijoille on tärkeää. Oppilaantuntemusta voin käyttää hyödyksi myös oppisisältöjen ja -keinojen valinnassa tarkoituksenmukaisesti oppimista tukien esimerkiksi sidostamalla perusopetuksen opetussuunnitelmassa asetettuja, kasvatuksellisia sekä ainekohtaisia, tavoitteita oppijoiden omaan elämänpiiriin sekä ajankohtaisiin asioihin. Opettajana oppijoiden oppimisen mahdollistaminen edellyttää kuitenkin aivan ensimmäisenä tiettyjen perustarpeiden (fysiologiset, turvallisuuden, yhteenkuuluvuuden ja rakkauden sekä arvonannon) tyydyttämistä ennen kuin oppija on vastaanottavainen itsensä toteuttamiselle, johon optimaalinen oppiminen mielestäni lukeutuu tarveasteikolla(Maslow'n tarvehierarkia 1943). Edellä mainitun vuoksi opettajana koen itselläni olevan tärkeä rooli turvallisen ilmapiirin luojana, ryhmän yhteistyöskentelyä rakentajana sekä kasvattajana, ja tämän kautta mielekkään sekä innostavan oppimisympäristön mahdollistajana. Pisa-tutkimusten mukaan yhteenkuuluvuus on myös yksi indikaattori tyytyväisyyden kokemiseen elämässä (Välijärvi 2017, viitattu 21.11.2020).
Moniammatillista yhteistyötä hyödynnän oman, kouluyhteisön ja oppilaiden hyvinvoinnin tukena seuraavasti: omalla kohdallani tutustun kouluyhteisöömme, yhteistyötahoihimme sekä paikallisen alueen toimijoihin niin, että voin kääntyä heidän puoleesa heidän osaamisalueillaan ja pyytää apua tarvittaessa sekä ehdottaa yhdessä työskentelyä tietynlaisten kysymysten parissa. Kouluyhteisön kohdalla esimerkiksi oppilas- ja opiskelijahuolto sekä työterveys ovat sellaisia toimielimiä, jotka on säädetty tukemaan oppijoiden ja henkilökunnan hyvinvointia jakamalla vastuuta ja ihan suoranaisesti antaen mahdollisuuden kääntyä niiden puoleen erilaisissa huolta herättävissä tai terveyttä ja hyvinvointia koskevissa kysymyksissä (oppilashuoltoryhmä nimenomaan oppijoiden kohdalla ja työterveys henkilökunnan). Taitoja tunnistaa hyvinvoinnin heikentymistä itsessäni ja muissa voin kehittää hyvinvointiosaamistani lisäämällä. Tämä tarkoittaa mm. omien tekojeni ja niiden seurausten reflektointi niin itsessä kuin ympärilläni olevissa ihmisissä, omien voimavarojeni ja niitä heikentävien tekijöiden tunnistaminen, arvojeni, tavoitteideni ja mielenkiinnon kohteideni tiedostaminen sekä muiden kohtaaminen arvostaen. Muiden hyvinvoinnin tunnistamista lisää tuntemus toisesta, minkä lisäksi asiantuntijuuteni erilaisista hyvinvointia uhkaavista tekijöistä, niiden näkeminen ja tunnistaminen työyhteisössä sekä hyvinvoinnin heikkenemisen oireiden tunnistaminen toisissa. Tärkeimpänä tähän ehkä vaikuttaa oma asennoitumiseni asiaan: miksi koen yleisen hyvinvoinnin tärkeäksi ja mitä olen valmis sen tukemiseksi tekemään?
Ajatuksia luennolta:
- Tunteiden tuulimylly (Mielenterveysseura)
- kehon viestien kuunteleminen
- Hyvää mieltä yhdessä (nettikirja)
Omaa jaksamistani tukee varmasti pätevyyden, innostuksen ja etenemisen kokemukset. Koen, että itselläni on vahva, sisäinen motivaatio, joka tuktee työssä jaksamista sekä työtehtäviini kokemaani innostusta. Lisäksi koen tärkeänä oppilaiden kokemukset ja tunnemaailman, mikä voi samalla tukea sekä heikentää omaa jaksamistani. Kouluyhteisössä omaa innostusta ja jaksamistani tukevat työyhteisön lämminhenkisyys, yhteinen suunnittelu ja kiinnostus rakentaa ja tehdä yhdessä mahdollisimman hyvää kouluyhteisöä. Se, että koen meillä olevan yhteinen tavoite, on tärkeää jaksamisen kannalta.
Tehtäviäni priorisoin oppilaiden hyvinovinnin kannalta. Ensimmäisenä tulee akuutit asiat, joihin on tartuttava heti, etteivät ne jää kohtaamatta tai pahenna asioita. Tämän jälkeen koen priorisointia ohjaavan oppimisen mahdollistamisen, joihin kuuluu olennaisesti oppilaantuntemuksen kehittäminen, yksilölliset tarpeet sekä oppimisilmapiiri.
Vaikeiden tunteiden kohtaaminen voi olla vaikeaa ilman työkontekstiakin, joten koen, että tähän tarvitsisin esimiehen tukea. Jos siis kohtaan sellaisia kielteisiä tuntemuksia, joiden kanssa en kokisi itse pärjääväni, kääntyisin työyhteisön ja -johdon puoleen. Oppilaiden kanssa koen, että opettajan on tärkeää osata sanoittaa omat tuntemuksensa ja täten toimia esimerkkinä rakentavasta tunneilmaisusta. Esimerkiksi minä-viestin käyttäminen on oikein toimiva tapa sanoittaa vaikeitakin tuntemuksia asiallisesti. On myös tärkeää osata käyttää erilaisia tunteiden hallinta keinoja sekä esim. vapaa-ajalla tehdä sellaisia asioita, jotka mahdollistavat työstä irtaantumisen ja läsnäolemisen vain siinä hetkessä. Ystävät ja perhe ovat myös sellaisia, joiden kanssa koen voivani käsitellä ja jakaa mieltäni painavia asioita.
Tehtäväni kasvattajana: turvallinen aikuinen sekä turvallisen ilmapiirin luoja, kanssaihmisten kunnioittamiseen opettava, oikeudenmukaisuuden ja yhteisöllisyyden merkitysten käytäntöön tuoja. Kasvattajana tehtäväni on kohdata oppilaat yksilöinä, toimia itse esimerkkinä yhteiskunnan jäsenenä ja työskentelevänä virkahenkilönä ja ihmisenä - osoittaa, että me kaikki olemme ihmisiä ja että tarvitsemme muita ihmisiä elämäämme.
Kannustava ja hyvinvointia tukeva kasvattaja on mielestäni edellä mainittuja asioita: hän on aikuinen henkilö, joka kykenee kantamaan vastuun itsestään ja tekemisestään samalla, kun hänellä on tietoja ja taitoja opettaa vastuun kantamista, muiden huomioimista sekä yhdessä työskentelyn taitoja yksilöille, joiden erilaisuus on rikkaus.
Opettajakollegoiden jaksamista voin auttaa omilla työyhteisötaidoillani: osoittamalla myönteistä asennetta esimerkiksi aloitekykyisyyden muodossa ja kollegoiden kanssa tietoa jakaen. Jos osoitan itse olevani valmis keskustelemaan ja vuorovaikuttamaan myös työtehtävien rajojen ulkopuolella, on se työyhteisön ilmapiiriä tukeva tekijä. (Puusa & Ala-Kortesmaa 2019, 188.) Omalla toiminnallani osoittamalla mm. välittömyyttä ja avoimuutta, voin tukea koko työyhteisön hyvinvointia. Esimerkiksi kiinnostus tutustua työtovereihini ja täten tuttavallisemman vuorovaikuttamisen luominen yhteisöön on yksi näkyvä osa toimivassa työyhteisövuorovaikuttamisessa. (Puusa & Ala-Kortesmaa 2019, 197.) Luonnollisesti kollegan hyvinvoinnista välittäminen ylipäätään on tärkeää ja koen, että yhtenä konkreettisena työhyvinvointia tukevana tekijänä on toisen kuulumisten ja voinnin kysyminen aika ajoin. Työyhteisön motivaatiota kehittää toimintakulttuuriaan voin edistää tukemalla välitöntä ja kannustavaa viestintäkulttuuria (Puusa & Ala-Kortesmaa 2019, 195) esimerkiksi osoittamalla omaa kiinnostustani oppia muilta sekä muiden kanssa yhteisiä tavoitteita asettaen.
Oppilaiden hyvinvointi ja sen tukeminen:
Pisa-tutkimuksessa esiin nousseet suomalaisten oppilaiden alhainen suoritusmotivaatio sekä epäreilu kohtelu (varsinkin pojilla) opettajan suunnalta (Välijärvi 2017, viitattu 20.11.20) ovat tekijöitä, joiden vuoksi opettajan roolissa on erityisen tärkeää pohtia, millaista oppimisilmapiiriä toiminnallaan luo ja kuinka oppilaat voivat koulussa, vaikka oppilaiden tulokset olisivatkin keskiarvoisesti hyviä. Tulevana opettajana itse voin tukea oppijoiden innostusta ja motivaatiota huomioimalla toiminnassamme ja tavoitteiden asettamisessa sisäiseen motivaatioon vaikuttavia autonomian, pätevyyden ja yhteenkuuluvuuden tunteiden kokemuksia yksilötasolla ryhmässä (Deci & Ryan 2002, 6). Näiden edellä mainittujen yksilön kokemusten mahdollistaminen oppimisen parissa vaatii opettajalta hyvää oppilaantuntemusta, minkä vuoksi opettajana oma kiinnostukseni oppijoita kohtaan ja sen avoin osoittaminen oppijoille on tärkeää. Oppilaantuntemusta voin käyttää hyödyksi myös oppisisältöjen ja -keinojen valinnassa tarkoituksenmukaisesti oppimista tukien esimerkiksi sidostamalla perusopetuksen opetussuunnitelmassa asetettuja, kasvatuksellisia sekä ainekohtaisia, tavoitteita oppijoiden omaan elämänpiiriin sekä ajankohtaisiin asioihin. Opettajana oppijoiden oppimisen mahdollistaminen edellyttää kuitenkin aivan ensimmäisenä tiettyjen perustarpeiden (fysiologiset, turvallisuuden, yhteenkuuluvuuden ja rakkauden sekä arvonannon) tyydyttämistä ennen kuin oppija on vastaanottavainen itsensä toteuttamiselle, johon optimaalinen oppiminen mielestäni lukeutuu tarveasteikolla(Maslow'n tarvehierarkia 1943). Edellä mainitun vuoksi opettajana koen itselläni olevan tärkeä rooli turvallisen ilmapiirin luojana, ryhmän yhteistyöskentelyä rakentajana sekä kasvattajana, ja tämän kautta mielekkään sekä innostavan oppimisympäristön mahdollistajana. Pisa-tutkimusten mukaan yhteenkuuluvuus on myös yksi indikaattori tyytyväisyyden kokemiseen elämässä (Välijärvi 2017, viitattu 21.11.2020).
Moniammatillista yhteistyötä hyödynnän oman, kouluyhteisön ja oppilaiden hyvinvoinnin tukena seuraavasti: omalla kohdallani tutustun kouluyhteisöömme, yhteistyötahoihimme sekä paikallisen alueen toimijoihin niin, että voin kääntyä heidän puoleesa heidän osaamisalueillaan ja pyytää apua tarvittaessa sekä ehdottaa yhdessä työskentelyä tietynlaisten kysymysten parissa. Kouluyhteisön kohdalla esimerkiksi oppilas- ja opiskelijahuolto sekä työterveys ovat sellaisia toimielimiä, jotka on säädetty tukemaan oppijoiden ja henkilökunnan hyvinvointia jakamalla vastuuta ja ihan suoranaisesti antaen mahdollisuuden kääntyä niiden puoleen erilaisissa huolta herättävissä tai terveyttä ja hyvinvointia koskevissa kysymyksissä (oppilashuoltoryhmä nimenomaan oppijoiden kohdalla ja työterveys henkilökunnan). Taitoja tunnistaa hyvinvoinnin heikentymistä itsessäni ja muissa voin kehittää hyvinvointiosaamistani lisäämällä. Tämä tarkoittaa mm. omien tekojeni ja niiden seurausten reflektointi niin itsessä kuin ympärilläni olevissa ihmisissä, omien voimavarojeni ja niitä heikentävien tekijöiden tunnistaminen, arvojeni, tavoitteideni ja mielenkiinnon kohteideni tiedostaminen sekä muiden kohtaaminen arvostaen. Muiden hyvinvoinnin tunnistamista lisää tuntemus toisesta, minkä lisäksi asiantuntijuuteni erilaisista hyvinvointia uhkaavista tekijöistä, niiden näkeminen ja tunnistaminen työyhteisössä sekä hyvinvoinnin heikkenemisen oireiden tunnistaminen toisissa. Tärkeimpänä tähän ehkä vaikuttaa oma asennoitumiseni asiaan: miksi koen yleisen hyvinvoinnin tärkeäksi ja mitä olen valmis sen tukemiseksi tekemään?
Lähteet hyvinvointia vahvistavan osaamiseni tarkasteluun:
- Deci, E. L., & Ryan, R. M. 2002. Overview of Self-Determination Theory: An Organismic Dialectical Perspective. Teoksessa Deci E. L., Ryan, R.M. (toim.) Handbook of Self-Determination Research, 16.
- Puusa, A. & Ala-Kortesmaa, S. 2019. Vuorovaikutukselliset työyhteisötaidot asiantuntijatyössä. Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning 17 (3), 187 - 201. Saatavilla: https://journal.fi/tyoelamantutkimus/article/view/87125/46056?acceptCookies=1.
- Välijärvi, J. 2017. Oppilaiden hyvinvointi. Koulutuksen tutkimuslaitos 2017. Saatavilla: https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2017/04/tiedote-2017-04-19-12-28-54-913449.
Ajatuksia luennolta:
- Tunteiden tuulimylly (Mielenterveysseura)
- kehon viestien kuunteleminen
- Hyvää mieltä yhdessä (nettikirja)
vk 43, esi- ja alkuopetus
Jokainen lapsi on omanlaisensa omalla historiallansa
--> vuorovaikutuksellinen ja moninainen osaaminen sekä pedagoginen osaaminen opettajana
4 teemaa:
1. siirtymät ja kouluun kiinnittyminen horisontaalisena ja vertikaalisena ilmiönä
- vertikaalinen: kasvatusyhteisöstä toiseen (kotoa päiväkotiin, sieltä esiopetukseen jne...)
- horisontaalinen: yksilöllinen, kokemus "miten minä sovin tähän kasvatusyhteisöön" --> tapahtuu suhteessa muihin oppilaisiin (alakoulussa myönteisempää, tyttöjen vahvempaa, kuin poikien, opettajiin, kouluinstituutioon...)
- Siirtymät = muutos ryhmäkoossa, suhdeluvuissa, rooleissa, pedagogisten toimintakulttuurien välillä (lapset itsekin tajuavat, että esim koulu ja päiväkoti ovat erilaisia ympäristöjä eri sääntöineen), fyysisten ympäristöjen muutos
- Miksi kiinnittymisen laadun eroja lasten välillä? --> eroja rooliin sopeutumisessa (ykkösluokan loppuun mennessä yhtä vahvaa, vaikka alkuun esiopetuksessa olevilla vahvempi kiinnittyminen), nivelkohtien järjestely (resurssit, erilaiset käytänteet ja etäisyydet), lasten erilaisuus
2. Lasten taustan ja subjektiuden merkitys kouluun kiinnittymisessä ja koululaisidentiteetin muodostumisessa
- Flinga (kuvat puhelimella)
3. Esi- ja alkuopetusikäisten lasten näkemyksiä oppimisestaan ja siihen vaikuttavia tekijöitä
- lapsi 1 itse korostaa (tarinassa) hosumattomuutta, ettei tarvitse käyttää kumia - liittyvät akateemiseen oppimiseen
- lapsi 2: onnistui vakoilemaan välkällä --> perusteli, miten onnistuis aiempaan kokemukseen verraten, oppitunnilla onnistui kuuntelemisessa, koska päätti --> tarkkaavuuden kohdentaminen; onnistui oottamaan jonossa paremmin - keskittyi, katsoi opea eikä hirveästi jutellut --> itsesäätely
- miten opitaan: uutta tekemällä, vahingossa, toisen toimintaa havainnoimalla, epämiellyttävä fyysinen kokemus ("kantapään kautta"), epämiellyttävä sosio-ekonominen kokemus, toinen opettaa, harjoittelu ja toistot
4. Mitä esi- ja alkuopetuksessa voidaan tehdä (ja tehdään) siirtymien helpottamiseksi?
- systemaattinen ja tavoitteellinen yhteistyö (kuva)
- suunitelma koulutulokkaiden kiinnittymiseksi kouluun (kuva)
- pedagogiset ratkaisut
Kyseenalaistaminen: "Mitä mä oikeasti tiedän tästä lapsesta?"
--> vuorovaikutuksellinen ja moninainen osaaminen sekä pedagoginen osaaminen opettajana
4 teemaa:
1. siirtymät ja kouluun kiinnittyminen horisontaalisena ja vertikaalisena ilmiönä
- vertikaalinen: kasvatusyhteisöstä toiseen (kotoa päiväkotiin, sieltä esiopetukseen jne...)
- horisontaalinen: yksilöllinen, kokemus "miten minä sovin tähän kasvatusyhteisöön" --> tapahtuu suhteessa muihin oppilaisiin (alakoulussa myönteisempää, tyttöjen vahvempaa, kuin poikien, opettajiin, kouluinstituutioon...)
- Siirtymät = muutos ryhmäkoossa, suhdeluvuissa, rooleissa, pedagogisten toimintakulttuurien välillä (lapset itsekin tajuavat, että esim koulu ja päiväkoti ovat erilaisia ympäristöjä eri sääntöineen), fyysisten ympäristöjen muutos
- Miksi kiinnittymisen laadun eroja lasten välillä? --> eroja rooliin sopeutumisessa (ykkösluokan loppuun mennessä yhtä vahvaa, vaikka alkuun esiopetuksessa olevilla vahvempi kiinnittyminen), nivelkohtien järjestely (resurssit, erilaiset käytänteet ja etäisyydet), lasten erilaisuus
2. Lasten taustan ja subjektiuden merkitys kouluun kiinnittymisessä ja koululaisidentiteetin muodostumisessa
- Flinga (kuvat puhelimella)
3. Esi- ja alkuopetusikäisten lasten näkemyksiä oppimisestaan ja siihen vaikuttavia tekijöitä
- lapsi 1 itse korostaa (tarinassa) hosumattomuutta, ettei tarvitse käyttää kumia - liittyvät akateemiseen oppimiseen
- lapsi 2: onnistui vakoilemaan välkällä --> perusteli, miten onnistuis aiempaan kokemukseen verraten, oppitunnilla onnistui kuuntelemisessa, koska päätti --> tarkkaavuuden kohdentaminen; onnistui oottamaan jonossa paremmin - keskittyi, katsoi opea eikä hirveästi jutellut --> itsesäätely
- miten opitaan: uutta tekemällä, vahingossa, toisen toimintaa havainnoimalla, epämiellyttävä fyysinen kokemus ("kantapään kautta"), epämiellyttävä sosio-ekonominen kokemus, toinen opettaa, harjoittelu ja toistot
4. Mitä esi- ja alkuopetuksessa voidaan tehdä (ja tehdään) siirtymien helpottamiseksi?
- systemaattinen ja tavoitteellinen yhteistyö (kuva)
- suunitelma koulutulokkaiden kiinnittymiseksi kouluun (kuva)
- pedagogiset ratkaisut
Kyseenalaistaminen: "Mitä mä oikeasti tiedän tästä lapsesta?"
Vk 42: kielisensitiivinen matematiikan opetus + 5.demon tehtävät
Arkitilanne: missä käyttänyt matikkaa (eilen, piti jakaa lasku kaverin kanssa)
"Kieli- ja viestintä huomioiden opetusta voidaan parantaa huomattavasti"
1. Matemaattinen ajattelu ja sen kielentäminen
- vertaiselta vertaiselle selittäminen (puolustuskanta seuraajilla, rauhallinen oma selitys tällä palikkapinojen selittäjällä 'Stephanie')
- Tutkija antoi yhdelle äänen, johon palata, mutta muille myös mahdollisuuden kertoa mielipiteensä
- "Easier to solve it with a pattern"
- Myöhemmin oppilaat lukioikäisinä haastateltavina sanoivat, että projektissa oli vähemmän asioita, mutta ne jäivät mieleen -- kun opittavaa on paljon, ne eivät jää mieleen --> projektityöskentely (esim. yhden tunnin tai useamman tunnin projekteja satunnaisesti = "mekaanisen drillaamisen ja ulkoa opettelun vähentäminen"
- "oivallinen virhe"
- kerronta kielellisenä toimintana oppimisessa ("kertomukset" --> kerrontataitojen pohjalla kompleksiset kielen ja ajattelun taitoja)
https://docs.google.com/document/d/1x-4cZul7YQjGTWtEuamsPrkL6-aMaTJtQZwfsFbxiBk/edit
Demon tehtäviä:
1. kieli- ja kulttuuriyhteisöt, joihin kuulun:
- suomen kieli, kantasuomalainen, liikuntalainen, entinen sirkuskoululainen, crossfittaaja, ruotsi toisena äidinkielenä, yliopisto-opiskelija
2. "ravistellaan kielitajua"
- teksti on jotakin saksan naapuruskieltä, koska tekstissä ei ole isoja alkukirjaimia, kuten saksan kielessä (oli hollantia)?
- jokin ohje, jossa puhutaan ainakin vedestä
- wil, doseer ainakin verbejä
- enkele, nuttige, aanbevolen adjektiiveja
- sanajärjestys kuin ruotsin kielessä(?)
- kieltosana 'niet', ja-sana 'en'
3. Oivallus luennolta
- miten alun video kosketti syvästi, kun oppilaat vaikuttivat siltä, että saivat olla omia itsejänsä avoimesti
4. Alakoulun ylli (tehtävä 4)
Lopuksi jokainen ryhmä kertoo tiivistetysti muille tehtävästään, siihen pohtimistaan
ratkaisuistaan ja siitä, minkälaisia ajatuksia tämä tehtävä herätti liittyen kielitietoiseen
opettamiseen ja opettamiseen ylipäätään --> aukeamaa katsoessa vaikeilta ymmärtää voi tuntua, miksi ja miten eläin elää lumen kolossa - lumella temmeltäessämme kävelemmekö eläimien päällä?, miten kovaa lumi on ja mistä kukat tulevat, kun on lunta. Miten pitäisi tietää, miten karhu, siili tai piharatamo viettävät talven (mitä ne ovat, eivät näy kuvassakaan)?, kuinka vaikeaa on keksiä asioita, joita voi tehdä vain talvella, kun kuvassa näkyy vain kaksi asiaa ja lukee yksi. Miten järki voi jäätyä?
Yllättäviä ajatuksia: lumikon sukeltelu (oivaltavaa ja linkittyy johonkin itselle aiemmin tuttuun!), linnun koon ihmettely. Punaisen boksin pohdintatehtävät ovat hyviä, kuinka hyödyntää aiempaa tietoa ja jakaa tietoa muista eläimistä eri ympäristöissä, jotta voi ymmärtää tätä aukeamaa.
5. Kielitietoinen opetus - havainnointilomake
- Miten kaikessa opetuksessa ja kaikkialla koulussa voi käyttää koko kielikompetenssiaan ilman, että puhuu ja vuorovaikuttaa vain saman äidinkielen edustajan kanssa?
- Miten rohjeta erilaisiin itseilmaisun tapoihin, jos ne eivät tunnu omalta tai luontevalta --> onko tällöin itseilmaisua?
"Kieli- ja viestintä huomioiden opetusta voidaan parantaa huomattavasti"
1. Matemaattinen ajattelu ja sen kielentäminen
- vertaiselta vertaiselle selittäminen (puolustuskanta seuraajilla, rauhallinen oma selitys tällä palikkapinojen selittäjällä 'Stephanie')
- Tutkija antoi yhdelle äänen, johon palata, mutta muille myös mahdollisuuden kertoa mielipiteensä
- "Easier to solve it with a pattern"
- Myöhemmin oppilaat lukioikäisinä haastateltavina sanoivat, että projektissa oli vähemmän asioita, mutta ne jäivät mieleen -- kun opittavaa on paljon, ne eivät jää mieleen --> projektityöskentely (esim. yhden tunnin tai useamman tunnin projekteja satunnaisesti = "mekaanisen drillaamisen ja ulkoa opettelun vähentäminen"
- "oivallinen virhe"
- kerronta kielellisenä toimintana oppimisessa ("kertomukset" --> kerrontataitojen pohjalla kompleksiset kielen ja ajattelun taitoja)
https://docs.google.com/document/d/1x-4cZul7YQjGTWtEuamsPrkL6-aMaTJtQZwfsFbxiBk/edit
Demon tehtäviä:
1. kieli- ja kulttuuriyhteisöt, joihin kuulun:
- suomen kieli, kantasuomalainen, liikuntalainen, entinen sirkuskoululainen, crossfittaaja, ruotsi toisena äidinkielenä, yliopisto-opiskelija
2. "ravistellaan kielitajua"
- teksti on jotakin saksan naapuruskieltä, koska tekstissä ei ole isoja alkukirjaimia, kuten saksan kielessä (oli hollantia)?
- jokin ohje, jossa puhutaan ainakin vedestä
- wil, doseer ainakin verbejä
- enkele, nuttige, aanbevolen adjektiiveja
- sanajärjestys kuin ruotsin kielessä(?)
- kieltosana 'niet', ja-sana 'en'
3. Oivallus luennolta
- miten alun video kosketti syvästi, kun oppilaat vaikuttivat siltä, että saivat olla omia itsejänsä avoimesti
4. Alakoulun ylli (tehtävä 4)
Lopuksi jokainen ryhmä kertoo tiivistetysti muille tehtävästään, siihen pohtimistaan
ratkaisuistaan ja siitä, minkälaisia ajatuksia tämä tehtävä herätti liittyen kielitietoiseen
opettamiseen ja opettamiseen ylipäätään --> aukeamaa katsoessa vaikeilta ymmärtää voi tuntua, miksi ja miten eläin elää lumen kolossa - lumella temmeltäessämme kävelemmekö eläimien päällä?, miten kovaa lumi on ja mistä kukat tulevat, kun on lunta. Miten pitäisi tietää, miten karhu, siili tai piharatamo viettävät talven (mitä ne ovat, eivät näy kuvassakaan)?, kuinka vaikeaa on keksiä asioita, joita voi tehdä vain talvella, kun kuvassa näkyy vain kaksi asiaa ja lukee yksi. Miten järki voi jäätyä?
Yllättäviä ajatuksia: lumikon sukeltelu (oivaltavaa ja linkittyy johonkin itselle aiemmin tuttuun!), linnun koon ihmettely. Punaisen boksin pohdintatehtävät ovat hyviä, kuinka hyödyntää aiempaa tietoa ja jakaa tietoa muista eläimistä eri ympäristöissä, jotta voi ymmärtää tätä aukeamaa.
5. Kielitietoinen opetus - havainnointilomake
- Miten kaikessa opetuksessa ja kaikkialla koulussa voi käyttää koko kielikompetenssiaan ilman, että puhuu ja vuorovaikuttaa vain saman äidinkielen edustajan kanssa?
- Miten rohjeta erilaisiin itseilmaisun tapoihin, jos ne eivät tunnu omalta tai luontevalta --> onko tällöin itseilmaisua?
Esi- ja alkuopetuksen havainnointitehtävä
Havaintoja esiopetuksesta videoiden pohjalta:
-yliopisto-vierailu, ulkona leikkiminen (esikoulun puistossa), ammatin oppiminen ("legotekijä"), leikkiminen ja säkkituolilla makoilu best
- legoilla rakentaminen, kavereiden kanssa leikkiminen, syömään oppiminen
- lukemaan oppiminen (enemmän), oppia laskemaan tuhanteen, enemmän kivoja leikkejä
- oppia lukemaan, leikkiminen (tykkää tehdä), uusien kavereiden saaminen, "käyny jo kaikissa paikoissa"
- eskaritehtävien tekeminen kivaa, haluisi oppia kirjoittamaan paremmin
- käydä kiasmassa, haluaisi oppia lukemaan, luonnontieteellisessä museossa käynti (dinosauruksen luut)
Elämää päiväkodissa:
- tosi kiva päiväkoti, ihan hyvä, kivoja kavereita, hauskaa (leikit ja tekeminen, lepohetkien lukeminen, kaverit, leffan katsominen ja karkin syöminen)
- Parasta: hyvä ryhmä, kaverien kans leikkiminen (piirtäminen, pelaaminen, kuunteleminen)
- Piirtämishuoneen vaihtaisi salibandyhuoneeksi
- Unelmien päväkoti: salibandya, lepohetki, sais pelata fustista koko ajan,
- Mitä muuttaisi: eskaritehtävät (pitkiä, vaikeita ja helppoja), tykkäsi yhdestä eskarihommasta: nopanheitto
- Unelmien päiväkoti: videopelejä, karkkia, sais tehä ihan mitä vaan, ei aikuisia määräämässä, kokilta sais pyytää sitä ruokaa kun halluaa
- Unelmien päiv: luonnon tutkiminen joka päivä, luonnonsuojelua ja kasvihuoneita, voisi tutkia kasveja sekä eläimiä, akvaariohuone, pieni piirustushuone (lempieläimien piirtäminen)
- Mitä osaa: piirtää, lukea tikkukirjotusta, kirjoittaa tikkukirjaimia, välillä menee huonosti piirtämine, pari sanaa englanniksi, ottaa kuvia, kiivetä puihin, leipoa ilman apua, ommella, motocrossia, rakentaa legoja, silmät kieroon
- haluaisi oppia: pelaamaan pelejä, joita ei vielä tunne; tekemään aikakoneen, uimaan, leipomaan kakkuja, laskemaan paremmin
- Mitä haluaisi osata aikuisena: hevosratsastaja, oppia kaunokirjoitusta ja lukemaan sitä,
- Ammatti: työterveyslääkäri (isäkin on) - voi auttaa ihmisiä ja tutkia kehoa --> mitä pitäisi oppia tätä varten: harjotella sitä, opiskella sitä, sit tulee lääkäri
- isompana: etsiä aarteita --> tulee arkeologi, aikoo tutkia vanhanaikaisia esineitä, dinosauruksen luita. Että pääsee: mennä yliopistoon ja opiskella
- Mitä haluaisi oppia paremmin: lukemaan ja kirjoittamaan, isona: pelata futista, pelata jääkiekkoa, tulla isiksi, ammatti: poliisi, liikennemerkin suunnittelija, kauppias (karkkikaupan)
Mikä eskarissa oli parasta:
- leikkiminen ja pelaaminen (monopoli: koska mökillä aikuisten versio, ei suomalainen; dinoilla)
- Dinot mieleenpainuvia - voi rakennella palikoista linnoja ja rakennuksia sekä kaupunkeja
- millainen eskarivuosi: "hyvä", hauskoja eskaritehtäviä, askartelu, tehtävien tekeminen, planeettojen tekeminen parasta (styroksipallot, liisteriä ja sanomalehden palasia, maalattiin)
- Eskarivuosi: "ihan mukava", kaverit ja niiden kanssa leikkiminen, dinot, palikat, eläinlääkäri, maja
- Eskarivuosi: "ihan kiva", Emmin kaa saa aina leikkiä iltapäivisin, ennen ei osannut kirjoittaa pienaakkosia,
- Eskarivuosi:"Kiva"; opittu kirjaimia, laitettu lyijykynällä eskarivuosiin, parasta lepohetket (saa kuunnella satuja, joskus myös nukahtaa)
- Tuleville eskareille terkkuja "hyvää eskarivuotta"
Inspiraatiota sosiaalisen median ja laitteiden käyttöön esiopetuksessa:
- laitteiden hyödyt: muotojen oppiminen, lukeminen ja kirjoittaminen, laskeminen...
- Kaverien unohtaminen? - ei unohdu, aina pareittain tai yhdessä laitteilla, isompi voi auttaa pienempää tai toistekin päin
- Lauritsala: eskarit, eput ja toput yhdessä ottamassa kuvia älypuhelimella pihasuunnistista varten
- Pienten lasten kanssa: kun ei osaa lukea: jotakin merkkejä, että tietäisi, mitä tehdä
- Merkkipeli
- Esiopetuksessa: kuuntelun taidon harjoittelua, kerrontaa (satu omin sanoin)
- Pienten lasten median tuottaminen: kun lapset saa itse miettiä, mitä haluaa sanoa, se innostaa. Yhdessä ryhmän kanssa tekemisestä tulee hyvä fiilis, ja mummo kauempanakin näkee oman tuotoksen, lapsen oma ääni
OMIA AJATUKSIA
Tullut mietittyä, onko opsin tavoitteet aikuisten kaipaamaa saavuttamisen ja hallinnan tunnetta (mm. vertailua ja tietynlaisen tason/kehitysasteen saavuttamisen arviointia) varten? Eilen opehuoneryhmässä keskusteltiin, voisiko lapsia jo alusta asti osallistaa yhteisten tavoitteiden asettamiseen ja oppimisen käsittämiseen? Että aikuinen ohjaa, opastaa ja neuvoo, on turvallisena läsnä ja toimii asiantuntijana, mutta että lapset oppivat nuorempana jo hahmottamaan, mitä oppiminen on ja mikä siitä tekee tärkeää tai motivoivaa
Miksi oppiminen irrotetaan leikistä? Ja ihmetellään, miksi jotkut jo alakoulussa tuntevat niin, että oppiminen ja koulu ei ole heidän juttunsa
Että onko oppiminen aikuisia vai tosiaan oppilaita ja lapsia varten?
-yliopisto-vierailu, ulkona leikkiminen (esikoulun puistossa), ammatin oppiminen ("legotekijä"), leikkiminen ja säkkituolilla makoilu best
- legoilla rakentaminen, kavereiden kanssa leikkiminen, syömään oppiminen
- lukemaan oppiminen (enemmän), oppia laskemaan tuhanteen, enemmän kivoja leikkejä
- oppia lukemaan, leikkiminen (tykkää tehdä), uusien kavereiden saaminen, "käyny jo kaikissa paikoissa"
- eskaritehtävien tekeminen kivaa, haluisi oppia kirjoittamaan paremmin
- käydä kiasmassa, haluaisi oppia lukemaan, luonnontieteellisessä museossa käynti (dinosauruksen luut)
Elämää päiväkodissa:
- tosi kiva päiväkoti, ihan hyvä, kivoja kavereita, hauskaa (leikit ja tekeminen, lepohetkien lukeminen, kaverit, leffan katsominen ja karkin syöminen)
- Parasta: hyvä ryhmä, kaverien kans leikkiminen (piirtäminen, pelaaminen, kuunteleminen)
- Piirtämishuoneen vaihtaisi salibandyhuoneeksi
- Unelmien päväkoti: salibandya, lepohetki, sais pelata fustista koko ajan,
- Mitä muuttaisi: eskaritehtävät (pitkiä, vaikeita ja helppoja), tykkäsi yhdestä eskarihommasta: nopanheitto
- Unelmien päiväkoti: videopelejä, karkkia, sais tehä ihan mitä vaan, ei aikuisia määräämässä, kokilta sais pyytää sitä ruokaa kun halluaa
- Unelmien päiv: luonnon tutkiminen joka päivä, luonnonsuojelua ja kasvihuoneita, voisi tutkia kasveja sekä eläimiä, akvaariohuone, pieni piirustushuone (lempieläimien piirtäminen)
- Mitä osaa: piirtää, lukea tikkukirjotusta, kirjoittaa tikkukirjaimia, välillä menee huonosti piirtämine, pari sanaa englanniksi, ottaa kuvia, kiivetä puihin, leipoa ilman apua, ommella, motocrossia, rakentaa legoja, silmät kieroon
- haluaisi oppia: pelaamaan pelejä, joita ei vielä tunne; tekemään aikakoneen, uimaan, leipomaan kakkuja, laskemaan paremmin
- Mitä haluaisi osata aikuisena: hevosratsastaja, oppia kaunokirjoitusta ja lukemaan sitä,
- Ammatti: työterveyslääkäri (isäkin on) - voi auttaa ihmisiä ja tutkia kehoa --> mitä pitäisi oppia tätä varten: harjotella sitä, opiskella sitä, sit tulee lääkäri
- isompana: etsiä aarteita --> tulee arkeologi, aikoo tutkia vanhanaikaisia esineitä, dinosauruksen luita. Että pääsee: mennä yliopistoon ja opiskella
- Mitä haluaisi oppia paremmin: lukemaan ja kirjoittamaan, isona: pelata futista, pelata jääkiekkoa, tulla isiksi, ammatti: poliisi, liikennemerkin suunnittelija, kauppias (karkkikaupan)
Mikä eskarissa oli parasta:
- leikkiminen ja pelaaminen (monopoli: koska mökillä aikuisten versio, ei suomalainen; dinoilla)
- Dinot mieleenpainuvia - voi rakennella palikoista linnoja ja rakennuksia sekä kaupunkeja
- millainen eskarivuosi: "hyvä", hauskoja eskaritehtäviä, askartelu, tehtävien tekeminen, planeettojen tekeminen parasta (styroksipallot, liisteriä ja sanomalehden palasia, maalattiin)
- Eskarivuosi: "ihan mukava", kaverit ja niiden kanssa leikkiminen, dinot, palikat, eläinlääkäri, maja
- Eskarivuosi: "ihan kiva", Emmin kaa saa aina leikkiä iltapäivisin, ennen ei osannut kirjoittaa pienaakkosia,
- Eskarivuosi:"Kiva"; opittu kirjaimia, laitettu lyijykynällä eskarivuosiin, parasta lepohetket (saa kuunnella satuja, joskus myös nukahtaa)
- Tuleville eskareille terkkuja "hyvää eskarivuotta"
Inspiraatiota sosiaalisen median ja laitteiden käyttöön esiopetuksessa:
- laitteiden hyödyt: muotojen oppiminen, lukeminen ja kirjoittaminen, laskeminen...
- Kaverien unohtaminen? - ei unohdu, aina pareittain tai yhdessä laitteilla, isompi voi auttaa pienempää tai toistekin päin
- Lauritsala: eskarit, eput ja toput yhdessä ottamassa kuvia älypuhelimella pihasuunnistista varten
- Pienten lasten kanssa: kun ei osaa lukea: jotakin merkkejä, että tietäisi, mitä tehdä
- Merkkipeli
- Esiopetuksessa: kuuntelun taidon harjoittelua, kerrontaa (satu omin sanoin)
- Pienten lasten median tuottaminen: kun lapset saa itse miettiä, mitä haluaa sanoa, se innostaa. Yhdessä ryhmän kanssa tekemisestä tulee hyvä fiilis, ja mummo kauempanakin näkee oman tuotoksen, lapsen oma ääni
OMIA AJATUKSIA
Tullut mietittyä, onko opsin tavoitteet aikuisten kaipaamaa saavuttamisen ja hallinnan tunnetta (mm. vertailua ja tietynlaisen tason/kehitysasteen saavuttamisen arviointia) varten? Eilen opehuoneryhmässä keskusteltiin, voisiko lapsia jo alusta asti osallistaa yhteisten tavoitteiden asettamiseen ja oppimisen käsittämiseen? Että aikuinen ohjaa, opastaa ja neuvoo, on turvallisena läsnä ja toimii asiantuntijana, mutta että lapset oppivat nuorempana jo hahmottamaan, mitä oppiminen on ja mikä siitä tekee tärkeää tai motivoivaa
Miksi oppiminen irrotetaan leikistä? Ja ihmetellään, miksi jotkut jo alakoulussa tuntevat niin, että oppiminen ja koulu ei ole heidän juttunsa
Että onko oppiminen aikuisia vai tosiaan oppilaita ja lapsia varten?
Väliarviointivloggaus
Vk 41: Vuorovaikutukseen ja moninaisuuteen liittyvä osaaminen
Minä vuorovaikuttajana:
- Helpoksi kokemani asiat - toisen asemaan asettuminen, aktiivinen, läsnäoleva kuunteleminen ja elekielen hyödyntäminen.
- Vaikeaksi kokemani asiat - toisen isot, kielteiset tunteet, erimielisyys tai ristiriitatilanteet ja väsyneenä keskittyminen vuorovaikutukseen.
Moninaisuuteen liittyvä osaaminen:
Huomaan, että mitä oudompi tai vieraampi jokin asia on minulle, sitä vaikeampi minun on ajatella asiasta luonnollisesti tai neutraalisti. Tai saatan huomata joitakin hyvin stereotyyppisiä asioita esimerkiksi jonkun uskonnon edustajan näkemisestä mieleeni ennen kuin olen edes ehtinyt ajatella mitään. Tulen helposti myös hyvin paljon tietoisemmaksi omasta käyttäytymisestäni jos kohtaan jonkun itselleni vieraan ihmisen ja joka edustaa jotakin itselleni vieraampaa etnistä ryhmittymää nimenomaan vain ohitustilanteessa, ettei tarkoituksemme ole olla missään kanssakäymisessä keskenämme. Olen saattanut pohtia, mihin katsoa ja miksi, mikä tuntuu aivan järjettömältä. En haluaisi loukata ja sen takia saatan käyttäytyä nimenomaan oudosti. Nykyisellään, tämän asian tiedostaessani vahvemmin, olen myös osannut kyseenalaistaa tätä ajatteluani ja aina muistuttaa, kuinka itse tulen kohdatuksi ja haluaisin tulla kohdatuksi. Käsittelen näitä asioita siis pohtien ja tietoisesti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa seuraamalla tarkoituksella erilaisia ja erilaisista taustoista olevia ihmisiä tekemällä siitä itselleni normaalin asian. Asenteista uskallan sanoa, että itselläni nämä eivät ole niin vahvoja liittyen mihinkään tiettyyn ihmisryhmään, sillä tiedostan yksilöiden olevan yksilöitä. Ennakkoluuloja tunnistan itsessäni ja ne ovatkin yleensä erilaisia stereotypioita, joista aina tietoisesti pyrin ottamaan etäisyyttä, kun niitä ilmenee.
Itsessäni moninaisuuteen liittyen tunnistan ehkä tiettyä paikkakuntalaisasettelun vastaisuutta - vaikka olen kasvanut Helsingissä, saan jatkuvasti kuulla, että olen ehkä "epähelsinkiläinen stadissa kasvanut", jonka kukaan tuntee. Myös erilaiset roolit, joita olen omaksunut elämäni aikana, herättävät joskus pohtimaan ylipäätään ihmisten olemista ja toimintaa erilaisissa ympäristöissä tai samoissakin paikoissa ja tilanteissa, mutta eri vireystilassa, eri päivinä tai päivän ajankohtina. Tätä kautta olen siis pohtinut sitä, millaisen kuvan itse kukin itsestään toisille antaa, kuinka tahallista tai tahatonta se on ja kuinka moni asia siihenkin vaikuttaa. Minkä takia ihmisten leimaaminen on todella vaarallista, sillä se voi olla itseään ruokkiva teko. Harva asia on koskaan musta-valkoista, ihmiset varsinkaan. Erilaiset identiteetit itsessäni näkyvät ajattelussani toisinaan voimavarana ja taitona vaihtaa näkökulmaa sekä toimintamalleja, toisinaan se tuntuu hyvin ristiriitaiselta ja kuin esittäisin jotakin muuta kuin olen toisinaan. Toiminnassani tämä näyttäytyy myös erilaisena käytöksenä erilaisissa tilanteissa ja eri ihmisten kanssa tai erilaisten tavoitteiden vuoksi.
Itse kyseenalaistan hyvinkin paljon sitä, mitä tiedän toisesta ihmisestä, saatika oppijasta. Omilla asenteillani on kaikki vaikutus oppijoiden kohtaamiseen - pidänkö jostakusta enemmän kuin toisesta, annanko sen näkyä, kykenenkö kohtaamaan kaikki samalla viivalla vai suljenko silmäni joltakin asialta, mitä en haluaisi kohdata oppijoiden tai oppijan kanssa? Opetusfilosofiassani pidän oppilaantuntemusta hyvin tärkeänä, minkä vuoksi haluan uskoa haluavani oppia oppijoista lisää. Se, tapahtuuko niin oikeasti, riippuu taas omista valinnoistani opetuksen organisoimisessa sekä valmiuksistani kohdata oppijoita. Opettajan roolissa näen, että mahdollisuudet vaikuttaa oppimisympäristöön erilaisuutta sallivaksi on iso. Ja vaatii käytännön tekoja: ryhmän kanssa keskustelua, yhteisten tavoitteiden asettamista, kasvattamista, asian suhteen johdonmukaista toimintaa ja sen vaatimista myös oppilailta, tilanteita, joissa erilaisuudesta on hyötyä ja se nähdään rikkautena, ylipäätään sellaisen ilmapiirin luomista, jossa on turvallista olla ilman oman olemisen kyseenalaistamista. Se vaatii opettajalta ihmisarvon kunnioittamisen ja vuorovaikuttamisen opettamista ja selittämistä, miksi se on tärkeää. Oppilaiden ajattelun haastamista sekä osoittamista, että itsekin kasvaa ja kehittyy vielä jatkuvasti, mutta se mikä ei muutu on se, että yhdessä olemme vahvempia ja alttiimpia tuolle mainitulle, jatkuvalle kehitykselle.
Ajatuksia luennosta: kielititetoinen ja monikielinen koulu
- Merilahden koulu (kosketti niin paljon, että herkistyin) - ihanaa, miten kaikki saa ilmaista itseään
- "Saa olla oma itsensä ja hyväksytty jossain porukassa oman kielirepertuaarin kanssa"
- Koulutilojen ja oppitilojen käyttö monikielisessä opetuksessa
- Oppimisympäristöt - kaikkialla, missä kuljemme - ruotsin kielen oppiminen sosiaalisena ilmiönä
- Oman äidinkielen opettaminen kouluissa --> ympäristö käyttää omaa äidinkieltä myös muualla kuin kotona
- Eri kielten näkyminen koulussa - kielellistä moninaisuutta arvostetaan, miksi se on ongelma? - miksi oman äidinkielen tunnit päivän päätteeksi tai iltapäivällä muun opetuksen päätyttyä? Millaisen kuvan se antaa eri äidinkielen omaavien arvostuksesta
- Pisatutkimustulokset (toisen äidinkielen omaavien)
- Päivien nimien kirjoittaminen eri nimillä ja yhdessä niiden opettelu (esim. laminoiduilla lapuilla)
- Oman kielen opettaminen muille voi tuoda muun kuin suomi äidinkielenä oppilaita lähemmäksi muita oppilaita ja enemmän esille --> kielen hyväksynnän kautta yhteisön hyväksynnän tunne?
- Sukupolvien välinen opetus, oppiminen ei tapahdu vain opettajan johdolla
- Kieliystävällinen ympäristö - tutkimus
Millaisissa tilanteissa itse käytän eri kieliä? Mikä tekee helpoksi/vaikeaksi käyttää niitä?/Mikä arvo on eri kielien käyttämisellä?
"Jokainen opettaja on kielen opettaja" (OPS 2014)
- "Miten selittää, mitä lapsilta odotetaan koulussa?"
- Systeemin sisällä on ilmiselviä asioita, jotka eivät ole sitä ulkopuolelle - esim. hiihtovarusteet
- "jos kaksikielisyyteen liittyy stigma, kyseisille oppilaille on vaikeampaa osallistua toimintaan ja olla systeemissä"
- "Kieli on systeemi, jolla jaetaan merkityksiä sekä kartoitetaan kokemuksia sekä pyritään ymmärtämään" -- sosiaalisena ilmiönä tarvitaan tunnistettavia merkkejä
Kieli on 1. fyysistä 2. suhteellista ja yhdistävää 3. kulttuurillista, historiallista, hetkellistä 4. generative, abstraktia, kognitiivista --> tarvitaan erilaisia kielen taitoja ilmaistaksemme erilaisia asioita
- Eri kielet ajattelevat ja kuvaavat maailmaa eri tavalla - ajatus kädestä ja käsivarresta (eng. arm + hand, suomeksi 'käsi')
Lähde vuorovaikutusosaamisen ja moninaisuuteen liittyvän osaamiseni tarkastelun tukena:
- Helpoksi kokemani asiat - toisen asemaan asettuminen, aktiivinen, läsnäoleva kuunteleminen ja elekielen hyödyntäminen.
- Vaikeaksi kokemani asiat - toisen isot, kielteiset tunteet, erimielisyys tai ristiriitatilanteet ja väsyneenä keskittyminen vuorovaikutukseen.
Moninaisuuteen liittyvä osaaminen:
Huomaan, että mitä oudompi tai vieraampi jokin asia on minulle, sitä vaikeampi minun on ajatella asiasta luonnollisesti tai neutraalisti. Tai saatan huomata joitakin hyvin stereotyyppisiä asioita esimerkiksi jonkun uskonnon edustajan näkemisestä mieleeni ennen kuin olen edes ehtinyt ajatella mitään. Tulen helposti myös hyvin paljon tietoisemmaksi omasta käyttäytymisestäni jos kohtaan jonkun itselleni vieraan ihmisen ja joka edustaa jotakin itselleni vieraampaa etnistä ryhmittymää nimenomaan vain ohitustilanteessa, ettei tarkoituksemme ole olla missään kanssakäymisessä keskenämme. Olen saattanut pohtia, mihin katsoa ja miksi, mikä tuntuu aivan järjettömältä. En haluaisi loukata ja sen takia saatan käyttäytyä nimenomaan oudosti. Nykyisellään, tämän asian tiedostaessani vahvemmin, olen myös osannut kyseenalaistaa tätä ajatteluani ja aina muistuttaa, kuinka itse tulen kohdatuksi ja haluaisin tulla kohdatuksi. Käsittelen näitä asioita siis pohtien ja tietoisesti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa seuraamalla tarkoituksella erilaisia ja erilaisista taustoista olevia ihmisiä tekemällä siitä itselleni normaalin asian. Asenteista uskallan sanoa, että itselläni nämä eivät ole niin vahvoja liittyen mihinkään tiettyyn ihmisryhmään, sillä tiedostan yksilöiden olevan yksilöitä. Ennakkoluuloja tunnistan itsessäni ja ne ovatkin yleensä erilaisia stereotypioita, joista aina tietoisesti pyrin ottamaan etäisyyttä, kun niitä ilmenee.
Itsessäni moninaisuuteen liittyen tunnistan ehkä tiettyä paikkakuntalaisasettelun vastaisuutta - vaikka olen kasvanut Helsingissä, saan jatkuvasti kuulla, että olen ehkä "epähelsinkiläinen stadissa kasvanut", jonka kukaan tuntee. Myös erilaiset roolit, joita olen omaksunut elämäni aikana, herättävät joskus pohtimaan ylipäätään ihmisten olemista ja toimintaa erilaisissa ympäristöissä tai samoissakin paikoissa ja tilanteissa, mutta eri vireystilassa, eri päivinä tai päivän ajankohtina. Tätä kautta olen siis pohtinut sitä, millaisen kuvan itse kukin itsestään toisille antaa, kuinka tahallista tai tahatonta se on ja kuinka moni asia siihenkin vaikuttaa. Minkä takia ihmisten leimaaminen on todella vaarallista, sillä se voi olla itseään ruokkiva teko. Harva asia on koskaan musta-valkoista, ihmiset varsinkaan. Erilaiset identiteetit itsessäni näkyvät ajattelussani toisinaan voimavarana ja taitona vaihtaa näkökulmaa sekä toimintamalleja, toisinaan se tuntuu hyvin ristiriitaiselta ja kuin esittäisin jotakin muuta kuin olen toisinaan. Toiminnassani tämä näyttäytyy myös erilaisena käytöksenä erilaisissa tilanteissa ja eri ihmisten kanssa tai erilaisten tavoitteiden vuoksi.
Itse kyseenalaistan hyvinkin paljon sitä, mitä tiedän toisesta ihmisestä, saatika oppijasta. Omilla asenteillani on kaikki vaikutus oppijoiden kohtaamiseen - pidänkö jostakusta enemmän kuin toisesta, annanko sen näkyä, kykenenkö kohtaamaan kaikki samalla viivalla vai suljenko silmäni joltakin asialta, mitä en haluaisi kohdata oppijoiden tai oppijan kanssa? Opetusfilosofiassani pidän oppilaantuntemusta hyvin tärkeänä, minkä vuoksi haluan uskoa haluavani oppia oppijoista lisää. Se, tapahtuuko niin oikeasti, riippuu taas omista valinnoistani opetuksen organisoimisessa sekä valmiuksistani kohdata oppijoita. Opettajan roolissa näen, että mahdollisuudet vaikuttaa oppimisympäristöön erilaisuutta sallivaksi on iso. Ja vaatii käytännön tekoja: ryhmän kanssa keskustelua, yhteisten tavoitteiden asettamista, kasvattamista, asian suhteen johdonmukaista toimintaa ja sen vaatimista myös oppilailta, tilanteita, joissa erilaisuudesta on hyötyä ja se nähdään rikkautena, ylipäätään sellaisen ilmapiirin luomista, jossa on turvallista olla ilman oman olemisen kyseenalaistamista. Se vaatii opettajalta ihmisarvon kunnioittamisen ja vuorovaikuttamisen opettamista ja selittämistä, miksi se on tärkeää. Oppilaiden ajattelun haastamista sekä osoittamista, että itsekin kasvaa ja kehittyy vielä jatkuvasti, mutta se mikä ei muutu on se, että yhdessä olemme vahvempia ja alttiimpia tuolle mainitulle, jatkuvalle kehitykselle.
Ajatuksia luennosta: kielititetoinen ja monikielinen koulu
- Merilahden koulu (kosketti niin paljon, että herkistyin) - ihanaa, miten kaikki saa ilmaista itseään
- "Saa olla oma itsensä ja hyväksytty jossain porukassa oman kielirepertuaarin kanssa"
- Koulutilojen ja oppitilojen käyttö monikielisessä opetuksessa
- Oppimisympäristöt - kaikkialla, missä kuljemme - ruotsin kielen oppiminen sosiaalisena ilmiönä
- Oman äidinkielen opettaminen kouluissa --> ympäristö käyttää omaa äidinkieltä myös muualla kuin kotona
- Eri kielten näkyminen koulussa - kielellistä moninaisuutta arvostetaan, miksi se on ongelma? - miksi oman äidinkielen tunnit päivän päätteeksi tai iltapäivällä muun opetuksen päätyttyä? Millaisen kuvan se antaa eri äidinkielen omaavien arvostuksesta
- Pisatutkimustulokset (toisen äidinkielen omaavien)
- Päivien nimien kirjoittaminen eri nimillä ja yhdessä niiden opettelu (esim. laminoiduilla lapuilla)
- Oman kielen opettaminen muille voi tuoda muun kuin suomi äidinkielenä oppilaita lähemmäksi muita oppilaita ja enemmän esille --> kielen hyväksynnän kautta yhteisön hyväksynnän tunne?
- Sukupolvien välinen opetus, oppiminen ei tapahdu vain opettajan johdolla
- Kieliystävällinen ympäristö - tutkimus
Millaisissa tilanteissa itse käytän eri kieliä? Mikä tekee helpoksi/vaikeaksi käyttää niitä?/Mikä arvo on eri kielien käyttämisellä?
"Jokainen opettaja on kielen opettaja" (OPS 2014)
- "Miten selittää, mitä lapsilta odotetaan koulussa?"
- Systeemin sisällä on ilmiselviä asioita, jotka eivät ole sitä ulkopuolelle - esim. hiihtovarusteet
- "jos kaksikielisyyteen liittyy stigma, kyseisille oppilaille on vaikeampaa osallistua toimintaan ja olla systeemissä"
- "Kieli on systeemi, jolla jaetaan merkityksiä sekä kartoitetaan kokemuksia sekä pyritään ymmärtämään" -- sosiaalisena ilmiönä tarvitaan tunnistettavia merkkejä
Kieli on 1. fyysistä 2. suhteellista ja yhdistävää 3. kulttuurillista, historiallista, hetkellistä 4. generative, abstraktia, kognitiivista --> tarvitaan erilaisia kielen taitoja ilmaistaksemme erilaisia asioita
- Eri kielet ajattelevat ja kuvaavat maailmaa eri tavalla - ajatus kädestä ja käsivarresta (eng. arm + hand, suomeksi 'käsi')
Lähde vuorovaikutusosaamisen ja moninaisuuteen liittyvän osaamiseni tarkastelun tukena:
- T. Tomperi & M. Vuorikoski (toim.) Kenen kasvatus? Tampere: Vastapaino, 309-334. (artikkelit netistä ladattavissa)
Vk 40: Esteettinen osaamiseni opettajana
Esteettisyys. Mikä miellyttää silmää, ehkä rauhoittaa, ja inspiroi. Koen, että esteettinen kokemus on sellainen, joka visuaalisuudellaan herättää itselle myönteisiä tunteita ja tuo tietynlaista eheyden, luovuuden tai kauneuden kokemusta. Esteettisyys ja sen kokeminen voi olla hyvinkin erilaista eri ihmisille ja sen merkitys luonnollisesti myös. Omakohtaisesti voin sanoa, että esteettiset kokemukset tuovat minulla yhteyden johonkin luovaan, kauniiseen ja sisäiseen rauhaan. Ylipäätään esteettisyyden aistillisuus ja tietynlainen välittömyys (Ruokonen & Rusanen 2009, 48) kuvastavat sen läsnäoloa joka päiväisessä olemisessa, elämisessä sekä tavassa tarkastella itseä suhteessa muihin ja luontoon.
Oppiminen herättää ainakin itsessäni onnistumisen, pystyvyyden, ilon, innostumisen ja merkityksellisyyden tunteita. Ne kuplivat, ovat hyvin kokonaisvaltaisia ja purkautuvat usein rintakehästä ulos, mitä kautta vain pääsevätkään (kiljahduksena, hypähtämisenä ja käsien viuhtomisena, hymynä ja nauruna...) Flow-kokemuksessa sisälläni tuntuu olevan motivoitumisen ja onnistumisen ikiliikkuja, joka kulkee niin kuin on tarkoituskin. Ei ole vain minua, on kaikki ja kaikessa elämän kauneus ja merkityksellisyys. Itselleni luontevin tapa ilmaista flow-kokemusta tai oppimista on pienen, oman prosessoinnin perään jakaa se. Sanoittaa, osoittaa, nauttia ja elää sitä uudelleen muiden kanssa ja kautta sitä tutkien ja fiilistellen. Sekä suunnata katsetta eteenpäin, miten voin oppia lisää ja jatkaa kehittymistä.
Itseilmaisussa luontevimpia välineitä itselleni ovat kirjoittaminen sekä keskusteleminen. Koen, että musiikkiin uppoutuminen ja esimerkiksi luonnon ihastelu ovat myös itseilmaisun keinoja, tietynlaisten tunteiden käsittelyä tai vahvistamista. Oman mielikuvitukseni ja luovuuteni herättävät juurikin mainittu luonto, asioiden tarkastelu lähempää ja eri näkökulmista, muiden ihmisten tarkkailu, oma "tylsä" aika sekä ehkä vähän vastakohtana myös virikkeelliset ympäristöt - kun kynnys tarttua kynään tai muuhun luovaan on matala ja minulla on tietynlainen vireystila. Olen jotenkin aikuisiällä oppinut nauttimaan todella ääripäiden tarkastelusta ja minusta esimerkiksi pukeutuminen ja meikkaaminen ovat sellaisia asioita, joita ihailen muissa paljon, vaikka itse en näihin juuri käytä aikaa tai rahaa. Inspiroidun muiden värien käytöstä, rohkeasta ja räväkästä pukeutumisesta, josta itse vain toisinaan haaveilen tai leikittelen ajatuksissani. Lisäksi tanssiminen on ollut itselleni aina tietynlainen itseilmaisun henkireikä, vaikka sen harrastaminen on jäänyt jo nuorempana. Mutta tiedän, että aikuisiällä aion vielä sitä alkaa harrastaa. Joskus nuorempana haaveilin jopa vaatetusalan työstä, kun nautin niin paljon erilaisten värien, tekstiilien ja muotojen yhdistelemisestä, mikä silloin näyttäytyi esimerkiksi tuttujen stailaamisena.
Nautin itse harmonisista tai tietyllä tapaa eri tavoin virittävistä ympäristöistä: liian monien ja päällekkäisten aistiärsykkeiden keskellä minua helposti ahdistaa tai tulee epämukava olo. Nautin siitä, että voin toisinaan pysähtyä ja vain kuunnella, nähdä ja tuntea ympäristöäni. Kiinnitän huomiota väreihin, muotoihin, pintoihin, asioiden liikeratoihin ja "luonnolliseen tai luonnottomaan" kulkuun, valoihin, äänien lähteisiin, ihmisiin ja omaan paikkaani siinä ympäristössä. Toisille mieluisista aistiympäristöistä tunnistan se verran, mitä ihmiset ovat minulle itse kertoneet, millaista heidän toimintansa on erilaisissa ympäristöissä, millainen heidän olemuksensa ja elekielensä on, mihin heidän katseensa menee tai missä se pysyy.
Arjen estetiikkana näen toimintaympäristömme (rakennetun kaupunkiympäristön, arkkitehtuurin, puistot, oman kodin sisustuksen ja työ- tai opiskelupaikan valaistuksen, sisustussuunnittelun yms), oman ja toisten itseilmaisun (esim pukeutuminen, liikkuminen ja oleminen, keskustelemisen tavat...) sekä esimerkiksi sosialisen median ja luonnon. Itselleni tämä näyttäytyy esimerkiksi instagramissa tuttujen lisäksi sellaisten henkilöiden seuraamisena, jotka tiettyjen toiminta-arvojen tai sanoman jakamisen lisäksi ilmaisevat itseään sellaisella tavalla, joka inspiroi minua. Annan arjessani katseen kulkea ja itselleni "luvan" kiinnittää huomiota erilaisiin yksityiskohtiin kuvaten näitä usein myös puhelimellani. Kauniiden asioiden näkeminen tuo minulle rauhaa ja silmäni usein löytävätkin lähes kaikesta jotakin ihailtavaa tai kaunista, niin ihmisistä kuin ympäristöstäkin. Tämä näkyy kiireettömien hetkien arvostamisen lisäksi hetkien kauneuden arvostamisessa. Kulttuuri ja estetiikka voivat tukea hyvinvointia tarjoamalla mahdollisimman paljon erilaisia asioita nähtäville: ihmisen silmä on tehty arvostamaan symmetriaa ja ajatukset työstäisivät mieluusti "helppoja" asioita, minkä vuoksi erilaisten asioiden näkeminen ja kokeminen tekisivät niitä silmälle tutummaksi, samaistuttavammiksi ja täten itse kullekin myös paikan olla ja ilmaista itseään sellaisena kuin on. Erilaisten asioiden ollessa näkyvillä on myös itse helpompi valita se paikka, jossa tuntee olonsa eheäksi, inspiroituneeksi tai ettei tarvitse esittää tai yrittää olla jotakin, kunhan on.
Estetiikka on mielestäni katsojan silmässä, kokijassa itsessään, joten siinä ei yleisellä tasolla ole kaunista tai rumaa. Kuitenkin jotkut asiat ristiriitaisuuksillaan, kuten jotkin äänet yhdessä tai erilaiset väriyhdistelmät voivat olla hyvinkin provokatiivisia tai herättää vaikeitakin tunteita. Koen siis, että estetiikassa on monia ulottuvuuksia, kuten erilaisia tunnemaailmoja ilmaisevia tai keskustelua herättäviä piirteitä. Näen estetiikan luovuuden "alalajina", tapana katsoa sekä havainnoida ympäröivää maailmaa, minkä takia estetiikan voisi katsoa liittyvän myös asioiden tarkastelemiseen ongelmanratkaisun näkökulmasta (Rissanen 2016, 125-127), joka taas on olennainen osa olemista, toimimista arjesta, oppimista sekä kehittymistä.
Lähteitä esteettisen osaamisen tarkasteluun:
- Rissanen, Marjo. 2016. Taitamisen tiede - tietämisen taide: taidon oppimisen arkkitehtuuri. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/51643/978-951-39-6781-9_vaitos_20161029.pdf?sequence=1&isAllowed=y.
- Ruokonen, I. & Rusanen, S. 2009. Esteettinen kasvattaja kulttuurisena kasvattajana. Teoksessa Inkeri Ruokonen, Sinikka Rusanen & Anna-Leena Välimäki (toim.) Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa. Helsinki: Yliopistopaino Oy. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/80314/3ade1cb7-b61e-4c73-b0a8-b0305b3f927b.pdf?sequence=1
Vk 39: Pedagoginen osaamiseni opettajana
Pedagogista osaamistasi ja sen kehittymistä voit tarkastella mm. seuraavien kysymysten avulla:
Tunnetuki:
Havainnoin oppilaita heidän käyttäytymisen, olemuksen ja puheen kautta. Tyypillisesti olen melko tarkka panemaan merkille erilaisia asioita ja tunnistamaan kehon jännitystä tai erilaisia tunnetiloja. Pyrin havainnoimisen lisäksi kysymään ja kuuntelemaan. Toiset tarpeet on tyypillisesti helpommin havaittavissa, kuten opettajan läsnäolon ja tuen tarve verrattuna esimerkiksi epävarmuuden piilottamiseen jonkin käyttäytymismallin taakse, minkä vuoksi oppilaiden kanssa vuorovaikutuksellisuus on hyvin tärkeää niin yleisellä kuin yksilötasollakin, ettei päädy tekemään erilaisia olettamuksia jonkun toiminnasta, persoonasta tai oppimisen tarpeista. Myönteisen ilmapiirin rakentamista pyrin tukemaan omalla esimerkilläni kannustavasta toiminnasta, tarjoamalla oppilaille pätevyyden ja osallisuuden mahdollisuuksia sekä sopimalla oppilaiden kanssa tietyistä toimintasäännöistä, jotka tukevat yhteistä toimintaa ja turvallista ilmapiiriä.
Ryhmän ohjaaminen:
Opetusryhmässäni teen huomioita erilaisista rooleista, oppilaiden "klikeistä", kunkin toiminnasta erilaisissa ympäristöissä ja ryhmissä. Hyödynnän näitä esimerkiksi opetuksen organisoimisessa (jos jollakulla oppilaalla on osaamista voimistelusta, voin pyytää heitä pitämään jonkin harjoituksen tai alkulämmittelyn ryhmälle osana tuntia), hyödyntämällä haastavammissa tai heittäytymistä vaativissa sisällöissä esimerkiksi oppilaiden läheisempiä ystävyyssuhteita työskentelypareina ja ylipäätään pyrkinyt tarjoamaan erilaisia rooleja sekä mahdollisuuksia oman oppimisen kehittämiselle. Ryhmällä ja sen yhteisellä ilmapiirillä on ehdottomasti merkitystä siinä, millaista toimintaa siellä "hyväksytään"/mihin kannustetaan ja nähdään hyvänä tai kuinka helppoa on työskennellä eri oppilaiden kanssa. Ryhmä muodostaa oppimiselle ja omalle toiminnalle tiettyjä raameja, varsinkin, jos on epävarma omasta tekemisestään. Ja opettajalla on paljon vaikutusta siihen, mihin suuntaan ryhmä ja sen toiminta kehittyy.
Oppimisen ohjaaminen:
Arviointi on keino oppimisen tarkastelemiseksi ja erilaiset arvioinnin keinot mahdollistavat sen, kuinka monipuolisesti opettajalla on keinoja oppimista tarkastella. Oppimisen tavoitteiden ja arviointikeinojen tulisi olla työkaluja oppimisen tukemiseksi erilaiset oppijat huomioiden, nimenomaan oppimistilanteen tarkoituksenmukaisuuden mahdollistamiseksi. Monikielisyyden ajatus jo lähtökohtaisesti oppilasryhmiä kohdatessa kielitietoisuuden keinoin on hyvä esimerkki tasavertaisen opetuksen toteuttamisesta ja kuinka opettajan olisi aina tärkeää muistaa oppilaiden erilaisuuden moninaisuus ja kuinka sitä kohdata (https://monikielisenoppijanmatkassa.fi/tasavertaisuus/, viitattu 29.11.2020). Tai jos esimerkiksi oppimistavoitteeksi on asetettu vastuun kantaminen omasta oppimisesta, ei ole tarkoituksenmukaista opettaa vain yhdellä tavalla ja tarkastella oppilaan toimintaa vain tämän fyysisen suoriutumisen kautta. Näen siis, että arviointia ja opettamistyylejä ei ole tarkoituksenmukaista irrottaa täysin toisistaan, vaan valita ja hyödyntää yhdessä oppimisen tavoite silmällä pitäen. Kun miettii oppiaineiden ja erilaisten sisältöjen arviointia, on arviointitavoilla suora yhteys siihen, kuinka oppilaat pyrkivät toimimaan ja saavuttamaan asetettuja tavoitteita. Jos esimerkiksi oppilaita ohjeistetaan pareittain työskentelemään ja arvioimaan toistensa suoritusta, voi opettaja tarkastella oppilaiden kykyä työskennellä yhdessä sekä kantamaan vastuuta yhteisestä oppimisesta samalla, kun oppilas pyrkii sisäistämään suorituksen ydinkohtia ja auttamaan paria näiden suorittamisessa. Omista valmiuksistani koen, että minulla on keinoja soveltaa sekä eriyttää opetusta yksittäisten oppilaiden tarpeiden mukaisesti. Tiedostan myös, että ryhmän edessä opetustilanteessa minun on tärkeää olla miettineenä näitä asioita jo valmiiksi ja yksilöllistetyn oppimisen tukena näen oppilaantuntemuksen sekä vuorovaikuttamisen erittäin tärkeinä elementteinä. Jos en juuri tietyllä hetkellä keksikään, kuinka voin huomioida tietyn oppilaan oppimistilanteessa, voin aina kysyä, kuinka hän näkisi, että saavuttaisi tietyn tavoitteen tai minkä asian hän kokee oppimista estävänä. Tiedän myös, että oma kiinnostukseni ja haluni pyrkiä tukemaan esteetöntä oppimista on ehkä tärkein komponentti sen mahdollistamiseksi, sillä ilman halua mahdollistaa oppimista myös haastavissa tilanteissa, tulen ohittamaan nämä tarpeet. Voin aina kehittyä, etsiä tietoa ja parantaa asiantuntijuuttani, mutta se ei onnistu ilman tahtoa tehdä niin. Tällä hetkellä koen tärkeäksi kehittää tietämystäni ja taitojani kohdata oppilaita, joilla on jokin tunnelukko tai henkinen este toimintaan osallistumisen esteenä.
Oma teoreettinen tietämykseni pohjaa hyvin vahvasti opinnoista saamaamme materiaaliin, minkä lisäksi olen jonkin verran lukenut hyvinvointivalmennuksesta, hyväksymis- ja omistautumisterapista sekä tunnetaidoista ja läsnäolemisen taidoista. Koen, että minulla on myös hiljaista tietoa vuorovaikutus- ja tunnetaidoista, mikä näyttäytyy omassa vuorovaikuttamisessani ja keinoissani kohdata oppilaita sekä oppimistilanteita. Koen, että minulla on vielä paljon sisäistettävää teoreettisen tiedon saralla oppimisen kokonaisvaltaisuudesta ja en aina osaa nimetä erilaisia toimintamalleja, että mihin ne pohjaavat ja miksi. Kykenen reflektoimaan omaa toimintaani ja sitä, miksi olen suunnitellut opetusta sekä sen arviointia, kuten olen tehnyt, mutta en välttämättä sitä, millaiseen teoriaan se pohjautuu. Kehittämisekohteenani näen siis teoriatiedon lisäämisen sekä sen tuomisen käytäntöön oppimisen esteiden poistamiseksi. Näen, että tämä vähentää mahdollisuutta toimia vanhojen rutiinien tai tapojen kautta ja lisää tilanneherkkyyttä sekä taitoa nähdä erilaisia syy-seuraussuhteita vielä tarkemmin. Lisäksi koen lähtökohtaisen tärkeänä koko koulun yhteisen, systemaattisen työn, josta pro-koulu on hyvä esimerkki pitkäjänteisestä, turvallista oppimisympristöä tukevasta toiminnasta.
Lähteitä pedagogisen osaamiseni tarkastelun tukena
Tunnetuki:
Havainnoin oppilaita heidän käyttäytymisen, olemuksen ja puheen kautta. Tyypillisesti olen melko tarkka panemaan merkille erilaisia asioita ja tunnistamaan kehon jännitystä tai erilaisia tunnetiloja. Pyrin havainnoimisen lisäksi kysymään ja kuuntelemaan. Toiset tarpeet on tyypillisesti helpommin havaittavissa, kuten opettajan läsnäolon ja tuen tarve verrattuna esimerkiksi epävarmuuden piilottamiseen jonkin käyttäytymismallin taakse, minkä vuoksi oppilaiden kanssa vuorovaikutuksellisuus on hyvin tärkeää niin yleisellä kuin yksilötasollakin, ettei päädy tekemään erilaisia olettamuksia jonkun toiminnasta, persoonasta tai oppimisen tarpeista. Myönteisen ilmapiirin rakentamista pyrin tukemaan omalla esimerkilläni kannustavasta toiminnasta, tarjoamalla oppilaille pätevyyden ja osallisuuden mahdollisuuksia sekä sopimalla oppilaiden kanssa tietyistä toimintasäännöistä, jotka tukevat yhteistä toimintaa ja turvallista ilmapiiriä.
Ryhmän ohjaaminen:
Opetusryhmässäni teen huomioita erilaisista rooleista, oppilaiden "klikeistä", kunkin toiminnasta erilaisissa ympäristöissä ja ryhmissä. Hyödynnän näitä esimerkiksi opetuksen organisoimisessa (jos jollakulla oppilaalla on osaamista voimistelusta, voin pyytää heitä pitämään jonkin harjoituksen tai alkulämmittelyn ryhmälle osana tuntia), hyödyntämällä haastavammissa tai heittäytymistä vaativissa sisällöissä esimerkiksi oppilaiden läheisempiä ystävyyssuhteita työskentelypareina ja ylipäätään pyrkinyt tarjoamaan erilaisia rooleja sekä mahdollisuuksia oman oppimisen kehittämiselle. Ryhmällä ja sen yhteisellä ilmapiirillä on ehdottomasti merkitystä siinä, millaista toimintaa siellä "hyväksytään"/mihin kannustetaan ja nähdään hyvänä tai kuinka helppoa on työskennellä eri oppilaiden kanssa. Ryhmä muodostaa oppimiselle ja omalle toiminnalle tiettyjä raameja, varsinkin, jos on epävarma omasta tekemisestään. Ja opettajalla on paljon vaikutusta siihen, mihin suuntaan ryhmä ja sen toiminta kehittyy.
Oppimisen ohjaaminen:
Arviointi on keino oppimisen tarkastelemiseksi ja erilaiset arvioinnin keinot mahdollistavat sen, kuinka monipuolisesti opettajalla on keinoja oppimista tarkastella. Oppimisen tavoitteiden ja arviointikeinojen tulisi olla työkaluja oppimisen tukemiseksi erilaiset oppijat huomioiden, nimenomaan oppimistilanteen tarkoituksenmukaisuuden mahdollistamiseksi. Monikielisyyden ajatus jo lähtökohtaisesti oppilasryhmiä kohdatessa kielitietoisuuden keinoin on hyvä esimerkki tasavertaisen opetuksen toteuttamisesta ja kuinka opettajan olisi aina tärkeää muistaa oppilaiden erilaisuuden moninaisuus ja kuinka sitä kohdata (https://monikielisenoppijanmatkassa.fi/tasavertaisuus/, viitattu 29.11.2020). Tai jos esimerkiksi oppimistavoitteeksi on asetettu vastuun kantaminen omasta oppimisesta, ei ole tarkoituksenmukaista opettaa vain yhdellä tavalla ja tarkastella oppilaan toimintaa vain tämän fyysisen suoriutumisen kautta. Näen siis, että arviointia ja opettamistyylejä ei ole tarkoituksenmukaista irrottaa täysin toisistaan, vaan valita ja hyödyntää yhdessä oppimisen tavoite silmällä pitäen. Kun miettii oppiaineiden ja erilaisten sisältöjen arviointia, on arviointitavoilla suora yhteys siihen, kuinka oppilaat pyrkivät toimimaan ja saavuttamaan asetettuja tavoitteita. Jos esimerkiksi oppilaita ohjeistetaan pareittain työskentelemään ja arvioimaan toistensa suoritusta, voi opettaja tarkastella oppilaiden kykyä työskennellä yhdessä sekä kantamaan vastuuta yhteisestä oppimisesta samalla, kun oppilas pyrkii sisäistämään suorituksen ydinkohtia ja auttamaan paria näiden suorittamisessa. Omista valmiuksistani koen, että minulla on keinoja soveltaa sekä eriyttää opetusta yksittäisten oppilaiden tarpeiden mukaisesti. Tiedostan myös, että ryhmän edessä opetustilanteessa minun on tärkeää olla miettineenä näitä asioita jo valmiiksi ja yksilöllistetyn oppimisen tukena näen oppilaantuntemuksen sekä vuorovaikuttamisen erittäin tärkeinä elementteinä. Jos en juuri tietyllä hetkellä keksikään, kuinka voin huomioida tietyn oppilaan oppimistilanteessa, voin aina kysyä, kuinka hän näkisi, että saavuttaisi tietyn tavoitteen tai minkä asian hän kokee oppimista estävänä. Tiedän myös, että oma kiinnostukseni ja haluni pyrkiä tukemaan esteetöntä oppimista on ehkä tärkein komponentti sen mahdollistamiseksi, sillä ilman halua mahdollistaa oppimista myös haastavissa tilanteissa, tulen ohittamaan nämä tarpeet. Voin aina kehittyä, etsiä tietoa ja parantaa asiantuntijuuttani, mutta se ei onnistu ilman tahtoa tehdä niin. Tällä hetkellä koen tärkeäksi kehittää tietämystäni ja taitojani kohdata oppilaita, joilla on jokin tunnelukko tai henkinen este toimintaan osallistumisen esteenä.
Oma teoreettinen tietämykseni pohjaa hyvin vahvasti opinnoista saamaamme materiaaliin, minkä lisäksi olen jonkin verran lukenut hyvinvointivalmennuksesta, hyväksymis- ja omistautumisterapista sekä tunnetaidoista ja läsnäolemisen taidoista. Koen, että minulla on myös hiljaista tietoa vuorovaikutus- ja tunnetaidoista, mikä näyttäytyy omassa vuorovaikuttamisessani ja keinoissani kohdata oppilaita sekä oppimistilanteita. Koen, että minulla on vielä paljon sisäistettävää teoreettisen tiedon saralla oppimisen kokonaisvaltaisuudesta ja en aina osaa nimetä erilaisia toimintamalleja, että mihin ne pohjaavat ja miksi. Kykenen reflektoimaan omaa toimintaani ja sitä, miksi olen suunnitellut opetusta sekä sen arviointia, kuten olen tehnyt, mutta en välttämättä sitä, millaiseen teoriaan se pohjautuu. Kehittämisekohteenani näen siis teoriatiedon lisäämisen sekä sen tuomisen käytäntöön oppimisen esteiden poistamiseksi. Näen, että tämä vähentää mahdollisuutta toimia vanhojen rutiinien tai tapojen kautta ja lisää tilanneherkkyyttä sekä taitoa nähdä erilaisia syy-seuraussuhteita vielä tarkemmin. Lisäksi koen lähtökohtaisen tärkeänä koko koulun yhteisen, systemaattisen työn, josta pro-koulu on hyvä esimerkki pitkäjänteisestä, turvallista oppimisympristöä tukevasta toiminnasta.
Lähteitä pedagogisen osaamiseni tarkastelun tukena
-
Aalto, E., Mustonen, S., Järvenoja, M. & Saario, J. 2019. Monikielisen oppijan matkassa. Verkkosivusto opettajankoulutukseen. Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitos. Saatavilla: https://monikielisenoppijanmatkassa.fi
- ProKoulu hankkeen verkkosivut https://www.prokoulu.fi/
Vk 38: Eettinen osaamiseni opettajana
Luennolta tartuttua:
Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoisuus opetuksessa - tarpeeksi konkreettinen lähestyminen asiaan lasten kanssa --> lasten ja nuorten kanssa on tärkeää lähteä tutkimaan näin abstraktia käsitettä ja asiaa käytännön kautta, jotta se on ymmärrettävissä.
Eettiset dilemmat opetustyössä
Eettiset periaatteeni näkyvät ajattelussani toimintaa ohjaavina ja osittain myös omantunnon äänenä. Toiminnassani ne näkyvät erilaisissa valintatilanteissa, ristiriitatilanteissa ja tavassani olla muiden ihmisten kanssa. Olen huomannut, että tilanteissa, joissa olen epävarma omasta asemastani tai ylipäätään epävarma tai jostain syystä peloissani, olen saattanut toimia eettisiä periaatteitani vastaan. Ymmärrykseni oikeasta ja väärästä liittyy elämän ja ympäristön kunnioitukseen sekä ihmisarvoon. Nuorempana ne liittyivät vahvemmin lakiin sekä yhteisön normeihin, nykyään oikea ja väärä saattavat olla ristiriidassa esimerkiksi eri yhteisöissä vallitsevien normien kanssa. Uskon, että hyvä lisää hyvää ja samalla kuitenkin, että pahoista teoista ei välttämättä seuraa sellaisia seuraamuksia, jotka olisivat riittäviä pahojen tekojen lopettamiseksi. Olen sitä mieltä, että erilaisia tekoja ilmenee ympäri maailman ja että on epäreilua, kuinka toisen tekemä paha voi ja hyvin usein kostautuukin toiselle ihmiselle tai ihmisryhmille. Ja että laki ei kykene estämään tällaista pahuutta. Olen myös sitä mieltä, että ryhmien ja yhteisöjen toimivuuden ja turvallisuuden kannalta on sääntöjä hyvä olla. Normejakin, miksi ei, mutta näihin luotetaan ehkä turhankin paljon. Kaikki se, mitä ei selkeästi sanoiteta ja yhdessä keskustella, voi olla niin monin tavoin ymmärrettävissä, että yhteisiksi ajatellut normit voivatkin toimia yhteisöä ja sen yksilöitä itseään vastaan. Esimerkiksi normit siitä, kuinka tietynlaisissa tilanteissa on hyvä toimia, voi edustaa vain valtavirran ajatusta hyvästä ja oikeasta toiminnasta ja vähemmistölle olla jopa omaa olemista uhkaavaa, koska he näkevät toiminnan ja sen seuraamukset eri näkökulmasta. On niin monia asioita, joissa laki ei vielä saavuta kaikkien tarpeita ja ihmisoikeuksia, jotta voisin sanoa sääntöjen olevan vain hyvästä. Ja ylipäätään sääntöjen rikkominen jos mikä, on usein katalyyttinä tarvittavalle muutokselle. Ilman kyseenalaistamista ja asioiden katsomista sääntöjen ulkopuolelta on mahdotonta muuttaa asioita, ja kehityksen loppuminen on elämän pysähtymistä.
Olen kohdannut ristiriitatilanteita esimerkiksi opetusharjoittelussa yhteisopetuksessa. Meillä oli toisen opettajaharjoittelijan kanssa eriävä näkemys oppilaiden sukista liikuntatunnilla ja kuinka tilanne olisi oppilaiden kanssa pitänyt hoitaa, kun oppilas ei toiminutkaan ohjeistuksen mukaisesti. Koska toisen opeharjoittelijan kanssa olimme eri mieltä, tilanne päätyi minun sanani horjumiseen ja sen painoarvon vähenemiseen, kun toinen opettaja ei nähnyt yhteisen linjan pitämistä tärkeänä. Minun puolestani taas tämä osoittaa, että ristiriitatilanteen ilmetessä en välttämättä osaa seistä sanani takana tarpeeksi vankasti tai yllättävässä tilanteessa sitä tuoda keskusteluun. Tai aiemmin osannut, haluan uskoa, että tuo kokemus on vahvistanut omien toiminta-arvojeni pohdintaa ja sitä, kuinka aion näitä jatkossa huomioida. Ylipäätään opettajan työssä vahvasti eriäviä arvoristiriitoja voivat synnyttää tilanteet, joissa henkilöillä/opettajilla on eri näkemys oppitunnin tavoitteista ja prioriteeteista (esim. sisällöllinen oppiminen vs. kasvattaminen tai työrauhavaatimukset). Ristiriitatilanteita on joskus saattanut myös nousta tilanteissa, joissa oma sanani on ollut toisen sanaa vastaan, kun kummallakin on ollut oma muistikuvansa jostakin aiemmasta tilanteesta tai keskustelusta. Eri väärinkäsitystilanteet eivät ole järin yleisiä minulle, sillä yleensä pyrin vahvistamaan ymmärtäneeni asiat toisen tarkoittamalla tavalla, joten koen sellaiset tilanteet sen verran epämiellyttävinä, että ne jäävät helposti mieleen. Olen kuitenkin oppinut myös, että aina tietyt lopputulemat eivät voi miellyttää kaikkia, mutta sitäkin suuremmalla syyllä asioista on tärkeä kyetä keskustelemaan järkevästi ja tarvittaessa ilmaisemaan omia tunteita.
Yhteen oppituntiin voi tosiaan liittyä erilaisia priorisointiin liittyviä eettisiä valintoja: jos esimerkiksi yhdellä oppilaalla on iso tunne tai tarve saada aikaa turvalliselta aikuiselta, ja muulla ryhmällä taas tarve päästä oppimistavoitteisiin, kumpaan päätän käyttää aikaani ja kuinka akuutisti? Eettistä pohdintaa vaatii myös asioiden priorisointi: miksi käsittelemme tiettyjä asioita, millainen merkitys niillä on minulle henkilökohtaisesti ja verrattuna oppilasryhmän tarpeisiin/oppimisen näkökulmasta? Itse minun on helppo priorisoida toimintaani suurimman tarpeen periaatteella, joka käytännössä voi tarkoittaa juurikin yhden oppilaan akuutimpaa hätää/tarvetta, eli koen vahvaksi, ohjaavaksi eettiseksi periaatteekseni ihmisarvon kunnioittamisen. Opettajana tavoitteeni ja velvollisuuteni on mahdollistaa oppiminen, mikä ei toteudu, jos en kohtaa jokaista oppilasta yksilönä.
Eettisesti hyvää opettajuutta on omien arvojen sekä koulun toiminta-arvojen tiedostaminen ja ylipäätään ihmisarvoa sekä elämää kunnioittava kasvattaminen (https://www.oaj.fi/arjessa/opetustyon-eettiset-periaatteet/opettajan-arvot-ja-eettiset-periaatteet/ , viitattu 29.11.2020). Jos omia arvoja ei kykene nimeämään, niiden tiedostamaton vaikutus omaan toimintaan voi johtaa sellaiseen mallioppimiseen tai toimintaan, joka ei ole johdonmukaista tai opettajansa itsensä perusteltavissa. Ei riitä, että itsellä on tunne "oikeasta" ja "väärästä" - on osattava perustella, miksi ne ovat sitä ja vielä pohtia, onko nämä sellaisia asioita, joiden takana voisin seistä, vaikka koulu ei seisoisikaan. On siis tärkeää tiedostaa oikeudenmukaisuus opettajan toimintaa ohjaavana perusarvona, vaikka omaan arvomaailmaankin on oikeus (https://www.oaj.fi/arjessa/opetustyon-eettiset-periaatteet/opettajan-arvot-ja-eettiset-periaatteet/ , viitattu 29.11.2020) Ylipäätään on hyvä pohtia, miksi minulla olisi tarvetta tuoda jotakin sellaista mallia esiin, jota koulu ei allekirjoita työyhteisönä ja kasvatusinstituutiona..? Pohtia, millaisista ristiriidoista on kyse ja että onko tällöin kyse yksilöstä vai opettajasta, joka puhuu, ja onko tarpeesi tehnyt työtä eettisen pohdinnan parissa.
Lähteet eettisen toimintani tarkastelun tukena:
Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoisuus opetuksessa - tarpeeksi konkreettinen lähestyminen asiaan lasten kanssa --> lasten ja nuorten kanssa on tärkeää lähteä tutkimaan näin abstraktia käsitettä ja asiaa käytännön kautta, jotta se on ymmärrettävissä.
Eettiset dilemmat opetustyössä
Eettiset periaatteeni näkyvät ajattelussani toimintaa ohjaavina ja osittain myös omantunnon äänenä. Toiminnassani ne näkyvät erilaisissa valintatilanteissa, ristiriitatilanteissa ja tavassani olla muiden ihmisten kanssa. Olen huomannut, että tilanteissa, joissa olen epävarma omasta asemastani tai ylipäätään epävarma tai jostain syystä peloissani, olen saattanut toimia eettisiä periaatteitani vastaan. Ymmärrykseni oikeasta ja väärästä liittyy elämän ja ympäristön kunnioitukseen sekä ihmisarvoon. Nuorempana ne liittyivät vahvemmin lakiin sekä yhteisön normeihin, nykyään oikea ja väärä saattavat olla ristiriidassa esimerkiksi eri yhteisöissä vallitsevien normien kanssa. Uskon, että hyvä lisää hyvää ja samalla kuitenkin, että pahoista teoista ei välttämättä seuraa sellaisia seuraamuksia, jotka olisivat riittäviä pahojen tekojen lopettamiseksi. Olen sitä mieltä, että erilaisia tekoja ilmenee ympäri maailman ja että on epäreilua, kuinka toisen tekemä paha voi ja hyvin usein kostautuukin toiselle ihmiselle tai ihmisryhmille. Ja että laki ei kykene estämään tällaista pahuutta. Olen myös sitä mieltä, että ryhmien ja yhteisöjen toimivuuden ja turvallisuuden kannalta on sääntöjä hyvä olla. Normejakin, miksi ei, mutta näihin luotetaan ehkä turhankin paljon. Kaikki se, mitä ei selkeästi sanoiteta ja yhdessä keskustella, voi olla niin monin tavoin ymmärrettävissä, että yhteisiksi ajatellut normit voivatkin toimia yhteisöä ja sen yksilöitä itseään vastaan. Esimerkiksi normit siitä, kuinka tietynlaisissa tilanteissa on hyvä toimia, voi edustaa vain valtavirran ajatusta hyvästä ja oikeasta toiminnasta ja vähemmistölle olla jopa omaa olemista uhkaavaa, koska he näkevät toiminnan ja sen seuraamukset eri näkökulmasta. On niin monia asioita, joissa laki ei vielä saavuta kaikkien tarpeita ja ihmisoikeuksia, jotta voisin sanoa sääntöjen olevan vain hyvästä. Ja ylipäätään sääntöjen rikkominen jos mikä, on usein katalyyttinä tarvittavalle muutokselle. Ilman kyseenalaistamista ja asioiden katsomista sääntöjen ulkopuolelta on mahdotonta muuttaa asioita, ja kehityksen loppuminen on elämän pysähtymistä.
Olen kohdannut ristiriitatilanteita esimerkiksi opetusharjoittelussa yhteisopetuksessa. Meillä oli toisen opettajaharjoittelijan kanssa eriävä näkemys oppilaiden sukista liikuntatunnilla ja kuinka tilanne olisi oppilaiden kanssa pitänyt hoitaa, kun oppilas ei toiminutkaan ohjeistuksen mukaisesti. Koska toisen opeharjoittelijan kanssa olimme eri mieltä, tilanne päätyi minun sanani horjumiseen ja sen painoarvon vähenemiseen, kun toinen opettaja ei nähnyt yhteisen linjan pitämistä tärkeänä. Minun puolestani taas tämä osoittaa, että ristiriitatilanteen ilmetessä en välttämättä osaa seistä sanani takana tarpeeksi vankasti tai yllättävässä tilanteessa sitä tuoda keskusteluun. Tai aiemmin osannut, haluan uskoa, että tuo kokemus on vahvistanut omien toiminta-arvojeni pohdintaa ja sitä, kuinka aion näitä jatkossa huomioida. Ylipäätään opettajan työssä vahvasti eriäviä arvoristiriitoja voivat synnyttää tilanteet, joissa henkilöillä/opettajilla on eri näkemys oppitunnin tavoitteista ja prioriteeteista (esim. sisällöllinen oppiminen vs. kasvattaminen tai työrauhavaatimukset). Ristiriitatilanteita on joskus saattanut myös nousta tilanteissa, joissa oma sanani on ollut toisen sanaa vastaan, kun kummallakin on ollut oma muistikuvansa jostakin aiemmasta tilanteesta tai keskustelusta. Eri väärinkäsitystilanteet eivät ole järin yleisiä minulle, sillä yleensä pyrin vahvistamaan ymmärtäneeni asiat toisen tarkoittamalla tavalla, joten koen sellaiset tilanteet sen verran epämiellyttävinä, että ne jäävät helposti mieleen. Olen kuitenkin oppinut myös, että aina tietyt lopputulemat eivät voi miellyttää kaikkia, mutta sitäkin suuremmalla syyllä asioista on tärkeä kyetä keskustelemaan järkevästi ja tarvittaessa ilmaisemaan omia tunteita.
Yhteen oppituntiin voi tosiaan liittyä erilaisia priorisointiin liittyviä eettisiä valintoja: jos esimerkiksi yhdellä oppilaalla on iso tunne tai tarve saada aikaa turvalliselta aikuiselta, ja muulla ryhmällä taas tarve päästä oppimistavoitteisiin, kumpaan päätän käyttää aikaani ja kuinka akuutisti? Eettistä pohdintaa vaatii myös asioiden priorisointi: miksi käsittelemme tiettyjä asioita, millainen merkitys niillä on minulle henkilökohtaisesti ja verrattuna oppilasryhmän tarpeisiin/oppimisen näkökulmasta? Itse minun on helppo priorisoida toimintaani suurimman tarpeen periaatteella, joka käytännössä voi tarkoittaa juurikin yhden oppilaan akuutimpaa hätää/tarvetta, eli koen vahvaksi, ohjaavaksi eettiseksi periaatteekseni ihmisarvon kunnioittamisen. Opettajana tavoitteeni ja velvollisuuteni on mahdollistaa oppiminen, mikä ei toteudu, jos en kohtaa jokaista oppilasta yksilönä.
Eettisesti hyvää opettajuutta on omien arvojen sekä koulun toiminta-arvojen tiedostaminen ja ylipäätään ihmisarvoa sekä elämää kunnioittava kasvattaminen (https://www.oaj.fi/arjessa/opetustyon-eettiset-periaatteet/opettajan-arvot-ja-eettiset-periaatteet/ , viitattu 29.11.2020). Jos omia arvoja ei kykene nimeämään, niiden tiedostamaton vaikutus omaan toimintaan voi johtaa sellaiseen mallioppimiseen tai toimintaan, joka ei ole johdonmukaista tai opettajansa itsensä perusteltavissa. Ei riitä, että itsellä on tunne "oikeasta" ja "väärästä" - on osattava perustella, miksi ne ovat sitä ja vielä pohtia, onko nämä sellaisia asioita, joiden takana voisin seistä, vaikka koulu ei seisoisikaan. On siis tärkeää tiedostaa oikeudenmukaisuus opettajan toimintaa ohjaavana perusarvona, vaikka omaan arvomaailmaankin on oikeus (https://www.oaj.fi/arjessa/opetustyon-eettiset-periaatteet/opettajan-arvot-ja-eettiset-periaatteet/ , viitattu 29.11.2020) Ylipäätään on hyvä pohtia, miksi minulla olisi tarvetta tuoda jotakin sellaista mallia esiin, jota koulu ei allekirjoita työyhteisönä ja kasvatusinstituutiona..? Pohtia, millaisista ristiriidoista on kyse ja että onko tällöin kyse yksilöstä vai opettajasta, joka puhuu, ja onko tarpeesi tehnyt työtä eettisen pohdinnan parissa.
Lähteet eettisen toimintani tarkastelun tukena:
- OAJ:n "Opettajan arvot ja eettiset periaatteet" -materiaali. Saatavilla: https://www.oaj.fi/arjessa/opetustyon-eettiset-periaatteet/opettajan-arvot-ja-eettiset-periaatteet/
vk 36 & 37: Yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaamiseni
Opettajana koen, että poliittisesti ja suomalaisen yhteiskunnan jäsenenä olen velvoitettu kasvattamaan oppilaista valveutuneita kansalaisia, jotka tietävät esimerkiksi suomalaisen tasavallan järjestelmästä: miksi meillä on erilaisia vaaleja, mikä merkitys yhdellä kansalaisella on näissä ja miksi meillä on erilaisia puolueita. Poliittisesti voin yksityishenkilönä olla juuri sitä mieltä, kuin haluan, mutta opettajana minun pitäisi tiedostaa omat asenteeni sekä puoltaa ihmisoikeuksien mukaista toimintaa sekä kasvatusta ja olla tuomatta omia arvojani tai asenteitani oppilaille ainoana oikeana vaihtoehtona. Suomeksi: en saa aivopestä tai käyttää auktoriteettiasemaani väärin nuorten kanssa. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta opettajana näen, että meidän, jokaisen yksilön, tarpeiden ja vahvuuksien huomioiminen yhteisessä elämisessä ja toiminnassa on yksi koulussa ilmenevistä ja opeteltavista ilmiöistä.
Kulttuurillisesti koen, että Suomessa koko ikäni asuneena olen omaksunut suomalaiset normit, toiminta-arvot sekä luonnon arvostamisen osana arkielämää. Tietyt stereotypiat suomalaisuudesta, kuten "suomalainen sisu", yksityisyys ja oman tilan arvostaminen sekä vaatimattomuus ovat hyvinkin vahvoja normeja, joihin olen itsekin kasvanut. Jos kulttuuria pohtii taiteen ja luovuuden kautta, tuntuu, että mitä vanhemmasta asiasta tai henkilöstä on kyse, sitä enemmän näitä Suomessa arvostetaan. Jo lapsena tunnistetaan Alvar Aallon rakennukset ja Eino Leinon runot. Suomen pienuuden vuoksi erilaiset kotimaiset vaatemerkit, tehtaat, sovellukset ja julkkikset ovat kaikkien tuttuja - Angry Birdsin kehittäjät ovat siskon kummivanhempia, Riva Clothingin perustajat oman kaverin opiskelukavereita, Marimekon toimitusjohtaja taas lehden kautta kaikkien tuttu. Joskus tuntuu, että suomalainen kulttuuri uhkaa lannistaa sellaista yrittäjää, jolla ei ole tarpeeksi isoa nimeä jo valmiiksi ja toisaalta, suomalaisen yrittäjän tarina on melkein verrattavissa jenkkien "ryysyistä rikkauksiin" tarinoihin - "Tein toisin kuin vanhempani toivoivat, mutta tässä nyt olen kovan työskentelyn ansiosta ja kaikki tuntevat minut ja brändini. Mutta sen nyt olisi voinut tehdä kuka vain, koska on oltava vaatimaton."
Historiallisesti Suomen itsenäistyminen sekä sisällissota ovat asioita, joista jälkimmäinen on vaikuttanut hyvin vahvasti vielä meidän, nuorten aikuisten, vanhempiin heidän vanhempiensa kautta, sillä he ovat itse joko eläneet näitä aikoja tai olleet rakentamassa suomalaista oikeusjärjestelmää ja toimivaa yhteiskuntaa kahden leirityksen jälkeen. On tehdasajan Suomi, jossa omat isovanhempani työskentelivät koko ikänsä samassa työpaikassa ja on 2000-luvun teknologistuminen sekä globalisaatio, nuorten "viraaliajan" ja itsensä työllistämisen kausi. Tietyt yritykset ja tehtaat ovat olleet yhteiskunnallisesti merkittäviä, esimerkiksi oma äitini työskenteli lähes 10 vuotta Nokialla ja isäpuoleni työskentelee siellä vieläkin, mitä siitä on Suomessa jäljellä, mutta eivät ole sitä enää. Suomalainen historia on ollut pitkään sidottuna ensin maatalouteen, sitten tehdastyöläisyyteen ja kaiken aikaa on ollut Metsä, joka on erottanut meidät muusta maailmasta. Pieni kansa, joka on noussut pinnalle Martti Ahtisaaren rauhan työn sekä naispresidentin myötä, oman nimensä ja paikkansa isomman hallitsijan ikeestä taistellut Suomi, jonka demokraattinen hallinto tarjoaa jokaiselle jotakin, omien rajojen ulkopuolellakin. On opittu tekemään työtä, on nähty siitä johtuvaa katkeruutta, ja polarisoiduttu niin asiassa kuin toisessakin, kuitenkaan yhteistä hyvää ja koulutusjärjestelmää unohtamatta. Vakavuutta, pilkettä silmäkulmassa, alkoholismia ja kansantauteja, nuorten miesten itsemurhatilastoja, nuorten ahdistusta ja kasvanutta masennusta, pride-viikon kasvamista, rohkeutta ja sisua, koulukiusaamista, silmiin pistävää erilaisuutta, asioiden edistämisen hitautta, muiden näkemistä uhkana "meille" - millainen on Suomi suomalaisille, saatika muille? Tuntuu, että Suomen historia on suhteellisen lyhyt ja silti ehtinyt pitää sisällään vaiheita jos jonkin moisia. Ei siis ihmekään, että käsitys Suomesta ja sen historiasta voi olla hyvinkin erilainen ihmisillä, joilla on vaikka 10, 20 tai 40 vuoden ikäero. Minä koen, että Suomen historia on antanut minulle eväitä koulujärjestelmämme kehittämiseen sekä itsensä haastamiseen muuttuvassa maailmassa, katse asioissa, joiden eteen voisin työskennellä vielä vähän enemmän, jotta oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo toteutuisivat ihmisoikeuksien mukaisesti.
Taloudellisesti olen lapsuudestani oppinut elämään vähällä: rahaa ei ole aina riittänyt tarpeeksi vanhempien palkkatyöstä, mutta aina on pärjätty. Raha ei siis ole koskaan ollut itselleni tärkeää, eikä tämä ole juurikaan määrittänyt ajatteluani tai toimintaani. Olen oppinut, että rahaa varten on työskenneltävä, mutta nähnyt myös sen, missä raha ei enää ole ollut välttämätöntä. Markkoja olen ehtinyt käyttämään ja lauantaikarkkia ostamaan penneillä, ja tietyllä tapaa ehtinyt näkemään rahankin globalisoitumisen euron Suomeen saapumisen myötä.
Viime aikoina olen kasvatukseen liittyen kiinnittänyt huomiota BLM-liikkeeseen, joka viime kevään aikana nousi rajusti pinnalle hyvin, hyvin pitkäaikaisten toimien, yhteiskunnallisten rakenteiden ja ihmisten asenteiden seurauksena. Olen seurannut sitä, kuinka rasismin vastainen toiminta on nähty aiheelliseksi täällä Suomessa nostaa tapetille ja eteneekö asia käytännössä koulujen toimintaan yhteiskunnallisen tason keskustelun sekä järjestötoiminnan lisäksi. Keskustelu rasismista, esteettömästä opiskelusta sekä ihmisoikeuksia loukkaavista asenteista on antanut sellaisen kuvan, että koulujärjestelmällä on tärkeä työ tehtävänä ja kasvatustyöllä merkittävä rooli rasismin vastaisessa työssä. Ja että tämä työ on vielä osittain vaiheessa.
Haluaisin uskoa, että yhteiskunnallisena vaikuttajana, opettajana, olisin omalla esimerkilläni sekä työskentelytavoillani oikeudenmukainen ja empaattinen kasvattaja. Ihminen, jolla on mm. arvoja sekä tunteita, mutta eritoten harjoiteltuja taitoja näiden kehittämiseksi ja täten oppilaita yksilöiden ihmisoikeuksia kunnioittavaan suuntaan kasvattava yksilö. Yhteisön ja yhteiskunnan normeissa minua kummastuttaa vahvasti pinttynyt hierarkiakäsitys, jonka mukaan tietyssä virassa tai roolissa on oikeus polkea toisten tarpeita tulla kohdatuksi arvostettuna ja kunnioitettuna yksilönä, yhteiskunnan jäsenenä. Onneksi tätä kyseenalaistetaan vahvasti esimerkiksi mediassa, mutta vielä käytännön tasolla esimerkiksi bussikuljettajien on mahdollista toimia oman bussivuoronsa ehdottomina määrääjinä, jossa matkustajan rehellisyyttä ja ihmisarvoa olen nähnyt poljettavan todella härskisti. Sekä oman tontin pitämistä, tiettyä ylikuuliaisuutta, on vaikea ymmärtää, koska tunnistan sen vahvasti itsessäni - ei välttämättä puututa tilanteisiin, jotka sitä vaatisivat, koska asia ei kuulu minulle tai en ole tarpeeksi korkealla hierarkiassa asiaan vaikuttaakseni.
Ajatusten tukena käytetyt lähteet:
https://www.oph.fi/fi/tilastot-ja-julkaisut/julkaisut/rakentavaa-vuorovaikutusta
Värri, V-M. 2018. Kasvatus ekokriisin aikakaudella. Tampere: Vastapaino.
Kulttuurillisesti koen, että Suomessa koko ikäni asuneena olen omaksunut suomalaiset normit, toiminta-arvot sekä luonnon arvostamisen osana arkielämää. Tietyt stereotypiat suomalaisuudesta, kuten "suomalainen sisu", yksityisyys ja oman tilan arvostaminen sekä vaatimattomuus ovat hyvinkin vahvoja normeja, joihin olen itsekin kasvanut. Jos kulttuuria pohtii taiteen ja luovuuden kautta, tuntuu, että mitä vanhemmasta asiasta tai henkilöstä on kyse, sitä enemmän näitä Suomessa arvostetaan. Jo lapsena tunnistetaan Alvar Aallon rakennukset ja Eino Leinon runot. Suomen pienuuden vuoksi erilaiset kotimaiset vaatemerkit, tehtaat, sovellukset ja julkkikset ovat kaikkien tuttuja - Angry Birdsin kehittäjät ovat siskon kummivanhempia, Riva Clothingin perustajat oman kaverin opiskelukavereita, Marimekon toimitusjohtaja taas lehden kautta kaikkien tuttu. Joskus tuntuu, että suomalainen kulttuuri uhkaa lannistaa sellaista yrittäjää, jolla ei ole tarpeeksi isoa nimeä jo valmiiksi ja toisaalta, suomalaisen yrittäjän tarina on melkein verrattavissa jenkkien "ryysyistä rikkauksiin" tarinoihin - "Tein toisin kuin vanhempani toivoivat, mutta tässä nyt olen kovan työskentelyn ansiosta ja kaikki tuntevat minut ja brändini. Mutta sen nyt olisi voinut tehdä kuka vain, koska on oltava vaatimaton."
Historiallisesti Suomen itsenäistyminen sekä sisällissota ovat asioita, joista jälkimmäinen on vaikuttanut hyvin vahvasti vielä meidän, nuorten aikuisten, vanhempiin heidän vanhempiensa kautta, sillä he ovat itse joko eläneet näitä aikoja tai olleet rakentamassa suomalaista oikeusjärjestelmää ja toimivaa yhteiskuntaa kahden leirityksen jälkeen. On tehdasajan Suomi, jossa omat isovanhempani työskentelivät koko ikänsä samassa työpaikassa ja on 2000-luvun teknologistuminen sekä globalisaatio, nuorten "viraaliajan" ja itsensä työllistämisen kausi. Tietyt yritykset ja tehtaat ovat olleet yhteiskunnallisesti merkittäviä, esimerkiksi oma äitini työskenteli lähes 10 vuotta Nokialla ja isäpuoleni työskentelee siellä vieläkin, mitä siitä on Suomessa jäljellä, mutta eivät ole sitä enää. Suomalainen historia on ollut pitkään sidottuna ensin maatalouteen, sitten tehdastyöläisyyteen ja kaiken aikaa on ollut Metsä, joka on erottanut meidät muusta maailmasta. Pieni kansa, joka on noussut pinnalle Martti Ahtisaaren rauhan työn sekä naispresidentin myötä, oman nimensä ja paikkansa isomman hallitsijan ikeestä taistellut Suomi, jonka demokraattinen hallinto tarjoaa jokaiselle jotakin, omien rajojen ulkopuolellakin. On opittu tekemään työtä, on nähty siitä johtuvaa katkeruutta, ja polarisoiduttu niin asiassa kuin toisessakin, kuitenkaan yhteistä hyvää ja koulutusjärjestelmää unohtamatta. Vakavuutta, pilkettä silmäkulmassa, alkoholismia ja kansantauteja, nuorten miesten itsemurhatilastoja, nuorten ahdistusta ja kasvanutta masennusta, pride-viikon kasvamista, rohkeutta ja sisua, koulukiusaamista, silmiin pistävää erilaisuutta, asioiden edistämisen hitautta, muiden näkemistä uhkana "meille" - millainen on Suomi suomalaisille, saatika muille? Tuntuu, että Suomen historia on suhteellisen lyhyt ja silti ehtinyt pitää sisällään vaiheita jos jonkin moisia. Ei siis ihmekään, että käsitys Suomesta ja sen historiasta voi olla hyvinkin erilainen ihmisillä, joilla on vaikka 10, 20 tai 40 vuoden ikäero. Minä koen, että Suomen historia on antanut minulle eväitä koulujärjestelmämme kehittämiseen sekä itsensä haastamiseen muuttuvassa maailmassa, katse asioissa, joiden eteen voisin työskennellä vielä vähän enemmän, jotta oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo toteutuisivat ihmisoikeuksien mukaisesti.
Taloudellisesti olen lapsuudestani oppinut elämään vähällä: rahaa ei ole aina riittänyt tarpeeksi vanhempien palkkatyöstä, mutta aina on pärjätty. Raha ei siis ole koskaan ollut itselleni tärkeää, eikä tämä ole juurikaan määrittänyt ajatteluani tai toimintaani. Olen oppinut, että rahaa varten on työskenneltävä, mutta nähnyt myös sen, missä raha ei enää ole ollut välttämätöntä. Markkoja olen ehtinyt käyttämään ja lauantaikarkkia ostamaan penneillä, ja tietyllä tapaa ehtinyt näkemään rahankin globalisoitumisen euron Suomeen saapumisen myötä.
Viime aikoina olen kasvatukseen liittyen kiinnittänyt huomiota BLM-liikkeeseen, joka viime kevään aikana nousi rajusti pinnalle hyvin, hyvin pitkäaikaisten toimien, yhteiskunnallisten rakenteiden ja ihmisten asenteiden seurauksena. Olen seurannut sitä, kuinka rasismin vastainen toiminta on nähty aiheelliseksi täällä Suomessa nostaa tapetille ja eteneekö asia käytännössä koulujen toimintaan yhteiskunnallisen tason keskustelun sekä järjestötoiminnan lisäksi. Keskustelu rasismista, esteettömästä opiskelusta sekä ihmisoikeuksia loukkaavista asenteista on antanut sellaisen kuvan, että koulujärjestelmällä on tärkeä työ tehtävänä ja kasvatustyöllä merkittävä rooli rasismin vastaisessa työssä. Ja että tämä työ on vielä osittain vaiheessa.
Haluaisin uskoa, että yhteiskunnallisena vaikuttajana, opettajana, olisin omalla esimerkilläni sekä työskentelytavoillani oikeudenmukainen ja empaattinen kasvattaja. Ihminen, jolla on mm. arvoja sekä tunteita, mutta eritoten harjoiteltuja taitoja näiden kehittämiseksi ja täten oppilaita yksilöiden ihmisoikeuksia kunnioittavaan suuntaan kasvattava yksilö. Yhteisön ja yhteiskunnan normeissa minua kummastuttaa vahvasti pinttynyt hierarkiakäsitys, jonka mukaan tietyssä virassa tai roolissa on oikeus polkea toisten tarpeita tulla kohdatuksi arvostettuna ja kunnioitettuna yksilönä, yhteiskunnan jäsenenä. Onneksi tätä kyseenalaistetaan vahvasti esimerkiksi mediassa, mutta vielä käytännön tasolla esimerkiksi bussikuljettajien on mahdollista toimia oman bussivuoronsa ehdottomina määrääjinä, jossa matkustajan rehellisyyttä ja ihmisarvoa olen nähnyt poljettavan todella härskisti. Sekä oman tontin pitämistä, tiettyä ylikuuliaisuutta, on vaikea ymmärtää, koska tunnistan sen vahvasti itsessäni - ei välttämättä puututa tilanteisiin, jotka sitä vaatisivat, koska asia ei kuulu minulle tai en ole tarpeeksi korkealla hierarkiassa asiaan vaikuttaakseni.
Ajatusten tukena käytetyt lähteet:
https://www.oph.fi/fi/tilastot-ja-julkaisut/julkaisut/rakentavaa-vuorovaikutusta
Värri, V-M. 2018. Kasvatus ekokriisin aikakaudella. Tampere: Vastapaino.