Kap Verde kiteboarding reissu!

Tutustuin muutamaan uuteen ystävään Helsikiin muuttaessa ja lähdin viimetipassa heidän mukaan Afrikkaan Kap Verdelle yksi kylmä tammikuu. Reissun päätarkoitus oli kiteillä. (tulee sanasta kitesurfing eli leijalautailu)
En ollut kyseistä lajia koskaan kokeillut ja lähdinkin todellisena turistina lajin ja maan suhteen liikkeelle. Omat tavoitteeni olivat kokeilla leijalautailua ja nauttia Afrikan lämpimästä tuulesta ja kulttuurista. (Ottaa rennosti pari viikkoa auringon alla) Onneksi olin ystävystynyt tämän porukan kanssa jo hetken, joten uskaltauduin lähtemään näinkin eksoottisen lajin pariin.

Tämä on laji, joka vaatii ymmärrystä tuulesta (off shore / on shore), vedestä, aalloista, leijasta. Se vaatii urheilijalta luonnollisesti tekniikkaa ja taitoa, mutta lisäksi rohkeutta ja ymmärrystä näistä luonnonvoimista.
En ollut koskaan myöskään surffanut joten valtameri oli kokonaan uusi asia senkin suhteen. Valtameren aallot ovat suuria mutta tärkeää on huomioida merivirrat. Ne kuljettavat hetkessä kauas rannasta jos sellaiseen joudut. Siihen kun liittää vielä leijalautailuun vaativaa oheistuotteita kuten märkäpuku, leija (leijoja on olemassa eri kokoisia ja oikean kokoisen leijan valinta oikealle tuulelle onkin mielenkiintoista), puomin, kitelaudan, valjaat, kelluntaliiviä yms. niin tunsin olevani kyllä hyvin kaukana mukavuus alueeltani.

Tajusin myös olevani aikamoinen pelkuri! :D Aluksi olin innoissani kokeilemassa mutta kun olin kiinni leijassa ja valjaissa, en luottanut itseeni tippaakaan. En ole mikään uhkarohkein ihminen. Kuvailisin itseäni enemmän insinööriksi lajin suhteen. Pikku hiljaa basic vaiheesta kohti nextiä leveliä. :D Onneksi en kuitenkaan pelästynyt niin pahasti etten olisi kokeillut lajia vielä tämänkin reissun jälkeen.

En hankkinut siis itse kaikkia näitä vermeitä, vaan kokeilin ystäviltäni. Tässä vaiheessa voin jo paljastaa, että tällä reissulla en koskaan päätynyt leijan kanssa veteen saakka. Olin tiukasti rannalla lennättämässä leijaa ja pelkäsin suurimmaksi osaksi koko ajan että lennän Senegaliin saakka siltä istumalta. No, jälkeen päin ymmärsin että minulla oli omaan painoluokkaani nähden liian suuri leija sille kelille, joten veto oli tosi kova. (Tuuli oli kova ja puuskia myös..) MIten sen nyt suomeksi vielä muotoilisi; pinta-alalta pienempi leija olisi ollut parempi valinta minulle silloin. Ehkä ei olisi pelottanut niin paljon. Joka tapauksessa opin perusasioita leijalautailusta, siihen liittyvästä kielestä ja rantakulttuurista. Autetaan toista nostamaan ja laskemaan leija. Nyrkkisääntö myös, että yksin ei kannata lähteä merelle vaikka olisi kokenutkin kaveri ja kaikki tämä onnistuisi yksinkin. Aina voi kuitenkin sattua jotain ja luonnonvoimat voivat olla odottamattomia.
Pääsimme mm. todistamaan mielenkiintoista tilannetta rannalla. Oli todella kova tuuli ja isoja aaltoja. Tällöin veteen meni kaikki ns. PRO tyypit. Siellä oli leijalautailjoita sekä tuulisurffareita. Odottamatta yksi tuulisurffari kaatui isoon aaltoon ja jäi sen alle sekä kovaan virtaan aalto setin väliin. Hänen kamat meni tuusannuuskaksi kivikkoon rantaan ja hän yritti uimalla päästä rantaan. No, ei päässyt koska virta oli kova. Eräs maailmanparhaista kitesurffareista sattui olemaan vesillä samaan aikaan (Mitu Monteiro) ja ajoi leijalla hänen viereen ja nappasi reppuselkään. Sieltä aaltojen välistä hän sitten kuskasi kaverin kauemmaksi ja vei rantaan. Sankaritarina ikuistui meidän videokameraan myös.

Lajista vielä sen verran, että ajatuksena on nostaa leijaa ilmaan - aluksi kohtisuoraan taivaalle klo 12 kohti ja pitää leija siinä. Sitten harjoitellaan kontrolloimaan leijaa. Veto kohdistuu trapetsiin eli valjaisiin vyötäröllä jotta kädet eivät väsy. Käsillä ohjataan leijaa puomista. Leija pitää osata syöksyttää powerzoneen eli pisteeseen jossa on tuulen suurin veto, että pääset sitten laudan kanssa liikkeelle vedessä. Myöhemmin kun leijan kontrollointi on hallussa ja rohkeutta riittää, niin voi siirtyä veteen laudan kanssa ja alkaa harjoittelemaan ajamista vedessä. Sitä voi harkata ensin ns. bodytracking tyylillä eli vedät leijalla itseäsi veden pinnalla vatsallaan. Kun tämä onnistuu voi jo laudan päälle nousukin onnistua.

Opin reissussa tosiaan alkeita kitelystä ja siihen liittyvää rantakulttuuria ja kieltä. Ja sytyttämään tulitikun kovassa tuulessa. Ja pakkaamaan ja purkamaan varusteita melkoisen nopeasti. En ole pitkään aikaan jatkanut harjoituksia mutta siihen kyllä on mahdollisuus, koska hankin siskon kanssa yhdeltä ystävistäni yhteiseksi pari leijaa ja perustarvikkeet. Ystävien kanssa yhdessä rantaan lähtö voi hyvinkin olla mahdollista. Tai kokeilla lajia talvella lumilaudan kera järvellä tai tunturissa. Olen edelleenkin pelkuri ja sellainen varmistelija: oliko näin, tehdäänkö näin, onko tämä oikein, entä jos.. :D

Kap Verde oli hieno paikka! Siellä oli melko askeettista mutta ruokaa löytyi kuitenkin kaupoista ja oli myös muutamia ravintoloitakin. Majoitumme surffiporukalla yhdessä lomaosakkeessa (kolmikerroksinen talo). Paikallinen väki oli hyvin mukavaa ja kohteliasta. Siellä huomasin rumpumusiikin olevan hyvin vahva osa heidän kulttuuria. Kaduille saattoi yks kaks kertyä porukkaa omien rumpujen kanssa ja siitä nivoutui yksi iso rumpuesitys hetkessä. He myös kutsuivat meidän rannalle illalla kuuntelemaan, kun he paikallisella porukalla soittavat. Lisäksi siellä oli maailman parasta jugurttijäätelöä ja siellä oli oikeasti tuulessakin lämmin.