OKLV221- Hyvinvointi ja koulumuistot
Ala-asteella koulu oli minusta kivaa ja viihdyin pääosin todella hyvin.
Kävin ala-asteen ja esikoulun pikkuruisessa kyläkoulussa. Itse koulurakennus ei ollut arkkitehtuurin ihme mutta kyllä se koululaisen näkökulmasta asiansa ajoi. Yhdysluokille (1-2, 3-4, 5-6) oli omat luokkatilat, lisäksi löytyi ATK-luokka, käsityöluokka (kovat materiaalit), pieni liikuntasali ja varastot, pukuhuonetilat, iso piha-alue ja metsä leikkikentäksi. Koulun keittäjä kokkasi meille ja aina välillä pääsimme auttamaan häntä keittiöön leipomishommissa. Koululla oli yksi siivooja ja hän myös oli osa koulun tärkeää henkilökuntaa ja auttoi asiassa kuin toisessa.
Jokaisella koululaisella oli järjestäjä-vuorot viikottain. Järjestät toimivat pareittain tai joskus yksin, jos toinen oli poissa. Järjestän tehtäviin kuului kellojen soitto välitunnin päättymisen merkiksi, ruokakärryn nouto keittiöstä ja leipien, voin ja maidon levittäminen sivupöydälle. Me siis söimme omassa luokassa. Otimme ruokaliinat esiin (kirjoimme käsitöissä vohvelikankaalle langoilla heti ensimmäisellä luokalla omat ruokaliinat) ja vuorotellen haimme kärrystä astiat, ruuat ja juomat. Ruokailun jälkeen järjestäjät keräsivät lisukkeet takaisin kärryyn, tarkistivat luokan siisteyden ja palauttivat kärryn keittiöön. Järjestäjät myös avasivat ikkunat välitunnin ajaksi ja tuulettivat luokat sekä pyyhkivät liitutaulun sienellä puhtaaksi uutta tuntia varten.
Välitunneilla pelasimme polttopalloa, pallopaikalla, poliisia ja rosvoa, väristä tai peiliä. Kesällä pelasimme paljon jalkapalloa ja pesistä - varusteet sai aina ottaa varastosta lainaksi. Hyppynaru leikit ja ruutujen hyppiminen oli myös yksi suosikkejani kun kevät alkoi. Lakaisimme asfaltin kivistä ja hypimme kasikkoa. Koulun vieressä sijaitseva metsä oli huippu. Siellä seikkailtiin, rakennettiin majoja ja käveltiin muuten vain omaksi iloksi välitunneilla. Kaikista hauskinta oli, kun isot (eli 5-6.lk) tai opettaja tuli antamaan vauhtia karusellikeinussa (roikuttiin käsillä tangoissa, jotka köysien päässä). Se oli hurjan hauskaa ja siinä sai hyvät vauhdit.
Joka kevät toistui yksi hauska päivä koulussa. Se oli siivouspäivä. Pyöräilimme kaikki kouluun ja siivosimme oman koulumatkan tienvarrelle heitetyt roskat jätesäkkeihin. Täydet jätesäkit jätettiin tienvarteen ja sovitut ihmiset kävivät keräämässä ne peräkärryyn ja viemässä jätelaitokselle.
Syksyisin meillä oli puolukan- ja mustikanpoiminta päivät. Veimme jokainen kouluun litran molempia marjoja ja niistä sitten keiteltiin vuosi soppaa ja muuta hyvää kouluun. Retkellä hauskinta oli eväinten syönti mutta toisaalta päivä metsässä oli silti hauskaa vaihtelua.
Sitten koulussa vietettiin aina nälkäpäivää. Silloin syötiin vain ruispuuroa ja vettä, ja piti viedä pari markkaa keräykseen. Se päivä jäi mieleen, koska olin todella nälkäinen aina sen jälkeen, koska ruispuuro ei oikein maistunut. (Koulussa muuten oli mielestäni lähes aina hyvää ruokaa.)
Teimme myös keväisin pyöräretken koko luokan voimin. Pyöräilimme useita kymmeniä kilometrejä, kävimme katsomassa joen tulvintaa ja kerättiin keväänmerkkejä. Totta kai syötiin myös eväitä ja paistateltiin päivää.
Olihan joskus väsyttävää mennä kouluun kun taksi tuli hakemaan niin aikaisin pitkien välimatkojen takia. Nukuin usein taksissa vielä toisetkin unet. Halusin myös pyöräillä sulan maan aikana kouluun, koska se oli paljon siistempää kuin istua autossa. Pystyi esimerkiksi jäädä koulun jälkeen hetkeksi norkoilemaan kavereiden kanssa koulun pihalle tai pyöräillä yhtä matkaa kotiinpäin. No, matka oli kuitenkin yli 7km suuntaan, joten aina siihen jossain vaiheessa tuli uupumus ja mieluusti palasin takaisin taksikyytiin.
Talven yksi kohokohta oli joulu ja joulujuhla. Rakastin näytelmiä! Lisäksi jos sain näytelmästä kivan roolin, oli se myös todella jännittävää vaikka hauskaa yhtä aikaa. Kenraaliharjoituksissa ramppikuume oli kova mutta iloksi ja helpotukseksi se muuttui, kun yleisö taputti ja antoi hyvää palautetta.
Alakoulun lopussa 5-6 lk. pääsivät leirikouluun. Vietimme leirikoulun metsänvartijantilalla syrjäkylällä, jossa teimme koulujuttuja metsäretkien muodossa, tunnistimme lintuja, söimme ja saunoimme. En ihan tarkkaan enää muista ohjelmaa, mutta mukava muisto se silti on.
Oppitunneilla oli vähän tylsää, mutta myös hauskaa. Pidin äidinkielestä, maantiedosta ja taide- ja taitoaineista. Matematiikka oli välillä vaikeaa ja turhauduin helposti vaikeisiin kohtiin. Silloin kuin kestin yli turhautumisen, alkoi se myös sujua. Opettajat olivat hyviä tyyppejä. Tykkäsin erityisesti käsityön (pehmeät materiaalit) opettajasta, joka oli aina todella ystävällinen ja usein samalla kun teimme käsitöitä, saimme kuunnella äänikirjoja tai musiikkia. Karttatunnit olivat kiinnostavia. Koulun kartastosta tutkimme vuoristoja, meriä, jokia, järviä, aikavyöhykkeitä ja kaupunkeja. Muistan, että mielessä kävi, kuinka hienoa olisi matkustaa joskus. Oltiinhan me luokan kanssa matkusteltu bussilla lähikaupungeissa. Se se vasta olikin hauskaa. Käydä uimahallissa, teatterissa ja huvipuistossa.
Onko aika kullannut muistot? Luultavasti osiltaa on, mutta kun katselen tuota naapurissa olevaa päiväkotia ja koulua, jotka on aidattu, pihassa on yksi liukumäki ja keinut, ei käy kateeksi noiden lasten osa. Voihan heillä olla kivaa siellä, en ole kysynyt, mutta omasta mielestäni minä olen ollut onnekas alakoululainen Pirttikosken perämetsissä. Siellä ei ollut aidattua pihaa eikä pelkkää asfalttia. Infra ei ehkä ollut parasta laatuaan mutta toimivaa ja monipuolinen ympäristö oli leikin ja mielikuvituksen kannalta todella merkittävää. Koen, että voin todella hyvin alakoulussa. Siellä oli sopivassa suhteessa liikkumista, oppitunteja, ystäviä ja leikkejä. Hyvää ruokaa ja mielekästä tekemistä. Viihdyin ja olin onnellinen.
Toisaalta, en tiedä, miten opettajat suhtautuivat tähän pieneen kouluun ja kyseiseen ympäristöön. Mitä puutteita he näkivät? Opettajat olivat kotiin yhteydessä reissuvihon, tiedoituksien, koulujuhlien ja vanhempainiltojen myötä. Ei silloin ollut Wilmaa vielä käytössä. Varmaan jotain puutteita oli, mutta jos koulu on näyttäytynyt minulle oppilaana mukavana paikkana olla, on se mielestäni tärkeintä. Usein tärkeimmät asiat muodostuvat sisällöstä, kohtaamisesta ja yhdessäolosta mutta toki myös fyysisestä ympäristöstä, joka mahdollisti monenlaista touhua.
Miltä kuulostaisi jonkun luokkakaverini tarina samasta koulusta? Olisiko hänellä yhtä kultaiset muistelmat, voiko hän yhtä hyvin. Muutamia kertoja itse sain kiusaamista osakseni nimittelyn tai vastaavan merkeissä. Se jäi kyllä mieleeni mutta toisaalta ei traumatisoinut suhdettani kouluun, koulukavereihin tai oppimiseen. Minulla oli pääosin hyvät suhteet kavereihin ja tulimme hyvin toimeen. Oliko näin muillakin?
Osalla koulukavereista oli ihan erilainen perhe kuin meillä. Ei se haitannut. Kävin melkein kaikilla joskus kylässä (vähintään synttäreillä) ja he meillä. Pistin merkille erilaiset säännöt ja toimintamallit. Kerran yksi haukkui minua rikkaan penikaksi. Hän oli hyvä ystäväni suurimman osan aikaa koulussa ja vietti paljon aikaa meillä. En oikein ymmärtänyt hänen sanomisiaan, koska meillä ei ollut oikein yhtään ylimääräistä rahaa mihinkään. Aina piti kaikki jakaa ison lauman kanssa ja tehdä kotitöitä tai kasvimaan perkkausta, että sai omaa taskurahaa karkkiin. Myöhemmin ajattelin, että ehkä rikkaus ei viitannutkaan varsinaiseen rahaan tai siihen mitä sai kotoa kuten vaatteet tai lelut. Ehkä se viittasi kotiini ylipäätään, turvalliseen ympäristöön, jossa sai leikkiä ja hyvin syödäkseen, siellä oli meteliä mutta ei väkivaltaa, sääntöjä mutta ei turhan tarkkaa nipottamista. Äiti, joka oli aina paikalla. Heidän kodin ilmapiiri oli varmaan erilainen. Ja voihan olla, että vaikka meilläkin oli niukkaa taloudellisesti, oli heillä vielä niukempaa. Meillä oli erilaiset ja omat huolet ja surut, ilot ja hauskuudet.
Lapsena ja aikuisena on tarpeita, joiden puuttuminen voi näkyä mahdollisesti käytöksessä kuten kiukkuna, ikävinä sanomisina, apatiana tai pahana olona. Hyvinvointi on useiden tarpeiden riittävää täyttymistä ja hyvää mieltä. Tarpeet voivat olla kehollisia (lepo, liikunta, ruoka, turvallinen olo), autonomisia (itsenäisyyttä, tilaa, vastuuta ja vapautta), merkityksellisiä (osallisuus, ymmärrys, oppiminen, tarkoituksellisuus), yhteydellisiä (hoiva, lohtu, läheisyys, kunnioitus) tai leikillisiä (huumori, hauskanpito). (ks. posiitivinenkasvatus) Näiden tarpeiden täyttyessä riittävässä määrin, voisi jollain tapaa sanoa tai mitata riittävää hyvinvointia. Toisaalta jonkin tarpeen vähäinen täyttäminen voi kompensoida toista joskus tilanteesta riippuen. Oppimiseen ja kouluun liittyvissä tilanteissa kokonaisvaltainen hyvinvointi tai pahoinvointi vaikuttaa innokkuuteen oppia, käsityksiin omasta pystyvyydestä ja kyvykkyydestä ja tunteisiin koulua kohtaan. Opettajien yhdessä kodin ja muiden aikuisten kanssa tulisi tunnistaa oppilaiden tarpeita, tarjota niille täyttymistä ja tukea. Vaikea tehtävä se on koska lopulta koti on yksityinen sektori, johon opettajat eivät voi liikaa puuttua (jokaisella on vapaus ja autonomia elää omaa elämää) mutta toisaalta lapsen hyvinvoinnin ollessa kyseessä, on puuttuminen myös tarpeellista.