Alkuopetuksen vierailu
Kävin katsomassa 1-3 lk Elämänkatsomustiedon tuntia.
Luokkahuone oli sopivan kokoinen tila, jossa löytyi pöytiä ja tuoleja. Tuolit toimivat rullilla ja pöydät keveitä, joten niiden siirtely eri järjestykseen oli helppoa. Tällä saa lisää tilaa keskelle tarpeen tullen. Tällä tunnilla pöydät olivat rivissä alkuun. Luokassa oli monenlaista opetusmateriaalia ja teknologiaa. Esim. docukamera, tietokone, perinteinen kirjoitustaulu (liitutaulu). Seinillä oli oppilaiden tekemiä töitä. Lisäksi siellä oli lattiassa tarralla kiinni paperinpaloja, joissa tavuja: voi hyppiä ja opetella tavutusta. Seinillä oli myös kirjaimia, numeroita yms. kuvia, joita voi hyödyntää opetuksessa.
Paljon eriyttämistä ei tapahtunut ko. tunnin aikana ja sille ei selkeästi tullut tarvettakaan. Piirileikin aikana huomasin, että osa ei ollut ihan varma termeistä oikea ja vasen. Ryhmässä oli siis ikäeroja, joka vaikutti tähän. Tällöin opettaja näytti ja kuvaili oppilaalle, että kumpi käsi tekee mitäkin ja missä vaiheessa. Toistoja oli riittävän monta, jotta kaikki pääsivät mukaan.

Värimaailma oli rauhallinen ja ovea pidettiin lukossa. Tunnin aikana oppilaat istuivat tuoleissa pöytiensä takana, lisäksi lattialla piirissä, jolloin pulpetteja vähän siirreltiin ja lisäksi myös käytävällä. Etäisyydet olivat pieniä tilassa, joten kaikki ovat lähekkäin. Tämä mahdollistaa sen, että katsekontakti säilyy helposti, ääntä ei tarvitse korottaa, koska kuullaan toisia helposti.
Opetuksessa piti olla EK:ta ja siihen liittyviä asioita mm. YK päivästä (teema) mutta teknisistä ongelmista johtuen opettaja joutui vaihtamaan aihetta. (Docukamera taisi olla rikki) Tunnilla alkuun oli rutiinit: hiljaisuus (käsimerkki), mikä päivä ja mitä ajankohtaisia asioita tiedossa. Käsiteltiin mm. lakkoa, joka voi vaikuttaa kunnallisiin kouluihin, ei valtion kouluun. Lentoliikenteestä ja sen mahdollisista lakoista keskusteltiin myös. Opettaja kysyi syyslomasta, peukulla ylös tai alas arvosanan tapaan. Vuorotellen kerottiin kuulumisia, välillä vähän meni keskustelut päällekkäin, mutta opettaja selkeästi johti keskustelua, jotta kaikilla oli vuoro. Keskustelua oppivelvollisuudesta, onko pakko mennä kouluun, Tähän meni n. 20 min tunnista.
Tämän jälkeen oli vuorossa eri lautapelit. Opettaja kysyi oppilailta, millainen ryhmäjako tehdään, jotta homma toimisi sujuvasti ja ei tulisi riitoja. Tämä oli aika haastava homma - jakautuminen ja pohtiminen kenen kanssa voisi mennä pelaamaan.
Ryhmät jakautuivat käytävään ja luokkahuoneen nurkkiin. Melutaso hieman nousi. Opettaja kiersi ryhmissä kertaamassa sääntöjä. Osa selvästi pelasi ns. omilla säännöillä, eli luovasti leikkivät peleillä kun eivät tarkkaan tienneet miten peli menee. Opetustuokiossa käytiin läpi yhteisiä asioita, niiden merkitystä, vuorovaikutustaitojen kasvua ryhmätyössä - erityisesti peleissä - ja oppilaiden aktiivinen osallisuus tunnilla.
EK tunneille tulevat oppilaat, jotka eivät mene oman uskonnon opetuksen tunnille tai sitä ei järjestetä (osallistujia liian vähän).
Tässä ryhmässä oli 1-3 lk samassa tilassa 15 oppilasta.

Opettajajohtoisuus on näkyvillä luokkahuoneessa mutta hyvin vuorovaikutuksessa lasten kanssa. Hän aloittaa tunnit ja lopettaa. Esim. Lopuksi piirileikki, jossa laulettiin jaffa laulua ja lähettin toisen kättä läpsäyttämällä viestiä eteenpäin. Se johon viesti päättyi kun laulu päättyi, pääsi pois ringistä ja välitunnille. Leikkien kautta opetetaan tässä vasenta ja oikeaa, reagointikykyä, tehdään kahta asiaa yhtä aikaa (laulu+käsiliikkeet).
Kysymyksiä oppilaille - opettaja johtaa vähän, että puheenvuoron saa kaikki vuorottelen.
Oppilaat saivat vastuuta itse ryhmäjaosta, mutta opettaja auttoi heitä, jotka eivät oikein löytäneet sopivaa ryhmää. Leikit ja keskustelu rakensivat tunnin. Opettaja antoi myös välintöntä palautetta esim. käytöksestä. Yksi lapsi esim. alkoi luettelemaan listaa, mitä oli tehnyt syyslomalla. Opettaja sanoi hänelle, että "pyysin kertomaan yhdestä aiheesta, eli ei ole hauskaa kuunnella luetteloa", kerro meille omin sanoin, tarinan omaisesti yhdestä tapahtumasta.
Lisäksi palautetta opettaja antoi oppialaille keskustelun aikana, esim. hyvä kysymys! Mietitään yhdessä tätä. Lisäksi osa lapsista ojensi toinen toistaan pelien aikana. Esim. toinen yritti pelata sääntöjen vastaisesti, niin toinen oikaisi/komensi pelaamaan säännöillä.
Kysymyksiä oppilaille - opettaja johtaa vähän, että puheenvuoron saa kaikki vuorottelen.
Oppilaat saivat vastuuta itse ryhmäjaosta, mutta opettaja auttoi heitä, jotka eivät oikein löytäneet sopivaa ryhmää. Leikit ja keskustelu rakensivat tunnin. Opettaja antoi myös välintöntä palautetta esim. käytöksestä. Yksi lapsi esim. alkoi luettelemaan listaa, mitä oli tehnyt syyslomalla. Opettaja sanoi hänelle, että "pyysin kertomaan yhdestä aiheesta, eli ei ole hauskaa kuunnella luetteloa", kerro meille omin sanoin, tarinan omaisesti yhdestä tapahtumasta.
Lisäksi palautetta opettaja antoi oppialaille keskustelun aikana, esim. hyvä kysymys! Mietitään yhdessä tätä. Lisäksi osa lapsista ojensi toinen toistaan pelien aikana. Esim. toinen yritti pelata sääntöjen vastaisesti, niin toinen oikaisi/komensi pelaamaan säännöillä.
Paljon eriyttämistä ei tapahtunut ko. tunnin aikana ja sille ei selkeästi tullut tarvettakaan. Piirileikin aikana huomasin, että osa ei ollut ihan varma termeistä oikea ja vasen. Ryhmässä oli siis ikäeroja, joka vaikutti tähän. Tällöin opettaja näytti ja kuvaili oppilaalle, että kumpi käsi tekee mitäkin ja missä vaiheessa. Toistoja oli riittävän monta, jotta kaikki pääsivät mukaan.
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin