Tiistai 14.2.2023

Neuromyytit ja mustekala

Tänään tutustuimme erilaisiin neuromyytteihin ja nyt putosi pohja kaikelta aiemmin opitulta: eri oppimistyylit ovat neuromyytti! Muita neuromyyttejä ovat esimerkiksi se, että käytämme vain 10% aivoistamme ja oikean aivopuoliskon oppijat versus vasemman aivopuoliskon oppijat. Kävimme myös läpi ihmisen aivojen eri osien kehitystä ikäkausittain.





Neuromyyttien lisäksi perehdyimme työmuistiin ja pitkäkestoiseen muistiin sekä niiden välisiin yhteyksiin. Koko päivän luennosta parhaiten jäi mieleen mustekalavertaus; työmuisti on kuin mustekala. Joillakin ihmisillä on vähemmän lonkeroita kuin toisilla jonglööreeramiseen ja jos yhdessä lonkerossa on puhelin, jää vielä vähemmän lonkeroita muuhun työskentelyyn (jälkimmäinen vertaus Pauliinalta) 





Kurssipäivä oli todella teoreettiinen ja iltapäivän fiilistä kuvasi parhaiten lause "My brains are overloaded and overheated" Huomenna pitäisi kuulemma olla vuorossa enemmän harjoituksia. Monimutkaisten neurologisten käsitteiden työstäminen vieraalla kielellä ei ole helppoa meille humanisteille, jotka olemme kiinnostuneempia mm. käyttäytymistieteistä, eikä jatkuva poraamisen ja vasaroinnin ääni ainakaan helpottanut aivoparkojemme toimintaa!

Tämän päivän parasta antia olivat belgialaisten Nienken ja Marjanin kuvaukset omasta koulustaan sekä Edwinin kertomus siitä, kuinka hän on aloittanut opettajan uransa Etelä-Afrikassa ja päätynyt lopulta Brysseliin kansaiväliseen kouluun englannin opettajaksi. Tältä kurssilta toivoisi oikeastaan enemmän keskustelua eri maiden kollegoiden kanssa käytännön koulutyöstä eikä vain luennointia, vaikka kurssin vetäjämme onkin tosi mukava ja sympaattinen.

Iltapäivällä kävimme vähän shoppailemassa Da Vinci -ostoskeskuksessa ja illalla vietimme kolmestaan ystävänpäivää La Fiorentina -nimisessä ravintolassa pastaa syöden ja Lazion alueen punaviiniä maistellen.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä