OPPILAIDEN OSALLISUUS
Oppilaskunnan hallituksen toimintakertomus 2025-2026
Oppilaskunnan hallitustoiminnassa lukuvuonna 2025-2026 oli aktiivisesti mukana 15 oppilasta; yhdeksän 9. luokkalaista, kolme 8. luokkalaista ja kolme 7. luokkalaista. Kuluneella toimintakaudella oppilaskunnan hallitus on kokoontunut yhteensä 10 kertaa, minkä lisäksi oppilaskunnan hallituksen edustajat ovat edistäneet asioita pienemmissä porukoissa ja/tai erikseen kerätyissä “työryhmissä”. Tänäkin vuonna oppilaskunnan hallitus on ollut voimakkaasti mukana vaikuttamassa paitsi koulumme ilmapiiriin niin myös koulun toimintaan, suunnitteluun ja päätöksiin.
Tänä vuonna oppilaiden ääntä on pyritty saamaan aiempaa enemmän kuuluville oppilaskunnan hallituksen kautta. Hallituslaiset ovat olleet ahkerasti viikkoinfoissa jakamassa tietoa muille oppilaille ja tekemässä itseään näkyväksi. Tämän lisäksi oppilaskunnan hallitus on kerännyt muilta oppilailta palautetta palauteboksin kautta, välkkäkahviloissa sekä erilaisin kyselyin. Saadun palautteen perusteella oppilaskunnan hallitus on tehnyt kannanottoja mm. lasikäytävän käyttöön ja tenniskenttien sijaintiin liittyen. Oppilaskunnan hallituksen ehdotuksen perusteella on myös annettu koulukokonaisuudellemme uusi nimi, joka otetaan käyttöön 1.8.2026 alkaen: Erkon yhteiskoulu.
Oppilaskunnan hallituslaiset ovat käsitelleet kouluterveyskyselyn tuloksia sekä edustaneet oppilaita kunnan kouluterveyskyselytyöpajassa. Oppilasedustus on ollut paikalla myös kaikissa yksikkökohtaisissa oppilashuoltoryhmän tapaamisissa, ateria- ja puhtauspalveluiden palavereissa sekä yhteiskoulun laatuarviointipäivässä. Tänä lukuvuonna oppilaskunnan hallitus pääsi mukaan myös opettajien virkahaastatteluihin. Lukuvuoden aikana on lisäksi järjestetty tapaaminen Jokivarren koulun oppilaskunnan hallituksen ja Orimattilan kaupungin nuorisovaltuuston kanssa yhteisöllisen hyvinvointityön edistämiseksi.
Tänäkin vuonna hallituslaiset ovat olleet vaikuttamassa suuresti kouluviihtyvyyteen, mm. pitämällä lapsen oikeuksien viikolla aamunavauksia ja kahootin, olemalla mukana Vamos välkkä -toiminnassa, tekemällä somemateriaalia koulun somekanaville, organisoimalla jouluradion sekä järjestämällä konu Outin kanssa erilaisia teemapäiviä kuten halloween etsintä ja Match Shown. Lisäksi oppilaskunnan hallitus organisoi koulukuvauksen sekä oli apuna Nälkäpäiväkeräyksen toteutuksessa. Kevätjuhlassa oppilaskunnan hallitus jakoi stipendejä peruskoulunsa päättäville oppilaille ja oli mahdollistamassa välinehankintoja välituntitoimintaan, ysien Messiläpäivää sekä oppilaskunnan hallituksen ja tukioppilaiden yhteisiä pikkujouluja ja kevätretkeä.
Oppilaskunnan hallituksen toimintasuunnitelma 2025 - 2026
Hallituksen kokoonpano:
7.-luokkalaiset: 7A Urho Järvinen, 7C Albert Saari, 7G Ilona Anttila
8.-luokkalaiset: 8D Aapeli Soila, 8E Aura Järvinen, 8F Eleonora Tuovinen
9.-luokkalaiset: 9A Kaapo Siltaniemi, 9A Lilli Martikainen, 9B Sofia Hovatov, 9D Iida Vikman, 9D Friida Vainio, 8D Saana Kamunen, 9D Maju Morgado de la Lima Laguna, 9E Irmak Arik, 9F Ellen Vahlberg, 9J Emilia Laurila
Varajäsenet: 7A Tatu Mäkelä, 7E Mimosa Varpa, 7E Linda Nieminen, 7I Minni Juntunen
Oppilaskunnan hallituksen ohjaava opettaja on Piritta Poutiainen
Oppilaskunnan hallituksen toimintakertomus 2024-2025
Oppilaskunnan hallitustoiminnassa lukuvuonna 2024-2025 oli aktiivisesti mukana 11 oppilasta 7. ja 8. luokilta. Kuluneella toimintakaudella oppilaskunnan hallitus on kokoontunut yhteensä 10 kertaa, minkä lisäksi oppilaskunnan hallituksen edustajat ovat edistäneet asioita pienemmissä porukoissa ja/tai erikseen kerätyissä “työryhmissä”. Tänäkin vuonna oppilaskunnan hallitus on ollut voimakkaasti mukana vaikuttamassa paitsi koulumme ilmapiiriin niin myös koulun toimintaan, suunnitteluun ja päätöksiin.
Kuluneen lukuvuoden aikana koulumme yhteisöllinen toiminta on painottunut vahvasti uudisrakennuksen käyttöönottoon ja käytänteisiin sekä terveellisten elämäntapojen ja turvallisuuden tunteen vahvistamiseen. Hallituslaiset ovat omalla toiminnallaan pyrkineet vaikuttamaan kouluviihtyvyyteen mm. suunnittelemalla ja toteuttamalla jouluradion, tekemällä somemateriaalia koulumme arjesta ja erikoistapahtumista, järjestämällä KoNu Outi Piipposen kanssa erilaisia teemapäiviä mm. halloweeniin ja pääsiäiseen liittyen sekä pitämällä Lapsen oikeusien viikolla ja ystävänpäivänä aamunavaukset ja järjestämällä robotti-imureille nimiäiset. Hallituslaisilta on lisäksi kyselty mielipiteitä mm. kahvion valikoimaan ja käyttöperiaatteisiin, koulupäivien aktivointiin sekä toimintavälkkiin liittyen. Lisäksi hallitus oli syksyllä pidetyissä uuden koulun vihkiäisissä esittelemässä nuorten näkemystä siitä, millaista koulunkäynti nykyään on.
Aikaisempien vuosien tapaan oppilaskunnan hallitus on ollut myös aktiivisesti mukana erinäisissä yhteistyöpalavereissa kuten yksikkökohtaisen oppilashuoltoryhmän tapaamisissa, ateria- ja puhtauspalveluiden kokouksissa sekä laatuarvioinnin kehittämistyössä. Kolmen vuoden välein tehtävä terveyden ja turvallisuuden sekä yhteisön hyvinvoinnin tarkastus oli myös oppilaskunnan hallituksen asialistalla sekä pääsimme osallistumaan tilaisuuteen, jossa tarkastus läpikäytiin.
Oppilaskunnan hallitus on ollut myös mukana ideoimassa ja edistämässä yläkoulujen yhdistymistä, jonka on määrä tapahtua elokuussa 2026. Yhdessä Jokkarin hallituslaisten kanssa ideoitiin yhteistä tapahtumaa sekä pohdittiin mahdollisuuksia ja uhkakuvia, joita yhdistyminen tuo mukanaan. Lisäksi oppilaskunnan hallitus organisoi koulukuvauksen, oli apuna Nälkäpäiväkeräyksen toteutuksessa sekä mukana vamos välkälle -koulutuksessa ja pop up välkkätapahtumassa. Lisäksi Nuoriso Leader ry:ltä saaduilla hankerahoilla päivitettiin jo olemassa olevia lautapelejä, hankittiin kokonaan uusia pelejä sekä ostettiin Smart IQ älypelejä. Kevätjuhlassa oppilaskunnan hallitus jakoi stipendejä peruskoulunsa päättäville oppilaille ja oli mahdollistamassa oppilaskunnan hallituksen ja tukioppilaiden yhteisiä pikkujouluja ja kevätretkeä.
Oppilaskunnan hallituksen toimintasuunnitelma 2024-2025
Oppilaskunnan hallitukseen kuuluu lukuvuonna 2024–2025 13 oppilasta. Tänä vuonna ei järjestetty erillisiä hallitusvaaleja, vaan kaikki toimintaan mukaan ilmoittautuneet ovat hallituslaisia.
Oppilaskunnan hallituksen toimintaideana on saada oppilaiden ääni kuuluviin koulumme arkeen liittyvissä päätöksissä. Päätavoitteena on hyvän ilmapiirin ja viihtyvyyden edistäminen koulussamme sekä koko yhteisön hyvinvoinnin lisääminen. Lukuvuonna 2024–2025 oppilaskunnan hallituksen toiminta painottuu vahvasti uuteen kouluun liittyviin asioihin sekä koko kunnan yhteisten painopistealueiden, terveellisten elämäntapojen edistämisen ja turvallisuuden tunteen lisäämisen, ympärille. Lisäksi oppilaskunnan hallitus ottaa lukuvuoden aikana osaa myös mm. ateria- ja puhtauspalveluiden yhteistyöpalavereihin, yksikkökohtaisen oppilashuoltoryhmän tapaamisiin, koulun painopistealueen suunnitteluun ja toteutukseen sekä kouluterveyskyselyn tulosten purkuun. Oppilaskunnan hallitus pyrkii tekemään yhteistyötä koulunuorisotyöntekijä Outin, Jokkarin oppilaskunnan hallituksen, Orimattilan nuorisovaltuuston, yhteisön hyvinvointitiimin sekä vanhempaintoimikunnan kanssa. Tarvittaessa oppilaskunnan hallitus tekee kannanottoja tärkeiksi näkemiinsä asioihin.
Oppilaskunnan hallituksen varojen hankinta perustuu koulukuvauksen järjestelykorvaukseen, joka maksetaan koulukuvauksen jälkeen loppuvuodesta 2024. Rahat maksetaan vanhempaintoimikunnan tilille, mistä ne saadaan oppilaskunnan hallituksen määrittelemään käyttöön. Varoilla hallitus osallistuu oppilaiden hyvinvoinnin edistämiseen maksamalla mm. erilaisten tapahtumien juoksevia kuluja, välkkätoimintavälineitä, kevään stipendejä sekä ysien luokkaretkibussit. Jouluna oppilaskunnan hallitus pitää tukioppilaiden kanssa yhteiset pikkujoulut ja kevään päätteeksi toteutetaan kevätretki.