Maanantai 13.2.2023

Kurssin aloitus

Maanantaiaamuna alkoi neuroscience-kurssi Europass Teachers Academyn tiloissa. Tilat olivat vasta rakenteilla, joten päivän mittaan kuului porausta, rälläköintiä ja muita remontin ääniä. Näistä huolimatta tutustuimme nopeasti kymmeneen muuhun kurssin osallistujaan ja lämmittelyleikkien jälkeen puheensorina oli iloista ja äänekästä. Osallistujista kaksi on Hollannista, kaksi Liettuasta, yksi Puolasta, yksi Unkarista, yksi alunperin espanjalainen Ruotsista, yksi Etelä-Afrikasta opettaen tällä hetkellä Brysselissä, ja kaksi alunperin iranilaista Saksasta.



Opettaja Duilio "Dui" oli todella innostunut neurotieteistä ja taiteen yhdistämisestä siihen ja italialaiseen tapaan puhui koko kehollaan, joten häntä oli vaikea saada kuvaan. Diat vaihtuivat ja asiaa tuli niin nopeaa tahtia, että kovinkaan paljon ei ehtinyt teoriaa sisäistää.

Päivän aikana piirsimme ylösalaisin olevan hevosen ja Picasson kuvan. Tämän harjoituksen tarkoituksena oli piirtää aivojen oikealla puoliskolla ja ymmärtää oikean ja vasemman aivopuoliskon toiminnan ero, mutta meille tämä ei vielä ihan auennut. Tänään emme siis vielä oppineet, miten oppilaat oppivat, mutta ainakin ymmärrämme ja muistamme ehkä taas vähän paremmin, miltä oppilaista tuntuu, kun käsitellään heille vierasta ja vaikeaa asiaa. Ja ehkäpä tämä selkiytyy huomenna, kun jatkamme hypotalamuksesta ja muista aivojen osista. 







Työskentelyalustoina käytimme Milanote- ja Miro-sovelluksia, joten siltä saralta opimme uutta. Ongelmaksi tosin muodostui se, että työsähköpostimme ei toiminut Roomassa, joten pienellä kikkailulla työskentelimme kaikki kolme Teijan gmail-osoitteen kautta. 



Ensimmäisenä kurssipäivänä opetus päättyi klo 13.30, jonka jälkeen kävimme lounaalla ja menimme sitten metrolla katsomaan Fontana di Trevia. Ilta kuluikin sitten kouluesittelyä valmistellessa ja kotitehtäviä tehdessä.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä