Harrastatko mielelläsi kalastusta? Silloin olet saattanut harrastuksessasi törmätä erilaisiin perinteisiin, joiden juuret ulottuvat kauas Suomen alueella eläneiden esi-isiemme rituaaleihin.

”Anna Antti ahvenia, Pekka pieniä kaloja,” saattoi pyydellä kalastamaan lähtijä. Vihaisen koiran taas saattoi yrittää taltuttaa loitsimalla seuraavasti:

“Sule Hiisi haukun suuta
Lempo koiran leukaluuta
Laita sulku surun etehen
Haitta hammasten välihin
Ettei äänen ääntä päästä
Miehen mentyä sivuitse.”

Suomalaisten suussa soljuvat edelleen vanhat sanonnat, joissa muinaisilta jumalilta pyydetään kalaonnea tai vastaavaa. Muinaissuomalaisten uskonto oli varhaiskantainen uskonto. Muinaisusko ei ollut Suomessa yhtenäistä tai muuttumatonta, vaan tavat, tottumukset ja uskomukset vaihtelivat eri aikoina ja eri alueilla. Monijumalaisuus leimasi uskoa. Vielä kristinuskon saavuttua maahamme moni uskoi erityisesti metsänjumala Tapioon.

Suomalaisten muinaisuskosta ei ole tarkkaa tietoa, koska silloin ei ollut vielä kirjoitustaitoa eikä näin ollen kirjallisia lähteitä. Yksi tärkeimmistä myöhemmistä lähteistä on Mikael Agricolan 1500-luvulla laatima luettelo hämäläisten ja karjalaisten muinaisista jumalista. Tuon listan Agricola nimesi "Epäjumalien luetteloksi", koska hän itse toimi kristinuskon uskonpuhdistuksen asialla.

Myös monet luonnonmerkit sekä pitkään säilyneet perinteet ja loitsut antavat osviittaa siitä, millaista muinaisusko on ollut. Muinaisuskon lisäksi voidaan puhua suomalaisten kansanuskosta, jotka käsitteinä ovat hyvin lähellä toisiaan. Silti sana suomalainen on hieman kyseenalainen, koska maassamme ei ollut yhtenäistä Suomen kansaa ennen kuin vasta muutama vuosisata sitten. Suomessa asusti erilaisia heimoja, joiden elintavat poikkesivat toisistaan. Pohjoisessa ja idässä metsästettiin, kalastettiin ja liikuttiin, kun taas lounaassa alkoi edellä mainittujen lisäksi maanviljelys, joka mahdollisti paikallaan pysymisen.

Lisätietoa: Yle Areena (Muinaisusko ja kansanusko – kuunnelma)