Elämäntapa vakiintui, uskonto muuttui
Kaskiviljelyn myötä Suomeen muodostui vähitellen pysyvä elämäntapa. Varhaisten viljelijöiden uskonnoista ei ole tarkkaa tietoa, mutta mahdollisesti he palvoivat ukkosenjumala Ukkoa ja tuulenjumala Ilmarista. Ukko antoi sateen maaperälle ja oli siksi tärkeä. Myös pysyviä hautapaikkoja alkoi muodostua, kun asutus vakiintui paikalleen maanviljelyksen myötä.
Suomalaisissa maanviljelysyhteisöissä metsän, veden ja luonnonpaikkojen haltijoiden lisäksi tärkeiksi muodostuivat talon ja pihapiirin haltijat. Ne kuviteltiin ihmisen kaltaisiksi olennoiksi. Ne suojelivat taloa ja toivat onnea. Siksi niille piti tuoda ruokauhreja, ja niiden takia tuli elää kunnollista elämää. Haltijat eivät sietäneet laiskuutta tai juoppoutta.
Haltijoiden lisäksi uskottiin olevan myös pahoja henkiolentoja, jotka aiheuttivat tauteja. Manojen avulla manattiin pahoja henkiä ihmisistä pois. Tauteja vastaan taisteltiin loitsuin ja saunottiin tervaamalla keho. Loitsut olivat kalevalanmittaisia runoja, jotka alkujaan laulettiin. Seuraavassa on Loitsu pakkasen aiheuttamia vikoja vastaan.
Pakkanen Puhurin poika, Talvipoika hyyhetyinen, Jo rikoit ihon imeisen, Turmelit emosen tuoman, Vaimon kantaman kaotit; Meni mies mehettömäksi, Uros uimenettomaksi.
Pakkanen Puhurin poika, Tule nyt työsi tuntemahan, Pahasi parantamahan, Jos palelit, niin paranna, Jos sa koskit, niin kohenna, Tahikka sanon emolle.
Tule työsi tuntemahan, Pahasi parantamahan, Kipeäsi voitamahan, Vaivasi valelemahan, Ennen kun sanon emolle, Virkan vierin vanhemmalle: Poikasi teki pahoa, Lapsesi tihua työtä.
Enemp’ on emolla huolta, Vaiva suuri vanhemmalla, Pahoja parantaessa, Tammottaissa taikioita, Kun poika pahoin tekevi, Lapsi tuhmin turmelevi.
Lähde: Suomen kansan muinaiset loitsurunot
Lisätietoa: Wikipedia: Kalevalamitta