Ramadan ja Eid al-fitr

Islamilaisen kalenterin 9. kuukausi on paaston aikaa. Paasto perustuu kuukauteen, jonka aikana Koraani lähetettiin Muhammedille. Kuukausi pyhitetään Jumalan tahdon mukaiselle elämiselle. Erityisen tärkeää on muista huolehtiminen ja toisten auttaminen. Paaston aikana aikuinen terve muslimi pidättäytyy vuorokauden valoisana aikana ruoasta, juomasta, tupakoinnista ja seksuaalisesta kanssakäymisestä. Jos paasto osuu esimerkiksi Suomessa kesään, muslimit voivat paastota Mekan auringonnousujen ja -laskujen mukaan. 

Paaston aika eli ramadan päättyy iloiseen Eid al-fitriin, joka aloitetaan aamulla yhteisrukoukseen osallistumalla. Juhlaa vietetään kolme päivää, joiden aikana syödään hyvin, käydään sukulaisten ja ystävien luona sekä muistamassa kuolleita omaisia. Suomeksi juhla voidaan kääntää ateriajuhlaksi, joten hyvä ruoka ja yhdessä aterioiminen kuuluvat juhlan viettoon. Lapset saavat uusia vaatteita ja lahjoja. Lahjojen antamisen käytännöt vaihtelevat maailmalla, mutta Suomessa lahjoja voidaan antaa myös ystäville.

Eid al-adhaa eli uhrijuhlaa vietetään neljä päivää Abrahamin ja hänen poikansa Ismailin (juutalaisessa ja kristillisessä kertomuksessa Isak) muistona. Abrahamin ei tarvinnut uhrata poikaansa vaan lammas. Tämän vuoksi juhlaan kuuluu lampaan teurastaminen ja sen jakaminen kolmeen osaan: yksi osa jää itselle, toinen annetaan sukulaisille ja kolmas köyhille. Juhla aloitetaan yhteisellä rukouksella moskeijassa. Mekassa pyhiinvaeltajat voivat viettää juhlaa osana pyhiinvaellustaan.