Keväällä päivä pitenee ja lämpötila kohoaa. Kasvukausi alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila ylittää +5 °C. Tämä tapahtuu Etelä-Suomessa huhtikuun lopussa ja Pohjois-Suomessa vasta touko–kesäkuun vaihteessa.

Eteläisessä Suomessa monet kasvit heräävät jo ennen varsinaisen kasvukauden alkua. Esimerkiksi sinivuokot kukkivat usein jo huhtikuun puolessa välissä. Kevään ensimmäiset kukkivat kasvit ovat monivuotisia lajeja.


Sinivuokko kukkii aikaisin keväällä.

Lehtipuilla lämpötila vaikuttaa silmujen aukeamiseen. Kun lämpötila kohoaa 0 °C:n yläpuolelle riittävän pitkäksi aikaa, silmut turpoavat ja lopulta avautuvat. Silmuista kasvaa uusia lehtiä ja lisääntymiseen tarvittavia heteitä ja emejä eli kukintoja. Esimerkiksi keväiset pajunkissat ovat juuri auenneita kukintoja.

Lämpötilalla on vaikutusta horrostavien eläinten heräämiseen. Esimerkiksi kyykäärmeet heräävät päivälämpötilojen kohotessa kunnolla plussalle. Samoin karhut ja mäyrät lähtevät liikkeelle lämpötilan noustessa nollan yläpuolelle riittävän pitkiksi ajoiksi. Monet aikuisina talvehtivat selkärangattomat lähtevät jo varhain liikkeelle.

Metsäjäniksen karvan vaihtoa säätelee vuodenaikojen valon määrän vaihtelu.

Päivän pituus säätelee nisäkkäiden talvikarvan vaihtumista kesäkarvaan. Esimerkiksi lumen jo sulettua voi vielä nähdä kokonaan valkean metsäjäniksen, sillä karvanvaihto on sidoksissa päivän pituuteen.

Linnut valmistautuvat keväällä pesintään. Suomessa talvehtineet lajit aloittavat pesintänsä aiemmin kuin muuttolinnut.

Pohjolan eläimillä talveen valmistautuminen alkaa, kun kesä vaihtuu syksyyn. Eläimen on syötävä mahdollisimman paljon, sillä ihonalainen rasvakerros toimii talvella lämpöeristeenä.

Osa eläimistä tekee talveksi varastoja. Olet voinut nähdä syksyllä puussa oksanhankaan laitetun sienen, jonka orava on laittanut kuivumaan. Osa eläimistä vaihtaa talven ajaksi ruokavaliotaan. Esimerkiksi metsot syövät talvella männyn neulasia syksyn marjapitoisen ravinnon jälkeen. 


Kärpän talvipuku on lähes kokonaan valkoinen.

Eläimillä tapahtuu turkissa ja höyhenpeitteessä monia muutoksia. Nisäkkäillä talviturkki paksunee ja linnuilla höyhenpeite vahvistuu. Eräillä lajeilla talviturkki on täysvalkoinen.

Tutuimmalla suojavärin vaihtajalla, metsäjäniksellä, on toinenkin keino selviytyä ja liikkua lumisissa metsissä. Metsäjänis pystyy levittämään varpaansa niin sanotuksi lumijalaksi, joka estää luminietoksiin vajoamista. Joillakin sorkkaeläimillä kuten porolla on leveät sorkat, joilla se voi kaivaa ravintoa syvästäkin lumesta. Pehmeässä maassa sorkat levittäytyvät entisestään, joten liikkuminen lumisissa maastoissa onnistuu.

Lumi antaa eläimille suojaa kylmyydeltä. Pikkunisäkkäät liikkuvat lumen alla käytävissään ja etsivät ravintoa ympäri vuorokauden. Esimerkiksi päästäisillä on vilkas aineenvaihdunta. Ne tarvitsevat vuorokaudessa oman painonsa verran ruokaa, joten ne ovat varsinaisia ruoan suurkuluttajia.


Lumipeite parantaa metsähiiren selviytymismahdollisuuksia, kunhan hiiri malttaa pysyä lumipeitteen alla.

Metsäkanalinnut, kuten teeret, tekevät lumikuoppia eli kieppejä sukeltamalla suoraan lennosta lumen sisälle. Eristävästä lumikerroksesta suojaa hakevat myös jänikset kaivautumalla lumikuoppiin.

Suomeen talveksi jäävillä linnuilla kylmyys ei ole suurimpia ongelmia. Ongelmana on, että ehtiikö lyhyen päivän aikana löytää riittävästi ravintoa. Varislinnut etsivät parvissa ruokaa varsinkin erilaisista kulttuuriympäristöistä. Siemensyöjälintuja olet voinut nähdä talventörröttäjissä siemeniä etsimässä. Tiaiset ovat tutuimpia ruokintalaudoilla vierailevia lintuja, mutta liikkuvat lisäksi metsissä havupuiden kaarnan alta kaivamassa hämähäkkejä ja hyönteisiä.

Tiaissekaparvessa elämisestä on ruoan löytämisen lisäksi hyötyä puolustautumisessa vihollisia vastaan. Tiaiset etsivät yöksi suojaa kylmyydeltä puun koloista ja linnunpöntöistäkin. Puun oksilla yöpyvät linnut pörhistelevät höyhenensä ilmavaksi kerrokseksi. Petolinnut saalistavat jonkin verran ruokintapaikkojen lintuja, mutta petolintuja on vähän verrattuna pikkulintujen määrään. Yleensä petolinnut saavat saaliikseen heikkokuntoisimpia pikkulintuja.

Yle: talvi

Kasvit eivät voi paeta kylmyyttä ja pimeyttä. Ne eivät myöskään kykene lämmittämään itseään, kuten monet eläimet. Tuon kylmyyden sietoon kasveilla on kuitenkin monia menetelmiä.

Yksivuotiset kasvit kuolevat syksyllä. Ennen talven tuloa ne ovat ehtineet tuottaa siemeniä, joista uudet yksilöt lähtevät keväällä kasvuun. Siemenet ovat rakenteeltaan kestäviä ja ne säilyvät hyvin lumipeitteen alla.

Monilla ruohovartisilla kasveilla maanpäälliset osat kuolevat syksyllä, mutta maan alla olevat maavarret ja juuret säilyvät. Tällaisia kasveja ovat esimerkiksi kielo ja oravanmarja. Kesän aikana ne varastoivat yhteyttämiään sokereita tärkkelyksenä maanalaisiin, talvehtiviin osiinsa.

Kasvuun lähteminen keväällä näiden ravintovarastojen ja valmiiden juurien avulla on paljon nopeampaa kuin siemenistä itävillä yksivuotisilla kasveilla. Kun maavarsi jää maahan talvehtimaan, on kasvupaikka valmiiksi vallattuna seuraavallekin kesälle. Kasveille on siis etua tästä monivuotisuudesta, ja suurin osa metsiemme ruohovartisista kasveista onkin monivuotisia.

Sammalet talvehtivat sellaisenaan, mutta pakkasilla ne eivät pysty yhteyttämään. Koivu on pudottanut lehtensä talveksi. Eräät ruohovartiset kasvit ovat ns. talventörröttäjiä. Männyn neulaset kestävät pakkasta. Kallioimarre on saniainen, jonka lehdet kestävät pakkasta.

Lehtipuut, monet pensaat ja muutamat varpulajit pudottavat lehtensä ennen talven tuloa. Puiset varret kestävät kylmyyttä hyvin, mutta tehokkaaseen yhteyttämiseen sopeutuneet lehdet eivät. Lehtien arvokas lehtivihreä kerätään ennen lehtien putoamista talteen oksien ja varsien sisään. Tällöin lehdissä olevat muut väriaineet tulevat näkyviin, ja lehdet loistavat ennen putoamistaan ruskan väreissä.

Ennen talvea nämä kasvit ovat myös kasvattaneet versoihinsa uusia silmuja, joista uudet versot lehtineen ja kukkineen lähtevät keväällä muodostumaan. Puutuneet, elossa säilyvät varret tuovat näille kasveille etua valokilpailussa, sillä keväällä niiden versot ovat jo valmiiksi ruohovartisia ylempänä.

Lehtipuille, kuten hieskoivulle, kehittyvät syksyllä silmut pudonneiden lehtien tilalle.

Osa kasveista kykenee talvehtimaan kokonaisina siten, että ne eivät edes pudota lehtiään. Sellaisia ovat havupuut, kataja ja osa varvuista, kuten puolukka ja variksenmarja. Nämä kasvit hyötyvät siitä, että niillä on yhteyttämään kykenevät lehdet valmiina heti, kun lämpöä, valoa ja nestemäistä vettä on keväällä saatavilla. Tätä varten niillä ovat pakkasta kestävät lehdet. Monilla kokonaisina talvehtivilla kasveilla lehdet ovat neulasmaiset. Niissä on kestävyyttä lisäävä vahapinta sekä monia jäätymiseltä suojaavia aineita.

Sammalet ja jäkälät ovat elämän historiassa hyvin vanhoja ja monilta osin alkeellisia ryhmiä. Siitä huolimatta ne kestävät kylmää erinomaisesti. Ne talvehtivat kokonaisina ilman, että jäätyminen niitä suuremmin haittaisi.

Monet sammalet ja jäkälien leväosakkaat kykenevät yhteyttämään heti, kun lämpötila nousee nollan yläpuolelle. Ankaria olosuhteita kestävinä niitä löytyy luontomme haastavimmista ympäristöistä, kuten paahteisilta kallioilta ja tunturipaljakoilta.


Palleroporonjäkälä säilyy läpi talven.