Karhu, mäyrä ja supikoira nukkuvat talviunta. Syksyllä ne keräävät syömällä paksun rasvakerroksen. Sitä hitaasti talvipesässä kuluttamalla ne selviävät syömättä ja juomatta usean kuukauden pituisen talviunen ajan.

Ruumiin lämpötila laskee muutaman asteen eläimen normaalista ruumiinlämpötilasta, ja elintoiminnot hidastuvat. Energian kulutus pienenee. Näillä kolmella lajilla talviuneen vaipumisen suurin syy ei ole kylmyys vaan ravinnon puute. Ne eivät löytäisi talvisesta luonnosta riittävästi ravintoa.

Siili, lepakot sekä koivuhiiri ja tammihiiri vaipuvat talvihorrokseen. Talviuneen nähden talvihorros on selvästi syvempi tila, sillä eläin on tajuton, verenkierto on hidasta ja sydän lyö vain muutaman kerran minuutissa. Talvihorrostajan lämpötila laskee muutamaan asteeseen, mutta ei kuitenkaan nollan alapuolelle. Jos ruumiinlämpötila uhkaa laskea liian alas, lämmönsäätely käynnistyy rasvakerroksen polttamisella. Siilin horros ei ole täysin yhtäjaksoista, vaan oikeastaan "torkahtelua". Ne heräävät reilun viikon välein ja jatkavat sitten horrostamista.

Maalla elävillä selkärankaisilla vaihtolämpöisillä eläimillä ruumiin lämpötila seuraa ympäristön lämpötilaa. Käärmeet ja sisiliskot etsiytyvät syksyllä suojaisiin koloihin yleensä routarajan alapuolelle ja vaipuvat kylmänhorrokseen. Vaikka niiden ruumiinlämpötila laskee välillä jopa pariin pakkasasteeseen, ne voivat selvitä hengissä. Hengitys on hyvin vähäistä, ja eläimet ovat syvässä tajuttomuudessa.

TALVEN VIETTOTAPOJA

	Talviuni	Talvihorros	Kylmänhorros
Ruumiinlämpö	lähellä normaalia	muutama aste plussan puolella	lähellä nollaa, solut eivät jäädy rikki pakkasessakaan
Lajeja	karhu	siili, lepakot	vaihtolämpöiset: muun muassa matelijat, hyönteiset

​​​